Perfluoratut alkyyliyhdisteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Perfluorialkyyliyhdisteet ovat yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun kaikki vetyatomit (H) on korvattu fluorilla (F).[1][2] Ne kuuluvat PFAS-yhdisteiden ryhmään (englanniksi PFAS, Per- and polyFluoroAlkyl Substances). PFAS-yhdisteistä merkittävimpiä ovat perfluorioktaanisulfonaatti (PFOS) ja perfluorioktaanihappo (PFOA). PFOS on yksi käytetyimmistä PFAS-yhdisteistä.[3] Perfuoratut alkyyliyhdisteet ovat ympäristömyrkkyjä.[3]

Käyttötarkoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteitä eli perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käytetään monissa kuluttajatuotteissa, palonestoaineena joissain sisustustekstiileissä sekä sähkö- sekä elektroniikkatuotteissa.[3] PFAS-yhdisteitä käytetään myös monissa teollisuustuotteissa.[3] Niillä on vettä, likaa ja rasvaa hylkiviä ominaisuuksia. [3] Käyttökohteita ovat esimerkiksi paistinpannut, vettähylkivät tekniset vaatteet ja suksivoiteet.[3] Lisäksi PFAS-yhdisteitä käytetään muun muassa sammutusvaahdoissa, kaivos- ja öljynporausteollisuudessa käytettävissä pinta-aktiivisissa aineissa, lattiavahoissa ja hyönteismyrkyissä.[3]

Ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erittäin kestävän hiili-fluorisidoksen vuoksi PFAS-yhdisteet hajoavat ympäristössä erittäin hitaasti. Ne ovat myös kaukokulkeutuvia, eli levinneet ilman ja merivirtojen mukana jopa napa-alueille ja rikastuvat ravintoketjuissa.[4]

Altistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhditeiden käyttö on laajaa.[3] PFAS-yhdisteille on mahdollista altistua niin elintarvikkeiden, kulutustuotteiden kuin ympäristönkin kautta.[1] Pääosa altistumisesta tapahtuu ravinnon kautta.[1] Yhdisteet voivat vapautua ympäristöön niitä sisältävien tuotteiden valmistuksen, varastoinnin, käytön ja hävittämisen aikana.[3] Yhdisteet eivät helposti erity virtsan tai ulosteiden mukana.[1] Ne kertyvät elimistössä veren proteiineihin, munuaisiin ja maksaan.[1]

PFAS-yhdisteet ovat laajan käytön vuoksi levinneet maailmanlaajuisesti kaikkialle ympäristöön ja kertyneet eliöihin. Pohjoismaisissa tutkimuksissa näitä yhdisteitä on löydetty vesieläimistä, maaperästä, linnuista, kaloista ja nisäkkäistä. Yleisimmät PFAS-yhdisteet näissä näytteissä ovat olleet PFOS ja PFOA. Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu kohonneita PFAS-pitoisuuksia lentokenttien ja paloharjoittelualueiden pohjavesissä.[3]

PFAS-yhdisteitä on löydetty suuria määriä myös jätevesilietteestä ja kaatopaikkojen suotovesistä. Tämä tarkoittaa, että yhdyskuntavedet ja kaatopaikkajäte ovat merkittäviä PFAS-yhdisteiden päästölähteitä ympäristöön.[3]

Ravinnon kautta altistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen kannalta merkittävin PFAS-yhdisteiden lähde on ravinto, jonka osuus yhdisteiden saannista on 40–100 prosenttia. Yksittäisistä ruoka-aineista tärkeimpiä PFAS-yhdisteiden läheitä ovat kala, hedelmät, liha ja kananmunat. Ravinnon lisäksi selvästi pienempiä lähteitä ovat huonepöly ja hengitysilma.[3]

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n mukaan ihminen voi altistua neljän PFAS-yhdisteen summalle (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS) 4,4 ng ihmisen painokiloa kohti viikossa koko elämänsä ajan ilman merkittäviä terveysriskejä. EFSA arvioi, että PFAS-yhdisteiden saanti ylittää tämän siedettävän viikkosaannin rajan osalla eurooppalaisista.[3]

Suomalaisten PFAS-yhdsiteiden saantia tai suomalaisen ravinnon PFAS-pitoisuuksia ei ole tutkittu, lukuun ottamatta Itämeren kaloja ja järvikaloja. Kotimainen kala sisältää keskimäärin 1,2–3,3 ng/g PFAS-yhdisteitä (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS yhdessä). Jos esimerkiksi 70-kiloinen ihminen syö viikossa 150 grammaa kotimaista kalaa, altistuu hän PFAS-yhdisteille tätä kautta 2,6–7,1 ng painokiloa kohti viikossa.[3]

