Perfluoratut alkyyliyhdisteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Perfluorialkyyliyhdisteet ovat yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun kaikki vetyatomit (H) on korvattu fluorilla (F).[1][2] Ne kuuluvat PFAS-yhdisteiden ryhmään (englanniksi PFAS, Per- and polyFluoroAlkyl Substances). PFAS-yhdisteistä merkittävimpiä ovat perfluorioktaanisulfonaatti (PFOS) ja perfluorioktaanihappo (PFOA). PFOS on yksi käytetyimmistä PFAS-yhdisteistä.[3] Perfuoratut alkyyliyhdisteet ovat ympäristömyrkkyjä.[3]

Käyttötarkoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteitä eli perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käytetään monissa kuluttajatuotteissa, palonestoaineena joissain sisustustekstiileissä sekä sähkö- sekä elektroniikkatuotteissa.[3] PFAS-yhdisteitä käytetään myös monissa teollisuustuotteissa.[3] Niillä on vettä, likaa ja rasvaa hylkiviä ominaisuuksia. [3] Käyttökohteita ovat esimerkiksi paistinpannut, vettähylkivät tekniset vaatteet ja suksivoiteet.[3] Lisäksi PFAS-yhdisteitä käytetään muun muassa sammutusvaahdoissa, kaivos- ja öljynporausteollisuudessa käytettävissä pinta-aktiivisissa aineissa, lattiavahoissa ja hyönteismyrkyissä.[3]

Ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erittäin kestävän hiili-fluorisidoksen vuoksi PFAS-yhdisteet hajoavat ympäristössä erittäin hitaasti. Ne ovat myös kaukokulkeutuvia, eli levinneet ilman ja merivirtojen mukana jopa napa-alueille ja rikastuvat ravintoketjuissa.[4]

Altistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteiden käyttö on laajaa.[3] PFAS-yhdisteille on mahdollista altistua niin elintarvikkeiden, kulutustuotteiden kuin ympäristönkin kautta.[1] Pääosa altistumisesta tapahtuu ravinnon kautta.[1] Yhdisteet voivat vapautua ympäristöön niitä sisältävien tuotteiden valmistuksen, varastoinnin, käytön ja hävittämisen aikana.[3] Yhdisteet eivät helposti erity virtsan tai ulosteiden mukana.[1] Ne kertyvät elimistössä veren proteiineihin, munuaisiin ja maksaan.[1]

PFAS-yhdisteet ovat laajan käytön vuoksi levinneet maailmanlaajuisesti kaikkialle ympäristöön ja kertyneet eliöihin. Pohjoismaisissa tutkimuksissa näitä yhdisteitä on löydetty vesieläimistä, maaperästä, linnuista, kaloista ja nisäkkäistä. Yleisimmät PFAS-yhdisteet näissä näytteissä ovat olleet PFOS ja PFOA. Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu kohonneita PFAS-pitoisuuksia lentokenttien ja paloharjoittelualueiden pohjavesissä.[3]

PFAS-yhdisteitä on löydetty suuria määriä myös jätevesilietteestä ja kaatopaikkojen suotovesistä. Tämä tarkoittaa, että yhdyskuntavedet ja kaatopaikkajäte ovat merkittäviä PFAS-yhdisteiden päästölähteitä ympäristöön.[3]

Ravinnon kautta altistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen kannalta merkittävin PFAS-yhdisteiden lähde on ravinto, jonka osuus yhdisteiden saannista on 40–100 prosenttia. Yksittäisistä ruoka-aineista tärkeimpiä PFAS-yhdisteiden läheitä ovat kala, hedelmät, liha ja kananmunat. Ravinnon lisäksi selvästi pienempiä lähteitä ovat huonepöly ja hengitysilma.[3]

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n mukaan ihminen voi altistua neljän PFAS-yhdisteen summalle (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS) 4,4 ng ihmisen painokiloa kohti viikossa koko elämänsä ajan ilman merkittäviä terveysriskejä. EFSA arvioi, että PFAS-yhdisteiden saanti ylittää tämän siedettävän viikkosaannin rajan osalla eurooppalaisista.[3]

Suomalaisten PFAS-yhdsiteiden saantia tai suomalaisen ravinnon PFAS-pitoisuuksia ei ole tutkittu, lukuun ottamatta Itämeren kaloja ja järvikaloja. Kotimainen kala sisältää keskimäärin 1,2–3,3 ng/g PFAS-yhdisteitä (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS yhdessä). Jos esimerkiksi 70-kiloinen ihminen syö viikossa 150 grammaa kotimaista kalaa, altistuu hän PFAS-yhdisteille tätä kautta 2,6–7,1 ng painokiloa kohti viikossa.[3]

