Tapani Löfving

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapani (Stefan) Löfving (24. joulukuuta 1689 Narva22. lokakuuta 1777 Porvoo) [1][2] oli suomalainen sissipäällikkö ison- ja pikkuvihan aikoihin. Jälkipolville häneltä on jäänyt päiväkirja, jossa hän kertoo huimapäisistä seikkailuistaan. Päiväkirjassa kerrottujen tapahtumien pohjalta Kyösti Wilkuna on kirjoittanut romaanin Tapani Löfvingin seikkailut, jonka ensimmäinen painos painettiin yli sata vuotta sitten. Alkuperäinen päiväkirja on nähtävillä Porvoon Lyseon kirjastossa.

Löfving taisteli sissipäällikkönä venäläisten miehitystä vastaan ansiokkaasti, mutta kokonaisuutta ajatellen suomalaisten sissien toiminnalla ei ollut suurta merkitystä. Itse asiassa suomalaiset talonpojat suhtautuivat sissien toimintaan kielteisesti, ja Löfvingiä itseään pidettiin jopa pelkkänä rosvona, sillä venäläinen kenraali Fjodor Apraksin oli luvannut suomalaisille täyden turvallisuuden. Koska venäläiset kostivat sissien teot, Löfving koki useasti suomalaisten talonpoikien vastarintaa ja haluttomuutta yhteistyöhön. Ruotsin valtionjohdolta Löfving sai kuitenkin täyden tuen.

Syntymä, lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapani Löfving syntyi 24.12.1689 Narvassa Virossa. Koska hän syntyi Tapaninpäivänä, hänet nimettiin marttyyri Stefanuksen mukaan. Tuolloin Ruotsiin kuuluneessa varuskunta- ja linnoituskaupungissa oli paljon suomalaisia sotilaita, kuten Tapani Löfvingin isä tykistökonstaapeli Mårten Löfving. Isän ammatti innosti poikaa sotilasuralle. Hänen äitinsä oli Katariina (tai Carin), omaa sukuaan Winter. Tämä toimi kätilönä Helsingissä 1700-luvun alussa ja kuoli 1735 Tukholmassa.[3]

Lapsuutensa Löfving vietti syntymäkaupungissaan, mutta muutti 1698 perheensä mukana Käkisalmeen. Tuolloin ennen suurta Pohjan sotaa Ruotsin alue oli laajimmillaan. Vuonna 1703 nuori Löfving lähti kirjuriksi Viipuriin. Kirjanpitäjän tai kauppiaan ammatista hän ei ollut koskaan haaveillut, sillä sotilaan ammatti houkutteli 14-vuotiasta Tapania eniten. Luonteeltaan hänen kerrotaan olleen vahva, rohkea ja älykäs. Viipurissa Löfving työskenteli kirjurina kaukaisten sukulaistensa Freesin kauppiasveljesten palveluksessa. Samoihin aikoihin sekä Ruotsi että Venäjä valmistautuivat sotaan siirtämällä joukkoja Karjalan alueelle. Vuonna 1706 Venäjän tsaari Pietari Suuri joukkoineen aloitti noin kaksi viikkoa kestäneen Viipurin piirityksen, jonka aikana Löfving sai ensimmäisen kosketuksen sotaan. Venäläiset pommittivat Viipuria ankarasti, mutta silti kenraaliluutnantti Meydell ja hänen 3 000 sotilastaan karkottivat venäläisten 20 000 miehen armeijan.

Rajamajuri Simo Affleckin palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löfvingin ura kauppiaana katkesi äkillisesti hänen ollessaan 19-vuotias. Erään venäläistä kasakkaa esittävän karikatyyrin takia hän menetti työpaikkansa Freesin veljesten kirjurina, mutta sai silti heidän suosituksensa rajamajuri Simo Affleckin eli Simo Hurtan palvelukseen. Häneltä Löfving sai hoidettavakseen Suorlahden kartanon Kiteellä.[4]

Vuonna 1709 Ruotsin tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Sen armeija hävisi täydellisesti Venäjälle Pultavassa kesällä 1709, minkä jälkeen vuoden 1710 kesällä seurasi Viipurin valloitus ja isoviha.[5] Rajamajuri Affleck, joka oli vaikutusvaltainen mies, oli jo aiemmin paennut Pohjois-Karjalasta turvaan Kajaanin linnaan. Saman vuoden heinäkuussa Löfving joutui Suorlahdessa venäläisten kasakoiden vangiksi, mutta pääsi kuitenkin karkaamaan.[4] Syksyn tullessa venäläiset joukot olivat edenneet Pielisjärvelle saakka, joten Löfving sai komennuksen Kajaaniin. Sieltä käsin hän teki joulukuussa 1710 tiedustelumatkan Nurmekseen, missä hän joutui uudelleen venäläisten kasakoiden vangiksi. Löfving onnistui pakenemaan ja hälyttämään lisäjoukkoja Kajaanista, minkä jälkeen hän ja parikymmentä muuta miestä tuhosivat huomattavasti suuremman venäläisen joukon ja saivat sotasaaliiksi 60 hevosta.

