Vaaljärvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaaljärvi
Vaaljärveä nähtynä lännestä huhtikuussa 2017.
Vaaljärveä nähtynä lännestä huhtikuussa 2017.

Vaaljärvi
Koordinaatit 60°55.14′N, 22°04.23′E
Sijainti Eura (Honkilahti)
Valtio Suomi
Pinta-ala 0,84597[1] km²
Pinnankorkeus 40,9[1] m
Rantaviiva 5,17[1] km
Keskisyvyys alle 1[2] m
Laskujoki Vaaljoki eli Uusijoki
Järvinumero 33.004.1.003

Vaaljärvi on Honkilahdella Eurassa Satakunnassa sijaitsevat matala järvi, joka kuuluu Lapinjoen vesistöön. Järven pintaa on aikoinaan laskettu ja järvelle on kaivettu uusi lasku-uoma. Mataluuden vuoksi järvi tuottaa runsaan vesikasvuston, jota vesilinnut hyödyntävät. Järvi on merkittävä lintukohde ja järvi kuuluu nykyään Koskeljärven Natura 2000 -alueeseen.[2][3][4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvi on muodoltaan V-kirjaimen muotoinen ja alle neliökilometrin kokoinen. Järvi on hyvin matala ja sen rannat ovat pääasiassa ruohottuneet, minkä takia Vaaljärveä voidaan pitää hyvänä lintujärvenä. Vaaljärven rannalla on Vaaljoen kylä.[3][5]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalijärvi on kasvustoltaan puolirehevä järvi. Rannat ovat pääosin luhtaa ja kasvavat saraa ja vesiheiniä. Osa rannoista rajautuvat Vuohisuohon ja tuottavat siellä turvetta. Koska vettä on parhaimmillaan metrin verran, ei kalasto menesty järvellä. Sitä vastoin Vaalijärvellä pesii vuosittain useita lintulajeja parinkymmenen parin voimin. Joka vuonna pesivät sinisorsa, tavi, telkkä, kurki, liro, taivaanvuohi ja keltavästäräkki. Melko säännöllisiä pesiviä lajeja ovat olleet laulujoutsen, ruskosuohaukka, luhtahuitti, kuikka, tukkasotka, niittykirvinen, naurulokki ja pikkulokki. Aiemmin yleiset härkälintua ja punasotkaatavataan harvoin.[2]

Rantaan rajautuvalla 58 hehtaarin suuruisella Vuohensuolla pesii pääosin samat lajit kuin Vaaljärvellä, mutta Kakkurlammella näiden lisäksi usein kaakkuri. Joskus on tavattu jopa lapinpöllö. Elokuussa syysmuuton aikaan järvellä käy ruokailemassa ja lepäämässä suuri määrä lintuja. Silloin lajikirjo edustaa normaalia muuttoparvien lajistoa.[6]

Virkistyskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotitarve- ja virkistyskalastuksen merkitys on vähäinen. Järvellä on kuitenkin yksi venevalkama, joka on tarkoitettu seudun asukkaille. Moottorin käyttö veneessä on kuitenkin kielletty. Järvellä voi liikkua vapaasti lukuun ottamatta 1.4.−15.7. välisenä aikana, jolloin Vuohensuolle työntyvä lahti ja luhtarannat kuuluvat liikkumisrajoituksen piiriin. Samassa yhteydessä on myös lintutorni, josta lintujärven näkymästä saa hyvän käsityksen. Torni ja valkama on sijoitettu järven uuden luusuan lähelle.[6][7]

Lintujen metsästys on paikalliselle metsästysseuralle merkittävä aktiviteetti. Vaalijärven osuus seudun lintusaaliista liikkuu 120 linnun tietämillä.[6]

Historia ja säännöstely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1849 Lindströmin pitäjänkartassa "Eura Socken 1849" Vaaljärven nimi on kirjoitettu "Wälijärvi".[8]

