Tämä on hyvä artikkeli.

Stormbringer (albumi)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. marraskuuta 2011 kello 17.45 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Deep Purplen albumia, saman yhtyeen samannimisestä kappaleesta katso Stormbringer (kappale).
Stormbringer
Deep Purple
Studioalbumin Stormbringer kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  8. – 20. elokuuta; Musicland Studios, München, Länsi-Saksa
 Julkaistu marraskuu 1974
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Martin Birch, Deep Purple
 Tyylilaji hard rock, funk rock
 Kesto 36.31
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Purple Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet

Yhdysvaltain-painos


35th Anniversary Editionin CD-versio

Listasijoitukset

 Yhdistynyt kuningaskunta 6.
Yhdysvallat 20.
Kts. lisää listasijoituksia

Deep Purplen muut studioalbumit
Burn
1974 		Stormbringer
1974 		Come Taste the Band
1975

Stormbringer on brittiläisen rockyhtye Deep Purplen yhdeksäs studioalbumi, joka julkaistiin marraskuussa 1974. Sen funk-vaikutteet, jotka olivat peräisin erityisesti basisti-laulaja Glenn Hughesilta, herättivät ristiriitaisia mielipiteitä niin ostavan yleisön kuin yhtyeen itsensä keskuudessa. Levy on todennäköisesti yhtyeen historian melodisin. Albumin tunnetuin kappale on sen nimi- ja aloituskappale ”Stormbringer”.[1] Myös päätöskappale ”Soldier of Fortune” on tunnettu.[2]

Levyllä jatkaa edellisalbumi Burnin niin sanottu Mark III -kokoonpano: Ritchie Blackmore (kitara), David Coverdale (laulu), Glenn Hughes (bassokitara, laulu), Jon Lord (kosketinsoittimet) ja Ian Paice (rummut). Stormbringer jäi pitkäksi aikaa viimeiseksi Deep Purple -albumiksi, jolla soitti alkuperäinen kitaristi Blackmore. Hän erosi yhtyeestä vuonna 1975 perustaakseen oman Rainbow-yhtyeensä.

Albumista julkaistiin remasteroitu 35th Anniversary Edition -juhlapainos helmikuussa 2009. Se sisältää alkuperäisen albumin lisäksi Glenn Hughesin remiksauksia kappaleista sekä DVD:n, jolla on albumin alkuperäinen kvadrofoninen miksaus.

Taustaa

Deep Purplessa oli tapahtunut kokoonpanollisia muutoksia vuonna 1973, kun solisti Ian Gillan ja basisti Roger Glover jättivät yhtyeen Who Do We Think We Are -albumin jälkeen.[3] Heidät korvasivat uusi solisti David Coverdale ja basisti-laulaja Glenn Hughes.[4] Ensimmäinen tällä niin sanotulla Mark III -kokoonpanolla julkaistu albumi, Burn, oli saanut hyvän vastaanoton ostavalta yleisöltä sen noustessa muun muassa Britanniassa listakolmoseksi ja Yhdysvalloissa kuudenneksi.[5] Muun muassa Yhdysvalloissa yhtye oli suosionsa huipulla ja esiintyi Amerikan-kiertueensa aikana muun muassa suurella California Jam -festivaalilla.[6]

Koska yhtye ansaitsi nyt suuria määriä rahaa, sitä kehotettiin muuttamaan verotuksen vuoksi ulkomaille. Niinpä yhtye muutti Yhdysvaltoihin ja managerit Manner-Eurooppaan. Tämä katkaisi lähes kokonaan yhtyen ja managerien välit, jotka olivat aiemmin olleet hyvin tiiviit.[7]

Albumin työstö

Ennen varsinaisia nauhoituksia yhtye vietti noin kaksi viikkoa Clearwellin linnassa Englannissa työstämässä uutta materiaalia. Tarkoitus oli työskennellä rauhallisessa ilmapiirissä, mutta lopulta toiminta muuttui juhlimiseksi. Kappaleita saatiin kuitenkin tehtyä paljon, mutta suurin osa niistä ei päätynyt albumille. Suurin osa Stormbringerin lauluista työstettiinkin vasta studiossa.[8]

Uutta albumia ryhdyttiin levyttämään Musicland Studiosissa Münchenissä 8. elokuuta 1974.[8] Äänityksissä yhtyeen jäsenillä oli keskinäisiä erimielisyyksiä. Kitaristi Ritchie Blackmorea suututti se, ettei muu yhtye halunnut levyttää cover-versiota Quatermass-yhtyeen kappaleesta ”Black Sheep of the Family”,[9] sillä yhtyeen sisällä lainakappaleiden levyttämistä vastustettiin yleisestikin.[8] Lisäksi vuonna 1973 yhtyeeseen liittyneiden David Coverdalen ja Glenn Hughesin itsetunto oli noussut, ja he tyrkyttivät ideoitaan muille yhä innokkaammin. Erityisesti Hughes piti amerikkalaisesta soulista ja funkista, ja halusi viedä yhtyettä tähän Blackmoren inhoamaan suuntaan.[10] Blackmore kutsuikin uusia funk-tyylisiä kappaleita halveksivasti ”kengänkiillotusmusiikiksi”. Hän itse oli kiinnostuneempi kokeilemaan erilaisia sävelasteikkoja ja 1400-luvun vaikutteita.[11]

