Viina
Viina on yleisnimitys väkeville alkoholijuomille. Erityisesti viina-nimityksellä on viitattu tislattuihin, värittömiin ja maustamattomiin alkoholijuomiin.[1]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viinalla on ollut historian aikana useita käyttötarkoituksia, jotka ovat vielä nykyäänkin laajalti käytössä. Viinaa on käytetty muun muassa:
- ruokakulttuurissa ruoan ohessa
- polttoaineena
- nautintoaineena
- humaltumistarkoitukseen
- lääkinnällisiin tarkoituksiin (esimerkiksi desinfiointiin, ”nukutukseen”, ruoansulatushäiriöihin)
- maksuvälineenä[2]
Viinanpoltto Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viinan eli paloviinan valmistus viljasta Suomen maatiloilla yleistyi 1700-luvulla. Se oli oluen valmistuksen rinnalla tärkeä sivuelinkeino. Paloviina oli jalostettu viljatuote, joka oli helppo myydä ja kuljettaa. Lisäksi sen säilyvyys oli parempi kuin viljan. Vuonna 1713 viinan valmistukselle säädettiin vero, polttoaksiisi.[3]
Paloviinaksi kutsuttiin alkuaan kaikkia viljasta tai perunasta valmistettuja tislattuja etyylialkoholipitoisia nesteitä väkevyydestä riippumatta. Kun kotitarvepoltto kiellettiin ja paloviinaa alettiin valmistaa tehtaissa 1800-luvun puolivälin jälkeen, alettiin juontiväkevyyteen laimennettua paloviinaa kutsua viinaksi ja väkevää etyylialkoholia eli spriitä nimittää väkiviinaksi. Paloviina-nimitystä käytettiin viinan rinnakkaisnimityksenä vielä 1900-luvun puolellakin.[4]
Paloviinaa käyttivät 1770-luvulla runsaasti sekä miehet että naiset juhlajuomana, nautintoaineena sekä lääkkeenä kylmää ja tauteja vastaan. Viinan katsottiin kuuluvan palvelusväen palkkaetuihin. Viinanpoltossa syntynyttä rankkia käytettiin karjanrehuna. Pahojen katovuosien seurauksena vuonna 1772 hyväksyttiin laki, joka kielsi viinan valmistuksen ja myynnin. Viinapannut sinetöitiin ja niiden omistajista laadittiin luettelot.[3]
Kuningas Kustaa III määräsi vuonna 1775 valtakuntaan perustettavaksi erityisiä kruununpolttimoita, joilla oli yksinoikeus paloviinan valmistukseen. Suomeen kruununpolttimoita perustettiin aluksi seitsemän ja vuoden 1785 jälkeen neljä lisää. Uudistus oli kuitenkin pettymys ja kotitarvepoltto sallittiin jälleen vuonna 1787. Kotitarvepolton lisäksi myös kaupallisten viinapolttimoiden perustaminen tuli mahdolliseksi. Tehdasmaisten polttimoiden suuret tuotantomäärät lisäsivät viinan holtitonta kulutusta, mihin alettiin kiinnittää voimistuvaa huomiota. Maaseudulla toimineet suurpolttimot joutuivat lopettamaan toimintansa vuonna 1859. Vuonna 1865 myös kotitarvepoltto jälleen kiellettiin.[3]
Määrittelyjä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkon hinnastossa viinoiksi lasketaan vodkat, maustamattomat viinat, akvaviitit, anisviinat, geneverit, ginit, hedelmäviinat, grapat, tequilat ja calvadosit ja maustetut viinat.
EU-komission päätöksessä viinoilla tarkoitetaan kaikkia väkeviä alkoholijuomia,[5] ja ne jaotellaan kirkkaiksi ja tummiksi viinoiksi. Kirkkaiksi viinoiksi luetaan muun muassa gini ja vodka ja niiden johdannaiset. Tummiksi viinoiksi luetaan muun muassa viski, brandy ja tumma rommi.lähde?
Euroopan unionin direktiivin mukaan yli 37,5 prosenttia alkoholia sisältävä maustamaton viina, joka on valmistettu perunasta, viljasta tai muusta maatalouden raaka-aineesta on vodkaa ja sen etiketissä pitää mainita, että se on vodkaa.[6]
Nimityksellä viina on Suomessa perinteisesti tarkoitettu erityisesti vodkaa ja muita vähintään 30 prosenttia alkoholia sisältäviä maustamattomia juomia. Suomessa tunnetuimpia viinoja on Koskenkorva[7].
Viinamerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Finlandia Vodka (Suomi)
- Koskenkorva (Suomi)
- Leijona Viina (Suomi)
- Russian Standard (Venäjä)
- Sisuviina (Suomi)
- Saunalahden Viina (Suomi)
- Suomi Viina (Suomi)
- Viru Valge (Viro)
- Absolut Vodka (Ruotsi)
- Smirnoff (Iso-Britannia)
- Stolitšnaja (Venäjä)
- Tapio (Suomi)
- Grey Goose (Ranska)
- Tasavalta (Suomi)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
- ↑ ”Kitteeläistä” Pontikka.fi. Suomen Pontikkakeskus. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 6.11.2015.
- ↑ a b c Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 215-228. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
- ↑ Uusi tietosanakirja. (Osa 23, palstat 326–327, hakusana viina) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1966.
- ↑ Mitä eroa on viinalla ja vodkalla? mtvuutiset.fi. 28.5.2015. Viitattu 18.12.2023.
- ↑ Kossun nimi ei muutukaan Uusi Suomi 4.12.2008.
- ↑ Suomessa avataan kossupullo joka kolmas sekunti Aamulehti. 30.4.2009. Viitattu 4.9.2009.[vanhentunut linkki]
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brown, Gordon: Jalojen juomien klassikot. (Alkuperäisteos: Classic spirits of the world, 1996.) Suomentanut Marja-Liisa Tirkkonen. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21068-4
- Ihalainen, J. K. (toim.): Kaiken kansan katajaiset: Yrttiviinat ja niiden valmistaminen. Tampere: Palladium kirjat, 1997. ISBN 952-9893-14-0
- Karlstén, Jari: Juomista jaloimmat: Väkevien alkoholijuomien historia ja valmistus. Helsinki: Art House, 2007. ISBN 978-951-884-414-6
- Törnquist, Steffo & Tolstoy, Hélène: Väkevät: Kirja tislatusta maailmasta. (Alkuperäisteos: Sprit: Boken om en destillerad värld, 1995.) Suomentanut Arto Häilä. Tukholma: Fischer, 1996. ISBN 91-7054-826-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ylen Elävä arkisto – Viinan salamyyntiä 70-luvulla
- Raitis.fi – Viina (Arkistoitu – Internet Archive)
- Laurila, Anne: Viina muuttuu elimistössä syöpäriskiksi. Pohjalainen 21.10.2009.
- Brittitutkimus: Viina on vaarallisin päihde (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 1.11.2010.
| ||||||||||||||