Itseisarvo
Itseisarvo kuvaa matematiikassa luvun suuruutta riippumatta sen etumerkistä. [1]
Reaaliluvun itseisarvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reaaliluvun itseisarvo on sen etäisyys lukusuoran nollasta riippumatta, onko luku positiivinen tai negatiivinen. Luvun itseisarvoa merkitään . Itseisarvon muodollinen määritelmä on
Positiivisen reaaliluvun ja nollan itseisarvo on luku itse, negatiivisen reaaliluvun itseisarvo on luvun vastaluku eli luku kerrottuna luvulla −1. Esimerkiksi luvun kolme itseisarvo merkitään ja se on 3. Miinus kahden itseisarvo puolestaan on kaksi, . Helpoiten negatiivisen lukuarvon itseisarvon saa lasketuksi poistamalla miinusmerkin.
Kompleksiluvun itseisarvo eli moduuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kompleksiluvun itseisarvo on . Tämä on sama kuin kompleksilukua c kompleksitasolla vastaavan pisteen etäisyys origosta. Kompleksilukujen itseisarvoa kutsutaan myös moduuliksi.
Muita itseisarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vektorin itseisarvosta käytetään tavallisesti nimitystä normi ja se vastaa vektorin euklidista pituutta. Tavallisen kolmiulotteisen vektorin v pituus on
Kvaternion itseisarvo määritellään analogisesti vektorien kanssa
Itseisarvon ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itseisarvolle voidaan todeta pätevän seuraavat laskusäännöt. Olkoon . Tällöin pätee
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pitkäranta, Juhani: Calculus Fennicus – TKK:n 1. lukuvuoden laaja matematiikka (2000–2013), s. 18 (pdf) Helsinki: Avoimet oppimateriaalit ry. ISBN 978-952-7010-12-9 ISBN 978-952-7010-6 (pdf). Viitattu 8.7.2019.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kivelä, Simo K.: Algebra ja geometria. Espoo: Otatieto, 1989. ISBN 951-672-103-6.
- Rikkonen, Harri: Matematiikan pitkä peruskurssi I: Vektorialgebra ja analyyttinen geometria. Helsinki: Otakustantamo, 1969. ISBN 951-671-067-0.