Itävallan vapauspuolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itävallan vapauspuolue
Freiheitliche Partei Österreichs

Logo of Freedom Party of Austria.svg

Perustettu 7. huhtikuuta 1956
Johto Heinz-Christian Strache (pj.)
Ideologia Populismi, Kansallisliberalismi, Kansalliskonservatismi
Eurokansanedustajat 2 / 19
Kansallinen neuvosto 34 / 183
Liittoneuvosto 4 / 62
Kotisivu [1]

Itävallan vapauspuolue (saks. Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) on vuonna 1956 perustettu poliittinen puolue Itävallassa. Puoluetta on sanottu myös liberaalipuolueeksi. Sen puheenjohtajana toimii vuodesta 2005 Heinz-Christian Strache.[1]

FPÖ on populistinen ja edistyksellinen puolue. Se vastustaa kollektivismia ja kannattaa maltillista sosiaalista uudistusta, työllisten osallistumista johtamiseen ja Euroopan yhdentymistä. Vuonna 2005 maltillisten ja ääriainesten erimielisyydet johtivat puolueen jakaantumiseen ja uuden Itävallan tulevaisuuden liitto (Bündnis Zukunft Österreich; BZÖ) -puolueen perustamiseen.[2]

Puolueen kansallismielinen linja teki siitä epätyypillisen liberaalipuolueen. Se nousi näyttävään asemaan Itävallan politiikassa sen jälkeen, kun kansallismielisen siiven edustaja Jörg Haider kaappasi vallan puolueessa 1986. Samalla puolueesta tuli selvästi oikeistolaisempi, ja Haider esitti kärkeviä lausuntoja ulkomaalaisia vastaan.

Puolueen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan vapauspuolueen nykyinen johtaja Heinz-Christian Strache.

Itävallan vapauspuolue perustettiin vuonna 1956 ja se kannatti perustamishetkellä samoja aatteita kuin maailmansotien välisen ajan ei-fasistisessa kansallismielinen Landbund ja Saksojen yhdistymistä ajanut Suur-Saksan kansanpuolue (Großdeutsche Volkspartei). Puolueen kaksi ensimmäistä johtajaa Anton Reinthaller ja Friedrich Peter olivat entisiä natseja.[3][4]

Vuosina 1980–1986 puheenjohtajana oli liberaalisiiven edustaja Norbert Steger.[5] Hänen kaudellaan vuonna 1983 vapauspuolue muodosti hallituskoalition sosiaalidemokraattisen puolueen kanssa.[6] Vuonna 1986 Jörg Haider kaappasi vallan puolueessa ja puolueen kannatus ja näkyvyys kasvoivat. Se nousi Kärntenin aluevaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja Haiderista tuli kuvernööri. Samalla puolue muuttui oikeistolaisemmaksi, ja Haider esitti kärkeviä ulkomaalaisvastaisia lausuntoja.[5]

Puolue menestyi hyvin Itävallan parlamenttivaaleissa 1999 saaden 26,9 % äänistä ja muodosti hallitukseen Wolfgang Schüsselin Kansanpuolueen (ÖVP) kanssa. Tämän johdosta 14 Euroopan maata, Suomi mukaan lukien, julisti Itävallan boikottiin Euroopan unionin perusarvojen rikkomisesta. Syynä olivat Itävallan vapauspuolueen edustajien antamat avoimet natseja myötäilevät ja ulkomaalaisvastaiset lausunnot. Haiderin ministerikausi päättyi helmikuussa 2000 vain kolme viikkoa boikotin alkamisen jälkeen. Boikotti Itävaltaa vastaan kesti seitsemän kuukautta ja häiritsi EU:n toimintaa. EU asetti tapausta tutkimaan kolmihenkisen komitean, johon kuului muiden muassa presidentti Martti Ahtisaari. Komitea arvosti Schüsselin hallituksen toimia rasismia vastaan, vaikka eräitä FPÖ:n jäseniä kritisoitiinkin. Komitean suosituksesta boikotti purettiin syyskuussa 2000.[7]

Vuoden 2002 vaaleissa FPÖ sai vain 10 % äänistä, mutta hallituskoalitio Kansanpuolueen kanssa säilyi. Vuonna 2005 populistien ja nationalistisen ryhmittymän kiistat hajoittivat puolueen. Niinpä puolueen pitkäaikainen johtaja erosi monien muiden merkittävien johtohahmojen kanssa ja perusti Itävallan tulevaisuuden liiton (BZÖ), josta tuli FPÖ:n sijasta Kansanpuolueen hallituskumppani.[6]

Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa vapauspuolue sai 18 % ja 34 paikkaa nousten kolmanneksi suurimmaksi Itävallan parlamentissa. Itävallan vapauspuolue ja Itävallan tuleveisuuden liitto menestyivät näissä vaaleissa hyvin kasvaneen inflaation ja talouskasvun heikkenemisen vuoksi. Ulkomaalaisiin suhtaudutaan Itävaltaa epäluuloisemmin vain Britanniassa. Pääpuolueita epäillään usein korruptiosta, vaikka Itävalta on maailman vähiten korruptoituneita maita.[8]

Itävallan vapauspuolueen puheenjohtaja vuodesta 2005 on Heinz-Christian Strache, joka ei ole pehmentänyt puheitaan toisin kuin edeltäjänsä Haider.[8]

Vuonna 2010 puolue sai Wienin kunnallisvaaleissa 26% äänistä ja nousi siellä toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien jälkeen.[6]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen kannatuksen vaihtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallinen neuvosto
Vaalivuosi Äänien luku  % äänistä Paikkojen luku
1956 283 749 6.5 % 6
1959 336 110 7.7 % 8
1962 313 895 7.0 % 8
1966 242 570 5.4 % 6
1970 253 425 5.5 % 6
1971 248 473 5.5 % 10
1975 249 444 5.4 % 10
1979 286 743 6.1 % 11
1983 241 789 5.0 % 12
1986 472 205 9.7 % 18
1990 782 648 16.6 % 33
1994 1 042 332 22.5 % 42
1995 1 060 175 22.0 % 41
1999 1 244 087 26.9 % 52
2002 491 328 10.0 % 18
2006 519 598 11.0 % 21
2008 797 993 18.2 % 35
2013 958.285 20.5% 40

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heinz-Christian Strache Österreich Parlament. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
  2. Austria Encyclopedia Britannica
  3. Anton Reinthaller Wiener Zeitung. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
  4. Ex-FPÖ-Obmann Friedrich Peter gestorben Der Standard. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
  5. a b The Freedom Party of Austria (FPÖ) Virtual Vienna Net. Viitattu 14.3.2013.
  6. a b c Timeline Austria BBC. Viitattu 14.3.2013.
  7. Wallius, Anniina Ajankohta = 9.10.2008: Vapauspuolueen hallitusvastuu pani Itävallan EU-boikottiin Yle Uutiset. Viitattu 22.7.2015.
  8. a b Itävallan äärioikeisto sai ison siivun valtaa 2008. YLE. Viitattu 14.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]