Toimi Pitkänen
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Maa:  Suomi
| |||
| Miesten soutu | |||
 Olympialaiset
| |||
 Pronssia |
Melbourne 1956 | perämiehellinen nelonen | |
| Pronssia |
Rooma 1960 | perämiehetön kaksikko | |
Toimi Johannes Pitkänen (23. toukokuuta 1928 Kuhmalahti – 17. syyskuuta 2016 Valkeakoski)[1][2] oli suomalainen soutaja, olympiamitalisti ja Euroopan mestari sekä maastohiihtäjä. Hän kilpaili soutajana neljissä olympialaisissa ja on lajinsa kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia.
Pitkänen syntyi Kuhmalahdessa pienviljelijäperheeseen, jossa oli ennestään seitsemän lasta ja kolme tuli vielä myöhemmin lisää. Koulun päätyttyä hän teki metsätöitä. Käytyään armeijan Tampereen ilmatorjuntapatteristossa hän muutti Valkeakoskelle ja työskenteli siellä Säterin (myöhemmin Kemira) palveluksessa eläkeikään saakka aluksi purku- ja lastaustyössä, sitten auton apumiehenä ja kuljettajana ja vuodesta 1964 henkilöstöosaston sosiaalivirkailijana.
Toisissa olympialaisissa mitalistiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisiin olympialaisiinsa Valkeakosken Vesiveikkoja edustanut Pitkänen osallistui Helsingissä 1952. Soudun perämiehellisessä kaksikossa hän sijoittui Veijo Mikkolaisen ja perämies Erkki Lyijysen kanssa viidenneksi. EM-kilpailuista ei tullut menestystä, ja kun kesällä 1954 Pitkänen ja rakennuspuuhissa kiireisenä pysynyt Mikkolainen hävisivät maaottelukarsinnan Raaskoskelle ja Eklundille, pyysi Pitkänen 18-vuotiasta Veli Lehtelää parikseen harjoituksiin. Uusi yhteistyö tuntui sujuvan, ja samana syksynä Raaskoski ja Eklund hävisivät heille Porvoossa 18 sekuntia. Gentin EM-kisoissa 1955 kaksikko, perämiehenään Matti Niemi, souti hopeaa häviten Sveitsille vain 2,3 sekuntia.
Bledin EM-kisoissa 1956 Lehtelä ja Pitkänen soutivat neljässä eri luokassa, joista kolmessa he selviytyivät alkuerien voittajina suoraan loppukilpailuun. Vain kahdeksikossa he putosivat jatkosta. Nelosessa he soutivat Kauko Hännisen ja Reino Poutasen kanssa, ja vaikka heillä ei ollut näiden turkulaisten kanssa kovinkaan paljon yhteistä harjoittelua takana, saavuttivat he Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen soudun Euroopan mestaruuden. Perämiehenä veneessä oli Matti Niemi. Tiukan ohjelman vuoksi Lehtelä ja Pitkänen eivät ehtineet osallistua perämiehettömien kaksikkojen loppukilpailuun, vaikka he olivat soutaneet alkuerien nopeimman ajan. Perämiehellisessä kaksikossa he sijoittuivat neljänneksi. EM-kisojen menestyksen seurauksena Suomen Olympiakomitea päätti lähettää soutajia loppuvuonna pidettäviin Melbournen olympialaisiin.
EM-kultaa voittanut joukkue ehti ennen Melbournen matkaa harjoittelemaan pari viikkoa yhdessä, viikon Turussa ja viikon Valkeakoskella. Australiassa ongelmia tuotti ensin kisa-asujen puute, ja miehet harjoittelivat ensimmäisen viikon kauluspaidoissa. Kilpailuun suomalaiset saivat soudettavakseen itseään huomattavasti isommille miehille tarkoitetun vanhan veneen, mutta heille keräilyerässä hävinnyt Brasilian joukkue antoi lainaksi oman veneensä, jolla Suomi saavutti loppukilpailussa pronssia hävittyään Italialle 11,5 sekuntia ja aiemmin kesän aikana suomalaisia selvästi heikommaksi osoittautuneelle Ruotsille 8,5 sekuntia.
Toinen olympiamitali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi 1957 oli harjoittelun osalta välivuosi Pitkäselle ja Lehtelälle jälkimmäisen suorittaessa asevelvollisuuttaan Porin Prikaatissa Turussa. Duisburgin EM-kisoissa he sijoittuivat kuitenkin kaksikossa kuudenneksi (perämiehenä Erkki Laaksonen). Vuonna 1958 Lehtelä ja Pitkänen saavuttivat perämiehettömässä kaksikossa Euroopan mestaruuden Poznańissa. Samana vuonna Pitkänen voitti ainoan kahdeksikkojen Suomen mestaruutensa, vaikka kaikkiaan hän keräsi 29 SM-titteliä. Vuonna 1959 kaksikko voitti Pohjoismaiden mestaruuden Mölndalissa, mutta Mâconin EM-kisoissa he saivat kylmän kylvyn, kun alkuerän harjoittelulähdössä Pitkäsen airon hela katkesi ja vene kaatui, eikä menestystä tullut.
