Ero sivun ”Eläinkoe” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p fix...
suhteellisen kevyeen tekstiin lisätty dokumentoitua tietoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:One of Pavlov's dogs.jpg|thumb|220px|Yksi [[Pavlovin teoria|Pavlovin koirista]] [[Ivan Pavlov|Pavlovin]] museossa (2005). Kuonoon on kirurgisesti liitetty kuolankeräysastia ja putki.]]
[[Kuva:One of Pavlov's dogs.jpg|thumb|220px|Yksi [[Pavlovin teoria|Pavlovin koirista]] [[Ivan Pavlov|Pavlovin]] museossa (2005). Kuonoon on kirurgisesti liitetty kuolankeräysastia ja putki.]]


'''Eläinkokeiden''' keskeisin tarkoitus on vähentää ihmisten ja eläinten kärsimyksiä ja sairauksia lisäämällä ymmärrystä sairauksista, kehittämällä lääkkeitä ja tutkimalla lisäaineiden ja ympäristökemikaalien haittoja. Eläinkokeita käytetään tilanteissa, joissa tietoa ei saada ihmistä tutkimalla tai halvemmilla solukokeilla tai biokemiallisilla tutkimuksilla.
'''Eläinkoe''' on eläimen käyttöä tieteellis-teknisessä kokeessa, jossa kohdistetaan eläimeen ärsykkeitä (kemikaaleja, ääniä tai muita olosuhteita) ja tarkkaillaan eläimen vastetta ärsykkeeseen.
Koska toisten ihmisten mielestä eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmiset, niitä ei saa käyttää ihmisten hyväksi. Tämä on henkilökohtaisiin näkemyksiin perustuva arvotuskysymys ja vakaumus, jota ei voi millään tieteellisellä todistelulla kumota.


==Eläinkokeiden päätavoitteet==
Eläinkokeilla testataan paljon eri alojen tuotteiden vaikutuksia eliöön mahdollisten haitta- tai hyötyvaikutusten havaitsemiseksi, jotka voisivat merkitä vaaraa tai hyötyä myös [[ihminen|ihmiselle]] tai muulle [[luonto|luonnolle]]. Koska harvoin voidaan riskien tai [[etiikka|eettisten]] ongelmien vuoksi suorittaa kokeita suoraan ihmisillä, eläimillä tehdään alustavia ja mahdollisesti myös varsinaisia kokeita. Toisinaan eläinkokeita tehdään ylipäätään uusien lääkkeiden tai kemikaalien löytämiseksi. Esimerkkinä on havainto, että [[platina]] tehoaa [[kivessyöpä]]än.{{lähde}}


Eläinkokeiden päätavoitteet voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Niitä käytetään sairauksien luonteen selvittämiseen ja sitä kautta lääkkeiden tai muiden hoitojen kehittämiseen. Toiseksi niitä käytetään lääkkeiden ja muiden kemikaalien turvallisuuden varmistamiseen. Kolmanneksi eläinkokeilla pyritään lisäämään ymmärrystä ihmisen ja eläinten elintoiminnoista eli fysiologiasta. Kaksi edellistä ovat pitkälle soveltavaa tutkimusta, viimemainittu on perustutkimusta, joskin pitkällä tähtäimellä sekin pyrkii terveyden edistämiseen.<ref name=tokstutk>Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. [http://www.medicina.fi Verkossa]</ref>
[[Eläinten oikeudet|Eläinten oikeuksien]] puolustajat ovat arvostelleet voimakkaasti eläinkokeiden käyttöä.


== Eläinkokeiden päätavoitteet ==
==Eläinkokeiden historia==


Eläinkokeet alkoivat 1800-luvun alkupuolella, kun käsitykset kemiallisista aineista alkoivat selkiintyä. Espanjalainen lääkäri M. Orfila tutki myrkytyksiä koirakokeissa ja osoitti monet uskomukset vastamyrkyistä vääriksi sekä osoitti, että myrkytyksen uhreista voidaan saada oikeudellisesti päteviä kemiallisia todisteita. Samoinin aikoihin ranskalainen François Magendie alkoi tutkia myrkkyjen kuten strykniinin vaikutusmekanismia ja hänen oppilaansa [[Claude Bernard]] tutki monipuolisesti fysiologiaa käyttäen mm. sammakoita. Hän mm. havaitsi, että hiilimonoksidi (häkä) sitoutuu veren hemoglobiiniin ja että nuolimyrkky kurare vaikuttaa hermon ja lihaksen välissä olevaan hermo-lihasliitokseen.<ref name=historia>Tuomisto J, Koulu M, Farmakologian historiaa, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J, Farmakologia ja toksikologia, 8. p. ss. 22-24. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.[http://www.medicina.fi Verkossa]</ref>
⚫
Yleisimmin koe-eläin on kala tai hiiri. Tärkeimpiä koe-eläimistä ovat [[Hiiret|hiiri]], [[isorotta]], [[kani]], [[marsu]], [[kissa]], [[koira]] ja [[simpanssi]] niiden [[fysiologia]]n samankaltaisuuden vuoksi ihmisen kanssa. Toisaalta lajieroavaisuudet ovat suuria niin aineenvaihdunnaltaan kuin myös [[fysiologia]]ssa, mikä tekee eläinkokeista epäluotettavia. Tärkeimpiä eläimillä testattavia asioita ovat [[lääke|lääkkeet]], [[rokote|rokotteet]], kodin [[kemikaali]]t, tuholaismyrkyt, erilaiset [[sairaus|sairauksien]] [[sairaanhoito|hoitomenetelmät]] sekä [[kirurgia|leikkaustekniikat]]. [[Ruoan lisäaine]]iden tai ihmisiin mahdollisesti kulkeutuvien [[kemikaali]]en vaikutuksia eläviin olioihin tai [[luonto]]on testataan myös. [[Geenitekniikka]] mahdollistaa geneettisesti muunneltujen hiirien kehittämisen erilaisten sairauksien tutkimukseen, esimerkkinä ennenaikaisesti vanhenevat tai perinnöllisiä sairauksia potevat hiiret hoitokeinojen tutkimusta varten.

