Tieteen etiikka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tieteen etiikka on tieteenfilosofiaan läheisesti liittyvä soveltavan etiikan osa-alue, joka tutkii tieteeseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tieteen etiikalla tarkoitetaan erityisesti sellaisten eettisten kysymysten tarkastelua, jotka nousevat esille tieteellistä tutkimusta suoritettaessa tai jotka liittyvät tutkittavan kohteen erityislaatuun.[1]

Tieteen etiikka liittyy sellaisiin tieteen tekemisen ihanteisiin kuin kriittisyys, rehellisyys, avoimuus. Tieteilijät ovat vastuussa paitsi toisilleen, myös yhteiskunnalle, koska yhteiskunta nojautuu päätöksenteossaan myös tieteeseen.[2] Vastuuta aiheuttaa myös se, että tieteen tuloksilla on usein dramaattisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan ja ympäristöön, sekä se, että tiedettä tehdään pitkälle erilaisten yhteiskunnallisten laitosten rahoittamana. Tieteen ja etiikan välinen suhde on kaksisuuntainen: toisaalta tieteellisen tutkimuksen tulokset vaikuttavat tehtyihin eettisiin ratkaisuihin, ja toisaalta tutkijan eettisillä kannoilla on vaikutusta niihin ratkaisuihin, joita hän tekee tutkimustyössä.[1]

Tieteen etiikkaan kuuluvat muun muassa tutkimusetiikka sekä eri tieteenalojen etiikat, kuten esimerkiksi biotieteiden etiikka ja lääketieteen etiikka.

Eettiset kysymykset tieteellisessä tutkimuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiede ja tutkimusta ohjaavat arvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti tieteelliseen tutkimukseen ja sen avulla saatuun tietoon liitetään käsitteitä kuten arvovapaus ja objektiivisuus. Tieteenfilosofisen ja -sosiologisen tutkimuksen myötä käsitys tieteestä arvovapaana on kuitenkin kyseenalaistettu. Esimerkiksi jo arvovapautta ja objektiivisuutta itseään voidaan pitää tieteen arvoina. Eri tieteenalat ovat tässä kuitenkin hyvin erilaisessa asemassa (vrt. esim. fysiikka ja tähtitiede vs. yhteiskuntatieteet ja kasvatustiede).[3]

Tieteensosiologi Robert K. Merton määritteli 1930-40 -luvuilla tieteen toiminnaksi, jolla on tietty eetos tai arvomaailma. Tieteellisistä arvoista voitiin Mertonin mukaan johtaa seuraavat normit:

  1. Universalismi: tiede pyrkii yleispätevään esitykseen ja sulkeistamaan henkilökysymykset.
  2. Tieteellinen kommunismi: tieteellisten tulosten tulee olla koko tiedeyhteisölle avoimia ja vapaasti käytettäviä.
  3. Pyyteettömyys: tieteellinen tutkimus tapahtuu ulospäin epäitsekkäiltä vaikuttavista syistä.
  4. Järjestelmällinen epäily: kaikki tutkimustulokset on altistettava tiedeyhteisön ankaralle epäilykselle, ennen kuin niitä voidaan pitää tieteellisinä totuuksina.[4]

Myöhempi tieteensosiologinen tutkimus on paljastanut, että mertonilaiset tieteen normit kuvastavat enemmän ihannekuvaa tieteestä kuin tieteellisen tutkimuksen arkea. Arkisessa tieteellisessä tutkimustyössä henkilökysymykset näyttelevät suurta osaa, esimerkiksi matteus-efektin muodossa: nimekkäät tutkijat ja näiden tutkimusryhmät saavat enemmän huomiota omille tutkimustuloksilleen, riippumatta tutkimusten todellisesta merkittävyydestä. Tutkimusryhmien välinen kilpailu on kovaa, mikä ruokkii tieteellistä salailua etenkin kaupallisen tieteen parissa. Myös dogmaattinen suhtautuminen ja jääräpäisyys ovat hyvin yleisiä tieteen arkipäivässä.[4]

