Rich Lyons

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rich Lyons
Henkilötiedot
SyntynytNew York, New York, Yhdysvallat
Ammatti Stand up -komiikko
Aiheesta muualla
IMDb

Rich Lyons on yhdysvaltalainen Suomessa yli kymmenen vuotta asunut stand up -koomikko.

Suomen stand up -komiikan synnystä lähtien Lyons on pysynyt maan johtavana englanninkielisenä koomikkona ja hän on esiintynyt ympäri Eurooppaa vuodesta 1997. Hän oli London Bridge New Comedy Fringe -festivaalikilpailun toinen vuonna 2009, ja siitä lähtien hän on ollut satunnainen pääesiintyjä Lontoon kiertueella. Hänen komediansa kattaa laajan valikoiman aiheita popkulttuurista, terrorismin aikakaudesta, politiikasta, uskonnosta, keski-iän kriisistä, televisiosta, julkkiksista ja niin edelleen. Hän saattaa myös ottaa koskettimet esiin ja esittää muutaman komediakappaleen. Hän esiintyy baareissa, klubeilla, yrityksissä ja Eurovision laulukilpailun lämmittelykoomikkona myös areenoilla.[1]

Lyons on näytellyt mm. televisiosarjassa Nyrkki ja minisarjassa Alamaailma: Vanki. Televisiosarjassa Pasila hän toimi Barack Obaman hahmon ääninäyttelijänä.[2] Lyons on myös yksi suunnitellun, mutta toteutumattoman Kuningas Nalin tarina -elokuvan käsikirjoittajista.[3] Vuonna 2021 julkaistussa Omerta 6/12 -elokuvassa Lyons näytteli yhdysvaltalaista uutistoimittajaa.[4]

  1. Rich Lyons Ohjelmakauppa. Viitattu 27.8.2023.
  2. ”Pasila”. Jani Volanen, Kari Hietalahti, Juho Milonoff (käsikirjoitus). Filmiteollisuus Fine. 2007-02-17.
  3. ”"The Legend of King Nal"”. en
  4. ”Omerta 6/12”. Jasper Pääkkönen, Nanna Blondell, Sverrir Gudnason (käsikirjoitus). Cinematic, Stellar Film. 2021-11-19.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]