Blackmoren motivaatio heikkeni, ja ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa hän ei ollut mukana kaikkien kappaleiden työstössä.[9] Myös tuore avioero painoi Blackmoren mieltä, mikä vaikutti hänen musiikilliseen keskittymiseensä negatiivisesti.[12] Albumin kitararaidat ovatkin selkeämmin taka-alalla kuin millään muulla Deep Purple -levyllä. Kappaleen ”The Gypsy” soolo muistutti paljon edellisalbumin kappaleen ”Sail Away” sooloa, mitä on pidetty merkkinä Blackmoren heikosta kiinnostuksesta koko albumia ja yhtyettä kohtaan.[9] Blackmore on kertonut vihanneensa Glenn Hughesin kappaletta ”Hold On” niin paljon, että teki sen soolosta vain yhden oton ja senkin peukalolla.[11] Motivaatio-ongelmista huolimatta Hughes on jälkeenpäin kehunut Blackmoren soittoa ja kutsunut sitä ”todella funkyksi”. Jon Lord puolestaan on jälkeenpäin arvostellut Blackmoren toimintaa ja todennut, että levystä olisi tullut parempi, mikäli Blackmore olisi omannut paremman asenteen sitä kohtaan.[8] Blackmore on kertonut Stormbringerin äänityksistä:

»Glenn [Hughes] on hyvä laulaja, mutta soul brother, kova Stevie Wonder -fani. Hän halusi funkkaavapaa kamaa, ja Dave [David Coverdale] hyppäsi hänen kelkkaansa ja jopa Ian [Paice] alkoi soittaa eri tavalla. Ian oli aina ennen suoraviivainen rock 'n' roll -rumpali, mutta yhtäkkiä hän alkoi kokeilla kaikenlaista. Hyvin hallittua, hyvin mukavaa, hyvin hyvin tiukkaa, hyvin funkya kamaa, jossa ei ollut mitään tunnetta.»
(Ritchie Blackmore, kitaristi[11])

Koska kappaleita ei enää merkitty automaattisesti yhtyeen yhdessä tekemiksi, jäseneiden kiinnostus toistensa tekemiin kappaleisiin hiipui. Esimerkiksi Blackmoren ja Coverdalen kirjoittama päätöskappale ”Soldier of Fortune”, jota pidetään levyn parhaimmistoon kuuluvana, oli jäädä kokonaan levyttämättä.[9] Rumpali Ian Paice lopetti soittamisen kahden oton jälkeen, koska ei päässyt sillä omasta mielestään riittävästi esille. Glenn Hughes puolestaan vihasi kappaletta, eikä halunnut soittaa sillä. Lopulta tilanne raukesi, kun Blackmore lupasi soittavansa Hughesin funk-kappaleilla, mikäli tämä suostuisi soittamaan ”Soldier of Fortunella”.[11] Lisäksi tuottaja Martin Birch on väittänyt, että David Coverdalella ja Glenn Hughesilla olisi ollut äänityksissä riitoja lauluosioiden jakamisesta, mutta Hughes on kiistänyt tämän.[8] Materiaalia saatiin lopulta kasaan niin paljon, että sitä olisi ollut haluttaessa tupla-albumin verran.[12] Albumin äänitykset saatiin valmiiksi 29. elokuuta,[8] ja syyskuussa suoritettiin miksaus Record Plantissa Martin Birchin ja rumpali Ian Paicen johdolla.[13]

Musiikki

Stormbringeria on sanottu usein albumiksi, joka ei kuulosta Deep Purplelta. Vaikka yhtyeen musiikissa oli ollut funk-vaikutteita jo vuoden 1971 Fireball-albumilla sekä paikoin myös seuraavan vuoden Machine Head -levyllä, Stormbringerilla nämä vaikutteet olivat ennenkuulemattoman peittelemättömiä.[8] Funk-vivahteiden lisäksi mukana on vaikutteita myös soul- ja bluesmusiikista.[14] Stormbringeria on pidetty studioteknillisesti katsottuna edellisalbumi Burnia parempana ja sillä on katsottu olevan myös enemmän syvyyttä.[8] Kosketinsoittaja Jon Lord käyttää albumilla huomattavan paljon syntetisaattoria, tosin Moogin käyttö oli tuolloin muutenkin hyvin yleistä.[9] Lord on myöhemmin kertonut olevansa sitä mieltä, että Deep Purplen olisi pitänyt funk-vaikutteiden sijaan jatkaa Burn-albumin viitoittamalla tiellä.[8]