Varhaiset eläinkokeet avasivat tien tieteelliselle käsitykselle ihmiselimistön toiminnalle aikaisempien taikauskoisten käsitysten sijaan, ja niistä alkoi ymmärrykseen pohjautuva sairauksien hoito ja lääkkeiden käyttö. Nämä eläinkokeet tehtiin kuitenkin aikana, jolloin enempää anestesiaa kuin kivunlievitystäkään ei tunnettu. Tältä ajalta periytyy ennen muuta Englannissa käytetty sana vivisektio eli elävältä leikkaaminen. Tuon ajan tutkimusselostukset ovatkin karua luettavaa, eikä sellaista missään sivistysvaltiossa enää hyväksyttäisi. Englannissa säädettiinkin vuonna 1876 eläimiin kohdistetun julmuuden kieltävä laki (Animal cruelty act).<ref>William Paton: Man & Mouse. Animals in Medical Research.Oxford University Press, Oxford 1984. ISBN 0-19-217734-6.</ref> Toisaalta samaan aikaan myös kaikki ihmisen leikkaukset, esim. amputaatiot tehtiin ilman anestesiaa ja kivunlievitystä. Ainoa yleisesti käytetty kivunlievitys oli viinaryyppy.
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eläinkokeet tulivat tärkeäksi osaksi nykylääketieteen kehitystä. Fysiologiasta voidaan mainita esim. [[Ivan Pavlov | Pavlovin]] käyttäytymiskokeet koirilla, josta ruvettiin ymmärtämään refleksien suuri merkitys. Myöhemmin mm. antibioottien kehitys perustui suurelta osalta jyrsijöillä tehtyihin tutkimukseen, mm. [[Alexander Fleming]] osoitti [[penisilliini]]n tehoavan jyrsijöiden infektioihin.<ref>Männistö PT, Tuominen RK, Solunseinämää heikentävät bakteerilääkkeet. Kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3 [http://www.medicina.fi Verkossa] </ref> Koe-eläinten käyttö lääkkeiden ja kemikaalien turvallisuuden osoittamiseksi lisääntyi 1900-luvun puolivälin molemmin puolin osin onnettomuuksien jälkeen. Ensin sulfalääkkeet aiheuttivat munuaisvauriokatastrofin 1938, ja syyksi osoitettiin lääkkeen liuotukseen käytetty [[etyleeniglykoli]].<ref>Gallo MA. History and scope of toxicology, kirjassa Klaassen C, toim., Casarett and Doull's Toxicology. McGraw-Hill, New York 2013. ISBN 978-0-07-176923-5.</ref> Sitten turvalliseksi luultu talidomidi aiheutti raajaepämuodostumia 1958 alkaen. Kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärrettiin sen vaikutuksen riippuvan raskauden aikana melko lyhyeen herkkään aikaan, minkä takia sitä ei ensin havaittu rotilla.<ref>Komulainen H. Mutageenisuus, karsinogeenisuus ja teratogeenisuus, ss. 133-142, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. [http://www.medicina.fi Verkossa] </ref>
Näiden katastrofien jälkeen on annettu täsmälliset kansainväliset ohjeet siitä, kuinka lääkkeet ja kemikaalit on tutkittava, ennen kuin niitä saa antaa ihmisille tai saattaa ihmisiä alttiiksi niille. Tuoteryhmät, jotka on kaikissa sivistysmaissa tutkittava (mukaan lukien täsmällisesti ohjeistetuissa eläinkokeissa) ovat lääkkeet, elintarvikkeiden lisäaineet ja torjunta-aineet.<ref>Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.[http://www.medicina.fi Verkossa] </ref> Euroopassa lisäksi [[REACH]]-lainsäädäntö määrittelee muillekin kemikaaleille tutkimusvelvoitteen, jos niistä suuren tuotantomäärän tai erityisen altistuksen takia arvioidaan olevan vaaraa ihmiselle.<REACH>