Tiede on inhimillistä toimintaa, ja sellaisena sitä ohjaavat erilaiset arvot. Nämä tieteeseen vaikuttavat arvot voivat olla tieteen sisäisiä tiedollisia arvoja tai tieteen ulkoisia, ympäröivän kulttuurien ja yhteisöjen arvoja, jotka tunkeutuvat tieteeseen yksittäisten tutkijoiden välityksellä. Tieteen lopputulosten kannalta arvokysymykset ovat tärkeitä siksi, että ne vaikuttavat tutkimusasetelmien suunnitteluun.

Tutkimuksen eettiset ongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koeasetelmat ja etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Empiirisissä tieteissä tehdään kontrolloituja kokeita päätelmien todistamiseksi tai kumoamiseksi. Koeasetelmia suunniteltaessa tehdään toisinaan ratkaisuja, jotka voivat herättää eettisiä kysymyksiä. Tällaisia kysymyksiä herää erityisesti tilanteessa, jossa kokeita tehdään ihmisillä tai eläimillä, ja joihin liittyy mahdollista vahinkoa kokeen kohteelle tai kysymyksiä kokeen kohteina olevien informoidusta suostumuksesta.

Koe-eläinten käyttö tieteellisissä tutkimuksissa on eettinen ongelma siksi, että aina ei ole selvää, onko eläimille aiheutettu kärsimys tutkimuksessa tuotetun tiedon arvoista. Tätä pyritään varmistamaan tiukalla lainsäädännöllä ja lupamenettelyllä. Suomessa käytettiin vuosina 2009-2011 noin 100 000 eläintä vuodessa eläinkokeisiin pois lukien kalat.[5] Eniten huomiota maailmalla ovat saaneet kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet, joissa tämä eettinen kysymys kärjistyy. Tosin teollisuus itse ei halua tehdä eläinkokeita, vaan terveysviranomaiset vaativat niitä tuotteiden turvallisuuden takia.[6] Eläinkokeisiin kielteisesti suhtautuva eetikko voi myös esittää kannan, jossa eläimet nähdään itseisarvoisina olioina, joilla on joukko oikeuksia, ja siten kyseenalaistetaan ylipäänsä eläinten käyttö tutkimuksen välineinä. Tosin näin ajateltaessa kyseenalaistetaan samalla kaikki muukin eläinten käyttö niitä alistavina, jopa lemmikkieläinten pito.

Kuuluisia esimerkkejä eettisiä kysymyksiä herättäneistä ihmiskokeista ovat muun muassa natsien keskitysleireillä teettämät lääketieteelliset kokeet, sekä jotkut kuuluisat sosiaalipsykologian alaan kuuluvat kokeet 1950- ja 1960-luvuilla kuten Stanfordin vankilakoe ja Milgramin sähköshokkikoe. Myös sotateollisuus on käyttänyt tutkimuksissaan läpi historian ihmiskokeita, ja usein näin kokeeseen osallistuvien tietämättä. Tällaisia väitteitä on esitetty esimerkiksi Yhdysvaltojen tekemistä ydinkokeista Nevadan autiomaassa ja Tyynellä valtamerellä.[7] Tällaisissa kokeissa tieteellistä tietoa tavoitellaan riippumatta fyysisestä tai psyykkisestä vahingosta, joita kokeisiin osallistuneisiin ihmisiin kohdistuu, mikä tekee tutkimuksesta eettisesti hyvin kyseenalaista.