Avausraita ”Stormbringer” on albumin raskain ja samalla tunnetuin kappale.[1] Se oli myös Glenn Hughesin mukaan ensimmäisenä äänitetty raita. David Coverdale, joka ihaili kreikkalaista mytologiaa, kirjoitti sanoitukset Stormbringer-nimisestä hahmosta.[8] Kuten edellisen Burn-albumin monessa kappaleessa, ”Stormbringerin” kitarasoolo on soitettu päällekkäin eri soundeilla.[15] ”Love Don’t Mean a Thing” on rauhallinen kappale, jonka aiheena on raha. Laulu päätyi levylle Ritchie Blackmoren aloitteesta, joka oli kuullut sen juhlissa tuntemattoman mustan miehen soittamana, jolloin yhtye sovitti kappaleen uudelleen.[8] Kappale ”Holy Man” on ensimmäinen albumin kahdesta kappaleesta, jota kitaristi Ritchie Blackmore ei ollut mukana kirjoittamassa. Se on kokonaan Glenn Hughesin laulama, ja hänen laulusuoritustaan on myös kehuttu. A-puolen päättävä ”Hold On” on toinen raita, jonka työstössä Blackmore ei ole ollut läsnä. Hän on siinä kuitenkin vahvasti esillä sooloillen kosketinsoittaja Jon Lordin ohella.[16] Kappale oli Lordin idea, ja kaikki muut paitsi Blackmore pitivät siitä. David Bowie suunnitteli kappaleen levyttämistä tuoreeltaan.[8] Laulun sanoituksia on pidetty samanlaisina David Coverdalen myöhemmän yhtyeen, Whitesnaken, vastaavia.[16]

B-puolen aloittava ”Lady Double Dealer” edustaa albumin rockpuolta ja on tyyliltään samanlainen kuin useat Burn-albumin kappaleet. Ritchie Blackmoren ja Jon Lordin taustasoitto on siinä monipuolista.[16] ”You Can’t Do It Right” sisältää vaikutteita mustasta musiikista ja suomenkielisen Deep Purple -historiikin kirjoittanut Heikki Heino kuvaa sen olevan ”suunnilleen yhtä kaukana In Rockin aikaisesta Purplesta kuin nokkahuilu sähkökitarasta”.[9] Kappale julkaistiin myös singlenä Yhdysvalloissa, missä se ei kuitenkaan saavuttanut listamenestystä.[17][18] ”High Ball Shooter” on Stormbringerin nopeatempoisimpia kappaleita. Kitaristi Blackmore on siinä sooloineen vahvasti esillä, ja myös rumpali Ian Paicen sanotaan olevan siinä parhaimmillaan. Jon Lord soittaa kappaleessa pitkän kosketinsoolon Blackmoren komppaamana.[16]

”High Ball Shooteria” seuraa rauhallinen blues-soul-kappale ”The Gypsy”, jonka yhtye on tehnyt yhteistyössä.[16] Glenn Hughes on ilmoittanut rakastavansa kappaletta antaen myös tunnustuksensa Ian Paicen rumpujensoitolle.[8] Blackmoren kitarasoolon on huomattu olevan hyvin samanlainen kuin edellisalbumi Burnin kappaleen ”Sail Away” vastaava;[9] levyn kvadrofonisessa versiossa kitarasoolo tosin on erilainen.[13] Albumin toinen tunnettu kappale, päätösraitana toimiva herkkä balladi ”Soldier of Fortune” oli jäädä levyttämättä. Vasta Coverdalen ja Blackmoren tekemä demoversio innosti muitakin työstämään kyseistä melankolista kappaletta.[2][9] Albumin kvadrofonisella julkaisulla kappaleessa on hieman erilaista laulua.[13]

Albumin nimeäminen ja kansikuva

Uuden levyn nimeksi oli aluksi tarkoitus tulla Silence, joka oli saanut innoituksensa Musiclandin studion tarkkaamossa olleesta kyltistä. Kansikuvan suunnittelu aiheutti ongelmia, sillä edellisen kokoonpanon aikaan basisti Roger Glover oli vastannut kansikuvituksen alustavasta suunnittelusta, mutta hänen lähdettyään yhtyeessä ei enää ollut samanlaista visuaalisesti ajattelevaa henkilöä. Aluksi kanneksi ajateltiin ottaa Dieter Zillin suunnittelema kuva mauttomasti meikatusta naisesta, joka piti sormea suunsa edessä. Ritchie Blackmore kertoi studiossa eräälle haastattelijalle yhtyeen haluavan sen kansikuvaksi, koska ”olemme kyllästyneet katsomaan omia naamojamme”. Todellisuudessa hän oletti naisen sormen olevan fallossymboli.[8][12]