== Eläinkokeiden kohteet ==

⚫
Yleisimmin koe-eläin on kala tai hiiri. Tärkeimpiä koe-eläimistä ovat [[Hiiret|hiiri]], [[isorotta]], [[kani]], [[marsu]], [[kissa]], [[koira]], [[reesusapina]] ja lähinnä käyttäytymiskokeissa [[simpanssi]] niiden [[fysiologia]]n samankaltaisuuden vuoksi ihmisen kanssa. Toisaalta lajieroavaisuudet ovat suuria niin aineenvaihdunnaltaan kuin myös [[fysiologia]]ssa, mikä edellyttää eläinkokeiden suorittajalta taitoa ja kriittisyyttä. Tärkeimpiä eläimillä testattavia asioita ovat [[lääke|lääkkeet]], [[rokote|rokotteet]], kodin [[kemikaali]]t, tuholaismyrkyt, erilaiset [[sairaus|sairauksien]] [[sairaanhoito|hoitomenetelmät]] sekä [[kirurgia|leikkaustekniikat]]. [[Lisäaineet | Ruoan lisäaine]]iden tai ihmisiin mahdollisesti kulkeutuvien [[kemikaali]]en vaikutuksia eläviin olioihin tai [[luonto]]on testataan myös. [[Geenitekniikka]] mahdollistaa geneettisesti muunneltujen hiirien kehittämisen erilaisten sairauksien tutkimukseen, esimerkkinä ennenaikaisesti vanhenevat tai perinnöllisiä sairauksia potevat hiiret hoitokeinojen tutkimusta varten.
Eläinkokeita alettiin tehdä 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa testataan joka vuosi 200 000–300 000 selkärankaista eläintä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mmm.fi/attachments/5eWDTkUCl/5kc4AKCyT/Files/CurrentFile/Elainkokeissa_kaytetyt_elaimet_vuonna_2005.pdf | Nimeke =Koe-eläinten käyttömäärät Suomessa vuonna 2005 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Maa- ja metsätalousministeriö | Viitattu = 25.6.2008 | Kieli = }}</ref>
Eläinkokeita alettiin tehdä 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa testataan joka vuosi 200 000–300 000 selkärankaista eläintä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mmm.fi/attachments/5eWDTkUCl/5kc4AKCyT/Files/CurrentFile/Elainkokeissa_kaytetyt_elaimet_vuonna_2005.pdf | Nimeke =Koe-eläinten käyttömäärät Suomessa vuonna 2005 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Maa- ja metsätalousministeriö | Viitattu = 25.6.2008 | Kieli = }}</ref>


==Eläinkokeet lääketieteen käytössä==
==Eläinkokeet lääketieteen käytössä==
Lääketieteen piirissä tutkitaan lääkkeiden ja hoitojen tehoa ja kehitetään niitä edelleen. Niiden perusteella kuitenkin usein tehdään vaikutuksista yliarviointeja, sillä negatiiviset tulokset jätetään julkaisematta. Eläinkokeiden perusteella löydetyt 500 [[Aivohalvaus|aivohalvaukseen]] tehoavaa hoitoa ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tehokkaita hoitoja ovat vain [[liuotushoito]] ja [[asetyylisalisyylihappo]]. Aiheesta [[PLoS Biology]] -lehdessä julkaistu tutkimuksessa todetaan, että kyseessä on julkaisuharha eli usein raportoidaan vain suuria vaikutuksia ja pienet ja negatiiviset jätetään kertomatta. Eläinkokeita ei rekisteröidä ennen tutkimuksen aloittamista, toisin kuin ihmiskokeet. Negatiivisten tulosten julkaisemiseksi on perustettu lehti [[Journal of Negative Results]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/04/elainkokeiden_lupaukset_tuottavat_usein_pettymyksen_1576336.html | Nimeke =Eläinkokeiden lupaukset tuottavat usein pettymyksen| Julkaisija =Yle.fi| Viitattu = 1.4.2010}}</ref>
Lääketieteen piirissä tutkitaan lääkkeiden ja hoitojen tehoa ja kehitetään niitä edelleen. Niiden perusteella kuitenkin usein tehdään vaikutuksista yliarviointeja, sillä negatiiviset tulokset jätetään julkaisematta. Tämä koskee sekä kliinisiä kokeita että eläinkokeita. Eläinkokeiden perusteella löydetyt 500 [[Aivohalvaus|aivohalvaukseen]] tehoavaa hoitoa ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tehokkaita hoitoja ovat vain [[liuotushoito]] ja [[asetyylisalisyylihappo]]. Aiheesta [[PLoS Biology]] -lehdessä julkaistu tutkimuksessa todetaan, että kyseessä on julkaisuharha eli usein raportoidaan vain suuria vaikutuksia ja pienet ja negatiiviset jätetään kertomatta. Eläinkokeita ei rekisteröidä Amerikassa ennen tutkimuksen aloittamista, toisin kuin ihmiskokeet, Suomessa jokaiseen eläinkokeeseen pitää hakea lupa ja esittää tutkimussuunnitelma. Negatiivisten tulosten julkaisemiseksi on perustettu lehti [[Journal of Negative Results]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/04/elainkokeiden_lupaukset_tuottavat_usein_pettymyksen_1576336.html | Nimeke =Eläinkokeiden lupaukset tuottavat usein pettymyksen| Julkaisija =Yle.fi| Viitattu = 1.4.2010}}</ref>

==Eläinkokeiden, ihmistutkimuksien ja solututkimuksien työnjako==

Varhaisin ymmärrys ihmisen sairauksista perustui kliinisiin havaintoihin. Antiikin lääkärit kokeilivat erilaisia yrttejä ja luonnonaineita potilaisiin, ja ottivat käyttöön hoitoja, jotka näyttivät tehoavan. Lähestymistavan ongelmaa kuvaa hyvin digitaliksen keksiminen. Englantilainen lääkäri William Withering sai kansanparantajalta pariakymmentä yrttiä sisältävän lääkereseptin, joka paransi turvotusta. Kasvitieteeseen perehtynyt Withering oivalsi nopeasti, että vaikuttava aine oli sormustinkukka, Digitalis. Muut komponentit olivat hyödyttömiä. '''[[Farmakologia]]''' ryhtyi systemaattisena tieteenalana tutkimaan, minkälaisia vaikutuksia eri aineilla on, ja kehitys nopeutui 1800-luvun jälkipuoliskolta merkittävästi.<ref name=historia/>