Näiden varoittavien esimerkkien takia niin eläin- kuin ihmiskokeitakin valvotaan tiukasti useimmissa oikeusvaltioissa, ja ihmisiin kohdistuvaa tutkimusta tehdessä pyritään noudattamaan selkeitä eettisiä ohjeita. Tästä huolimatta vakavia eettisiä kysymyksiä herättävät koeasetelmat ovat tieteen arkipäivää, ja tutkijat painiskelevat niiden kanssa. Toisaalta on kysytty, miksi tutkimuksille vaaditaan ennakkovalvontaa, kun esim. ennakkosensuuria pidetään tuomittavana sananvapauden ollessa kansalaisoikeus, vaikka silläkin voidaan väärin käytettynä vahingoittaa ihmisen elämää tai jopa tuhota se.[8]

Etiikka ja tieteellisten tulosten raportointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksen tekoon liittyy myös eettisiä kysymyksiä sen suhteen, kuinka tutkimustuloksia raportoidaan ja esitetään. Tällaisia kysymyksiä herää yleensä tilanteissa, joissa tutkimukseen kohdistuu tutkimuksen taustalla vaikuttavien eri intressien välisiä ristiriitoja, ja ne liittyvät tyypillisesti immateriaalioikeuksiin ja tutkimustulosten todenmukaisuuteen. Esimerkiksi suora tai epäsuora plagiointi, tutkimustulosten vääristely ja varsinainen valehtelu ovat tutkimustulosten raportointiin liittyviä eettisiä väärinkäytöksiä.

Kemian professori Vincent A. Hamnerin mukaan tieteellisen tutkimuksen raportoinnissa esiintyvät väärinkäytökset voidaan jakaa kahteen ryhmään: tapauksiin, joissa tutkija on julkaissut väärää informaatiota, ilman että hänellä on ollut siihen alkuperäistä tarkoitusta, sekä tahallisiin väärinkäytöksiin.

Edellisiin kuuluu esimerkiksi Ponsin ja Fleiscmannin kylmäfuusio-tutkimus, jossa testaamatonta tietoa tuotiin julkisuuteen taloudellisia etuja ajatellen. Professori Henry H. Bauerin mukaan tieteellisistä julkaisuista voidaan todeta, että 90 prosenttia tieteellisissä julkaisusarjoissa esitettävistä tutkimuksista on puutteellisia tai virheellisiä, mutta vastaava luku tieteellisten oppikirjojen kohdalla on 10 prosenttia. Tämä johtaa hänen mukaansa vakavaan tieteen kansantajuistamisen ongelmaan, sillä ihmiset ovat kiinnostuneita ensisijaisesti uusista tieteellisistä löydöistä ja sensaatioista. Tahallisina väärinkäytöksinä Hamner mainitsee datan tai tutkimustulosten väärentämisen ja muuntelun, plagioinnin, piratismin sekä petokset. Tällaiseen motivoivat taloudelliset edut, tieteellisen maineen kalastaminen ja tiedeyhteisöissä tapahtuva kilpailu.[9]

Tieteellisen tutkimuksen soveltamiseen liittyviä eettisiä ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiede on kaiken muun lisäksi ammatti, ja osa tieteen eettisistä kysymyksistä kytkeytyy tämän ammatin harjoittamisen eettisiin päämääriin. Tutkimustuloksilla voi olla eettisesti kyseenalaisia seurauksia, minkä ennakointi on tärkeää tutkimusta suunniteltaessa.

Esimerkiksi runsaasti huomiota saanut eettinen ongelma liittyy geenitutkimukseen ja sen tulosten soveltamiseen. Geeniperimää muuntelemalla voidaan saada aikaiseksi tilanteita, joissa muunneltu perimä karkaa muunnelluista eliökannoista ja leviää luontoon. Tällöin seuraukset ovat usein arvaamattomia, toisinaan dramaattisia ja mahdollisesti tuhoisia. Kuuluisa esimerkki tästä on tuholaiskestäväksi geenimanipuloitu BT-maissi, jonka siitepölyn on väitetty tappavan monarkkiperhosia, ja jonka geenien on väitetty levinneen villimaissiin.[10].

