Suomen urheilu 1958
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1958 käsittelee vuoden 1958 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Vilho Ylönen | Ammunta |
| 2. | Juhani Kärkinen | Mäkihyppy |
| 3. | Veikko Hakulinen | Hiihto |
| 4. | Eeles Landström | Yleisurheilu |
| 5. | Kalevi Hämäläinen | Hiihto |
| 6. | Paavo Korhonen | Yhdistetty |
| 7. | Olavi Vuorisalo | Yleisurheilu |
| 8. | Kurt Lindeman | Nykyaikainen viisiottelu |
| 9. | Veli Lehtelä – Toimi Pitkänen | Soutu |
| 10. | Thorvald Strömberg | Melonta |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Siiri Rantanen | Hiihto |
| 2. | Toini Pöysti | Hiihto |
| 3. | Eila Helin | Yleisurheilu |
| 4. | Eila Hanelius | Suunnistus |
| 5. | Iiris Sihvonen | Pikaluistelu |
| 6. | Eva Hög | Hiihto |
| Lähde: [1] | ||
Ammunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Moskovassa, Neuvostoliitossa Vilho Ylönen voitti kultaa vapaakiväärin täysottelussa ja pienoiskiväärin polviasentokilpailussa sekä Jussi Nordquist pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailussa. Lisäksi Ylönen saavutti kaksi hopeaa ja Esa Kervinen kaksi pronssia, ja joukkuekilpailuissa Suomi sai kolme hopeaa ja kolme pronssia.[2][3]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajot kilpailtiin kahdeksannen kerran ja voittajaksi ajoi Osmo Kalpala Alfa Romeo Giulia Sportilla.[4]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi neljä virallista maaottelua ja hävisi ne kaikki, ja samoin kävi kahdessa epävirallisessa ottelussa maailmanmestaruuskilpailuihin matkalla ollutta Unkaria vastaan. Saksalaisen Kurt Weinreichin sopimus maajoukkueen valmentajana päättyi vuoden lopussa.[5][6]
- Suomen-mestaruuden voitti Kuopion Palloseura, hopeaa sai Helsingin Palloseura ja pronssille sijoittui Helsingin IFK.[7]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Ilves, joka oli paikallisvastustaja Tapparaa parempi toisessa ja ratkaisevassa kolmannessa loppuottelussa hävittyään ensimmäisen. Pronssille sijoittui Hämeenlinnan Tarmo.[8][9]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi helmikuussa Ruotsia vastaan kaksi kotiottelua, joista se voitti toisen, ja maaliskuussa Neuvostoliittoa vastaan kaksi vierasottelua, joista ensimmäinen päättyi tasan ja toinen Suomen voittoon.[10]
- Suomen-mestaruuden voitti helsinkiläinen Käpylän Urheilu-Veikot, hopeaa sai Oulun Palloseura ja pronssille sijoittui Lappeenrannan Veiterä.[11]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti kaikkien aikojen ensimmäisenä ei-helsinkiläisenä seurana Kotkan Työväen Palloilijat, hopeaa sai Tampereen Pyrintö ja pronssille sijoittui Helsingin Jyry.[12]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Pyrintö, hopeaa sai Helsingin Visa ja pronssille sijoittui helsinkiläinen Karhun Pojat.[13]
Nykyaikainen viisiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Aldershotissa, Isossa-Britanniassa Kurt Lindeman saavutti hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa sekä pronssia Wäinö Korhosen ja Eero Lohen kanssa joukkuekilpailussa.[14][15]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Lahdessa. Suomi oli mitalitilaston ykkönen neljällä kultamitalilla, kolmella hopealla ja kolmella pronssilla. Maastohiihdossa Veikko Hakulinen voitti kultaa 15 kilometrillä ja Kalevi Hämäläinen 30 kilometrillä. Hakulinen saavutti hopeaa ja Arvo Viitanen pronssia 50 kilometrillä, ja miesten viestissä Suomi päätyi pronssille. Siiri Rantanen hiihti 10 kilometrillä pronssia ja saavutti Toini Pöystin ja Pirkko Korkeen kanssa viestissä hopeaa. Mäkihypyssä Juhani Kärkinen ja Ensio Hyytiä ottivat Suomelle kaksoisvoiton. Yhdistetyssä Paavo Korhonen voitti kultaa.[16]
Soutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Poznańissa, Puolassa Toimi Pitkänen ja Veli Lehtelä voittivat kultaa perämiehettömässä kaksikossa.[17][18]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Tukholmassa Suomen ainoa mitalisti oli seiväshypyssä kultaa voittanut Eeles Landström. Markus Kahma sijoittui kymmenottelussa neljänneksi, Olavi Vuorisalo 1 500 metrin juoksussa viidenneksi, Väinö Kuisma keihäänheitossa viidenneksi, Veikko Karvonen maratonilla kuudenneksi, Jorma Valkama pituushypyssä kuudenneksi, Kari Rahkamo kolmiloikassa kuudenneksi, Carol Lindroos kiekonheitossa seitsemänneksi, Eero Salminen korkeushypyssä kahdeksanneksi ja Hannu Rantala kolmiloikassa kahdeksanneksi.[19]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 60. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 132. Otava, 1970.
- ↑ Pihlaja, s. 62–68
- ↑ Pihlaja, s. 134
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 171–173. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 376. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 140. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Suomen jääkiekkomuseo - tilastot, SM-mitalijoukkueet 1928-> urheilumuseo.fi. Arkistoitu 29.9.2018.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 32, 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 258. Otava, 1970.
- ↑ Pihlaja, s. 451
- ↑ Pihlaja, s. 153, 164–166, 440–441, 869
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 339. Otava, 1970.
- ↑ Pihlaja, s. 661
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 58, 65–67. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.