EFSA:n mallinsi saantirajan seerumista, eli veren kirkkaasta ja nestemäisestä osasta, mitattujen pitoisuuksien avulla. Tämä tarkoittaa, että EFSA:n tutkijat valitsivat ensin niin sanotun kriittisen vasteen eli terveyshaitan, joka ilmenee pienimmällä mahdollisella seerumipitoisuudella. PFAS-yhdisteiden kriittiseksi vasteeksi EFSA tunnisti heikentyneen immuunivasteen, jonka riski kasvoi 10 prosenttia, kun 1-vuotiaan lapsen seerumin PFAS-pitoisuus oli 17,5 ng/ml. Tämän jälkeen EFSA mallinsi siedettävän saannin rajan arvioimalla minkä verran äidin tulisi elinaikanaan altistua, jotta raskaus- ja imetysaikana altistuneen lapsen PFAS-pitoisuus seerumissa vastaisi kohonneen riskin rajaa 1-vuotiaana.[3]

THL on mitannut PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia suomalaisilla lapsilla ja aikuisilla Finriski-tutkimuksessa. Pitoisuudet 1-vuotiaiden lasten seerumissa ovat keskimäärin alle kohonneen riskin rajan, eli 17,5 ng/ml, jota EFSA käytti lähtökohtana arvioidessaan siedettävän viikkosaannin rajaa. Tämä tarkoittaa, että PFAS-yhdisteet eivät todennäköisesti aiheuta merkittävää terveyshaittaa muullakaan väestöllä.[3]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteet saattavat aiheuttaa oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä sekä maksasairauksia. Lisäksi PFAS-yhdisteet saattavat heikentää elimistön puolustusjärjestelmää, sekä häiritä kehitystä ja lisääntymistä. Perfluorattujen yhdisteiden epäillään vaikuttavan ihmisen hormonitoimintaan ja aiheuttavan metabolista oireyhtymää.[5]

Altistuminen saattaa vaikuttaa myös kohonneeseen kolesteroliin, maksan toimintaan, tulehdusalttiuteen ja alhaiseen syntymäpainoon, mutta THL totesi heinäkuussa 2021, että näyttö on altistumisen vaikutuksista toistaiseksi epävarmaa.[3]

PFAS-aineiden vaikutukset ihmisten terveyteen[6][7][8][9][10][11]

Käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n ja sen johdannaisten käyttörajoituksia astui voimaan 2000-luvun alussa.[12] PFOS:n käyttörajoitusten tultua voimaan 2000-luvun alussa valmistajat ovat korvanneet sen turvallisemmiksi ajatelluilla vaihtoehtoisilla PFAS-yhdisteillä. On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä vaihtoehtoisista yhdisteistä voivat ympäristössä tai elimistössä muuttua haitallisiksi, eivätkä siis välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[3] Myös PFAS-yhdisteiden käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[3]

PFOA:n käytön rajoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOA:n rajoitukset astuivat voimaan vuonna 2020.[12] Valmistajat ovat korvanneet ne muun muassa lyhyempiketjuisilla yhdisteillä ja yhdisteillä, joissa vain osa vetyatomeista on korvattu fluorilla.[1] On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä voivat elimistössä muuttua PFAS-yhdisteiksi, eivätkä nämä välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[1] Käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[1]

DuPontin tapaus Parkersburgissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

tarvitaan parempi lähde

Vuonna 1945 DuPont-suuryritys aloitti Teflonin valmistuksen, joka mullisti ruoanlaiton, koska teflonilla pinnoitetut paistinpannut ja kattilat ovat helppohoitoisia ja suosittuja.[13]

Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa DuPontin teflontehdas sai luvan laskea saastuneen, kemikaaleja sisältävän jätevetensä suoraan juomaveteen.[14] Sen seurauksena tapahtui yksi pahimmista ympäristökatastrofeista ihmiskunnan historiassa.[13]

