Ero sivun ”Pasila (televisiosarja)” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Tausta ja tuotanto: Amerikka ei edelleenkään tarkoita vain Yhdysvaltoja |
→Tausta ja tuotanto: nimi on ennemmin jonkin kielinen kuin maalainen |
||
Rivi 34: | Rivi 34: | ||
Sarjan ensimmäistä kautta lähetettiin kahdesti, ensin lauantaina (kello 22.05) ja sitten uusintana keskiviikkona (kello 20.05). Toisen kauden jaksoja lähetettiin kolmesti, ensin maanantaina (kello 21.20), perjantaina (iltapäivällä) ja sitten lauantaina (alkuillasta). Perjantain uusinnoissa kaikki [[kirosana]]t oli [[sensuuri|sensuroitu]] ohjelman esitysajan takia. |
Sarjan ensimmäistä kautta lähetettiin kahdesti, ensin lauantaina (kello 22.05) ja sitten uusintana keskiviikkona (kello 20.05). Toisen kauden jaksoja lähetettiin kolmesti, ensin maanantaina (kello 21.20), perjantaina (iltapäivällä) ja sitten lauantaina (alkuillasta). Perjantain uusinnoissa kaikki [[kirosana]]t oli [[sensuuri|sensuroitu]] ohjelman esitysajan takia. |
||
Sarjaa alettiin vuonna 2012 dubata englanniksi, ja ensimmäinen englanninkielinen versio jaksosta ”Apulaiskaupunginjohtaja” julkaistiin 19. tammikuuta{{Selvennä|Mikä vuosi?}} nimellä "Deputy Mayor" ja on nähtävissä Yle Areenassa. Jakso esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa 9. huhtikuuta 2012. Samalla hahmot saivat |
Sarjaa alettiin vuonna 2012 dubata englanniksi, ja ensimmäinen englanninkielinen versio jaksosta ”Apulaiskaupunginjohtaja” julkaistiin 19. tammikuuta{{Selvennä|Mikä vuosi?}} nimellä "Deputy Mayor" ja on nähtävissä Yle Areenassa. Jakso esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa 9. huhtikuuta 2012. Samalla hahmot saivat englantilaiset nimet. Esim. Kyösti Pöystin nimi muutettiin Jefferson Andersoniksi. Jakson ääninäyttelijöinä toimivat [[Brian Norris]], [[Eric Bauza]] ja [[Dorothy Elias-Fahn]]. |
||
==Palkintoja== |
==Palkintoja== |
Versio 29. elokuuta 2017 kello 20.25
Pasila | |
---|---|
Pasilan logo |
|
Tyyli | komedia, animaatio, satiiri |
Kestoaika | 25 minuuttia |
Luoja(t) | Atte Järvinen |
Pääosissa |
Kari Hietalahti Mari Lehtonen Juho Milonoff Jani Volanen |
Alkuperämaa | Suomi |
Alkuperäiskieli | suomi |
Verkko | Yle TV2 |
Esitetty |
17. helmikuuta 2007 – 21. maaliskuuta 2013 |
Tuotantokausia | 6 |
Jaksoja | 64 |
Ikäraja | |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) | Julia Jokinen (3. kausi) |
Vastaava(t) tuottaja(t) |
Olli Haikka Riina Hyytiä (1. kausi) |
Linjatuottaja | Leena Mäenpää-Bentley (1. - 2. kaudet) |
Ohjaaja(t) | Atte Järvinen |
Käsikirjoittaja(t) | Atte Järvinen |
Tuotantoyhtiö(t) |
Filmiteollisuus Fine (1. - 2. tuotantokaudet) Yellow Film & TV (3. - 6. tuotantokaudet) |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Pasila on vuosina 2007–2013 esitetty suomalainen humoristinen piirrossarja. Tietokoneella animoitu tv-sarja käsittelee Pasilan poliisien arkea satiirisesti. Atte Järvisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa ja Yleisradion tilaamaa sarjaa tehtiin kuusi tuotantokautta ja yhteensä 64 jaksoa. Pasilan tekijäryhmä koostui pääasiassa samoista henkilöistä kuin aikaisemmin televisiossa esitetyn Itse valtiaat -sarjan. Pasilan ääninäyttelijöinä toimivat Jani Volanen, Kari Hietalahti, Juho Milonoff ja Mari Lehtonen. Alkuperäisen sarjan päätyttyä alkoi helmikuussa 2014 jatkosarja Pasila 2.5 – The Spin-Off[1].