EFSA:n mallinsi saantirajan seerumista, eli veren kirkkaasta ja nestemäisestä osasta, mitattujen pitoisuuksien avulla. Tämä tarkoittaa, että EFSA:n tutkijat valitsivat ensin niin sanotun kriittisen vasteen eli terveyshaitan, joka ilmenee pienimmällä mahdollisella seerumipitoisuudella. PFAS-yhdisteiden kriittiseksi vasteeksi EFSA tunnisti heikentyneen immuunivasteen, jonka riski kasvoi 10 prosenttia, kun 1-vuotiaan lapsen seerumin PFAS-pitoisuus oli 17,5 ng/ml. Tämän jälkeen EFSA mallinsi siedettävän saannin rajan arvioimalla minkä verran äidin tulisi elinaikanaan altistua, jotta raskaus- ja imetysaikana altistuneen lapsen PFAS-pitoisuus seerumissa vastaisi kohonneen riskin rajaa 1-vuotiaana.[3]

THL on mitannut PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia suomalaisilla lapsilla ja aikuisilla Finriski-tutkimuksessa. Pitoisuudet 1-vuotiaiden lasten seerumissa ovat keskimäärin alle kohonneen riskin rajan, eli 17,5 ng/ml, jota EFSA käytti lähtökohtana arvioidessaan siedettävän viikkosaannin rajaa. Tämä tarkoittaa, että PFAS-yhdisteet eivät todennäköisesti aiheuta merkittävää terveyshaittaa muullakaan väestöllä.[3]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteet saattavat aiheuttaa oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä sekä maksasairauksia. Lisäksi PFAS-yhdisteet saattavat heikentää elimistön puolustusjärjestelmää, sekä häiritä kehitystä ja lisääntymistä. Perfluorattujen yhdisteiden epäillään vaikuttavan ihmisen hormonitoimintaan ja aiheuttavan metabolista oireyhtymää.[5]

Altistuminen saattaa vaikuttaa myös kohonneeseen kolesteroliin, maksan toimintaan, tulehdusalttiuteen ja alhaiseen syntymäpainoon, mutta THL totesi heinäkuussa 2021, että näyttö on altistumisen vaikutuksista toistaiseksi epävarmaa.[3]

PFAS-aineiden vaikutukset ihmisten terveyteen[6][7][8][9][10][11]

Käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n ja sen johdannaisten käyttörajoituksia astui voimaan 2000-luvun alussa.[12] PFOS:n käyttörajoitusten tultua voimaan 2000-luvun alussa valmistajat ovat korvanneet sen turvallisemmiksi ajatelluilla vaihtoehtoisilla PFAS-yhdisteillä. On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä vaihtoehtoisista yhdisteistä voivat ympäristössä tai elimistössä muuttua haitallisiksi, eivätkä siis välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[3] Myös PFAS-yhdisteiden käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[3]

PFOA:n käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOA:n rajoitukset astuivat voimaan vuonna 2020.[12] Valmistajat ovat korvanneet ne muun muassa lyhyempiketjuisilla yhdisteillä ja yhdisteillä, joissa vain osa vetyatomeista on korvattu fluorilla.[1] On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä voivat elimistössä muuttua PFAS-yhdisteiksi, eivätkä nämä välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[1] Käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[1]

DuPontin tapaus Parkersburgissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

tarvitaan parempi lähde

Vuonna 1945 DuPont-suuryritys aloitti Teflonin valmistuksen, joka mullisti ruoanlaiton, koska teflonilla pinnoitetut paistinpannut ja kattilat ovat helppohoitoisia ja suosittuja.[13]

Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa DuPontin teflontehdas sai luvan laskea saastuneen, kemikaaleja sisältävän jätevetensä suoraan juomaveteen.[14] Sen seurauksena tapahtui yksi pahimmista ympäristökatastrofeista ihmiskunnan historiassa.[13]

