Veli Lehtelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Lehtelä vuonna 1964.
Lehtelä vuonna 1964.
Maa:  Suomi
Miesten soutu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Melbourne 1956 peräm:llinen
nelonen
Pronssia Pronssia Rooma 1960 peräm:tön
kaksikko
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Bled 1956 peräm:llinen
nelikko
Kultaa Kultaa Poznań 1958 peräm:tön
kaksikko
Hopeaa Hopeaa Gent 1955 peräm:llinen
kaksikko
Hopeaa Hopeaa Praha 1961 peräm:tön
kaksikko

Veli Veikko Valtteri Lehtelä (6. syyskuuta 1935 Sääksmäki3. kesäkuuta 2020 Valkeakoski) oli suomalainen soutaja, olympiamitalisti ja Euroopan mestari. Hän ja parinsa Toimi Pitkänen ovat Pertti Karppisen jälkeen Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmät kilpasoutajat.

Elämä ja urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtelä syntyi Sääksmäellä sittemmin viisilapsiseksi kasvaneen perheen toisena lapsena. Sodan aikana hän oli kahdesti sotalapsena Ruotsissa. Koulunsa hän kävi Valkeakoskella ja jäi paikkakunnalle töihin ensin Säterin ja sittemmin Yhtyneitten Paperitehtaitten palvelukseen edeten juoksupojasta tuotannonsuunnittelijaksi.

Soutuharjoittelun Lehtelä aloitti vuonna 1953 ja souti aluksi kevyessä nelosessa Martti Mikkolaisen, Pentti Neuvosen, Jorma Kivisen ja Jouko Malmin kanssa. Vuonna 1954 hän siirtyi Toimi Pitkäsen pariksi. Uusi yhteistyö tuntui sujuvan, ja samana syksynä Suomen mestarit Raaskoski ja Eklund hävisivät heille Porvoossa 18 sekuntia. Gentin EM-kisoissa 1955 kaksikko, perämiehenään Matti Niemi, souti hopeaa häviten Sveitsille vain 2,3 sekuntia.

Menestyksen vuodet 1956–1960[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bledin EM-kisoissa 1956 Lehtelä ja Pitkänen soutivat neljässä eri luokassa, joista kolmessa he selviytyivät alkuerien voittajina suoraan loppukilpailuun. Vain kahdeksikossa he putosivat jatkosta. Nelosessa he soutivat Kauko Hännisen ja Reino Poutasen kanssa, ja vaikka heillä ei ollut kovinkaan paljon yhteistä harjoittelua takana, saavuttivat he Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen soudun Euroopan mestaruuden. Perämiehenä veneessä oli Matti Niemi. Tiukan ohjelman vuoksi Lehtelä ja Pitkänen eivät ehtineet osallistua perämiehettömien kaksikkojen loppukilpailuun, vaikka he olivat soutaneet alkuerien nopeimman ajan. Perämiehellisessä kaksikossa he sijoittuivat neljänneksi. EM-kisojen menestys ratkaisi sen, että Suomesta lähetettiin soutajia loppuvuonna pidettäviin Melbournen olympialaisiin.

EM-kultaa voittanut joukkue ehti ennen Melbournen matkaa harjoittelemaan pari viikkoa yhdessä, viikon Turussa ja viikon Valkeakoskella. Australiassa ongelmia tuotti ensin kisa-asujen puute, ja miehet harjoittelivat ensimmäisen viikon kauluspaidoissa. Kilpailuun suomalaiset saivat soudettavakseen itseään huomattavasti isommille miehille tarkoitetun vanhan veneen, mutta heille keräilyerässä hävinnyt Brasilian joukkue antoi lainaksi oman veneensä, jolla Suomi saavutti loppukilpailussa pronssia hävittyään Italialle 11,5 sekuntia ja kesän aikana selvästi heikommaksi osoittautuneelle Ruotsille 8,5 sekuntia.

Lehtelä meni armeijaan vuonna 1957 saatuaan siihen saakka lykkäystä aluksi jalkapallossa vioittuneen polven takia ja sitten vielä Soutuliiton pyynnöstä. Hänen palvellessaan Porin Prikaatissa Turussa vuosi 1957 oli harjoituksellisesti hänelle ja Pitkäselle välivuosi. Duisburgin EM-kisoissa he sijoittuivat kuitenkin kaksikossa kuudenneksi (perämiehenä Erkki Laaksonen). Vuonna 1958 Lehtelä ja Pitkänen saavuttivat perämiehettömässä kaksikossa Euroopan mestaruuden Poznańissa ja seuraavana vuonna Pohjoismaiden mestaruuden Mölndalissa. Mâconin EM-kisoissa 1959 miehet saivat kylmän kylvyn, kun alkuerän harjoittelulähdössä Pitkäsen airon hela katkesi ja vene kaatui, eikä menestystä tullut.