Sarjan nimi viittaa todelliseen Pasilan poliisiasemaan, joskaan sarjassa nähtävä poliisitalo ei muistuta ulkoisesti oikeaa Pasilan poliisitaloa. Ainoa tunnistettava viittaus oikeaan Pasilan kaupunginosaan on sarjan alkutunnuksessa osana kaupunkisiluettia näkyvä Pasilan linkkitorni.
Tausta ja tuotanto
Pasila suunniteltiin alun perin yhden tuotantokauden mittaiseksi 12-osaiseksi sarjaksi, mutta sitä päätettiin jatkaa toiselle tuotantokaudelle. Ensimmäisen tuotantokauden jaksot olivat nähtävillä verkkosivuilla rajoitetun ajan ja ne julkaistiin DVD-muodossa 28. helmikuuta 2008. Toisen tuotantokauden jaksot olivat nähtävissä Yle Areenassa kuukauden ajan jakson ensiesityksen jälkeen. Toinen tuotantokausi julkaistiin DVD:nä 7. toukokuuta 2009. 27. toukokuuta 2010 ilmoitettiin, että Pasilasta on suunnitteilla vuodeksi 2011 kaksi uutta 10 jakson pituista tuotantokautta. kolmas kausi alkoi 17. tammikuuta 2011 ja neljäs kausi alkoi 7. marraskuuta 2011.[2] Myöhemmin kerrottiin, että kolmannen tuotantokauden jaksoissa Pöysti ajaa takaa huijareita ja alkaa kirjoittaa romaania. [3] 5. tammikuuta Yle Areenaan ilmestyi ensimmäinen kokonainen Pasilan kolmannen tuotantokauden maistiaisjakso, nimeltään Päihdevalistajat ja 25. lokakuuta ensimmäinen kokonainen neljännen tuotantokauden maistiaisjakso, nimeltään Traileridarra. Sarjan viides tuotantokausi alkoi 23. tammikuuta vuonna 2012, jaksolla Koala vs. Valkohai. [4][5] Sarjan kuudes ja viimeinen tuotantokausi alkoi 27. joulukuuta 2012. [6] Sarjan viimeinen jakso esitettiin 21. maaliskuuta 2013.
Sarjan ensimmäistä kautta lähetettiin kahdesti, ensin lauantaina (kello 22.05) ja sitten uusintana keskiviikkona (kello 20.05). Toisen kauden jaksoja lähetettiin kolmesti, ensin maanantaina (kello 21.20), perjantaina (iltapäivällä) ja sitten lauantaina (alkuillasta). Perjantain uusinnoissa kaikki kirosanat oli sensuroitu ohjelman esitysajan takia.
Sarjaa alettiin vuonna 2012 dubata englanniksi, ja ensimmäinen englanninkielinen versio jaksosta ”Apulaiskaupunginjohtaja” julkaistiin 19. tammikuuta nimellä "Deputy Mayor" ja on nähtävissä Yle Areenassa. Jakso esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa 9. huhtikuuta 2012. Samalla hahmot saivat englantilaiset nimet. Esim. Kyösti Pöystin nimi muutettiin Jefferson Andersoniksi. Jakson ääninäyttelijöinä toimivat Brian Norris, Eric Bauza ja Dorothy Elias-Fahn.
Palkintoja
Vuonna 2007 Yleisradio lähetti ohjelman kisaamaan Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun.