[[Tiedosto:ElainkokeidenTutkimuskaavio.pdf|thumb|Ihmistutkimusten, eläinkokeiden ja ''in vitro'' -tutkimusten erilaiset roolit]]

Systemaattinen eläimillä tehty alustava tutkimus ja vaikutusmekanismien ymmärtäminen on tuonut markkinoille runsaasti eri tauteihin käytettäviä lääkkeitä, tartuntatauteihin antibiootteja, reumatauteihin monia entistä parempia tulehduskipulääkkeitä, sokeritautiin insuliinin, parkinsonismiin levodopan ja useita muita lääkkeitä, lukuisia psykooseihin ja depressioon vaikuttavia lääkkeitä, monia verenpaine- ja sydänlääkkeitä, kolesterolilääkkeitä jne.<ref name=fato>Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3</ref> Nämä ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ihmisen eliniän odote on noussut noin 40 vuodesta noin 80 vuoteen.

Turvallisuustutkimuksissa sivuvaikutuksia seurattiin ensin potilailla, mutta tällä tavalla ei saada harvinaisia sivuvaikutuksia esille, esimerkiksi syöpäriskiä. Sellainen tulee ilmi vasta vuosikymmenien käytön jälkeen. Tämän takia mahdollista myrkyllisyyttä pyritään ensin selvittämään jyrsijöillä kuten hiirillä ja rotilla, myöhemmin vähäisessä määrin myös koirilla.<ref name=tokstutk/> Useimmat myrkyllisyyden lajit ovat samanlaisia eri nisäkkäillä, mutta on myös poikkeuksia, jotka tutkijan pitää tuntea. Esimerkiksi rotan maksa on paljon tehokkaampi kuin ihmisen, minkä takia rotta saattaa pilkkoa myrkyllisen aineen vaarattomaksi nopeammin kuin ihminen. Rotta ei myöskään oksenna, joten pahoinvointia ei voi tutkia rotalla. Monia keskushermostoon kohdistuvia haittoja kuten esim. masentuneisuutta ei pystytä saamaan esille eläinkokeissa.<ref name=tokstutk/>

Erittäin suuri merkitys on ollut solukokeiden yleistymisellä. Näiden määrä on viimeisten vuosikymmenien aikana räjähdysmäisesti lisääntynyt. Niillä on pystytty selvittämään hyvin yksityiskohtaisesti sekä kemiallisten aineiden hyödyllisten että haitallisten vaikutusten mekanismeja. Eläinkokeita suoranaisesti korvaavia kokeita on ollut kuitenkin erittäin työläs löytää, ja pääasiassa solukokeiden ja eläinkokeiden tavoitteet ovatkin erilaiset. Parhaiten ne toimivat, kun eläinkokeilla osoitetaan yleiset vaikutukset koko elimistössä, ja sen jälkeen solukokeilla selvitetään täsmällisiä solutason vaikutusmekanismeja. Tämä strategia on osoittanut voimansa viimeisten vuosikymmenien nopeana lääketieteen kehityksenä.<ref name=fato/>


== Eläinkokeisiin liittyvää lainsäädäntö Suomessa ==
== Eläinkokeisiin liittyvää lainsäädäntö Suomessa ==
Rivi 59: Rivi 82:
=== Kategoria D ===
=== Kategoria D ===
Tämä kategoria on varattu koe-eläinyksiköiden vastuuhenkilöille. D-kategorian vaatimuksissa henkilöllä pitää olla alalle soveltuva korkeakoulututkinto ja hänen pitää hallita kaikki koe-eläinkeskuksen johtamiseen, henkilöstöhallintoon, alan lainsäädäntöön, talouteen sekä eläinten hyvinvointiin liittyvät tehtävät. Hänen on myös kyettävä ohjaamaan ja opastamaan tutkijoita koe-eläinten käytössä ja niiden vaihtoehtomenetelmiä valittaessa. Lisäksi hänen on aloitteellisesti kyettävä kehittää koe-eläintoimintaa.
Tämä kategoria on varattu koe-eläinyksiköiden vastuuhenkilöille. D-kategorian vaatimuksissa henkilöllä pitää olla alalle soveltuva korkeakoulututkinto ja hänen pitää hallita kaikki koe-eläinkeskuksen johtamiseen, henkilöstöhallintoon, alan lainsäädäntöön, talouteen sekä eläinten hyvinvointiin liittyvät tehtävät. Hänen on myös kyettävä ohjaamaan ja opastamaan tutkijoita koe-eläinten käytössä ja niiden vaihtoehtomenetelmiä valittaessa. Lisäksi hänen on aloitteellisesti kyettävä kehittää koe-eläintoimintaa.

