Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue
| Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue | |
|---|---|
| Sozialdemokratische Partei Österreichs | |
|
|
|
| Perustettu | 1. tammikuuta 1889 |
| Puheenjohtaja | Pamela Rendi-Wagner |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
| Kansallisneuvosto[2] |
40 / 183 |
| Liittoneuvosto[3] |
20 / 61 |
| Euroopan parlamentti[4] |
5 / 18 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan sosialidemokraattinen puolue – Sosialistinen internationaali – Progressive Alliance |
| Kotisivu |
spoe |
Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue (saks. Sozialdemokratische Partei Österreichs, lyh. SPÖ) on yksi Itävallan vanhimpia puolueita, joka on perinteisesti ollut Itävallan kansanpuolueen ohella toinen maan pääpuolueista.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolueen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolue yhdistyi vuonna 1889 nimellä Sozialdemokratische Arbeiterpartei Österreichs (SDAPÖ) hyväksyttyään Victor Adlerin perusjulistuksen Hainfeldin puoluekokouksessa 30. joulukuuta 1888. Se osallistui toisen internationaalin perustamiseen Pariisissa 1889. Puolue vaati työläisille äänioikeutta ja Itävalta-Unkarin muuttamista demokraattiseksi liittovaltioksi. Äänioikeus saatiin vuoden 1907 yleislakon jälkeen. Tätä ennen sosialistit olivat edustettuina muun muassa Wienin kaupunginvaltuustossa. Vuonna 1911 SDAPÖ:stä tuli jo parlamentin suurin puolue.
Ensimmäisen maailmansodan aikana puolue tuki aluksi sodanjulistusta Serbialle arkkiherttua Frans Ferdinandin murhan jälkeen, mutta alkoi alkuvuodesta 1918 lakkoilla sodan päättämiseksi. Lokakuussa 1918 kokoontui Karl Rennerin johdolla väliaikainen kansalliskokous (Provisorische Nationalversammlung), joka laati maalle tasavaltaisen perustuslain.
Vuoden 1919 vaalien jälkeen, joissa myös naisilla oli äänioikeus, SDAPÖ muodosti suuren koalition toisen ensimmäisen tasavallan suuren puolueen, Christlichsoziale Partein (CP) kanssa. Tuona aikana säädettiin kahdeksan tunnin työpäivä, sekä laadittiin uusi, pysyvä perustuslaki, jonka säätämisen jälkeisissä vaaleissa CP otti enemmistön ja SDAPÖ jäi oppositioon.
1920-luvulla SDAPÖ:ssa vahvistui kaksi suuntaa, Rennerin porvarilliseen demokratiaan ja parlamentarismiin luottava suuntaus ja Otto Bauerin austromarxistit. Poliittisen tilanteen kiristyessä SDAPÖ perusti toukokuussa 1924 omat puolisotilaalliset joukot, Republikanischer Schutzbund tai tasavallan suojelujoukot. Itävallan kommunistinen puolue (KPÖ) perusti oman punaprikaatin ja CP Heimwehrin.
SDAPÖ:n marraskuussa 1926 hyväksymä Bauerin siiven vaikuttama Linzin ohjelma (Linzer Programm) jyrkensi vastakkainasettelua CP:n kanssa. Puolueiden aseelliset joukot ammuskelivat Schattendorfissa 30. tammikuuta 1927. Valamiehistö vapautti kesällä Heimwehrin jäsenet vastuusta, mitä seurasi sosialististien mielenosoituksia, oikeustalon tuhopoltto ja 85 kuollutta.
Parlamentissa ei päästy sopuun 7. maaliskuuta 1933 ja puhemiehistö erosi. Kansleri Engelbert Dollfuß huomasi tuolloin tilaisuutensa ja sääti joukon poikkeustila-asetuksia, minkä jälkeen SDAPÖ:n toimintaa alettiin rajoittaa ja sensuuria lisättiin. SDAPÖ:n kannattajat protestoivat useissa kaupungeissa, Wienissä ja Linzissä. Poliisi ratsasi puolueen päämajan Linzissa 12. helmikuuta 1934. Sosialistien aseistetut joukot asettuivat vastarintaan, mitä seurasi viikko taisteluja Wienissä ja muissa SDAPÖ:n kannatuskeskuksissa. Armeija kutsuttiin kukistamaan vastarinta. Puolue kiellettiin 16. helmikuuta ja sen johtajisto pidätettiin. Natsit murhasivat Dollfußin kymmenen viikkoa myöhemmin ja maa liitettiin natsi-Saksaan 1938.
Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolue perustettiin uudelleen huhtikuussa 1945 nimellä Sozialistische Partei Österreichs (SPÖ). Nykyiseen muotoon nimi vaihdettiin vuonna 1991.
Neuvostoliiton tuella Karl Renner ja Leopold Kunschak julistivat väliaikaishallituksen muodostetuksi 27. huhtikuuta 1945. Uusi liittokokous valitsi Rennerin syksyllä presidentiksi, jota asemaa hän piti kymmenen vuotta. SPÖ liittoutui konservatiivien kansanpuolueen (ÖVP) kanssa suureen koalitiohallitukseen, jota kesti kaikkiaan seuraavat 21 vuotta, kunnes kansanpuolue voitti huhtikuussa 1966 enemmistön paikoista ja muodosti itse hallituksen.
Vuonna 1970 sosiaalidemokraatit nousivat jälleen hallitusvastuuseen, aluksi tuolloin liberaalia linjaa edustaneen vapauspuolueen (FPÖ) kanssa ja vuodesta 1971 yksin. Bruno Kreisky oli kanslerina aina vuoteen 1983 asti ja hänen jälkeensä Fred Sinowatz, Franz Vranitzky ja Viktor Klima. Kansanpuolueen hallitus muodostettiin 2000, tuolloin jo Jörg Haiderin johtaman vapauspuolueen kanssa.
Sosiaalidemokraatit olivat Itävallan suurin puolue 68:lla paikallaan vuoden 2006 parlamenttivaalien jälkeen. Vuoden 2008 vaalienkin jälkeen sosiaalidemokraatit säilyttivät suurimman puolueen aseman vaikkakin se menetti vaaleissa kymmenen paikkaa.
Hallitusvaltaa on Itävallassa käyttänyt moneen otteeseen ja erittäin pitkään maan kahden perinteisen valtapuolueen sosiaalidemokraattisen SPÖ:n ja konservatiivisen ÖVP:n muodostama yhteishallitus eli Suuri koalitio, jollainen on ollut vallassa toistaiseksi 41 vuotta eli vuoden 1945 jälkeen vuosina 1949-1966, 1986-2000 ja 2007-2017.[5]
Ibiza-skandaaliksi kutsuttujen tapahtumien seurauksena ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö kriisiytyi ja maassa ajauduttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin syyskuussa 2019. Vaaleissa entisen liittokansleri Kurzin johtama ÖVP sai vaalivoiton ja lisäsi kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä ja sai 37% äänistä. Suurin oppositio-puolue sosiaalidemokraattinen SPÖ sai huonoimman vaalituloksensa toisen maailmansodan jälkeen ja 22% äänistä, jossa oli laskua viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.[6]
Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Puheenjohtaja | Kausi |
|---|---|
| Victor Adler | 1889−1918 |
| Karl Seitz | 1920−1934 |
| Adolf Schärf | 1945−1957 |
| Bruno Pittermann | 1957−1967 |
| Bruno Kreisky | 1967−1983 |
| Fred Sinowatz | 1983−1988 |
| Franz Vranitzky | 1988−1997 |
| Viktor Klima | 1997−2000 |
| Alfred Gusenbauer | 2000−2008 |
| Werner Faymann | 2008–2016 |
| Christian Kern | 2016–2018 |
| Pamela Rendi-Wagner | 2018– |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Austria Parties and Elections in Europe. 2013. Viitattu 5.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Aktueller Sitzplan des Nationalrates parlament.gv.at. 14.11.2019. Itävallan parlamentti. Viitattu 28.12.2019. (saksaksi)
- ↑ Aktueller Sitzplan des Bundesrates parlament.gv.at. 19.12.2019. Itävallan parlamentti. Viitattu 28.12.2019. (saksaksi)
- ↑ MEPs: Austria europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 11.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Austria establishes grand coalition alliance for another five years | DW | 12.12.2013 DW.COM. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Sebastian Kurzista odotetusti vaalivoittaja Itävallassa, oikeistopopulistit romahtivat – Kirjeenvaihtaja: Kurz voi vapaasti valita hallituskumppaninsa Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue Wikimedia Commonsissa
- Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue (saksaksi)
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||