Pasila voitti Venla-gaalassa 13. helmikuuta 2010 parhaan komediasarjan palkinnon, ja sarjan ohjaaja Atte Järvinen ilmoitti sarjan kolmannen kauden olevan työn alla. Pasilan työryhmä palkittiin myös Koura-palkinnolla 2010.
Rooleissa
Päärooleissa
Kari Hietalahti | … | Rauno Repomies, sivurooleja |
Mari Lehtonen | … | Helga, lähes kaikki naisroolit |
Juho Milonoff | … | Tommi Neponen, Pekka Routalempi, sivurooleja |
Jani Volanen | … | Kyösti Pöysti, Juhani Kontiovaara, sivurooleja |
Vierailevina ääninä
Petteri Summanen | … | Tuupolan kunnanjohtaja (jaksossa Kiinalainen työvoima), tarkka-ampuja ”Piru 2”, "Jaska Jokunen" (jaksossa Toteemieläin) |
André Wickström | … | Sami (jaksossa Algamis) |
Tuomas Milonoff | … | Oma itsensä (jaksossa Mutsis oli) |
Riku Rantala | … | Oma itsensä (jaksossa Mutsis oli) |
Jonna Kärkkäinen | … | lauloi Jemmica Laamasen laulut (jaksossa Stalkkeri) |
Olli Ylikotila | … | lauloi Andy Suonsilmän laulut (jaksossa Karrelle palanut enkeli) |
Riku Riihilahti | … | urheiluselostaja (jaksossa Brasilian pojat) |
Tero Koponen | … | traileriääni (jaksoissa Traileridarra ja Koala vs. valkohai) |
Lars Svedberg | … | luonto-ohjelmaääni (jaksossa Koala vs. valkohai) |
Rich Lyons | … | Barack Obama (jaksossa Obama) |
Hahmot
- Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Pasila hahmoista
Kyösti Pöysti
(Äänenä Jani Volanen, spin-offissa Tero Koponen[1])
Sarjan päähenkilö on Kyösti Pöysti, vuonna 1975[7] syntynyt komisario. Hän on sinkku eikä kykene pitkiin ihmissuhteisiin. Pöysti käyttää jatkuvasti tuttia, paitsi viinaa juodessaan, suudellessaan ja joskus kavereidensa luona. Hän ei ensin paljasta syytä tutin käyttöön,[8] mutta kertoo myöhemmin eräälle tyttöystävälleen sen olevan lapsuudesta jäänyt tapa.[9] Pöystin terapeutti on sanonut Pöysti olevan henkisesti viisivuotias.[10] Repomiehen mukaan Pöysti on tunnevammainen, minkä Pöystikin lopulta tunnusti jaksossa Apulaiskaupunginjohtaja.
Pöystin toimintatapa on psykologinen: hän etsii rikollisten ”kipupisteet” ja käyttää niitä hyväkseen kunnes pahantekijät murtuvat – tai sitten eivät. Pöysti sortuu joskus ylilyönteihin, kuten provosoimalla ihmisiä hyppäämään katolta[11] tai pidättämällä syyttömiä ihmisiä ilman perusteita. Syyksi saattaa riittää komisarion hermoille käyminen esimerkiksi krapulapäivänä.[12] Pöysti vihaa lukuisia asioita, kuten elokuvaa Amélie ja Juhani Kontiovaaraa sekä tämän Huomenta ihmiset -aamu-TV-ohjelmaa. Hän pelaa väkivaltapelejä työajalla ja hänen suosikkikappaleensa on Black Sabbathin Paranoid. Pöystin lempitelevisiosarjoja ovat Madventures ja Sopranos. Hän myöhästyy usein töistä nukkumisen vuoksi. Hän on horoskoopiltaan oinas, eli hän on syntynyt 21. maaliskuuta - 20. huhtikuuta välisenä aikana.[13]
