Pihdat
| Pihdat | |
|---|---|
 Saksanpihta (Abies alba) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Pinales[1] |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: |
Pihdat Abies Mill., 1754[2] |
| Katso myös | |
Pihdat (Abies) on mäntykasveihin kuuluva havupuiden suku. Ne kasvavat lähinnä pohjoisen pallonpuoliskon viileällä ja lauhkealla ilmastoalueella, usein vuoristoissa. Pihtojen ominaispiirteitä ovat säännöllisen kartiomainen latvus, tylppäkärkiset litteät neulaset ja pystyt kävyt, jotka hajoavat kypsyttyään jättäen jäljelle vain pystyn käpyrangan.
Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suvun puista käytetty suomenkielinen nimitys pihta on siperianpihdan (Abies sibirica) venäjänkielisestä nimestä tullut lainasana.[3] Venäjän sana taas on lainattu jonkun itämerensuomalaisen kielen sanasta, jonka nykysuomalainen vastine on pihka. Pihtoja on aiemmin suomen kielessä kutsuttu myös oppitekoisella nimityksellä ”jalokuusi”.[4] Kantauralissa pihtaa tarkoittava sana on ollut tirka, ja sana on yhä eräissä uralilaisissa kielissä. Suvun tieteellinen nimi Abies on klassisessa latinassa pihdoista käytetty nimi.[2]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihdat ovat ainavihantia puita.[2] Pihdat eroavat useimmista muista mäntykasveista selvimmin pystyjen kypsänä hajoavien käpyjensä osalta; useimpien mäntykasvien käpyjen suomut avautuvat kävyn kypsyttyä, mutta pihtojen ja setrien (Cedrus) käpyjen suomut irtoavat. Pihdat eroavat setreistä yhdessä kasvukaudessa kypsyvien käpyjensä ja yksimuotoisten versojensa osalta.[2][5]
Varsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihdat ovat yleensä suorarunkoisen yksirunkoisia puita. Vaakatasossa siirottavat oksat haarautuvat rungosta säännöllisinä valekiehkuroina.[2] Puun latvus on usein hyvinkin säännöllisen kartiomainen.[6] Oksanhaarat haarautuvat yleensä vastakkaisesti vaakatasossa, mikä antaa oksille litteän ulkomuodon.[7][6] Pihkatiehyitä on kaarnassa, neulasissa ja kävyissä, mutta ei ole puuaineessa. Kärkisilmut kasvavat usein kolmittain ja ovat yleensä pihkan peittämiä.[2][7] Silmut voivat olla muodoltaan munanmuotoisia, lähes pallomaisia tai kartiomaisia.[7] Rungon kuori on tyypillisesti nuorilla puilla sileä, ja vanhemmiten uurteinen tai levyinä hilseilevä.[6]
Neulaset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neulasiksi kutsutut lehdet ovat litteitä ja muodoltaan tasasoukkia.[2] Lehtiasento on kierteinen, mutta neulaset ovat usein kiertyneet siten, että niiden kärjet kaartuvat ylöspäin tai siten, että ne asettuvat versorangan sivuille kampamaisesti kahteen riviin.[2][6] Tasasoukka neulanen on tyvestään ruodillinen ja kärjestään pyöristynyt tai lovikärkinen.[2][6] Neulasessa on yksi johtojänne ja kahdesta kymmeneen pihkatiehyttä.[7] Neulasen kanta on pyöreä, ja neulasen karistessa siitä jää versorankaan pyöreä lehtiarpi.[2] Ilmarakoja on lähinnä neulasen alapinnalla, jossa ne muodostavat kaksi vaaleaa ilmarakojuovaa.[2]
Kukinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihdat ovat yksikotisia, mikä tarkoittaa samaan puuyksilöön kehittyvän sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot kehittyvät yksittäin lehtihankoihin.[2] Hedekukinnot eli hedekävyt ovat lieriömäisiä ja usein riippuvia. Ne kehittyvät yksittäin lehtihankoihin.[2][7] Hedekäpy koostuu lukuisista kilpimäisistä hedelehdistä, jotka asettuvat kukintorankaan kierteisesti. Jokaisella hedelehdellä on kaksi siitepölyä tuottavaa pölylokeroa. Siitepölyhiukkasessa on kaksi ilmaonteloa.[2]
Emikukinnot eli kävyt ovat pystyjä, lyhytperäisiä tai perättömiä ja muodoltaan lyhyen lieriömäisiä tai munanmuotoisen lieriömäisiä.[2][7] Kävyt keskittyvät puun latvaan.[2] Käpy koostuu lukuisista rangan ympärille kierteisesti asettuneista käpysuomuista eli emilehdistä ja peitinsuomuista eli suojuslehdistä. Limittäiset käpysuomut ovat usein kiilatyvisiä ja lapansa muodolta munuaismaisia.[2][7] Peitinsuomujen otapäiset kärjet saattavat näkyä käpysuomujen välistä.[2] Kypsyttyään käpy hajoaa kun käpysuomut karisevat vapauttaen siemenet.[2] Hajonneen kävyn pysty ranka säilyy yleensä puussa vielä pitkään suomujen karistua.[6]
Siemenellä on yksi kiilatyvisen kolmiomainen lenninsiipi. Siementaimella on yleensä neljästä kahdeksaan sirkkalehteä, mutta niitä saattaa olla vain kolme tai enemmänkin kuin kahdeksan.[2][7]
Saksanpihdan kaarna halkeilee suomumaisiksi levyiksi.
Versot haarautuvat usein vaakatasossa antaen oksille litteän levymäisen ulkomuodon.
Japaninpihta (A. veitchii).
Palsamipihdan (A. balsamea) hedekäpyjä.
Kypsyviä pystyjä käpyjä.