Seuraavaksi albumi päätettiin nimetä Stormbringeriksi ja ensin kanteen suunniteltiin kuvaa tuhotusta konserttisalista Japanissa Deep Purplen edellisen kokoonpanon ajalta vuodelta 1973. Yhtye kuitenkin pelkäsi, että kansi innoittaisi yleisöä tuhoamaan saleja jatkossakin, joten ideasta luovuttiin. Sen sijaan lopulliseksi kansikuvaksi tuli Joe Garnettin maalaus, joka pohjautui hyvin yksityiskohtaisesti vuonna 1927 lähellä Jasperin kaupunkia Minnesotassa otettuun valokuvaan tornadosta.[8][12][19] Kyseisen alkuperäisen kuvan oli ottanut etelädakotalainen koulutyttö Lucille Handberg, ja ennen videoiden ja internetin aikakautta se oli yksi kuuluisimmista ja käytetyimmistä tornadokuvista.[19]

Stormbringerin kantta on pidetty Deep Purplen kansikuvista kaikkein heavy metal -tyylisimpänä. Sen maalaaja Joe Garnett oli työskennellyt myös aiemmin rockyhtyeiden kanssa vastaten muun muassa The Doorsin Full Circle -albumin kansitaiteesta.[8][12]

Julkaisu ja vastaanotto

Stormbringer julkaistiin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa marraskuussa 1974.[20] Ranskassa levy oli ilmestynyt jo lokakuussa. Britanniassa ja muualla Euroopassa jakelijana toimi yhtyeen oma Purple Records, Yhdysvalloissa ja Japanissa Warner Bros. Records.[13] Levyn painoksissa oli pieniä valtiokohtaisia eroja. Esimerkiksi Yhdysvaltain painoksen kannen väritys on brittipainosta sinertävämpi ja yhtyeen logo hieman erilainen. Yhdysvalloissa julkaistiin myös erillinen kvadrofoninen versio, jonka kappaleissa on pieniä eroja verrattuna stereoversioon. Varhaisiin Japanin painoksiin puolestaan sisältyi juliste. Argentiinassa ja Uruguayssa albumin nimi oli käännetty espanjaksi muotoon Traetormentas, kun taas Etelä-Koreassa levy julkaistiin nimellä Soldier of Fortune kappaleen ”Stormbringer” puuttuessa albumilta.[20]

Albumin kaupallinen menestys oli yleisesti hieman heikompi kuin edellisen albumin Burnin kohdalla. Listasijoitus oli Britanniassa kuudes ja Yhdysvalloissa kahdeskymmenes.[21][22] Kuitenkin albumin myynti ylitti Britanniassa hopea-[23] ja Yhdysvalloissa kultalevyrajan.[24] Stormbringer ylsi julkaisuvuotenaan top 10:een ainakin yhdeksässä maassa. Vaikka albumi ei ollutkaan yhtä suuri menestys kuin muutamat yhtyeen edelliset levyt, säilytti Deep Purple suuren maailmanlaajuisen suosionsa.[25]

Deep Purplen jäsenistä Ritchie Blackmore ja solisti David Coverdale ilmaisivat pian Stormbringerin ilmestymisen jälkeen suorin sanoin olevansa tyytymättömiä albumiin ja yhtyeen uuteen musiikilliseen suuntaukseen. Coverdale vakuutti, että seuraava albumi tulisi jälleen olemaan rocklevy.[12] Tämä siitäkin huolimatta, että Stormbringerin tyylisellä musiikilla olisi ollut kaupallista potentiaalia erityisesti Yhdysvalloissa, ja siten mahdollisuus saavuttaa täysin uudenlaista yleisöä.[8]

Singlejä albumilta ilmestyi kaiken kaikkiaan neljä, mutta julkaisut vaihtelivat maittain. ”Stormbringer” julkaistiin Manner-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa, mutta ei Britanniassa. Yksittäin Yhdysvalloissa julkaistiin ”You Can’t Do It Right” ja vastaavasti Japanissa ”Lady Double Dealer”. Lisäksi Euroopassa singlenä ilmestyi ”Soldier of Fortune”, mutta kyse lienee hyvin rajoitetusta painoksesta, sillä edes sen B-puolesta ei ole tietoa.[26]

Vuonna 2009 albumista julkaistiin 35-vuotisjuhlapainos, 35th Anniversary Edition. Se sisältää alkuperäisen kappalemateriaalin lisäksi neljä Glenn Hughesin Abbey Road Studiosissa remasteroimaa versiota albumin kappaleista. Lisäksi mukana on erillinen DVD, joka sisältää levyn 5.1-miksauksen sekä muutaman valokuvan kappaleiden taustana.[14] Albumi julkaistiin sekä CD- että LP-formaatissa, ja myös kyseisen version kansikuva on hieman erilainen, sillä alkuperäistä maalausta ei löydetty, jolloin tilalla jouduttiin käyttämään vanhaa levyä mainostaneen julisteen kuvaa.[27] 35th Anniversary Edition saavutti Britanniassa listasijoituksen; se pääsi 7. maaliskuuta 2009 sijalle 99.[28]

