Pauli Kaijanen
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli kaipaa kielenhuoltoa ja rakenteen selkeyttämistä + kelvottomat lähteet |
Pauli (Paul) Johannes Kaijanen, "Kaija-Pate" (5. heinäkuuta 1905 Oulu – 1984 Oulu) oli oululainen impressaari, säestäjä, musiikin sovittaja ja liikkeenhoitaja. Hän toimi oululaisessa musiikkielämässä lähes 60 vuotta, mistä hänet muistetaan laajasta konserttitoiminnasta. Kaijanen valittiin vuonna 1983 ensimmäiseksi Oulun Ettaksi.
Kaijanen työskenteli lisäksi liikkeenhoitajana Oulun ensimmäisessä musiikkikaupassa, R. E. Westerlundin Oulun musiikkimyymälässä.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaijanen syntyi Oulussa virkamieskotiin. Isä oli Oulun postissa palveluksessa ollut Johan Vilhelm Kaijanen ja äiti Elisabet (Liisa), omaa sukuaan Perttunen.
Kaijasen lapsuudenkodissa harrastettiin taiteita eri tavoin. Hänen isänsä harrasti musiikkia, muun muassa soittamalla pianoa. Äiti oli puolestaan kiinnostunut teatterista.[1] Myös tädin luona Oravaisissa vietetty aika vei musiikkiharrastusta eteenpäin.
Pauli Kaijanen soitti ensimmäiset tanssikeikkansa 17-vuotiaana, 1922 Raatin suojeluskuntatalolla, jossa soitettiin koululaistanssit kolme kertaa viikossa.[2]
Kaijanen avioitui kirjastonhoitaja Hilkka Soriolan (s. 7. helmikuuta 1909 Utsjoki) kanssa 24. kesäkuuta 1940. Soriola oli nimismies Veikko Oskari Kaarlo Soriolan ja Hilja Sofia Mäkisen tytär. Veikko Soriolan veljentytär ja Hilkka Soriolan serkku oli näyttelijä Eira Soriola. Paulille ja Hilkalle ei syntynyt jälkeläisiä.
Kaijanen harrasti työnsä ohessa monia asioita, muun muassa perennojen kasvatusta. Hänen perennakokoelmansa oli vähintäänkin maakunnallisesti merkittävä. Kokoelman osia voi vieläkin nähdä Oulun seurakuntien Hietasaaren leirikeskuksessa, jossa Kaijanen vietti osan kesistään.[2] Vieläkin laajemmat kokoelmat oli Kaijasten Olhavassa sijainneella kesämökillä. Tämän harrastuksen kautta syntyi myös Puutarhaliitolle kirjoitettu 36-sivuinen perennaluettelo[2].
Kaijasen harrastuksiin kuului myös vapaaehtoistyötä Lionsklubissa ja NMKY:ssä.[2] Hän osallistui monina kesinä lasten ja nuorten parissa tehtyyn työhön, ensin Oulun NMKY:n, sitten Oulun seurakuntien ohjaajana.
Pauli Kaijanen oli Oulun Postimerkkikerhon perustajia. Lisäksi hän harrasti valokuvausta ja toimi muun muassa valokuvakilpailujen tuomarina. Edelleen hän suunnitteli ja keräsi exlibriksiä. Musiikkitoimintansa kautta Kaijasella oli myös hyvin laajat äänilevykokoelmat.
Pauli Kaijanen kuoli vuonna 1984. Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle.
Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjurista konserttien järjestäjäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaijanen aloitti työuransa kirjurina Pohjanmaan Jääkäripataljoonan 3. komppaniassa, legendaarisen Nikke Pärmin alaisuudessa.[1]
Konserttien järjestäminen alkoi vuonna 1928. Tuona vuonna, 18. syyskuuta, oli Oulun kaupungintalolla äänilevykonsertti. Sama konsertti järjestettiin myös Kemissä, Raahessa ja Rovaniemellä. Ensimmäisessä artistikonsertissa muutaman vuoden kuluttua esiintyjänä oli Tuure Ara. [1]
Pauli Kaijanen toimi Oulun radion ensimmäisenä kuuluttajana ja johti sen lisäksi studio-orkesteria.[3]
Orkesterimuusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1928 Kaijanen perusti Oulun ensimmäisen tanssiorkesterin, nimeltään "Piccolo band". Myöhemmin hänen orkesterejaan oli mm. "Hot Players" ja "Syncopaters", joista viimeksi mainitussa oli peräti 13 muusikkoa. [4]
Orkestereissa Kaijanen soitti pianoa.
Liikkeenhoitajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestämissään äänilevykonserteissa Kaijanen käytti sähkökäyttöistä gramofonia. Tällaiset uudet soittimet herättivät laajemminkin kiinnostusta pohjoisessa Suomessa. Koska näytti siltä, että laitteille olisi ostajia, oli Kaijanen yhteydessä R. E. Westerlundin pääpaikkaan Helsinkiin. Alkuperäinen ajatus oli saada neuvoteltua alennusta nuoteista.
Yhteydenotto johti kutsuun tulla Helsinkiin. R. E. Westerlundin edustajien käydyissä neuvotteluissa Kaijanen esitti ajatuksen mahdollisesta välittäjäpalkkiosta gramofonien välittämisestä.[1]
Keskustelun kuluessa Westerlundin edustajille kävi selville neuvotteluosapuolen monipuoliset taidot, heräsi heille ehdotus avata liikkeen sivumyymälä Ouluun. Ja tämä ajatus toteutettiin, Oulun ensimmäinen musiikkikauppa avattiin.[1] Liike toimi osoitteessa Asemakatu 15.
Merkitys Oulun musiikkielämälle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Impressaarin roolissa Kaijanen järjesti yli 1500 erilaista tilaisuutta.[2] Joukossa on erilaisten konserttien (solistit, kuorot ja orkesterit) lisäksi lausuntailtoja, teatterivierailuja, operetteja, oopperoita, tanssi- ja balettiesityksiä jne. Oulun ja edellä mainittujen kaupunkien lisäksi tilaisuuksia oli Kokkolassa, Vaasassa, Mikkelin ympäristössä ja Hämeessä.[1]
Monipuoliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaijasen järjestämien konserttien artisteina oli mm. Aulikki Rautawaara, Lea Piltti ja Matti Lehtinen, joista viimeksi mainitun konsertteja yli sata. Konserttien järjestämistä helpotti hänen laajat yhteytensä taiteilijoihin ympäri maailman.[2] Ulkomaisista esiintyjistä voi mainita esimerkkinä sellaiset nimet kuin Yehudi Menuhin, Josephine Baker ja Caspar Cassadó.[1]
Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oulun kaupunki myönsi Kaijasella vuonna 1978 tunnustuspalkinnon pitkään jatkuneesta toiminnasta konserttien ja muiden musiikkitilaisuuksien järjestämisestä Ouluun ja pitkäaikaisesta säestäjänä toimimisesta eri yhteyksissä.[5]
Kaija-Paten työinto säilyi vanhoille päiville asti. Lähes 80-vuotiaana hänellä oli vielä työn alla mm. oululaisen vähän tunnetun säveltäjän, Aatto Jurveliuksen sävellyskonsertti[2].
Tasavallan presidentti myönsi Kaijaselle tämän musiikkiansioistaan director musices- arvonimen[6]. Eläkevuosinaan Kaija-Pate sai Oulu-seuran myöntämän ensimmäisen Oulun Etta-palkinnon vuonna 1983 tunnustuksena työpanoksestaan oululaiselle musiikille.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kirkonkirjat
- Kirjoittajan omat muistiinpanot
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Sanomalehti Kaleva, 1978 (päiväys ei tiedossa)
- ↑ a b c d e f g Sanomalehti Kaleva, 1981 (päiväys ei tiedossa)lähde tarkemmin?
- ↑ Esko Kokkonen: Hyödyksi ja huviksi pohjoissuomalaisille, s. 51-52. Scripta Historica 24. Acta Societatis Historicae Ouluensis - Oulun Historiaseuran julkaisuja, 1996.
- ↑ Sanomalehti kaleva, heinäkuu 1975
- ↑ Sanomalehti Kaleva, 26. toukokuuta 1978
- ↑ Sanomalehti Kaleva (päiväys ei tiedossa)
- ↑ http://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_Etta_-palkinto