==Kosmetiikka ja eläinkokeet==

Euroopan Unioni on kieltänyt eläinkokeiden käytön [[Kosmetiikka | kosmetiikassa]]. On kuitenkin huomattava, että kosmeettisten aineiden vaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu eläinkokein, vaan aineiden turvallisuutta. Jääkin nähtäväksi, aiheutuuko tästä esimerkiksi syöpää aiheuttavien kemikaalien lisääntyminen kosmetiikassa, joka ei käsitä ainoastaan kauneudenhoitoaineita, vaan myös esim. hammastahnat, saippuat, sampoot, ja aurinkovoiteet.<ref>Jantunen ym Selvitys elinympäristön kemikaaliriskeistä.[http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201204193516 Kemikaaliselvitys]</ref>



== Eläinkokeiden arvostelua ==
== Eläinkokeiden arvostelua ==
Rivi 74: Rivi 102:
== Lähteet ==
== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Nimeke = Psykologia 4: Ihmisen toiminnan neuropsykologia | Tekijä = Himberg, Lea & Laine, Vesa & Lyytinen, Heikki | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2001 | Tunniste = ISBN 951-0-24073-7}}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Psykologia 4: Ihmisen toiminnan neuropsykologia | Tekijä = Himberg, Lea & Laine, Vesa & Lyytinen, Heikki | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2001 | Tunniste = ISBN 951-0-24073-7}}
* Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3
* Klaassen C (toim.): Casarett and Doull's Toxicology: The basic science of poisons, 8. painos. McGraw-Hill, New York 2013. ISBN 978-0-07-176923-5.


=== Viitteet ===
=== Viitteet ===

Versio 28. helmikuuta 2014 kello 16.03

Yksi Pavlovin koirista Pavlovin museossa (2005). Kuonoon on kirurgisesti liitetty kuolankeräysastia ja putki.

Eläinkokeiden keskeisin tarkoitus on vähentää ihmisten ja eläinten kärsimyksiä ja sairauksia lisäämällä ymmärrystä sairauksista, kehittämällä lääkkeitä ja tutkimalla lisäaineiden ja ympäristökemikaalien haittoja. Eläinkokeita käytetään tilanteissa, joissa tietoa ei saada ihmistä tutkimalla tai halvemmilla solukokeilla tai biokemiallisilla tutkimuksilla. Koska toisten ihmisten mielestä eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmiset, niitä ei saa käyttää ihmisten hyväksi. Tämä on henkilökohtaisiin näkemyksiin perustuva arvotuskysymys ja vakaumus, jota ei voi millään tieteellisellä todistelulla kumota.

Eläinkokeiden päätavoitteet

Eläinkokeiden päätavoitteet voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Niitä käytetään sairauksien luonteen selvittämiseen ja sitä kautta lääkkeiden tai muiden hoitojen kehittämiseen. Toiseksi niitä käytetään lääkkeiden ja muiden kemikaalien turvallisuuden varmistamiseen. Kolmanneksi eläinkokeilla pyritään lisäämään ymmärrystä ihmisen ja eläinten elintoiminnoista eli fysiologiasta. Kaksi edellistä ovat pitkälle soveltavaa tutkimusta, viimemainittu on perustutkimusta, joskin pitkällä tähtäimellä sekin pyrkii terveyden edistämiseen.[1]

Eläinkokeiden historia

Eläinkokeet alkoivat 1800-luvun alkupuolella, kun käsitykset kemiallisista aineista alkoivat selkiintyä. Espanjalainen lääkäri M. Orfila tutki myrkytyksiä koirakokeissa ja osoitti monet uskomukset vastamyrkyistä vääriksi sekä osoitti, että myrkytyksen uhreista voidaan saada oikeudellisesti päteviä kemiallisia todisteita. Samoinin aikoihin ranskalainen François Magendie alkoi tutkia myrkkyjen kuten strykniinin vaikutusmekanismia ja hänen oppilaansa Claude Bernard tutki monipuolisesti fysiologiaa käyttäen mm. sammakoita. Hän mm. havaitsi, että hiilimonoksidi (häkä) sitoutuu veren hemoglobiiniin ja että nuolimyrkky kurare vaikuttaa hermon ja lihaksen välissä olevaan hermo-lihasliitokseen.[2]

Varhaiset eläinkokeet avasivat tien tieteelliselle käsitykselle ihmiselimistön toiminnalle aikaisempien taikauskoisten käsitysten sijaan, ja niistä alkoi ymmärrykseen pohjautuva sairauksien hoito ja lääkkeiden käyttö. Nämä eläinkokeet tehtiin kuitenkin aikana, jolloin enempää anestesiaa kuin kivunlievitystäkään ei tunnettu. Tältä ajalta periytyy ennen muuta Englannissa käytetty sana vivisektio eli elävältä leikkaaminen. Tuon ajan tutkimusselostukset ovatkin karua luettavaa, eikä sellaista missään sivistysvaltiossa enää hyväksyttäisi. Englannissa säädettiinkin vuonna 1876 eläimiin kohdistetun julmuuden kieltävä laki (Animal cruelty act).[3] Toisaalta samaan aikaan myös kaikki ihmisen leikkaukset, esim. amputaatiot tehtiin ilman anestesiaa ja kivunlievitystä. Ainoa yleisesti käytetty kivunlievitys oli viinaryyppy.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eläinkokeet tulivat tärkeäksi osaksi nykylääketieteen kehitystä. Fysiologiasta voidaan mainita esim. Pavlovin käyttäytymiskokeet koirilla, josta ruvettiin ymmärtämään refleksien suuri merkitys. Myöhemmin mm. antibioottien kehitys perustui suurelta osalta jyrsijöillä tehtyihin tutkimukseen, mm. Alexander Fleming osoitti penisilliinin tehoavan jyrsijöiden infektioihin.[4] Koe-eläinten käyttö lääkkeiden ja kemikaalien turvallisuuden osoittamiseksi lisääntyi 1900-luvun puolivälin molemmin puolin osin onnettomuuksien jälkeen. Ensin sulfalääkkeet aiheuttivat munuaisvauriokatastrofin 1938, ja syyksi osoitettiin lääkkeen liuotukseen käytetty etyleeniglykoli.[5] Sitten turvalliseksi luultu talidomidi aiheutti raajaepämuodostumia 1958 alkaen. Kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärrettiin sen vaikutuksen riippuvan raskauden aikana melko lyhyeen herkkään aikaan, minkä takia sitä ei ensin havaittu rotilla.[6]

