Suomen urheilu 1964
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1964 käsittelee vuoden 1964 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä sai ensi kertaa naisiakin äänestää yleiselle listalle vaikka heillä edelleen oli omakin listansa.[1] Äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Eero Mäntyranta | Hiihto |
| 2. | Veikko Kankkonen | Mäkihyppy |
| 3. | Pauli Nevala | Yleisurheilu |
| 4. | Pentti Linnosvuo | Ammunta |
| 5. | Väinö Markkanen | Ammunta |
| 6. | Kaija Mustonen | Pikaluistelu |
| 7. | Arto Tiainen | Hiihto |
| 8. | Erkki Kohvakka | Suunnistus |
| 9. | Mirja Lehtonen | Hiihto |
| 10. | Olli Mäki | Nyrkkeily |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Kaija Mustonen | Pikaluistelu |
| 2. | Mirja Lehtonen | Hiihto |
| 3. | Eila Pyrhönen | Uinti |
| 4. | Toini Pöysti | Hiihto |
| 5. | Leena Kaarna | Yleisurheilu |
| 6. | Senja Pusula | Hiihto |
| Lähde: [1] | ||
Olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Innsbruckin talviolympialaisissa Suomi saavutti kolme kultamitalia, neljä hopeaa sekä kolme pronssia. Kisojen mitalitilastossa Suomi oli neljäs.[2]
- Tokion kesäolympialaisissa Suomi saavutti kolme kultamitalia ja kaksi pronssia. Kisojen mitalitilastossa Suomi oli kahdestoista.[3]
Ammunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tokion kesäolympialaisten ampumakilpailuissa Pentti Linnosvuo voitti kultaa olympiapistoolilla ja Väinö Markkanen vapaapistoolilla.[4]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajot voitti toisen peräkkäisen kerran Saabilla ajanut Simo Lampinen.[5]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi seitsemän maaottelua. Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Olavi Laaksosen valmentama Suomi voitti elokuussa Helsingin olympiastadionilla Ruotsin 1–0, hävisi myöhemmin samassa kuussa Trondheimissa Norjalle 2–0 ja voitti syyskuun alussa Helsingissä Tanskan 2–1. Näin Suomi voitti epävirallisen vuoden 1964 Pohjoismaiden-mestaruuden. Lokakuussa alkaneissa maailmanmestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomi hävisi vieraskentällä Skotlannille 3–1 ja Italialle 6–1. Muissa maaotteluissa Suomi hävisi kesäkuussa Helsingissä Saksan liittotasavallalle 1–4 ja voitti elokuussa Reykjavikissa Islannin 0–2. Juhani Peltonen teki vuoden maaotteluissa neljä ja maaottelutulokas Harri Järvi kolme maalia.[6][7]
- Maajoukkueen ja SM-sarjan pitkäaikainen tähtipelaaja Kai Pahlman oli koko vuoden pelikiellossa syksyllä 1963 lausumiensa jalkapallon ja Suomen Palloliiton mainetta vahingoittavien kommenttien vuoksi.[8][9][10]
- Juhani Peltonen siirtyi syksyllä ammattilaiseksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan Hamburger SV:hen.[11][12]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai Kuopion Palloseura ja pronssille sijoittui Kotkan Työväen Palloilijat.[13]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti Tappara, hopeaa sai TK-V ja pronssille sijoittui Ilves. Paras ei-tamperelainen seura oli neljänneksi sijoittunut Rauman Lukko.[14]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue hävisi helmikuussa Oulussa Ruotsille 0–1 ja pelasi seuraavana päivänä Helsingissä tasan 3–3. Myöhemmin Lappeenrannassa Suomi voitti Norjan 3–1.[15]
- Suomen-mestaruuden voitti viidennen peräkkäisen kerran Oulun Palloseura, hopeaa sai Vasa IFK ja pronssille sijoittui Oulun Luistinseura.[16]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti neljännen peräkkäisen kerran Helsingin Kisa-Toverit, hopeaa sai helsinkiläinen Torpan Pojat ja pronssille sijoittui Kotkan Työväen Palloilijat.[17]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti viidennen peräkkäisen kerran Helsingin Työväen Uimarit, hopeaa sai Työväen Mailapojat ja pronssille sijoittui Turun Riento.[18]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tokion kesäolympialaisten nyrkkeilykilpailuissa Pertti Purhonen saavutti pronssia alle 67-kiloisten sarjassa.[19]
- Olli Mäki nousi ammattinyrkkeilyn kevyen välisarjan Euroopan-mestariksi pistevoitolla saksalaisesta Conny Rudhofista 14.2. Helsingissä.[20]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Innsbruckin talviolympialaisissa Kaija Mustonen saavutti 1 500 metrillä hopeaa ja 1 000 metrillä pronssia sekä sijoittui 3 000 metrillä viidenneksi.[21]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Innsbruckin talviolympialaisten pohjoismaisissa hiihtolajeissa Eero Mäntyranta voitti kultaa 15 ja 30 kilometrin hiihdossa. Viestissä Suomen miehet saavuttivat hopeaa ja 50 kilometrillä Arto Tiainen sijoittui pronssille. Mirja Lehtonen saavutti 5 kilometrillä hopeaa ja viestissä Suomen naiset olivat pronssilla. Mäkihypyssä Veikko Kankkonen voitti kultaa normaalimäessä ja saavutti hopeaa suurmäessä.[22]
- Keski-Euroopan mäkiviikon 1963–1964 kokonaiskilpailun voitti Veikko Kankkonen.[23]
Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tokion kesäolympialaisten voimistelukilpailuissa Hannu Rantakari saavutti pronssia hypyssä. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui kahdeksanneksi.[24]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tokion kesäolympialaisten yleisurheilukilpailuissa Pauli Nevala voitti kultaa keihäänheitossa. Jorma Kinnunen oli samassa lajissa kuudes. Pentti Nikula sijoittui seiväshypyssä seitsemänneksi.[25]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 86. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Arponen, s. 432
- ↑ Arponen, s. 202–203
- ↑ Arponen, s. 202, 213–214
- ↑ Pihlaja, s. 135
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 180–181, 184–185. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 378. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 160. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Alaja, Erkki: Bollis. Töölön Pallokentän 100 vuotta., s. 219. Teos, 2015. ISBN 978-951-851-574-9.
- ↑ Kanerva, Juha ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 376–377. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7.
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 162–163. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 132. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 140. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 33–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269–270
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Arponen, s. 202, 208–209
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 661, 719, 728. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Arponen, s. 432, 435
- ↑ Arponen, s. 432–434
- ↑ Pihlaja, s. 444
- ↑ Arponen, s. 202, 210–211
- ↑ Arponen, s. 202–206