Kun 1859 perustettu Koskeljärven kuivatusyhtiö alensi Koskeljärven vedenpintaa, kuivui Vaaljärveen laskeva Koskeljärven luontainen laskujoki. Koskeljärven vedet laskettiin Honkilahden kautta kaivetun kanavan kautta, ja Koskeljärven vedet jatkoivat Hinnerjokeen pohjoista reittiä myöten. Tämän johdosta Vaaljärvestä tuli Vaaljoen latvavesiä, ja se yhtyi Hinnerjokeen Kolmhaarassa, mihin Koskeljärven vedet nyt tulivat suoraan.[9]

Kuivatusyhtiön toimenpiteet ulottuivat myös Vaaljärveen, sillä myös sen vedenpintaa on alennettu. Vuonna 1912 yhtiön nimeksi tuli Koskeljärven ja Vaaljärven kuivaus Oy. Vedenpinnan alenemisesta alkoi Vaaljärven ruohottuminen ja rantojen umpeenkasvu. Vaaljoen luontainen luusua jäi umpeenkasvun sisälle. Luusuaa onkin siirretty uuteen kohtaan ja sinne on kaivettuu joelle uusi uoma. Sitä kutsutaan nimellä Uusijoki, joka siis korvasi aiemman nimen Alinenjoen eli Vanhajoki (entinen Vaaljoki). Uusijoki yhtyy alkuperäiseen Vaaljokeen 2,5 km:n päässä luusuastaan. Koskeljären aiempaa lasku-uomaa kutsutaan nimellä Ylinenjoki, mutta se on nykyään kuivunut tavalliseski ojaksi.[3][2]

Matalien luhtarantojen ruohokasvustoa on hyödynnetty karjan laidunmaana ja talvirehun lähteenä vielä 1970-luvulla. Pinnanlaskun varjopuolena on ollut kalaveden heikkeneminen, sillä keskisyvyys on enää alle metrin. Tämä kuitenkin kääntyy vesilintujen eduksi ja järvellä ruokaileekin lukisia lintulajeja.[2]

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1982 Valtioneuvosto vahvisti Koskeljärven ja Vaaljärven kuulumisen lintuvesien suojeluohjelmaan ja vuonna 1988 Valtio osti kuivausyhtiön maat, joihin sisältyi Vaaljärven rannat ja läheinen Vuohensuo Kakkurlampineen. Maat ostettiin luonnonsuojelutarkoituksessa. Näiden osuus oli 170 hehtaaria. Tutkimusten mukaan Koskeljärvi, Vaaljärvi ja läheinen Pitkäjärvi muodostavat kansallisesti merkittävän lintukohteen. Vaaljärvi kuuluu nykyään Koskeljärven Natura 2000 -alueeseen.[9][10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sydänoja, Asko & Kirkkala, Teija & Lampolahti, Janne & Kalpa, Arto: Vedenpinnan noston vaikutukset Euran Koskeljärvessä. sarjasta "Suomen ympäristö". Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2004. ISBN 952-11-1703-6. Verkkoversio (pdf) (viitattu 20.10.2014).
  • Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. sarjasta osa C 14. Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-506-X. Verkkoversio (pdf) (viitattu 21.19.2014).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 22.10.2014.
  2. a b c d e Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, 2006, s.10-17
  3. a b c Vaaljärvi, Eura (Kansalaisen karttapaikka) Helsinki: Maanmittaushallitus. Viitattu 22.10.2014.
  4. Koskeljärvi 9.8.2013. Varsinais-Suomen ELY-keskus. Viitattu 20.11.2014.
  5. Peruskartta 1:20 000. 1133 05 Vaaljoki. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Kartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 22.11.2014)
  6. a b c Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, 2006, s.18-24
  7. Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, 2006, s.25-
  8. Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, s. 2. Lindströmin kartta Eura Socken 1849. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5.
  9. a b Sydänoja & al.: Vedenpinnan noston vaikutukset Euran Koskeljärvessä, 2004
  10. Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, 2006, s.5-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]