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Norja Norja 2. 20 (top 20) viikko 46/1974 [29]
 Itävalta Itävalta 4. 20 (top 10) 15.12.1974 [30]
 Italia Italia 5. [31]
 Ranska Ranska 5. 18 5.11.1974 [32]
 Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 6. 12 (top 50) 23.11.1974 [33]
 Ruotsi Ruotsi 6. [31]
 Suomi Suomi 6. 17 (top 30) marraskuu 1974 [34]
 Tanska Tanska 6. 6 (top 20) viikko 46/1974 [35]
 Saksa Länsi-Saksa 10. 1974 [36]
 Uusi-Seelanti Uusi-Seelanti 18. 5 (top 40) 2.5.1975 [37]
 Yhdysvallat Yhdysvallat 20. 15 (top 200) 1974 [38][39]
 Kanada Kanada 34. 14.12.1974 [40]

Palkinnot

Valtio Palkinto Myönnetty Lähde
 Yhdysvallat Yhdysvallat kultalevy 9.1.1975 [24]
 Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia hopealevy 1.11.1975 [23]

Kritiikki

Billboard-lehti antoi vuonna 1975 albumista hyvää palautetta. Lehden arvostelu kehui albumia Deep Purplen monipuolisimmaksi ja levyn balladi-, blues- ja jazzvaikutteiden toimivan erinomaisesti. Billboardin mukaan Ritchie Blackmoren kitaransoitto ja Jon Lordin kosketintyöskentely olivat uudesta tyylistä huolimatta yhtä vahvaa kuin aiemminkin. Rolling Stone -lehden Alan Niesterin 30. tammikuuta 1975 julkaistu arvostelu oli sävyltään maltillisempi. Sen mukaan albumilla on omat vahvat hetkensä, kuten Blackmoren turvallisen tuttu riffittely ja Jon Lordin koskettimien ”huudatus”, mutta yhtyeen soundin monipuolistamiseksi tehdyt muutokset olivat Niesterin mielestä onnistuneita vain osittain. Kokonaisuutena hän totesi Stormbringerin olevan kaukana Deep Purplen parhaista tuotoksista.[39] Samoin Allmusicin kriitikko Alex Henderson toteaa, ettei albumi yllä yhtyeen huippuhetkien erinomaisuuteen, ja että sen kappalemateriaali on pääosin heikohkoa, vaikka siltä löytyykin myös hyviä hetkiä. Hän antaa albumille kaksi tähteä viidestä.[41]

Sputnikmusicin Matthijs van der Lee pitää Stormbringeria yhtyeen rauhallisimpana albumina sekä pettymyksenä edellislevy Burnin jälkeen. Kuitenkin hän antaa levyn arvosanaksi viidestä täydestä hyvän 3.5.[42]

Deep Purplea käsittelevässä kirjassa Deep Purple – Syvän purppuran vuodet 1967–2004 albumia arvosteli Mika Sironen. Hänen mielestään Ritchie Blackmoren haluttomaksi väitetty kitaransoitto ei kuulosta niin huonolta kuin väitetään, ja hän kehuu kappaleiden sopivia pituuksia pitäen levyä tasapainoisena ja laadukkaana. Hän toteaa Stormbringerin olevan myös Deep Purplen melodisin albumi, jota ei voi heavy metaliksi kutsua. Hän pitää sitä samalla levyn heikkoutena.[43]

  • Allmusic: 2/5 tähteä[41]
  • Billboard: (sävyltään positiivinen)[39]
  • Rolling Stone: (sävyltään maltillisen negatiivinen)[39]
  • Sputnikmusic: 3.5/5 tähteä[42]

Julkaisun jälkeisiä tapahtumia ja Ritchie Blackmoren lähtö

Perustajajäsen, kitaristi Ritchie Blackmore, erosi Deep Purplesta huhtikuussa 1975 perustaakseen Rainbow-yhtyeen.