Näiden katastrofien jälkeen on annettu täsmälliset kansainväliset ohjeet siitä, kuinka lääkkeet ja kemikaalit on tutkittava, ennen kuin niitä saa antaa ihmisille tai saattaa ihmisiä alttiiksi niille. Tuoteryhmät, jotka on kaikissa sivistysmaissa tutkittava (mukaan lukien täsmällisesti ohjeistetuissa eläinkokeissa) ovat lääkkeet, elintarvikkeiden lisäaineet ja torjunta-aineet.[7] Euroopassa lisäksi REACH-lainsäädäntö määrittelee muillekin kemikaaleille tutkimusvelvoitteen, jos niistä suuren tuotantomäärän tai erityisen altistuksen takia arvioidaan olevan vaaraa ihmiselle.<REACH>

Eläinkokeiden kohteet

Yleisimmin koe-eläin on kala tai hiiri. Tärkeimpiä koe-eläimistä ovat hiiri, isorotta, kani, marsu, kissa, koira, reesusapina ja lähinnä käyttäytymiskokeissa simpanssi niiden fysiologian samankaltaisuuden vuoksi ihmisen kanssa. Toisaalta lajieroavaisuudet ovat suuria niin aineenvaihdunnaltaan kuin myös fysiologiassa, mikä edellyttää eläinkokeiden suorittajalta taitoa ja kriittisyyttä. Tärkeimpiä eläimillä testattavia asioita ovat lääkkeet, rokotteet, kodin kemikaalit, tuholaismyrkyt, erilaiset sairauksien hoitomenetelmät sekä leikkaustekniikat. Ruoan lisäaineiden tai ihmisiin mahdollisesti kulkeutuvien kemikaalien vaikutuksia eläviin olioihin tai luontoon testataan myös. Geenitekniikka mahdollistaa geneettisesti muunneltujen hiirien kehittämisen erilaisten sairauksien tutkimukseen, esimerkkinä ennenaikaisesti vanhenevat tai perinnöllisiä sairauksia potevat hiiret hoitokeinojen tutkimusta varten. Eläinkokeita alettiin tehdä 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa testataan joka vuosi 200 000–300 000 selkärankaista eläintä.[8]

Eläinkokeet lääketieteen käytössä

Lääketieteen piirissä tutkitaan lääkkeiden ja hoitojen tehoa ja kehitetään niitä edelleen. Niiden perusteella kuitenkin usein tehdään vaikutuksista yliarviointeja, sillä negatiiviset tulokset jätetään julkaisematta. Tämä koskee sekä kliinisiä kokeita että eläinkokeita. Eläinkokeiden perusteella löydetyt 500 aivohalvaukseen tehoavaa hoitoa ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tehokkaita hoitoja ovat vain liuotushoito ja asetyylisalisyylihappo. Aiheesta PLoS Biology -lehdessä julkaistu tutkimuksessa todetaan, että kyseessä on julkaisuharha eli usein raportoidaan vain suuria vaikutuksia ja pienet ja negatiiviset jätetään kertomatta. Eläinkokeita ei rekisteröidä Amerikassa ennen tutkimuksen aloittamista, toisin kuin ihmiskokeet, Suomessa jokaiseen eläinkokeeseen pitää hakea lupa ja esittää tutkimussuunnitelma. Negatiivisten tulosten julkaisemiseksi on perustettu lehti Journal of Negative Results.[9]

Eläinkokeiden, ihmistutkimuksien ja solututkimuksien työnjako

Varhaisin ymmärrys ihmisen sairauksista perustui kliinisiin havaintoihin. Antiikin lääkärit kokeilivat erilaisia yrttejä ja luonnonaineita potilaisiin, ja ottivat käyttöön hoitoja, jotka näyttivät tehoavan. Lähestymistavan ongelmaa kuvaa hyvin digitaliksen keksiminen. Englantilainen lääkäri William Withering sai kansanparantajalta pariakymmentä yrttiä sisältävän lääkereseptin, joka paransi turvotusta. Kasvitieteeseen perehtynyt Withering oivalsi nopeasti, että vaikuttava aine oli sormustinkukka, Digitalis. Muut komponentit olivat hyödyttömiä. Farmakologia ryhtyi systemaattisena tieteenalana tutkimaan, minkälaisia vaikutuksia eri aineilla on, ja kehitys nopeutui 1800-luvun jälkipuoliskolta merkittävästi.[2]

Tiedosto:ElainkokeidenTutkimuskaavio.pdf
Ihmistutkimusten, eläinkokeiden ja in vitro -tutkimusten erilaiset roolit

Systemaattinen eläimillä tehty alustava tutkimus ja vaikutusmekanismien ymmärtäminen on tuonut markkinoille runsaasti eri tauteihin käytettäviä lääkkeitä, tartuntatauteihin antibiootteja, reumatauteihin monia entistä parempia tulehduskipulääkkeitä, sokeritautiin insuliinin, parkinsonismiin levodopan ja useita muita lääkkeitä, lukuisia psykooseihin ja depressioon vaikuttavia lääkkeitä, monia verenpaine- ja sydänlääkkeitä, kolesterolilääkkeitä jne.[10] Nämä ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ihmisen eliniän odote on noussut noin 40 vuodesta noin 80 vuoteen.