Rauno Repomies
(Äänenä Kari Hietalahti)
Rauno Ignatius Repomies on Pasilan poliisiaseman ylikomisario. Hän on Kyösti Pöystin kanssa yhdessä sarjan päähenkilö. Hän on viiksekäs vanha mies vahvalla lääkekuurilla. Ylikomisarion jutut muuttuvat usein aina vain sekavammiksi ja runollisemmiksi (yleensä liittyen Alppeihin, nunniin ja/ tai natseihin[14]), kunnes joku yleensä muistuttaa häntä ottamaan lääkkeensä. Repomiehen ja Pöystin suhde on melko huono, sillä Repomies ei pidä Pöystiä kunnon poliisina. Joskus Rauno lähinnä sairauksiensa vaikutuksesta rupeaa kuitenkin pitämään Pöystistä luullen tätä ystäväkseen. Repomiehellä on vaimo, jonka kanssa hänellä on mielentilastaan riippuen joko hyvä tai huono suhde. Jakson Laillinen bordelli mukaan Repomiehen vaimo on hänen serkkunsa. Hänen lapsenlapsensa ovat isoisänsä ammatista huolimatta sekaantuneet prostituutioon.[15] Pöysti auttoi heidät pois tästä ammatista Raunon kiristyksen seurauksena. Hänen diaesityksensä menevät yleensä pieleen, koska hänen intiimit lomadiansa ovat usein tarvittavien diojen seassa. Jaksojen Eläke ja Naapuri mukaan Repomies asuu rivitalossa Pohjois-Helsingissä, ja talo näytetään kuudennen kauden jaksossa Virginia Heartbreaker. Rauno on kasvanut Oulun Raksilassa.[16] Kyöstin sanojen mukaan Rauno käski kerran heidät valloittamaan Petsamon takaisin, koska Raunon suvulta jäi työkalut sinne. Rauno on luultavasti syntynyt 1918 tai 1919; tätä tukee se, että hän oli abiturientti vuonna 1937 ja sijoittaa usein aikuiselämänsä kultakauden 1950-1970-luvuille (Rauno oli koomassa lähes koko 70-luvun, vuonna 1979 häntä suositeltiin poliisiylijohtajan asemaan).
Tommi Neponen
(Äänenä Juho Milonoff)
Konstaapeli Neponen opiskeli Pöystin kanssa samaan aikaan poliisikoulussa, ja pitää tätä nerona ja sopivana komisarioksi, tosin hän moittii Pöystiä, kun tämä menee liian pitkälle. Neponen onkin Pöystin paras kaveri, tosin Pöysti ei muista hänen etunimeään[17], eikä tiedä hänen olevan naimisissa. Lisäksi Pöysti on pummannut Neposelta pizzoja yli 3 200 euron arvosta. Neponen on ainoa täysjärkinen Pasilan poliisiasemalla. Hän on jakson Orvot koirat mukaan ollut jo seitsemän vuotta naimisissa ja hän on kahden tyttären sekä yhden pojan isä sekä Mutsis oli -jakson mukaan asuu perheensä kanssa Helsingin Haagassa. Neposen vaimo nähtiin jaksoissa Neposen polttarit ja Paluu. Neposen kuopus, Aila, on nähty jaksoissa Traileridarra ja Auervaara. Spin-offissa on mainittu hänen poikansa Alpo. Jaksoissa Avainpelaaja ja Eläke Neposen nähtiin pelaavan videopelejä työaikana. Aivan kuten Pöystinkin, Neposenkin lempitelevisiosarja on Sopranos. Neposen kokonimi on Tommi Samuel Neponen.
