Suomen urheilu 1932
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1932 käsittelee vuoden 1932 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Olympialaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lake Placidin talviolympialaisissa Suomi saavutti yhden kultamitalin, yhden hopean ja yhden pronssin. Kisojen mitalitilastossa Suomi oli viides.[1]
- Los Angelesin kesäolympialaisissa Suomi saavutti viisi kultamitalia, kahdeksan hopeaa ja 12 pronssia. Kisojen mitalitilastossa Suomi oli seitsemäs.[2]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen maajoukkue pelasi kuusi maaottelua, joista se voitti elokuussa kaksi viimeistä: Tallinnassa Viron 0–3 ja Helsingin Pallokentällä Tanskan 4–2. Nuutti Lindgren teki vuoden aikana kolme maaottelumaalia, joista Jarl Malmgrenin tavoin kaksi voitto-ottelussa Tanskaa vastaan. Neljän maan kesken pelatussa vuosien 1929–1932 Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Suomi jäi viimeiseksi.[3][4]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Palloseura, hopeaa sai Vaasan Palloseura ja pronssille sijoittui Helsingin IFK.[5]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jalkapalloklubi ja hopealle sijoittui Helsingin Palloseura.[6]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen maajoukkue hävisi helmikuussa Helsingissä Ruotsille 0–2.[7]
- Suomen-mestaruuden voitti Viipurin Sudet, hopeaa sai helsinkiläinen Kronohagens IF ja pronssille sijoittui Viipurin Palloseura.[8]
Melonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Kanoottiliitto perustettiin.[9][10]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Los Angelesin kesäolympialaisissa Suomi saavutti ensimmäisen nyrkkeilyn olympiamitalinsa, kun Bruno Ahlberg sijoittui välisarjassa eli alle 66,7-kiloisissa pronssille.[11]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Los Angelesin kesäolympialaisten painikilpailuissa Suomi saavutti kaksi kultamitalia, kolme hopeaa ja kolme pronssia. Kreikkalais-roomalaisessa painissa Väinö Kokkinen voitti kultaa keskisarjassa (79 kg), Väinö Kajander saavutti hopeaa välisarjassa (72 kg) ja Onni Pellinen raskaassa keskisarjassa (87 kg), ja Lauri Koskela sijoittui pronssille höyhensarjassa (61 kg). Vapaapainissa Hermanni Pihlajamäki voitti kultaa höyhensarjassa (61 kg), Kyösti Luukko saavutti hopeaa keskisarjassa (79 kg), ja pronssille sijoittuivat Aatos Jaskari kääpiösarjassa (56 kg) sekä Eino Leino välisarjassa (72 kg).[12]
Pesäpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen-mestaruuden voitti Lahden Mailaveikot ja hopealle sijoittui Riihimäen Pallonlyöjät.[13]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lake Placidin talviolympialaisten pikaluistelukilpailut käytiin yhteislähtöinä, ja Suomen menestynein luistelija Clas Thunberg kieltäytyi tämän vuoksi lähtemästä kisoihin. Suomen ainoa edustaja Ossi Blomqvist karsiutui kaikilla matkoillaan alkuerissä.[14]
- Euroopan-mestaruskilpailuissa Clas Thunberg voitti kultaa ja Ossi Blomqvist saavutti hopeaa.[15]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lake Placidin talviolympialaisissa Veli Saarinen ja Väinö Liikkanen ottivat kaksoisvoiton 50 kilometrin hiihdossa. Saarinen saavutti 18 kilometrillä pronssia ja Martti Lappalainen oli samalla matkalla neljäs.[14]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lake Placidin talviolympialaisissa Marcus Nikkanen sijoittui miesten yksinluistelussa neljänneksi.[16]
Voimistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Los Angelesin kesäolympialaisissa Heikki Savolainen saavutti hopeaa rekillä sekä pronssia moniottelussa ja nojapuilla. Hän kuului myös joukkuekilpailun pronssimitalisteihin. Einari Teräsvirta saavutti rekillä Savolaisen takana pronssia.[17]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Los Angelesin kesäolympialaisten yleisurheilukilpailuissa Suomi saavutti kolme kultamitalia, neljä hopeaa ja neljä pronssia. Keihäänheitossa Matti Järvinen, Matti Sippala ja Eino Penttilä ottivat kolmoisvoiton. Lauri Lehtinen voitti kultaa 5 000 metrin juoksussa, jossa Lauri Virtanen saavutti pronssia. Volmari Iso-Hollo voitti kultaa 3 000 metrin estejuoksussa. Iso-Hollo sijoittui hopealle ja Virtanen pronssille 10 000 metrin juoksussa. Muita hopeamitalisteja olivat Ville Pörhölä moukarinheitossa ja Akilles Järvinen kymmenottelussa. Armas Toivonen saavutti maratonilla pronssia. Paavo Nurmen oli tarkoitus kilpailla maratonilla mutta Kansainvälinen yleisurheiluliitto asetti hänet kilpailukieltoon ammattilaisuussyytösten perusteella.[18]
- Lauri Lehtinen juoksi 19.6. Helsingissä 5 000 metrillä maailmanennätyksen 14.17,0 ja rikkoi väliajallaan 13.50,6 myös kolmen mailin maailmanennätyksen. Matti Järvinen teki 27.6. Turussa keihäänheiton maailmanennätyksen 74,02. Los Angelesin olympialaisissa Akilles Järvinen ylitti pistemäärällään 8292,48 kymmenottelun vanhan maailmanennätyksen mutta virallisen ennätyksen sai nimiinsä hänen jälkeensä päätösmatkalla maaliin tullut, koko ottelun voittanut yhdysvaltalainen James Bausch.[19][20]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Arponen, s. 396
- ↑ Arponen, s. 110
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 69, 77–79. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 369. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Pihlaja, s. 256
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Melonnan historia Suomen melonta- ja soutuliitto ry. Arkistoitu 28.1.2020. Viitattu 28.1.2020.
- ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 227. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5.
- ↑ Arponen, s. 109, 115
- ↑ Arponen, s. 114–115
- ↑ Pihlaja, s. 531
- ↑ a b Arponen, s. 396–397
- ↑ Pihlaja, s. 556–557
- ↑ Arponen, s. 397
- ↑ Arponen, s. 115–116
- ↑ Arponen, s. 110–112
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506–507. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
- ↑ Arponen, s. 112