Armeijan kirjurista sissipäälliköksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan voitokkaalta tiedusteluretkeltä Nurmeksesta Löfving pyysi eroa rajamajuri Affleckin palveluksesta ja päätti liittyä armeijaan. Tammikuun 1711 alussa hän matkusti Liljendaliin, jossa Suomen pääarmeija oli silloin leirissä. Aluksi Löfving joutui vasten tahtoaan katsastuskirjuriksi, mutta pian hänet komennettiin tiedustelu- ja partioretkille. Retket suuntautuivat suurimmaksi osaksi Karjalan alueelle, missä Löfving teki havaintoja venäläisten joukkojen lukumäärästä ja liikkeistä. Aina Viipuriin asti ulottuvilla retkillä Löfvingin johdolla toimineet 3–5-henkiset ryhmät tekivät tuhotöitä polttamalla varastoja, järjestäen väijytyksiä ja surmaten vihollisia. Soluttautuminen vihollisen joukkoihin oli Löfvingille helppoa, sillä hän oli varsin kielitaitoinen ja osasi puhua suomen ja ruotsin lisäksi saksaa ja venäjää. Retkillä Löfving vietti yhteensä kaksi vuotta, minä aikana hän teki tarkkoja raportteja esimiehilleen.

Keväällä 1713 venäläiset tekivät maihinnousun Helsinkiin ja heinäkuuhun mennessä vihollinen oli edennyt Porvooseen, jonne Suomen armeijan pääjoukko Löfving mukaan lukien oli joutunut perääntymään. Porvoon taistelussa Suomen armeija oli altavastaajana venäläisten suuren miesylivoiman takia, joten Löfving sai käskyn polttaa Porvoon sillan suomalaisten sotilaiden perääntymisen jälkeen. Se onnistui, mutta taistelun tiimellyksessä Löfving menetti vasemman korvansa. Yksittäiset taistelut vaikuttivat koko sotaan vain vähän, sillä eteläinen Suomi oli pian venäläisten miehittämä. Suomen armeija perääntyi Hämeenlinnaan.

Tapani Löfvingin aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löfving Ikä Ylennetty Aika Paikka Toimi
Syntyy 1689 Narva
11 1700 Suuri pohjan sota alkaa
Freesin kauppiasveljesten
palvelukseen
14 Tammikuu 1703 Viipuri kirjuri
Simo Hurtan
palvelukseen
Tammikuu 1708 Suorlahden kartanon Kiteellä
Liittyy Suomen armeijaan 22 Tammikuu 1711 Liljendal Katsastuskirjuri
24 1713 Isoviha alkaa
Aliupseeri 1714-1716 Turku Sissi- ja vakoilutoimintaa
27 Vänrikki 1716 Turku
1717-1720 Itämeri Kaappaustoimintaa Itämerellä
Eroaa armeijan palveluksesta 32 Kesällä 1720 Tukholma
33 1721 Isoviha päättyy
Uudenkaupungin rauha
Kapteeni 1729 Turku
Kirjoittaa muistelmansa
päiväkirjamerkinnöistään
45 1734 Pori
Löfvingin äiti Katariina kuolee 46 1735 Tukholma
53 1742 Pikkuviha alkaa
Tuhoaa Venäläisten
varastomakasiinin
53 1742 Hailuoto
Kruunu myöntää Löfvingille
120 taalerin vuosieläkkeen
53 1742 Pikkuviha päättyy
Turun rauha
56 Majuri 1747 Turku
Kuolee vanhuuteen 88 29. lokakuuta1777 Porvoo Hommanäs