Sotateollisuuden tarpeisiin tehty tieteellinen tutkimus on myös eettisesti arveluttavaa. Yhdysvaltojen puolustusbudjetti rahoittaa tutkimusta yli sadalla miljardilla dollarilla vuosittain.[11] OECD:n mukaan U.S.A sijoittaa noin 0,48 prosenttia BKT:sta sotateollisuuteen liittyvään tutkimukseen, mikä on korkein luku maailmassa. Tämä vastaa yli puolta kaikesta tieteen julkisesta rahoituksesta U.S.A:ssa. Toisena on Iso-Britannia, joka käyttää julkisesta tieteen rahoituksesta puolustusteollisuuteen 33 prosenttia.[12] Osa tutkimuksesta ja sen tuloksista päätyy kuitenkin lopulta myös siviilikäyttöön.

Tyypillisesti tieteellinen perustutkimus voi olla niin etäällä käytännön sovellutuksista, että yksittäisen tutkijan on vaikeaa arvioida, mihin tarkoitusperiin hänen tutkimustuloksiaan voidaan käyttää. Tämän takia yksittäisellä tutkijalla voi olla vain rajallinen vastuu oman tutkimuksensa sovelluksista, riippuen siitä kuinka hyvin hän on selvillä tutkimuksensa takana olevista intresseistä.

Tieteen rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteen rahoitukseen liittyy joukko eettisiä kysymyksiä. Näitä ovat yleensä kysymykset rahoittajan vaikutusvallasta tutkimusagendan asettamiseen ja tulosten julkaisemiseen. Esimerkiksi lääketutkimuksessa on törmätty tapauksiin, joissa tutkimusta rahoittanut lääkeyhtiö on halunnut vaientaa osan omalta kannaltaan kielteisistä tutkimustuloksista.[13]

OECD-maissa suurin osa tieteellisestä tutkimuksesta on yksityisten yritysten toimintaa.[14] Tällaisen tutkimustiedon kohdalla ei välttämättä toteudu tieteelliselle tutkimukselle asetettu julkisuusperiaate, jonka mukaan kaiken tieteellisen tiedon tulisi olla julkisen arvioinnin kohteena. Suomessa yritysten rahoitus on johtanut huoliin tieteellisen tutkimuksen vapaudesta ja itsenäisyydestä. Esimerkiksi ihmisen turvallisuuteen vaikuttavat toksisuustutkimukset eivät saisi olla salaisia. Julkisen rahoituksen alueella puolestaan on ainakin kansalaismielipiteessä törmätty nollatutkimusongelmaan.[15]

Tieteen ja yhteiskunnan suhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedettä tehdään yhteiskunnallisten instituutioiden puitteissa sekä kulttuurin läpitunkemana, ja toisaalta tiede näyttelee tärkeää osaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tästä syystä tieteen instituutioita ja niiden suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan voidaan arvioida myös laajemmasta eettis-yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta. Keskeisiä kysymyksiä tällaisesta näkökulmasta katsottuna ovat muun muassa minkälaista valtaa tieteilijän tulisi käyttää. Toisaalta tiede on muun muassa kulttuuri-ilmiö ja historiallinen sivilisaation tuote; tiedettä voidaan arvioida osana länsimaisen sivilisaation saavutusten hyvyyttä ja pahuutta kokonaisuudessaan.

Sivilisaationäkökulmasta käsin voidaan esimerkiksi esittää, että kulttuurimme tieteellisteknologinen toiminta on aiheuttanut laajoja ympäristötuhoja. Kansainvälistä huomiota saaneen Sir Nicholas Sternin tutkimuksen mukaan ilmakehässä lisääntyvä hiilidioksidin määrä eli kasvihuoneilmiö voi ilmaston lämpenemisen lisäksi aiheuttaa maailmanlaajuiseen taloudelliseen kysyntään 20% vähenemisen.[16] Tätä voidaan pitää tieteen ja teknologian läpitunkeman kulttuurin saavutuksena siinä missä kaikkea sen aiheuttamaa hyvääkin.