Tapauksesta kertoo yhdysvaltalainen dokumenttielokuva The Devil We Know – Teflonin kirous vuodelta 2018.[13] Elokuva tuo esiin, miten yrityksen valmistama kemikaali perfluorioktaanihappo eli PFOA tuhosi ympäristön ja ihmisten terveyden.[13] Tuhon seurauksena Parkersburgin pikkukaupungin asukkaat ryhtyivät vaatimaan kaupungissa toimivaa DuPontia vastuuseen.[14] Asukkaat olivat vuosien ajan huomanneet vakavia terveysongelmia.[14] Tehtaassa työskennelleiden naisten lapsilla oli epämuodostumia.[13] Viereisen maatilan karja kuoli ja läheisestä Ohiojoesta löytyi kuolleita eläimiä.[13] Lopulta kymmenien tuhansien ihmisten juomavedestä löytyi myrkyllistä kemikaalia, teflonin valmistuksessa käytettävää perfluorioktaanihappoa.[13] DuPontia vastaan nostettiin ryhmäkanne.[14] Paikalliset asukkaat syyttivät yritystä teflonin riskien peittelystä.[13]

Kemikaalia on Yhdysvalloissa laskettu juomaveteen.[14] Siitä on tullut päästöjä tehtaiden savupiipuista ja sitä on käytetty vuosikymmenien ajan lukemattomiin kuluttajatuotteisiin – kuten pinnoitteet, likaa hylkivät matot, vettä hylkivät vaatteet, ruokien pakkaukset ja kääreet sekä hammaslanka. Nykyisin 99,7 prosentilla amerikkalaisista – vauvoillakin – on perfluorioktaanihappoa veressään. Kemikaalia löytyy myös juomavedestä ympäri Yhdysvaltoja.[13]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 julkaistiin perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käsittelevä tositapahtumiin perustuva draamaelokuva Dark Waters – Peitelty totuus, jossa pääosaa esittää Mark Ruffalo. Elokuva kertoo tarinan lakimiehestä Rob Bilottista, joka vaarantaa uransa ja perheensä turvallisuuden selvittäessään DuPont-suuryrityksen toimia. Hän vaatii oikeutta pikkukaupungin ihmisille, jotka ovat vuosikymmenten ajan altistuneet hengenvaarallisille kemikaaleille. Rob Bilottin vaimoa esittää Oscar-voittaja Anne Hathaway. Elokuvan lopussa mainitaan, että tällä hetkellä käytössä on 600 vastaavaa yhdistettä tai kemikaalia, jotka ovat myös vaarallisia.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h Fluoratut yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.3.2020.
  2. ↑ Suomen ympäristökeskus: SYKE - Perfluoratut yhdisteet ymparisto.fi.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s PFAS-yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 10.11.2021.
  4. ↑ AMAP: Chemicals of Emerging Arctic Concern amap.no.
  5. ↑ Andreas Kortenkamp et al.: State of Art Assessment of Endocrine Disrupters -Final Report (PDF) ec.europa.eu. 23.12.2011. Viitattu 14.4.2016.
  6. ↑ Emerging chemical risks in Europe — ‘PFAS’, European Environment Agency, 2019.
  7. ↑ Toxicological profile for Perfluoroalkyls, Agency for Toxic Substances and Disease Registry, 2018.
  8. ↑ Some Chemicals Used as Solvents and in Polymer Manufacture, IARC Monographs on the Evaluation of Carcinogenic Risks to Humans, Volume 110, 2016.
  9. ↑ "Perfluorooctanoic acid (PFOA) exposures and incident cancers among adults living near a chemical plant" (2013). Environmental Health Perspectives 121 (11–12): 1313–1318. doi:10.1289/ehp.1306615. PMID 24007715. 
  10. ↑ "Analysis of PFOA in dosed CD-1 mice. Part 2. Disposition of PFOA in tissues and fluids from pregnant and lactating mice and their pups" (June 2009). Reproductive Toxicology 27 (3–4): 365–372. doi:10.1016/j.reprotox.2009.02.012. PMID 19429407. 
  11. ↑ "Gestational and chronic low-dose PFOA exposures and mammary gland growth and differentiation in three generations of CD-1 mice" (August 2011). Environmental Health Perspectives 119 (8): 1070–1076. doi:10.1289/ehp.1002741. PMID 21501981. 
  12. ↑ a b UNEP: Tukholman sopimus chm.pops.int.
  13. ↑ a b c d e f g h i Dokumenttiprojekti: Teflonin kirous – arkisen pinnoitteen hyytävä tarina yle.fi. Viitattu 10.11.2021.
  14. ↑ a b c d e Nathaniel Rich: The Lawyer Who Became DuPont’s Worst Nightmare The New York Times. 6.1.2016. Viitattu 10.11.2021. (englanniksi)
  15. ↑ PEITELTY TOTUUS Filminurkka. 20.3.2020. AlfaTV. Arkistoitu 10.11.2021. Viitattu 10.11.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Perfluoratut_alkyyliyhdisteet&oldid=20959765”