Deep Purple oli aloittanut uutta albumia mainostavan kiertueen jo ennen itse levyn julkaisua. Esityslistaan uudelta albumilta pääsivät kappaleet ”Stormbringer”, ”Lady Double Dealer” ja ”The Gypsy”. Kiertueella David Coverdalen ja Glenn Hughesin välinen kiistely lauluosuuksien jakamisesta alkoi häiritä yhtyeen työskentelyä samalla kun Ritchie Blackmoren motivaatio heikkeni jatkuvasti. Tammikuussa 1975 yhtye esiintyi Australiassa Sunburyn festivaaleilla, joilla oli tarkoitus esiintyä myös AC/DC-yhtye. Sen esitys kuitenkin peruuntui Deep Purplen ennakoitua pidemmän setin vuoksi.[44]

Sunburyn festivaalien jälkeen Deep Purplen jäsenillä alkoi puolentoista kuukauden pituinen loma. Ritchie Blackmore matkusti yhdysvaltalaisen Elf-yhtyeen kansssa Müncheniin äänittämään lainakappaletta ”Black Sheep of the Family”, jonka levyttämisestä Deep Purplen muut jäsenet olivat kieltäytyneet. Se oli tarkoitus julkaista singlenä, joten kappaleelle tarvittiin myös B-puoli. Niinpä Blackmore kirjoitti yhdessä Elfin laulusolistin Ronnie James Dion kanssa kappaleen ”Sixteenth Century Greensleeves”. Blackmore ja Dio huomasivat yhteistyön sujuvan, joten lopulta he äänittivät kokonaisen albumin, joka sai nimekseen Ritchie Blackmore's Rainbow.[44] Vielä ennen levytystä Blackmore oli vakuuttanut lehdistölle, ettei hän ollut eroamassa Deep Purplesta.[45]

Yhtyeen muut jäsenet eivät juurikaan noteeranneet Blackmoren sooloprojektia, sillä samankaltaista työskentelyä oli käynnissä myös monella muulla Deep Purplen jäsenellä. Jon Lord työskenteli klassisvaikutteisen Sarabande-projektin parissa, Glenn Hughes puolestaan suunnitteli sooloalbumia, jonka olisi tuottanut David Bowie. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Vähitellen alkoi kuitenkin paljastua, ettei Blackmore jatkaisi Deep Purplessa huhtikuussa 1975 päättyvän Euroopan kiertueen jälkeen. Yhtyeen piti aloittaa uuden albumin äänitykset heti saman kuukauden aikana Rolling Stone Mobile Studiolla, mutta tästä luovuttiin Blackmoren lähtöaikeiden paljastuttua.[46] Blackmoren eropäätöstä oli jo aiemmin vahvistanut se, että Glenn Hughes oli huutanut hänelle erään konsertin kitarasoolon aikana ”paskaa!”. Hughes itse on kiistänyt kritisoineensa Blackmoren soittoa, vaikkakin myöntää käyttäneensä tuolloin runsaasti huumeita.[47] Blackmore kertoi päätöksestään lähteä kiertueen jälkeen ensin kiertuehenkilökunnalle, jolta se levisi muun yhtyeen tietoisuuteen, vaikka asia olikin tarkoitus salata.[48]

»Bändin rapautumiseen oli monia syitä: naiset, huumeet, egot sekä tietysti Ritchien [Blackmore] tyytymättömyys siihen, että hän oli menettänyt musiikillisen vaikutusvaltansa.»
(Glenn Hughes, basisti-laulaja[11])

Koska äänityslaitteisto tulevaa albumia varten oli jo varattu, päätettiin kiertueen kolme viimeistä konserttia kuitenkin Blackmoren suostumuksella nauhoittaa. Grazissa, Saarbrückenissä ja Pariisissa äänitetyistä nauhoista oli tarkoitus julkaista tupla-albumi vielä saman vuoden puolella, mutta lopulta livealbumi Made in Europe ilmestyi vasta loppuvuodesta 1976 yhden levyn mittaisena. Laajempi julkaisu samoista äänityksistä julkaistiin vuonna 1996 albumin MK III The Final Concerts muodossa, ja samojen konserttien parhaana taltiointina on pidetty levyä Live in Paris 1975.[46]

Pariisin konsertin jälkeen 7. huhtikuuta 1975 kiertue oli ohi ja yhtyeen jatko auki. Seuraavista konserteista ei ollut sovittu, mutta tarkoitus oli joka tapauksessa pitää pari kuukautta lomaa. Toukokuussa 1975 julkaistiin pelkästään edellisen kokoonpanon, niin sanotun Mark II:n, esittämiä kappaleita sisältänyt kokoelma 24 Carat Purple, jota pidettiin lähes muistokirjoituksena.[49] Lopulta yhtye päätti jatkaa uuden kitaristin, yhdysvaltalaisen Tommy Bolinin kanssa, ja levytti albumin Come Taste the Band.[50]

Kappaleet

A-puoli

  1. Stormbringer – 4.03 (säv. David Coverdale/Ritchie Blackmore)
  2. Love Don’t Mean a Thing – 4.23 (säv. Coverdale/Blackmore/Glenn Hughes/Jon Lord/Ian Paice)
  3. Holy Man – 4.28 (säv. Coverdale/Hughes/Lord)
  4. Hold On – 5.05 (säv. Coverdale/Hughes/Lord/Paice)