Turvallisuustutkimuksissa sivuvaikutuksia seurattiin ensin potilailla, mutta tällä tavalla ei saada harvinaisia sivuvaikutuksia esille, esimerkiksi syöpäriskiä. Sellainen tulee ilmi vasta vuosikymmenien käytön jälkeen. Tämän takia mahdollista myrkyllisyyttä pyritään ensin selvittämään jyrsijöillä kuten hiirillä ja rotilla, myöhemmin vähäisessä määrin myös koirilla.[1] Useimmat myrkyllisyyden lajit ovat samanlaisia eri nisäkkäillä, mutta on myös poikkeuksia, jotka tutkijan pitää tuntea. Esimerkiksi rotan maksa on paljon tehokkaampi kuin ihmisen, minkä takia rotta saattaa pilkkoa myrkyllisen aineen vaarattomaksi nopeammin kuin ihminen. Rotta ei myöskään oksenna, joten pahoinvointia ei voi tutkia rotalla. Monia keskushermostoon kohdistuvia haittoja kuten esim. masentuneisuutta ei pystytä saamaan esille eläinkokeissa.[1]

Erittäin suuri merkitys on ollut solukokeiden yleistymisellä. Näiden määrä on viimeisten vuosikymmenien aikana räjähdysmäisesti lisääntynyt. Niillä on pystytty selvittämään hyvin yksityiskohtaisesti sekä kemiallisten aineiden hyödyllisten että haitallisten vaikutusten mekanismeja. Eläinkokeita suoranaisesti korvaavia kokeita on ollut kuitenkin erittäin työläs löytää, ja pääasiassa solukokeiden ja eläinkokeiden tavoitteet ovatkin erilaiset. Parhaiten ne toimivat, kun eläinkokeilla osoitetaan yleiset vaikutukset koko elimistössä, ja sen jälkeen solukokeilla selvitetään täsmällisiä solutason vaikutusmekanismeja. Tämä strategia on osoittanut voimansa viimeisten vuosikymmenien nopeana lääketieteen kehityksenä.[10]

Eläinkokeisiin liittyvää lainsäädäntö Suomessa

Eläinkokeiden suorittamista säädellään Suomessa eläinsuojelulain ja geenitekniikkalain lisäksi erillisellä koe-eläintoimintalailla, joka määrää eläinkokeiden suorittamisen selkärankaisilla luvanvaraiseksi toiminnaksi.

Lupa koe-eläintoimintaan (koe-eläinlaitoslupa) on haettava lääninhallitukselta ja sen saaminen edellyttää että

  • luvan hakijalla on eläinkokeiden hyväksyttävään suorittamiseen tarvittavat tilat
  • asiantunteva henkilöstö
  • eläinlääkintähuolto on järjestetty asianmukaisesti.

Lisäksi lääninhallituksen on tarkistettava ja hyväksyttävä koe-eläintoiminnan harjoittamisessa käytettävät tilat ennen niiden käyttöönottoa.

Varsinaiseen eläinkokeeseen tarvitaan eläinkoelupa, jota voi hakea eläinkoelautakunnalta. Luvan saaminen edellyttää että

  • koe suoritetaan laitoksessa jolla on koe-eläinlaitoslupa
  • kokeella on eläinsuojelulaissa hyväksytty tarkoitus
  • eläinkokeen suorittaja on tarpeeksi pätevä
  • eläinsuojelulaissa säädetyt vaatimukset eläimen käyttämisestä eläinkokeeseen täyttyvät
  • kokeesta odotettavissa olevan hyödyn katsotaan olevan eettisesti hyväksyttävissä suhteessa eläinten käyttämiseen eläinkokeessa.

Valmisteilla oleva REACH- kemikaaliasetus tulee edellyttämään yrityksiltä kemikaalien rekisteröinteihin vaadittavien selkärankaisilla tehtävien eläinkokeiden tulosten ja kustannusten jakamista. Viranomaisen on myös tutkittava muun muassa kaikki eläinkokeita edellyttävät testausehdotukset, minkä uskotaan estävän tarpeettomia eläinkokeita.

Koulutusvaatimukset koe-eläintoimintaan

Koe-eläintoimintaa rajoittavat ja säätelevät kansalliset ja kansainväliset lait, säädökset sekä toimintaohjeet koe-eläintoiminnasta. Niitä myös valvotaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Valvontaa suorittavat paitsi viranomaiset myös koe-eläinyksikköjen vastuuhenkilöt ja tutkimusryhmien tutkijat. FELASA (engl. Federation of Laboratory Animal Science Associations) on laatinut EU-maissa hyväksytyt suositukset koe-eläinten kanssa työskentelevien henkilöiden koulutuksesta. Ko. henkilöt on jaettu neljään, A-, B- ,C- ja D-kategoriaan toimenkuvansa perusteella. [11]

Kategoria A

Kategoria A on luotu koe-eläinhoitajille. Käytännössä tämä on kaksivuotinen ammatillinen perustutkinto.

