Ruth Snellman
| Ruth Snellman | |
|---|---|
 Ruth Snellman 1940-luvulla. (Valokuva Santeri Levas.) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. marraskuuta 1894 Helsinki |
| Kuollut | 22. kesäkuuta 1976 (81 vuotta) Helsinki |
| Puoliso | Jussi Snellman ( 1916; 1969) |
| Lapset | 2 |
| Sukulaiset | isä:Jean Sibelius |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1936–1948, 1962–1966 |
| Merkittävät roolit |
|
| Palkinnot | |
|
Parhaan naispääosan Jussi |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ruth Snellman (o.s. Sibelius; 23. marraskuuta 1894 Helsinki – 22. kesäkuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Komediennen kyvyistään tunnettu Snellman oli kiinnitettynä Suomen Kansallisteatteriin lähes puolen vuosisadan ajan.[1] Hän oli säveltäjä Jean Sibeliuksen toinen tytär.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruth Snellman oli jo pienenä kiinnostunut teatterista. Hän järjesti taiteilijaperheiden lapsien kanssa usein omia pieniä teatteri-iltoja muun muassa Aholassa.[2] Vuonna 1908 hän muutti koulun vuoksi Helsinkiin. Hän kävi Suomalaista yhteiskoulua kuten muutkin sisarensa, ja vietti aikaansa myös Ainolassa.
Vuosi 1912 oli neiti Sibeliukselle toiveiden täyttymys: isä päästi hänet teatterikouluun, vaikka hän ei ollut vielä käynyt yhdeksättä luokkaa. Seuraavana vuonna hän sai esikoisroolinsa Kansallisteatterissa Minna Canthin Papin tyttäressä.[2]
Teatterissa Ruth Snellman, tuolloin vielä Sibelius, tapasi tulevan aviomiehensä, näyttelijä-ohjaaja Jussi Snellmanin; mies oli viisitoista vuotta Sibeliusta vanhempi. Pariskunta kihlautui joulun alla 1915. Kihlautumisen jälkeen Ruth Snellmanille sattui onnettomuus, kun hevonen heitti hänet selästään. Näyttelijätär sai aivotärähdyksen ja menetti hetkeksi aikaa muistinsa. Kihlasormuskin katosi. Muisti kuitenkin palautui ja pariskunnan häitä vietettiin vuonna 1916.[2] Ruth Snellman muutti pysyvästi Helsinkiin mutta piti tiiviisti yhteyttä Ainolaan.
Avioliitto kesti Jussi Snellmanin kuolemaan 1969 asti. Pariskunnalla oli kaksi lasta: Erkki Virkkunen (1917–2013)[3] ja Laura Enckell (s. 1919). Lapset muuttivat sukunimensä Virkkuseksi vuonna 1936.
Helsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen on Ruthin pojanpoika.[4]
Ruth Snellmanille myönnettiin vuonna 1951 Pro Finlandia -mitali. Vuonna 1963 hän sai Jussi-palkinnon parhaasta naispääosasta värielokuvassa Ihana seikkailu.
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (1921)
- Vaimoke (1936)
- Markan tähden (1938)
- Poikani pääkonsuli (1940)
- Oi, aika vanha, kultainen...! (1942)
- Kartanon naiset (1944)
- Nuoruus sumussa (1946)
- Sankari kuin sankari (1948)
- Ihana seikkailu (1962)
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tuokio sieltä, tuokio täältä. Helsinki: Weilin + Göös, 1970.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Korsberg, Hanna: ”Snellman, Ruth (1894–1976)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 144–145. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Ruth Snellman Sibelius. Viitattu 21. heinäkuuta 2007.
- ↑ Erkki Virkkusen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- ↑ Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen Iltalehti. 11.2.2008. Viitattu 30.5.2008.
Virkkunen, Janne: Päivälehden Mies, s. 9. Lukijalle. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40015-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruth Snellman Wikimedia Commonsissa
- Ruth Snellman Elonetissä.
- Ruth Snellman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Snellman, Ruth hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Raoul af Hällström : Ruth Snellman Kansallisteatterin kirkkain tähti, Suomen Kuvalehti, 06.10.1923, nro 40, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
|