Pekka Routalempi
(Äänenä Juho Milonoff) Routalempi huolehtii poliisiaseman rutiinitöistä. Hän on 46-vuotias[18] ja pohtii jatkuvasti tavallisia elämän ilmiöitä ja pitää niitä "jänninä". Muita hänen juttunsa eivät erityisemmin kiinnosta. Routalemmen nuoruudesta tiedetään se, että hän kävi joskus taidekursseilla[19], maalasi tauluja, kirjoitti romaanin Mies seuraa ruohon kasvua sekä teki musiikkialbumin, mutta turhauduttuaan arvostuksen puutteeseen taiteilijana ajautui alkoholismiin, ja liittyi myöhemmin poliisiin. Hänen mielestään kaikki on ”jännää”, koska ryyppäämisen lopettamisen jälkeen hänelle avautuivat maailman ihmeet uudessa valossa. Repomies on pitänyt Routalempeä kerran buddhalaisena, sillä Routalemmen pää on tyhjä, ja hän ei tee muuta kuin ajattelee asioita.[20] Muun muassa jaksojen Apulaiskaupunginjohtaja ja Repomies, kunnon mies mukaan hän on ollut naimisissa, mutta on eronnut. Routalempi on hiukan naiivi, mutta hän on myös vahvatahtoinen. Hän on surkea takaa-ajaja, koska hän ei halua vahingoittaa ihmisiä ja koska hänen mielestään ei pidä alkaa ohitella ihmisiä, jos heillä on kiire.[21]. Hän on myös asiantuntija numerosarjoissa, jotka ovat salasanoja esimerkiksi pommeissa. Routalempi pelastaa koko Helsingin jaksossa Kaksvitonen. Routalempi ei poikkeuksellisesti puhu lainkaan jaksossa Ikuinen liekki. Jaksossa Sesse Ensilumi Routalempi kyllästyy olemaan tylsä, joten hän varastaa moottoripyörän ja kiihdyttää sen melkein 300 km/h nopeuteen Helga kyydissä. Samaisessa jaksossa Helga melkein viettelee Routalemmen.
Helga
(Äänenä Mari Lehtonen)
Helga on poliisiaseman naiskonstaapeli. Hän on käytökseltään miesmäinen ja machoin koko sarjan hahmoista. Hänen isänsä Helge häpeää tytärtään, koska olisi halunnut pojan. Helge myös heitti Helgan jokeen tämän ollessa vauva. Helga tekee parhaansa täyttääkseen isänsä toiveen ja syyttää tyttöydestään äitiään.[22] Myöhemmin Helgan isä on ilmaissut osittaista hyväksyntää tytärtään kohtaan. Helgan mielipiteet ovat jyrkkiä: hän vastustaa naispappeutta ja hänen mielestään naisten paikka on kotona. Helgaa ei poikkeuksellisesti nähdä jaksoissa Orvot koirat ja Lahko. Helga alkaa löytää omaa naiseuttaan muun muassa jaksoissa Jyrsijä 2000 ja Auervaara.
Juhani Kontiovaara
(Äänenä Jani Volanen, spin-offissa Tero Koponen [1])
Kontiovaara on aamu-TV-ohjelman Huomenta ihmiset juontaja. Hänen nimensä on väännös MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman juontaja Lauri Karhuvaarasta, mutta hahmo parodioi laajemmin TV-juontajia eikä ainoastaan Karhuvaaraa. Kontiovaara harrastaa viikonloppuisin vapaa-ajallaan suunnistusta.[23] Hän arvostaa poliiseja ja kuvittelee olevansa Pöystin hyvä kaveri, vaikka Pöysti vihaakin häntä ja hänen ohjelmaansa. Kontiovaara on käynyt lukiota ja soittanut siellä muun muassa rumpuja.[24] Hän on myös perso munkeille[25] ja on alkanut lavastaa poliiseja syyllisiksi omiin virheisiinsä ja ottaa näiden työstä kaiken kunnian.[26] Kontiovaaraa ei poikkeuksellisesti nähdä jaksoissa Puolesta ja vastaan,Pöysti prosaistina, Julma pila, Solutus, Routalemmen potkut, Neposen polttarit, Anonyymit kyynikot ja Naapuri.
-
Ylikomisario Rauno Repomies
-
Konstaapeli Tommi Neponen
-
Pekka Routalempi pitää Pluton muuttumista planeetasta avaruuskappaleeksi jännänä.