Rooman 1960 olympialaisten soutukilpailut käytiin Albanojärvellä kovassa helteessä. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa rata oli merkitty poijuilla. Lehtelä ja Pitkänen voittivat perämiehettömässä kaksikossa alkueränsä ja sijoittuivat välierässä toiseksi Saksan jälkeen. Loppukilpailua suomalaiset johtivat osan matkaa, mutta lopputuloksena oli pronssimitali. Neuvostoliitto oli 1,79 sekuntia ja Itävalta 0,11 sekuntia nopeampi.

Olympiamitalien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtelä (takana) ja Toimi Pitkänen vuonna 1964.

Vuonna 1961 Lehtelä ja Pitkänen voittivat luokkansa Henleyn regatassa, jonka ainoat suomalaisvoittajat he edelleenkin ovat. Kaksinkamppailuissa he voittivat edellisen vuoden olympiavoittajat sekä kaksi englantilaista paria. Kilpailupäivän aamuna Lehtelä sai Suomesta sähkeitse tiedon, että hänen perheeseensä oli syntynyt tyttölapsi. Samana vuonna he saavuttivat EM-hopeaa Saksalle hävinneenä Prahassa ja vuonna 1963 Pohjoismaiden mestaruuden Tampereella. Kööpenhaminan EM-kisoissa 1963 kaksikko sijoittui seitsemänneksi ja Amsterdamin EM-kisoissa 1964 kuudenneksi, mikä varmisti kisamatkan Tokion olympialaisiin. Siellä tuloksena oli kuudes sija. Lehtelä ja Pitkänen jatkoivat kilpailemista vielä neljä vuotta mutta eivät vakavasti enää pyrkineet Méxicon olympialaisiin.

Lehtelä ja Pitkänen harjoittelivat ahkerasti, mutta punttien nostelu ei kuulunut heidän harjoitusohjelmaansa, vaan he hankkivat voimansa muilla tavoin. Vuonna 1961 kaksikko valittiin Suomen parhaitten urheilijoitten listalla viidenneksi sekä vuosina 1958 ja 1960 yhdeksänneksi.[1] Ennen Pertti Karppisen olympiavoittoa vuonna 1976 he olivat ainoat kymmenen parhaan listalle päässeet soutajat.

Viimeiset aktiivivuodet ”Vesse” Lehtelä souti pariairokaksikkoa Martti Mikkolaisen kanssa ja voitti siinä Suomen mestaruuksia. Yhteensä hän voitti 29 Suomen mestaruutta. Seuratasolla hän edusti Valkeakosken Vesiveikkoja.

Lehtelän poika Jorma Lehtelä on muusikko ja soudun moninkertainen arvokisaedustaja. Hänen serkkunsa Kalevi Lehtelä voitti Suomen mestaruuden soudun pariairokaksikossa vuonna 1964.

Lehtelä sai vasta kilpauransa jälkeen, vuonna 1974, tietää sairastaneensa tyypin 1 diabetesta, mikä selitti hänen joissakin kilpailuissa kokemiaan vaikeuksia. Hän menetti viimeisinä vuosinaan näkökykynsä glaukooman etenemisen takia.[2] Lehtelä kuoli Valkeakosken sairaalassa 84-vuotiaana 3. kesäkuuta 2020.[3]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olympiapronssia Melbournessa 1956 (perämiehellinen nelonen)
  • Olympiapronssia Roomassa 1960 (perämiehetön kaksikko)
  • Olympiakisoissa kuudes Tokiossa 1964 (perämiehetön kaksikko)
  • EM-kultaa Bledissä 1956 (perämiehellinen nelonen)[4] ja Poznańissa 1958 (perämiehetön kaksikko)[5]
  • EM-hopeaa Gentissä 1955 (perämiehellinen kaksikko)[6] ja Prahassa 1961 (perämiehetön kaksikko)[5]

Tunnustuksia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 828–836. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
  • Rantala, Risto & Siukonen, Markku (toim.): Urheilumme kasvot 4, s. 741–742. Oy Scandia Kirjat Ab, 1973.
  • Urheilijagalleria Valkeakosken kaupunki. Viitattu 8.1.2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]