Jotkut postmodernismia ja/tai feminismiä edustavat ajattelijat esittävät tieteeneettistä kritiikkiä rationaalisuuskritiikin pohjalta, esittäen että tieteen edustama kylmä teknis-rationalistinen järki on mainittujen tieteen eettisesti kyseenalaisten seurausten taustalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Halonen, Ilpo: Kriittinen ajattelu Viitattu 21.9.2007.
  2. Hallamaa, Jaana: Tieteen etiikka: ei mitään sensaatioiden siveysoppia Tieteessä tapahtuu 4/2002. Viitattu 21.9.2007.
  3. Ahmavaara Y. Hyvinvointivaltion tabut, nykykulttuurimme kritiikki. Yliopistopaino, Helsinki 1998. ISBN 951-570-396-4. Erityisesti luku 5, ss. 49-86.
  4. a b Kiikeri, Mika & Petri Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena. Helsinki: Gaudeamus, 2004. ISBN 951-662-926-1.
  5. Eläinkokeiden määrä
  6. Selvitys kemikaaliriskeistä
  7. CNN
  8. Tieteen eettinen valvonta
  9. Misconduct in science: do scientist need a professional code of ethics, 1992.
  10. Hall, Hardy: BT Corn: Is It Worth the Risk/The Science Creative Quarterly Viitattu 11. lokakuuta 2008.
  11. RaDiUS
  12. Military spending on R&D
  13. Cohen, Jillian Clare, Patricia Illingworth & Udo Schüklenk (toim.): The Power of Pills: Social, Ethical & Legal Issues in Drug Development, Marketing & Pricing. Fortescue Sidmouth, UK: Pluto Press, 2006. ISBN 978-0-7453-2402-9.
  14. OECD, Main science and technology figures 2006–2 [1].
  15. Tiedebarometri 2004, kuvio 37 b
  16. BBC News 30 October 2006

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Behm, Janne: Tutkimusetiikka ja tutkimusympäristön normit. Väitöskirja: Helsingin yliopiston Systemaattisen teologian laitos, 2008. ISBN 978-952-92-4294-8.
  • Clarkeburn, Henriikka & Mustajoki, Arto: Tutkijan arkipäivän etiikka. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-212-1.
  • Hallamaa, Jaana (toim.): Etiikkaa ihmistieteille. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja. Tietolipas 211. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-828-8.
  • Karjalainen, Sakari (toim.): Tutkijan eettiset valinnat. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-852-4.
  • Kiikeri, Mika & Petri Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena. Helsinki: Gaudeamus, 2004. ISBN 951-662-926-1.
  • Kuula, Arja: Tutkimusetiikka: Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-172-0.
  • Löppönen, Paavo & Mäkelä, Pirjo H. & Paunio, Keijo (toim.): Tiede ja etiikka. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17429-7.
  • Lötjönen, Salla (toim.): Tutkijan ammattietiikka. Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisusarja 69. Helsinki: Opetusministeriö / Tutkimuseettinen neuvottelukunta, 1999. ISBN 952-442-243-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Mäkinen, Olli: Tutkimusetiikan ABC. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-26-5595-0.

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cohen, Jillian Clare, Illingworth, Patricia & Schüklenk, Udo (toim.): The power of pills: Social, ethical & legal issues in drug development, marketing & pricing. Fortescue Sidmouth, UK: Pluto Press, 2006. ISBN 978-0-7453-2402-9.
  • Resnik, David B.: Ethics of science: An introduction. London, UK; New York, USA: Routledge, 1998. ISBN 0-415-16698-5.
  • Shrader-Frechette, Kristin: Ethics of scientific research. Lanham, Maryland: Rowman & Littlefield Publishers Inc, 1994. ISBN 0-8476-7940-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]