Tapauksesta kertoo yhdysvaltalainen dokumenttielokuva The Devil We Know – Teflonin kirous vuodelta 2018.[13] Elokuva tuo esiin, miten yrityksen valmistama kemikaali perfluorioktaanihappo eli PFOA tuhosi ympäristön ja ihmisten terveyden.[13] Tuhon seurauksena Parkersburgin pikkukaupungin asukkaat ryhtyivät vaatimaan kaupungissa toimivaa DuPontia vastuuseen.[14] Asukkaat olivat vuosien ajan huomanneet vakavia terveysongelmia.[14] Tehtaassa työskennelleiden naisten lapsilla oli epämuodostumia.[13] Viereisen maatilan karja kuoli ja läheisestä Ohiojoesta löytyi kuolleita eläimiä.[13] Lopulta kymmenien tuhansien ihmisten juomavedestä löytyi myrkyllistä kemikaalia, teflonin valmistuksessa käytettävää perfluorioktaanihappoa.[13] DuPontia vastaan nostettiin ryhmäkanne.[14] Paikalliset asukkaat syyttivät yritystä teflonin riskien peittelystä.[13]

Kemikaalia on Yhdysvalloissa laskettu juomaveteen.[14] Siitä on tullut päästöjä tehtaiden savupiipuista ja sitä on käytetty vuosikymmenien ajan lukemattomiin kuluttajatuotteisiin – kuten pinnoitteet, likaa hylkivät matot, vettä hylkivät vaatteet, ruokien pakkaukset ja kääreet sekä hammaslanka. Nykyisin 99,7 prosentilla amerikkalaisista – vauvoillakin – on perfluorioktaanihappoa veressään. Kemikaalia löytyy myös juomavedestä ympäri Yhdysvaltoja.[13]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 julkaistiin perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käsittelevä tositapahtumiin perustuva draamaelokuva Dark Waters – Peitelty totuus, jossa pääosaa esittää Mark Ruffalo. Elokuva kertoo tarinan lakimiehestä Rob Bilottista, joka vaarantaa uransa ja perheensä turvallisuuden selvittäessään DuPont-suuryrityksen toimia. Hän vaatii oikeutta pikkukaupungin ihmisille, jotka ovat vuosikymmenten ajan altistuneet hengenvaarallisille kemikaaleille. Rob Bilottin vaimoa esittää Oscar-voittaja Anne Hathaway. Elokuvan lopussa mainitaan, että tällä hetkellä käytössä on 600 vastaavaa yhdistettä tai kemikaalia, jotka ovat myös vaarallisia.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Fluoratut yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.3.2020.
  2. Suomen ympäristökeskus: SYKE - Perfluoratut yhdisteet ymparisto.fi.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s PFAS-yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 10.11.2021.
  4. AMAP: Chemicals of Emerging Arctic Concern amap.no.
  5. Andreas Kortenkamp et al.: State of Art Assessment of Endocrine Disrupters -Final Report (PDF) ec.europa.eu. 23.12.2011. Viitattu 14.4.2016.
  6. Emerging chemical risks in Europe — ‘PFAS’, European Environment Agency, 2019.
  7. Toxicological profile for Perfluoroalkyls, Agency for Toxic Substances and Disease Registry, 2018.
  8. Some Chemicals Used as Solvents and in Polymer Manufacture, IARC Monographs on the Evaluation of Carcinogenic Risks to Humans, Volume 110, 2016.
  9. "Perfluorooctanoic acid (PFOA) exposures and incident cancers among adults living near a chemical plant" (2013). Environmental Health Perspectives 121 (11–12): 1313–1318. doi:10.1289/ehp.1306615. PMID 24007715. 
  10. "Analysis of PFOA in dosed CD-1 mice. Part 2. Disposition of PFOA in tissues and fluids from pregnant and lactating mice and their pups" (June 2009). Reproductive Toxicology 27 (3–4): 365–372. doi:10.1016/j.reprotox.2009.02.012. PMID 19429407. 
  11. "Gestational and chronic low-dose PFOA exposures and mammary gland growth and differentiation in three generations of CD-1 mice" (August 2011). Environmental Health Perspectives 119 (8): 1070–1076. doi:10.1289/ehp.1002741. PMID 21501981. 
  12. a b UNEP: Tukholman sopimus chm.pops.int.
  13. a b c d e f g h i Dokumenttiprojekti: Teflonin kirous – arkisen pinnoitteen hyytävä tarina yle.fi. Viitattu 10.11.2021.
  14. a b c d e Nathaniel Rich: The Lawyer Who Became DuPont’s Worst Nightmare The New York Times. 6.1.2016. Viitattu 10.11.2021. (englanniksi)
  15. PEITELTY TOTUUS Filminurkka. 20.3.2020. AlfaTV. Viitattu 10.11.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]