Pentti Mikkilä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pentti Mikkilä (s. 30. marraskuuta 1946 Jyväskylä) on entinen JyPHT:n jääkiekkoilija ja valmentaja.

Pelaajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Mikkilä edusti jyväskyläläisjoukkuetta koko uransa sen pelatessa 1-divisioonassa. Hän toimi joukkueessaan puolustajana 239 divisioonaottelussa tehden 92 pistettä, joista 26 maalia ja 66 syöttöpisteitä. Mikkilä ehti pelata urallaan seitsemän kautta, kunnes lopetti keväällä 1981. Ensimmäisen kautensa hän pelasi 1974–1975.

Pelaajauran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliuransa lopettamisen jälkeen Mikkilä on toiminut Jypissä useissa eri tehtävissä. Siksi häntä usein kutsutaankin lempinimellä ”Mr. JYP”. Uransa jälkeen hän on toiminut Jypissä joukkueenjohtajana ja kakkosvalmentajana. Lisäksi hän on toiminut Jypin markkinointipäällikkönä sekä lyhyen aikaa JYPin toimitusjohtajana. Jyväskyläläisjoukkueen palkkalistoilla hän on saanut olla mukana Jypin kaikissa huippuhetkissä joukkueenjohtajan tehtävissä.

Mikkilä toimi joukkueenjohtajan töidensä lisäksi Hannu Aravirran apuvalmentajana hopeaan johtaneella kaudella 1988–1989. Miehen kakkosvalmentajan työt päättyivät kevääseen 1991, jolloin hän siirtyi päätoimisesti joukkueenjohtajan tehtäviin. Mikkilän toimiessa tehtävässä JYP pääsi juhlimaan keväällä 1992 hopeaa sekä 1993 pronssia. Mikkilä toimi joukkueenjohtajana vuoteen 2000 asti, kunnes siirtyi valmennustehtäviin, toimien muun muassa Diskoksen joukkueen valmentajana.

Nykyisin Mikkilä ei toimi päätoimisesti jääkiekon parissa, vaan työskentelee autonmyyntialalla. Hän pelaa kuitenkin ikämieskiekkoa Jyväskylän Ukkometsoissa.

Mikkilän pelinumero 19 on jäädytetty Jypissä ja miehen pelipaita on nostettu hallin kattoon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]