B-puoli

  2. Lady Double Dealer – 3.19 (säv. Coverdale/Blackmore)
  3. You Can’t Do It Right (with the One You Love) – 3.24 (säv. Coverdale/Blackmore/Hughes)
  4. High Ball Shooter – 4.26 (säv. Coverdale/Blackmore/Hughes/Lord/Paice)
  5. The Gypsy – 4.13 (säv. Coverdale/Blackmore/Hughes/Lord/Paice)
  6. Soldier of Fortune – 3.14 (säv. Coverdale/Blackmore)

35th Anniversary Editionin bonuskappaleet

  2. Holy Man – 4.32 (Glenn Hughes remix, säv. Coverdale/Hughes/Lord)
  3. You Can’t Do It Right – 3.27 (Glenn Hughes remix, säv. Coverdale/Blackmore/Hughes)
  4. Love Don't Mean a Thing – 5.07 (Glenn Hughes remix, säv. Coverdale/Blackmore/Hughes/Lord/Paice)
  5. Hold On – 5.11 (Glenn Hughes remix, säv. Coverdale/Hughes/Lord/Paice)
  6. High Ball Shooter – 4.30 (instrumentaali, säv. Coverdale/Blackmore/Hughes/Lord/Paice)
  • 35th Anniversary Edition sisältää lisäksi DVD-audion, jolla on albumin alkuperäinen kvadrofoninen miksaus 5.1 ja PCM stereo 48/24-formaatissa.

Singlet

”You Can’t Do It Right” (lokakuu 1974, Warner Bros. Records)
  1. You Can’t Do It Right (with the one You Love) – 3.24 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes)
  3. High Ball Sohooter – 4.26 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes/Lord/Paice)

Mustasta musiikista vaikutteita saanut ”You Can’t Do It Right” julkaistiin singlenä vain Yhdysvalloissa.

”Lady Double Dealer” (lokakuu 1974, Warner Bros. Records)
  1. Lady Double Dealer – 3.19 (säv. Blackmore/Coverdale)
  3. You Can’t Do It Right (with the one You Love) – 3.24 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes)

”Lady Double Dealer” julkaistiin ainoastaan Japanissa. Se julkaistiin siellä uudelleen vuonna 1976 sekä 1984 tai -85.

”Stormbringer” (1975, Purple Records/Warner Bros. Records)
  1. Stormbringer – 4.03 (säv. Blackmore/Coverdale)
  3. Love Don’t Mean a Thing – 4.23 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes/Lord/Paice)

”Stormbringer” jätettiin julkaisematta yhtyeen kotimaassa – sen sijaan se ilmestyi Manner-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Uudessa-Seelannissa, missä se ilmestyi muusta maailmasta poiketen jo 1974.

”Soldier of Fortune” (1975, Purple Records)
  1. Soldier of Fortune

”Soldier of Fortune” julkaistiin Euroopassa vuonna 1975. Singlestä ei ole juurikaan tietoa, joten kyseessä lienee hyvin rajallinen painos.

Kokoonpano

Muusikot

  • David Coverdale ja Glenn Hughes laulavat kaikki kappaleet yhdessä, paitsi ”Holy Man”, jonka laulaa yksin Hughes ja ”Soldier of Fortune”, jonka laulaa yksin Coverdale.
  • [51]

Muut

  • Martin Birch – äänittäjä, tuottaja, miksaaja
  • Mack – avustava äänittäjä
  • Hans – avustava äänittäjä
  • Ian Paice – miksaaja
  • Gary Webb – avustava miksaaja
  • Garry Ladinsky – avustava miksaaja

Painoksia

Formaatti Valtio Levy-yhtiö ja tunnus Julkaistu Lähde
MC  Ranska Purple TPS-3508 1974 [13]
LP  Saksa Purple 1c072-96004 1974 [13]
MC  Saksa Purple 1c244-96004 1974 [13]
MC  Ruotsi Purple TC-TPS-3508 (0c244-96004) 1974 [13]
LP  Italia Purple 3c064-96004 1974 [13]
MC  Italia Purple 3c244-96004 1974 [13]
LP  Yhdysvallat Warner Bros. PR4-2832-LP 1974 [13]
LP  Yhdysvallat Warner Bros. PR-2832 1974 [13]
LP  Yhdistynyt kuningaskunta Purple TPS-3508 1974 [13]
LP  Japani Warner Bros. P-8524W 1974 [13]
CD  Yhdysvallat Metal Blade 9-26456-2 1990 [13]
CD  Venäjä Anton 9100127 1991 [13]
CD  Japani Warner Bros. WPCR-873 1996 [13]
CD  Japani Warner Bros. WPCR-1572 1998 [13]