Sissisotaa Etelä-Suomessa ja rannikolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaiseva suomalaisten ja venäläisten välinen taistelu käytiin vielä samana vuonna Hämeenlinnan lähellä ja se johti Suomen armeijan pirstoutumiseen. Turusta tuli venäläisille tärkeä alue, joten Löfving jäi Lounais-Suomeen. Hänen maineensa oli huomattava sekä suomalaisten että venäläisten keskuudessa ja hänet oli etsintäkuulutettu. Lukuisista yrityksistä huolimatta häntä ei enää saatu vangituksi. Vuosina 1713–1717 Löfving toimi myös Ahvenanmaan saaristossa. Hän käytti jälleen soluttautumistaitojaan, sillä koko läntinen ja eteläinen osa Suomea oli venäläisten miehittämä, tekeytyen mm. vanhukseksi, kerjäläiseksi, venäläiseksi rengiksi ja omaksi kirjeenkantajakseen. Tukikohtanaan Löfving piti noiden viiden vuoden aikana Ahvenanmaan pieniä saaria, sillä miehittämättömille saarille oli helppo piiloutua ja yhteydet Ruotsiin olivat hyvät, talvisin meri oli jäässä ja kesäisin Ruotsiin oli avoin väylä kulkea laivalla tai veneellä.

Löfving teki raportteja ja sabotoi pääosin Turkua, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli venäläisiä sotilaita. Tiedustelu- ja sabotointimatkoilla Löfvingillä oli mukanaan vain mies tai pari, sillä suora sodankäynti ei enää tullut kysymykseen vihollisten suuren määrän vuoksi. Löfving sai kuitenkin aikaan huomattavaa tuhoa, mm. räjäyttämällä viljavarastoja ja särkemällä tsaarille tarkoitetut ja varatut täydet viinitynnyrit. Ahvenanmaan saaristossa hän jäljitti ryösteleviä kasakoita ja onnistui toimittamaan heistä useita vankeuteen Ruotsiin.[6] Vuonna 1716 Löfving ylennettiin vänrikiksi, vuonna 1717 Löfving sai kutsun Ruotsin kuninkaalta Kaarle XII:lta saapua Lundin kaupunkiin. Turkista palannut Kaarle antoi Löfvingille henkilökohtaisen tunnustuksen, Löfving puolestaan kertoi kuninkaalle Suomen tilanteesta ja pyysi häneltä apujoukkoja venäläisten karkottamiseen. Ruotsalaisten joukkojen lähettämiseen kuningas ei kuitenkaan suostunut. Löfving sai jatkaa sissisotaa ja tiedusteluretkiä suomalaisten voimin isänmaan puolesta.[7]

Elämä Uudenkaupungin rauhan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijan palveluksesta Löfving erosi vasta vuonna 1720, vain vuotta ennen rauhaa. Vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi. Löfving meni naimisiin lapsuudenystävänsä Riikan kanssa, vuokrasi maatilan Helsingistä ja ryhtyi viljelemään maata.

Löfving ei ensin saanut minkäänlaista tukea valtiolta isonvihan aikana Ruotsin hyväksi tekemästään työstä, mutta vuonna 1736 hän sai kuitenkin lahjoituksena Hommanäsin tilan Porvoosta uskollisuudestaan kuninkaalle. Pikkuvihan, joka tunnetaan myös nimellä hattujen sota, alkaessa vuonna 1741 Löfving pestautui jälleen partiotehtäviin. Sodan loputtua hän jatkoi maanviljelyä Porvoossa. Vuonna 1747 hän sai majurin arvon ja valtio alkoi maksaa hänelle eläkettä. Löfving kuoli Porvoossa lähes 88 vuoden iässä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruusuvuori Juha: Itämeren merirosvot: piraattitarinoita pohjoisesta. 2.p. Helsinki: Teos, 2004. ISBN 951-851-005-9. Sivut 115, 121–128.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 483.
  • Lindeqvist, K. O.: Isonvihan aika Suomessa, WSOY, Porvoo, 1919
  • Rauta, Viljo: Isoviha, Helsinki, Sanatar, 1943
  • Luukko, Armas: Suomen historia 1617–1721 osa 8, WSOY, Porvoo, 1967
  • Juva, Einar W., Juva, Mikko: Suomen kansan historia 3 Ruotsin ajan loppukausi, Otava, 1965
  • Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen., WSOY, Helsinki, 1990, ISBN 951-0-14253-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ruusuvuori Sivu 123.
  2. Suomen Sukututkimusseura – Historiakirjat: Porvoo, Borgå, haudatut Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 11.2.2011.
  3. Ruusuvuori, sivu 122.
  4. a b Rauta, s. 75
  5. Rauta, s. 29
  6. Rauta, s. 76–80
  7. Rauta, s. 81

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]