-
Konstaapeli Helga ajamassa autoa
-
Juontaja Juhani Kontiovaara
-
Juontaja Kontiovaara ja hänen kirjoittajansa Peku
Luettelo jaksoista
- Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Pasila jaksoista
1. tuotantokausi
Esitettiin 17. helmikuuta 2007 – 19. toukokuuta 2007.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
01 | 17. helmikuuta 2007 | Vasikka |
02 | 24. helmikuuta 2007 | Kiinalainen työvoima |
03 | 3. maaliskuuta 2007 | Toteemieläin |
04 | 10. maaliskuuta 2007 | Vanhempainyhdistys |
05 | 17. maaliskuuta 2007 | Linnoittautuneet vanhukset |
06 | 24. maaliskuuta 2007 | Reetta Ruusu |
07 | 31. maaliskuuta 2007 | Algamis |
08 | 7. huhtikuuta 2007 | Phil Collins -darra |
09 | 14. huhtikuuta 2007 | Luennoitsija |
10 | 21. huhtikuuta 2007 | Laillinen bordelli |
11 | 28. huhtikuuta 2007 | Avainpelaaja |
12 | 19. toukokuuta 2007 | Terroristi |
2. tuotantokausi
Esitettiin 19. tammikuuta 2009 – 6. huhtikuuta 2009.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
13 | 19. tammikuuta 2009 | Orvot koirat |
14 | 26. tammikuuta 2009 | Puolesta ja vastaan |
15 | 2. helmikuuta 2009 | Apulaiskaupunginjohtaja |
16 | 9. helmikuuta 2009 | Mutsis oli |
17 | 16. helmikuuta 2009 | Stalkkeri |
18 | 23. helmikuuta 2009 | Salaviina |
19 | 2. maaliskuuta 2009 | Kerjäläiset |
20 | 9. maaliskuuta 2009 | Eläke |
21 | 16. maaliskuuta 2009 | Olympiavoittaja |
22 | 23. maaliskuuta 2009 | Veli |
23 | 30. maaliskuuta 2009 | Kaksvitonen |
24 | 6. huhtikuuta 2009 | Tauno Muikku |
3. tuotantokausi
Esitettiin 17. tammikuuta 2011 – 28. maaliskuuta 2011.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
25 | 17. tammikuuta 2011 | Repomies, kunnon mies |
26 | 24. tammikuuta 2011 | Pöysti prosaistina |
27 | 31. tammikuuta 2011 | Päihdevalistajat |
28 | 7. helmikuuta 2011 | Ikuinen liekki |
29 | 14. helmikuuta 2011 | Karrelle palanut enkeli |
30 | 21. helmikuuta 2011 | Jyrsijä 2000 |
31 | 7. maaliskuuta 2011 | Pöystin 15 minuuttia |
32 | 14. maaliskuuta 2011 | Hiljainen päivä |
33 | 21. maaliskuuta 2011 | Lahko |
34 | 28. maaliskuuta 2011 | Julma pila |
4. tuotantokausi
Esitettiin 7. marraskuuta 2011 – 9. tammikuuta 2012.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
35 | 7. marraskuuta 2011 | Jortsun muisto |
36 | 14. marraskuuta 2011 | Piraatit |
37 | 21. marraskuuta 2011 | Vox Repomies, vox dei |
38 | 28. marraskuuta 2011 | Brasilian pojat |
39 | 5. joulukuuta 2011 | Routalempi netissä |
40 | 12. joulukuuta 2011 | Traileridarra |
41 | 19. joulukuuta 2011 | Solutus |
42 | 26. joulukuuta 2011 | Sesse Ensilumi |
43 | 2. tammikuuta 2012 | Eestinlaiva |
44 | 9. tammikuuta 2012 | Auervaara |
5. tuotantokausi
Esitettiin 23. tammikuuta 2012 – 26. maaliskuuta 2012.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
45 | 23. tammikuuta 2012 | Koala vs. valkohai |
46 | 30. tammikuuta 2012 | Routalemmen potkut |
47 | 6. helmikuuta 2012 | Non, je ne regrette rien |
48 | 13. helmikuuta 2012 | Cops |
49 | 20. helmikuuta 2012 | Neposen polttarit |
50 | 27. helmikuuta 2012 | Anonyymit kyynikot |
51 | 5. maaliskuuta 2012 | Schaibaajat |
52 | 12. maaliskuuta 2012 | Elämän rouva |
53 | 19. maaliskuuta 2012 | Obama |
54 | 26. maaliskuuta 2012 | Irtiotto |
6. tuotantokausi
Esitettiin 27. joulukuuta 2012 – 21. maaliskuuta 2013.
