Lauri Virtanen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo juoksijasta, keilaajasta katso Lauri Virtanen (keilaaja)
Mitalit
Lauri Virtanen, 1932
Lauri Virtanen, 1932
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Los Angeles 1932 5 000 m
Pronssia Pronssia Los Angeles 1932 10 000 m

Lauri (Lasse) Johannes Virtanen (3. elokuuta 1904 Uskela8. helmikuuta 1982 Turku) oli suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti.

Virtanen saavutti kaksi pronssimitalia Los Angelesin 1932 olympialaisissa. Hän hävisi 5 000 metrillä 14 sekuntia maanmiehelleen Lauri Lehtiselle ja Yhdysvaltain Ralph Hillille sekä 10 000 metrillä yli 20 sekuntia Puolan Janusz Kusocińskille ja maanmiehelleen Volmari Iso-Hollolle. Paavo Nurmen jouduttua jäämään pois maratonilta ammattilaistuomion vuoksi nimettiin Virtanen myös tälle matkalle. Hän johti kilpailua vielä 31,5 kilometrin kohdalla mutta joutui 2,5 kilometriä myöhemmin keskeyttämään.

Vuoden 1934 EM-kilpailuissa Virtanen sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi. Hän voitti Suomen mestaruuden 5 000 metrillä vuonna 1930 ja kaksi kertaa pidemmällä matkalla vuonna 1933. Suomen Urheilulehden maratonin hän voitti vuonna 1932 ja Kaivopuiston maratonin vuosina 1937 ja 1938. Vuosina 1927–1929 hän voitti 5 000 metrillä TUL:n mestaruuden. Vuonna 1929 hän juoksi 5 000 metrillä maailmantilaston kärkiajan 14.47,2, mutta lopullisen ennätyksensä 14.36,8 hän juoksi kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1933 hän juoksi ennätyksensä 3 000 metrillä (8.20,8) ja 10 000 metrillä (30.30,7). Hänen maratonennätyksensä oli rataennätyksiin verrattuna vaatimaton 2.46.53.

Seuratasolla Virtanen edusti Salon Vilpasta, Turun Weikkoja, Turun Tovereita, Helsingin Tovereita ja Turun Rientoa. Hän toimi Riennon puheenjohtajana vuosina 1943–1966 ja hänet valittiin aikanaan seuran kunniapuheenjohtajaksi. Hänen pikkuveljensä Eino Virtanen saavutti painissa olympiapronssia.

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaksi olympiapronssia Los Angelesissa 1932 (5 000 metrin ja 10 000 metrin juoksu)
  • EM-kilpailuissa 4. sija Torinossa 1934 (5 000 metriä)
  • SM-kultaa 1930 (5 000 metriä) ja 1933 (10 000 metriä)
  • SM-hopeaa 1935 (5 000 metriä) ja 1936 (10 000 metriä)
  • SM-pronssia 1931 (5 000 metriä) ja 1934 (10 000 metriä)

Parhaat tulokset vuosittain 1929–1936[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 3 000 m 5 000 m 10 000 m
1929 8.38,2 14.47,2
1930 8.27,8 14.41,5 31.20,1
1931 8.24,9 14.40,8
1932 14.36,8 30.35,0
1933 8.20,8 14.43,6 30.30,7
1934 8.23,7 14.38,2 31.06,9
1935 8.23,6 14.37,0 31.36,2
1936 14.57,8 32.08,5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 361–362. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  • Quercetani, Roberto L. & Magnusson, Rooney: Track & Field Performances through the Years: Volume 1, 1929–1936. ATFS.
  • Lasse Virtanen Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.