Jorma Kinnunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jorma Kinnunen
Keihäänheiton palkintojenjako 4. maailmankisoissa Helsingissä 30. kesäkuuta 1965. Vasemmalta Terje Pedersen (Norja), Jorma Kinnunen (Suomi), Gergely Kulcsar (Unkari).
Keihäänheiton palkintojenjako 4. maailmankisoissa Helsingissä 30. kesäkuuta 1965. Vasemmalta Terje Pedersen (Norja), Jorma Kinnunen (Suomi), Gergely Kulcsar (Unkari).
Henkilötiedot
Koko nimi Jorma Vilho Paavali Kinnunen
Syntynyt 15. joulukuuta 1941
Pihtipudas
Kuollut 25. heinäkuuta 2019 (77 vuotta)
Äänekoski
Kansalaisuus  Suomi
Yleisurheilija
Pituus 175 cm
Paino 80 kg
Laji keihäänheitto
Ennätykset 92,70 m (18.6.1969)
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa México 1968 keihäänheitto

Jorma Vilho Paavali Kinnunen (15. joulukuuta 1941 Pihtipudas25. heinäkuuta 2019 Äänekoski[1]) oli suomalainen keihäänheittäjä ja olympiamitalisti.

Kinnunen saavutti hopeaa Meksikon olympialaisissa 1968 tuloksella 88,58 m.[2] Vuonna 1964 hän oli Tokion olympialaisissa kuudes (Pauli Nevalan voittaessa) ja 1972 Münchenin olympialaisissa samaten kuudes.[3] Euroopan-mestaruuskilpailuissa hän sijoittui 12:nneksi Budapestissa 1966, kymmenenneksi Ateenassa 1969 ja viidenneksi Helsingissä 1971.[4]

Kinnunen heitti 18. kesäkuuta 1969 keihäänheiton maailmanennätyksen 92,70 m Ratinan stadionilla Tampereella.[5] Vuonna 1965 hän paransi Suomen-ennätystä ensimmäisen kerran tulokseen 88,14 m, ja myös hänen olympiamitaliheittonsa 88,58 m oli Suomen-ennätys.[6] Vuonna 1965 hän voitti Pohjoismaiden-mestaruuden.[7][8] Suomen-mestaruuden hän voitti 1964, 1965, 1966, 1968 ja 1969.[9] Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla hän voitti vuosina 1972 ja 1975.

Kinnunen heitti vuonna 1961 Laukaassa lupaavan tuloksen 77,07 m.[10][11] Kahtena seuraavana vuonna hän ei pystynyt samaan. Kesäkuussa 1964 hän ylitti ensimmäisen kerran 80 metrin rajan Viitasaarella tuloksellaan 84,42 m.[11][12] Hän ylitti 80 metrin rajan 15 peräkkäisenä vuotena eli vuoteen 1978 saakka.[11] Toisen kerran hän ylsi urallaan 90 metriin Helsingissä elokuussa 1970, kun hän heitti tasatuloksen 90,00 m.[8][13] Saman vuoden Kalevan kisoissa Kouvolassa Suomen Urheiluliiton johdon kanssa kinastelleet Kinnunen ja Pauli Nevala astuivat karsintakilpailussa kaikki kolme heittoaan tahallaan yli.[14]

Pienikokoisen Kinnusen lempinimi on ”Äänekosken pikkujättiläinen”. Hän sai liikuntaneuvoksen arvonimen vuonna 2010.[15] Urheilutoimittajain liitto palkitsi hänet vuoden valmentajana vuonna 1991, jolloin hänen poikansa Kimmo Kinnunen voitti hänen valmennuksessaan keihäänheiton maailmanmestaruuden.[16] Jorma Kinnusen toinen poika Jarkko Kinnunen oli alle 20-vuotiaiden EM-kisojen hopeamitalisti keihäänheitossa. Myös Kimmon poika Jami Kinnunen heittää keihästä.[17]

Jorma Kinnusen isä kuoli sodassa näkemättä poikaansa. Äiti luovutti pojan muiden hoitoon.[18] Kinnunen opiskeli Jyväskylässä kirvesmieheksi ja pääsi töihin Metsäliiton Äänekosken-tehtaille. Hän avioitui kesällä 1964.[12] Kahden pojan lisäksi Jorma Kinnusen jälkeläisiin kuuluu vuonna 1966 syntynyt tytär.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piilonen, Teijo: Keihäänheiton maailmanennätysmies Jorma Kinnunen on kuollut 77-vuotiaana. Ilta-Sanomat. 26.7.2019. Viitattu 26.7.2019.
  2. Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 887. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
  3. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 205, 238. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  4. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 86, 95, 111. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  5. Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 426. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  6. Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 427, 785. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  7. Väätäinen 1979, s. 308
  8. a b Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 427. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  9. Hannus, Matti; Laitinen, Esa & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat - Kalevan malja, s. 246. Suomen Urheiluliitto, 2002. ISBN 951-96491-5-8.
  10. Väätäinen 1979, s. 306
  11. a b c Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 426–427. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  12. a b Väätäinen 1979, s. 307
  13. Väätäinen 1979, s. 311
  14. Hannus, Matti; Laitinen, Esa & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat - Kalevan malja, s. 109. Suomen Urheiluliitto, 2002. ISBN 951-96491-5-8.
  15. Arponen, Antti O.: Liikuntaneuvoksia on monenlaisia ja monentasoisia. Urheilutietäjän kesä, 2012, s. 64. Suomen urheilutietäjät ry.
  16. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13, s. 14, 16. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.
  17. Keihäslupaus Jami Kinnunen avautuu kuuluisan nimen varjopuolista – ihmiset iloitsevat epäonnistumisista Ilta-Sanomat. 18.7.2017. Viitattu 19.7.2017.
  18. Väätäinen 1979, s. 303
  19. Väätäinen 1979, s. 313

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salo, Urho: Jorma Kinnunen: Pikkujättiläinen. Äänekoski, 2002. ISBN 952-91-4871-2
  • Väätäinen, Juha (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, IV osa, s. 301–313. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1979. ISBN 951-95416-4-0.
  • Soukola, Timo: ”Kinnunen, Jorma (1941–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 173. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.