Rooman 1960 olympialaisten soutukilpailut käytiin Albanojärvellä kovassa helteessä. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa rata oli merkitty poijuilla. Lehtelä ja Pitkänen voittivat perämiehettömässä kaksikossa alkueränsä ja sijoittuivat välierässä toiseksi Saksan jälkeen. Loppukilpailua suomalaiset johtivat osan matkaa, mutta lopputuloksena oli pronssimitali. Neuvostoliitto oli 1,79 sekuntia ja Itävalta 0,11 sekuntia nopeampi.
Vuonna 1961 Lehtelä ja Pitkänen voittivat luokkansa Henleyn regatassa, jonka ainoat suomalaisvoittajat he edelleenkin ovat. Kaksinkamppailuissa he voittivat edellisen vuoden olympiavoittajat sekä kaksi englantilaista paria. Samana vuonna he saavuttivat EM-hopeaa Saksalle hävinneenä Prahassa ja vuonna 1963 Pohjoismaiden mestaruuden Tampereella. Kööpenhaminan EM-kisoissa 1963 kaksikko sijoittui seitsemänneksi ja Amsterdamin EM-kisoissa 1964 kuudenneksi, mikä varmisti kisamatkan Tokion olympialaisiin. Siellä tuloksena oli kuudes sija. Lehtelä ja Pitkänen jatkoivat kilpailemista vielä neljä vuotta mutta eivät vakavasti enää pyrkineet Méxicon olympialaisiin.
Lehtelä ja Pitkänen harjoittelivat ahkerasti, mutta punttien nostelu ei kuulunut heidän harjoitusohjelmaansa, vaan he hankkivat voimansa muilla tavoin. Vuonna 1961 kaksikko valittiin Suomen parhaitten urheilijoitten listalla viidenneksi sekä vuosina 1958 ja 1960 yhdeksänneksi.[3] Ennen Pertti Karppisen olympiavoittoa vuonna 1976 he olivat ainoat kymmenen parhaan listalle päässeet soutajat.
”Tommi” Pitkänen kilpaili 1950-luvulla vakavalla mielellä myös hiihdossa. SM-kisoissa 1956 hän johti 50 kilometrin kilpailua vielä 44 kilometrin kohdalla yli 2 minuuttia mutta hävisi Kalevi Ikoselle lopulta yhdellä sekunnilla ja sai hopeaa. Hiihtäjänä hän edusti Valkeakosken Hakaa.
Pitkäsen pojat Kari ja Tapio Pitkänen voittivat soudussa Suomen mestaruuksia.
Pitkänen kuoli 88-vuotiaana Valkeakoskella 17. syyskuuta 2016 sairastettuaan lyhyen aikaa.[1]
Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soudussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olympiapronssia Melbournessa 1956 (perämiehellinen nelonen)
- Olympiapronssia Roomassa 1960 (perämiehetön kaksikko)
- Olympiakisoissa viides Helsingissä 1952 (perämiehellinen kaksikko) ja kuudes Tokiossa 1964 (perämiehetön kaksikko)
- EM-kultaa Bledissä 1956 (perämiehellinen nelonen) ja Poznańissa 1958 (perämiehetön kaksikko)
- EM-hopeaa Gentissä 1955 (perämiehellinen kaksikko) ja Prahassa 1961 (perämiehetön kaksikko)
- 29 Suomen mestaruutta eri luokissa
Hiihdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- SM-hopeaa 1956 (50 km hiihto)
Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pro Urheilu-palkinto 2009[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 828–836. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
- Rantala, Risto & Siukonen, Markku (toim.): Urheilumme kasvot 4, s. 758–759. Oy Scandia Kirjat Ab, 1973.
- Urheilijagalleria Valkeakosken kaupunki. Arkistoitu 26.3.2007. Viitattu 8.1.2007.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Pitko, Matti: Soutaja, hiihtäjä ja mukava mies. Valkeakosken Sanomat, 7.10.2016, s. 8.
- ↑ Kuolinilmoitus. Valkeakosken Sanomat 7.10.2016. s. 9
- ↑ Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat - Vuoden urheilijat 1947-1996, s. 60, 72, 74. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto, 1997. ISBN 951-95861-0-5.
- ↑ Ministeri Wallin jakoi Pro Urheilu -tunnustukset 16.12.2009. Opetusministeriö. Arkistoitu 30.7.2011. Viitattu 16.12.2009.