Koreanpihta (A. koreana).
Käpysuomut karisevat kävyn kypsyttyä.
Kuninkaanpihta (A. ×borisii-regis).
.JPG)
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihtoja esiintyy luonnonvaraisena laajalti pohjoisella pallonpuoliskolla. Euraasiassa ja Afrikassa niitä kasvaa luontaisena lännestä Marokosta, Pyreneitten niemimaalta ja Keski-Euroopasta Lähi-idän ja Keski-Aasian kautta itään Siperiaan, Sahalinille, Japaniin, Kiinaan ja Taiwaniin asti. Pohjois-Amerikassa pihtoja kasvaa luonnonvaraisena pohjoisesta Kanadan Yukonista ja Newfoundlandista etelään Meksikoon ja Hondurasiin asti.[2]
Elinkierto ja elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useat pihdat voivat elää satoja vuosia vanhoiksi. Vanhin tunnettu pihtayksilö on ollut purppurapihta (Abies amabilis), jonka iäksi määritettiin 725 vuotta.[8] Jotkin pihdat voivat lisääntyä kasvullisesti taivukkaista maata koskettavien alaoksien juurtuessa.[9]
Pihdat ovat muiden havupuiden tavoin tuulipölytteisiä. Toisin kuin mäntykasveilla yleensä, pihdoilla siemenaiheet eivät itse eritä pölytyspisaraa, vaan kävylle laskeutuva sadevesi kerääntyy pisaroiksi vastasuuntaisten siemenaiheiden alaspäin osoittaviin kärkiin. Vesipisara toimii pölytyspisaran tavoin kun pisaraan osuneet ilmaontelolliset siitepölyhiukkaset kelluvat ylöspäin kohti siemenaiheen sydäntä.[10] Kävyt kypsyvät yhdessä kasvukaudessa.[2][6] Siemenet ovat siivellisiä ja leviävät tuulen avulla.[11]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihdat ovat havupuita, jotka kuuluvat mäntykasvien heimoon (Pinaceae). Suvun tyyppilaji on saksanpihta.[2] Geneettisten tutkimusten perusteella pihtojen lähimmät nykyisin elävät sukulaiset ovat suvun Keteleeria puut.[12]
Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihtojen sukuun kuuluu lajien määritelmistä riippuen 39–55 lajia. Seuraavassa luettelossa lajit on esitetty siten kuin ne on määritelty havupuihin erikoistuneen kasvitieteilijän Aljos Farjonin vuoden 2017 teoksessa A Handbook of the World's Conifers.[2]
|
|
|
Merkitys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihtojen puuta kutsutaan pihtapuuksi, sahatavarana se on keskitasoista. Pihtapuulla on huono taivutuslujuus, mutta se soveltuu pystyrakenteeksi, jossa ei vaadita taivutuslujuutta. Pihdat ovat oksikkaita ja huonosti karsiutuvia, mikä heikentää pihtapuun arvoa sahatavarana. Pihtapuusta voidaan myös valmistaa lastulevyä.
Kauniin latvuksen ja neulastensa ansiosta pihdat ovat suosittuja koristepuita. Pihtoja kasvatetaan joulupuiksi ja koristehavuiksi. Neulaset eivät varise helposti; joulukuusessa ne pysyvät ilman vesijalkaakin lähes kaksi viikkoa. Keski-Euroopassa pihdat ovatkin yleisempiä joulupuita kuin metsäkuusi. Pihtojen siemeniä syövät linnut, kuten käpylinnut ja tiaiset.
Pihtoja on viljelty Suomessa vähän, mutta siperianpihta on melko yleinen koristepuu. Siperianpihta ja palsamipihta menestyvät Suomessa pohjoisimmaksi ja vaihtelevissa maaperissä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 57–58. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)
- Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- L. Hämet-Ahti, A. Palmén, P. Alanko, P. M. A. Tigerstedt, M. Koistinen: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
- Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Finto-ontologiapalvelu, Kassu: Abies Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.9.2020.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Stevens, P. F.: Pinales Angiosperm Phylogeny Website. 2001–. Missouri Botanical Garden. Viitattu 7.9.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 57–58
- ↑ Vahros, Igor: Ven. pihta-sanan alkuperä. Virittäjä, 1962, 66. vsk, nro 2, s. 164–165. Kotikielen seura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.9.2020.
- ↑ jalokuusi Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 13.9.2020.
- ↑ Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 52–53
- ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Abies The Gymnosperm Database. 17.1.2020. Viitattu 13.9.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Fu, Liguo; Li, Nan; Elias, Thomas S. ja Mill, Robert R.: Abies Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 13.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Earle, Cristopher J.: Abies amabilis The Gymnosperm Database. 24.2.2020. Viitattu 13.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Earle, Cristopher J.: Vegetative Reproduction in Conifers and Ginkgo The Gymnosperm Database. 13.2.2020. Viitattu 13.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Owens, John N.; Takaso, Tokushiro ja Runions, C. John: Pollination in conifers. Trends in Plant Science, joulukuu 1998, 3. vsk, nro 12, s. 479–485. Elsevier. doi:10.1016/S1360-1385(98)01337-5. (englanniksi)
- ↑ Earle, Cristopher J.: Breeding Systems in Gymnosperms -- Relative Benefits and Costs of Being Monoecious or Dioecious The Gymnosperm Database. 17.1.2020. Viitattu 13.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Gernandt, David S.; Magallón, Susana A.; Geada López, Gretel; Zerón Flores, Omar; Willyard, Ann ja Liston, Aaron: Use of simultaneous analyses to guide fossil-based calibrations of Pinaceae phylogeny. International Journal of Plant Science, 2008, 169. vsk, nro 8, s. 1086–1099. The University of Chicago. doi:10.1086/590472. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|