Kategoria B

Yliopistot järjestävät koe-eläintutkimuksissa avustavan henkilöstön koulutuksia joka kattaa B-kategorian. Koulutukseen kuuluu teoria ja käytännön osuus.

Kategoria C

Eläinkokeita suorittavien ja johtavien tutkimushenkilöiden tarvisee omata C-kategorian pätevyys. Jokaisessa koe-eläinkokeita tekevässä tutkimusryhmässä on oltava vähintään yksi C-kategorian tason pätevöitynyt henkilö. Kelpoisuudeksi katsotaan kategoria C-kurssin suorittaminen ja läpäisy hyväksyttävästi sekä suoritettu korkeakoulututkinto (ylempi tai alempi) joka soveltuu koe-eläintoimintaan. Mikä tahansa korkeakoulututkinto (esim humanistinen) ei kelpaa. C-kategorian koe-eläinkurssin suorittaneen on tentittävä seuraavat perustiedot

  1. Lainsäädäntö ja eettiset periaatteet
  2. Ympäristöolosuhteet
  3. Eläinten terveydellinen laatu
  4. Eläinten geneettisen laatu
  5. Eläinten hyvinvointi
  6. Eläinten lajikohtainen biologia
  7. Eläinten käsittelytekniikat
  8. Eläinten nukutus, kivunpoisto ja lopetus
  9. Eläinkokeiden suunnittelu

Ja lisäksi hänen on suoritettava vähintään 40 tunnin C-kategoriaan suunnattu käytännön koulutus.

Kategoria D

Tämä kategoria on varattu koe-eläinyksiköiden vastuuhenkilöille. D-kategorian vaatimuksissa henkilöllä pitää olla alalle soveltuva korkeakoulututkinto ja hänen pitää hallita kaikki koe-eläinkeskuksen johtamiseen, henkilöstöhallintoon, alan lainsäädäntöön, talouteen sekä eläinten hyvinvointiin liittyvät tehtävät. Hänen on myös kyettävä ohjaamaan ja opastamaan tutkijoita koe-eläinten käytössä ja niiden vaihtoehtomenetelmiä valittaessa. Lisäksi hänen on aloitteellisesti kyettävä kehittää koe-eläintoimintaa.

Kosmetiikka ja eläinkokeet

Euroopan Unioni on kieltänyt eläinkokeiden käytön kosmetiikassa. On kuitenkin huomattava, että kosmeettisten aineiden vaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu eläinkokein, vaan aineiden turvallisuutta. Jääkin nähtäväksi, aiheutuuko tästä esimerkiksi syöpää aiheuttavien kemikaalien lisääntyminen kosmetiikassa, joka ei käsitä ainoastaan kauneudenhoitoaineita, vaan myös esim. hammastahnat, saippuat, sampoot, ja aurinkovoiteet.[12]


Eläinkokeiden arvostelua

Eläinten oikeuksien puolustajat vastustavat kiivaasti eläinkokeita niiden aiheuttaman kärsimyksen takia. Kiistanalaisimpia ovat kosmetiikalle tehtävät eläinkokeet. Yhdysvalloissa on jopa tehty eläinkokeita yksityisissä ja kalliissa lemmikkieläinsairaaloissa vain uusien lemmikkieläimille tarkoitettujen hoitojen kehittämiseksi. Eläinkokeita on pyritty vähentämään kehittämällä soluviljelmien käyttöä koe-eläinten sijaan.

Katso myös

Lähteet

  • Himberg, Lea & Laine, Vesa & Lyytinen, Heikki: Psykologia 4: Ihmisen toiminnan neuropsykologia. WSOY, 2001. ISBN 951-0-24073-7.
  • Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3
  • Klaassen C (toim.): Casarett and Doull's Toxicology: The basic science of poisons, 8. painos. McGraw-Hill, New York 2013. ISBN 978-0-07-176923-5.

Viitteet

  1. ↑ a b c Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. Verkossa
  2. ↑ a b Tuomisto J, Koulu M, Farmakologian historiaa, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J, Farmakologia ja toksikologia, 8. p. ss. 22-24. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.Verkossa
  3. ↑ William Paton: Man & Mouse. Animals in Medical Research.Oxford University Press, Oxford 1984. ISBN 0-19-217734-6.
  4. ↑ Männistö PT, Tuominen RK, Solunseinämää heikentävät bakteerilääkkeet. Kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3 Verkossa
  5. ↑ Gallo MA. History and scope of toxicology, kirjassa Klaassen C, toim., Casarett and Doull's Toxicology. McGraw-Hill, New York 2013. ISBN 978-0-07-176923-5.
  6. ↑ Komulainen H. Mutageenisuus, karsinogeenisuus ja teratogeenisuus, ss. 133-142, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. Verkossa
  7. ↑ Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.Verkossa
  8. ↑ Koe-eläinten käyttömäärät Suomessa vuonna 2005 Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 25.6.2008.
  9. ↑ Eläinkokeiden lupaukset tuottavat usein pettymyksen Yle.fi. Viitattu 1.4.2010.
  10. ↑ a b Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3
  11. ↑ Guy Mahouy/ AFSTAL Honorary President: The History of FELASA - birth and growth 1978-2004 Federation of European Laboratory Animal Science Associations. Viitattu 1.11.2010. en
  12. ↑ Jantunen ym Selvitys elinympäristön kemikaaliriskeistä.Kemikaaliselvitys

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eläinkoe.

Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eläinkoe&oldid=13892763”