Lähteet

  • Jerry Bloom: Musta ritari Ritchie Blackmore. Otavan Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Jan M. Ekblad (toim.): Deep Purple – syvän purppuran vuodet 1967–2004. Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia. Suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa pääasiassa viitataan. Kirjan loppupuolelta löytyy myös levyarvosteluja: Stormbringerin on arvostellut Mika Sironen. Tampere: Juvenes Print, 2004. ISBN 952-5546-02-0. (suomeksi)

Viitteet

  1. ↑ a b Sironen 2004: 115.
  2. ↑ a b Sironen 2004: 117.
  3. ↑ Heino 2004: 39.
  4. ↑ Heino 2004: 40.
  5. ↑ Heino 2004: 42.
  6. ↑ Heino 2004: 44.
  7. ↑ Heino 2004: 46.
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Deep Purple: Stormbringer-albumin 35-vuotisjuhlapainoksen CD-version kansilehti (EMI 50999 2 64645 2 7)
  9. ↑ a b c d e f g h Heino 2004: 47.
  10. ↑ Bloom 2009: 219.
  11. ↑ a b c d e Bloom 2009: 220.
  12. ↑ a b c d e f Heino 2004: 48.
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Stormbringer thehighwaystar.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  14. ↑ a b Kuokkanen, Jouni: Classic Rock Suomi - Deep Purple: Stormbringer 35th Anniversary Edition CD/DVD (EMI) 18.3.2009. classicrocksuomi.com. Viitattu 4.8.2011. (suomeksi)
  15. ↑ Sironen 2004: 115-116.
  16. ↑ a b c d e Sironen 2004: 116.
  17. ↑ Deep Purple Allmusic - Billboard Singles Allmusic. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Ekblad 2004: 189.
  19. ↑ a b The Jasper Tornado phenomena.org. Viitattu 22.11.2011. (englanniksi)
  20. ↑ a b Deep Purple, Stormbringer Discography deep-purple.net. Viitattu 3.8.2011. (englanniksi)
  21. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Storm Bringer chartstats.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  22. ↑ allmusic ((( Stormbringer > Charts & Awards > Billboard Albums ))) allmusic.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  23. ↑ a b Certified Awards Search (Hakusanalla Deep Purple) bpi.co.uk/certifiedawards. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  24. ↑ a b Searchable Database (hakusanalla Deep Purple) riaa.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  25. ↑ Bloom 2009: 224.
  26. ↑ The Deep Purple (Vinyl) Singles Bar thehighwaystar.com. Viitattu 3.8.2011. (englanniksi)
  27. ↑ Deep Purple, Stormbringer deep-purple.net. Viitattu 4.8.2011. (englanniksi)
  28. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Stormbringer chartstats.com. Viitattu 17.9.2010. | (englanniksi)
  29. ↑ norwegiancharts.com - Deep Purple - Stormbringer norwegiancharts.com. Viitattu 2.8.2011. | (englanniksi)
  30. ↑ Deep Purple - Stormbringer -austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 2.8.2011. | (saksaksi)
  31. ↑ a b Deep Purple deeppurplemania.blogspot.com. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  32. ↑ InfoDisc : Tout les Titres par Artiste (valitse listasta Deep Purple) infodisc.fr. Viitattu 2.8.2011. (ranskaksi)
  33. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Storm Bringer chartstats.com. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  34. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  35. ↑ Stormbringer - Deep Purple danskehitlister.dk. Viitattu 2.8.2011. (tanskaksi)
  36. ↑ Album - Deep Purple, Stormbringer charts.de. Viitattu 2.8.2011. (saksaksi)
  37. ↑ charts.org.nz - Deep Purple - Stormbringer charts.org.nz. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  38. ↑ Deep Purple Allmusic - Billboard Albums Allmusic. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  39. ↑ a b c d Deep Purple - Stormbringer superseventies.com. Viitattu 19.9.2010. | (englanniksi)
  40. ↑ 14 1974&type=1&interval=24&PHPSESSID=hrg50o22lgammqcogv27ve6d95 Search - RPM - Library and Archives Canada (hakukoneella Stormbringer) collectionscanada.gc.ca. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  41. ↑ a b Henderson, Alex: allmusic ((( Stormbringer > Overview ))) allmusic. All Media Guide. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  42. ↑ a b van der Lee, Matthijs: Deep Purple - Stormbringer (album review) sputnikmusic.com. Viitattu 3.8.2011. (englanniksi)
  43. ↑ Sironen 2004: 115-117.
  44. ↑ a b Heino 2004: 49.
  45. ↑ Bloom 2009: 225-226.
  46. ↑ a b Heino 2004: 49-50.
  47. ↑ Bloom 2009: 223.
  48. ↑ Bloom 2009: 226.
  49. ↑ Heino 2004: 50.
  50. ↑ Heino 2004: 52.
  51. ↑ Deep Purple: Stormbringer-albumin vinyyliversion takakansi (EMI/Purple TPS 3508)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Stormbringer_(albumi)&oldid=10952484”