Numero | Esityspäivä Suomessa | Nimi |
---|---|---|
55 | 27. joulukuuta 2012 | Paluu |
56 | 3. tammikuuta 2013 | Virginia heartbreaker |
57 | 17. tammikuuta 2013 | Missikisat |
58 | 24. tammikuuta 2013 | Naapuri |
59 | 31. tammikuuta 2013 | Urheilutoimittaja |
60 | 7. helmikuuta 2013 | Frankenstein |
61 | 14. helmikuuta 2013 | Perikato |
62 | 7. maaliskuuta 2013 | Repomiehen suometus |
63 | 14. maaliskuuta 2013 | R´outalempi |
64 | 21. maaliskuuta 2013 | Vimonen |
Lähteet
- ↑ a b c Pasila 2.5 – The Spin-Off yle.fi. 20.3.2013. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 21.3.2013.
- ↑ Pasila-sarjaan uusia jaksoja
- ↑ Suosittu Pasila saa jatkoa tammikuussa
- ↑ [1]
- ↑ [2]
- ↑ Pöystin paluu ja muita uusia Pasiloita
- ↑ Jaksossa Puolesta ja vastaan tämä vuosiluku ilmoitetaan Pöystin Facebook-profiilissa
- ↑ Jaksossa Toteemieläin hän kertoo syyn treffikumppanilleen Annikalle, mutta sitä ei kerrota katsojille.
- ↑ Selviää jaksossa Lahko.
- ↑ Jaksossa Puolesta ja vastaan
- ↑ Jaksossa Luennoitsija neiti Vänninen hyppää neljästi katolta
- ↑ Mm. jaksossa Phil Collins -darra
- ↑ Jaksossa Lahko
- ↑ Melkein jokaisessa jaksossa.
- ↑ Jaksossa Laillinen bordelli
- ↑ Jaksossa Brasilian pojat
- ↑ ainakaan jaksoissa Stalkkeri ja Päihdevalistajat; spin-offin jaksossa 20 Suomen paras pikku orpomiljonääri Pöysti tilittää Neposen etunimien olevan Tommi Samuel
- ↑ Jaksossa Kerjäläiset Routalempi täyttää "huomenna eli 20.9." 46 vuotta
- ↑ Jaksossa Reetta Ruusu Routalempi kertoo taiteilijaurastaan
- ↑ Jaksossa Salaviina
- ↑ Jaksossa Veli Routalempi ajaa takaa Pete Makkosta pitkin Mannerheimintietä
- ↑ Jaksossa Linnoittautuneet vanhukset
- ↑ Selviää jaksossa Algamis Kontiovaaran haastatellessa larppaaja Samia
- ↑ Selviää jaksossa Karrelle palanut enkeli.
- ↑ Selviää jaksossa Vox Repomies, vox dei
- ↑ Jaksosta Eestinlaiva alkaen
Aiheesta muualla
- Ohjelman Internet-sivut
- Yle Areena - Pasila
- Tuotantoyhtiön internet-sivut
- Filmiteollisuuden Pasila -tietosivusto
- Parhaita paloja molemmilta tuotantokausilta YLEn Elävässä arkistossa (teemaa täydennetään)
- Pasila Voice Chasersissa (englanniksi)
- Pasila Wiki