Palmanrottaterrieri
Palmanrottaterrieri | |
---|---|
Avaintiedot | |
Alkuperämaa |
Kanariansaaret, ![]() |
Määrä | Kanariansaarilla n. 300 yksilöä |
Rodun syntyaika | 1900-luvun alku |
Alkuperäinen käyttö | rottien ja hiirten hävittäminen |
Nykyinen käyttö | metsästys- ja rottakoira |
Muita nimityksiä | Ratonero Palmero |
FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
Ulkonäkö | |
Väritys | mustavalkoinen tai ruskeavalkoinen |
Palmanrottaterrieri (Ratonero Palmero) on espanjalainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n eikä Espanjan Kennelliiton hyväksyntää. DNA-tutkimuksen mukaan, johon osallistui 58 rodunedustajaa, kyseessä on selkeästi oma rotunsa.[1]
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmanrottaterrieri on palmalaisista roduista pienin ja kanarialaisista roduista toiseksi pienin (heti hierronpodencon jälkeen).[1] Se on keskikokoinen ja pitkäraajainen. Korvat ovat eteenpäin taittuneet.[2] Takaraajoissa voi olla kaksoiskannukset. Häntä on luonnostaan lyhyt, toisin kuin esimerkiksi andalusianrottakoiralla.[3] Karvapeite on lyhyt ja sileä.[2][3] Väritys on joko musta- tai ruskeavalkoinen[2]; näistä mustavalkoinen on yleisempi[3].
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on älykäs[3], valpas[1], eloisa[3], iloinen[3] ja äänekäs[1]. Se on ketterä ja hyvä hyppäämään, ja sen liikkeet ovat vaivattomat. Se on perheeseensä kiintynyt, mutta suhtautuu vieraisiin epäluuloisesti. Se soveltuu myös hälyttäväksi vahtikoiraksi, jolloin se käytännössä varoittaa kookkaampaa koiraa – kuten kanariandoggia tai paimenkoiraa – uhasta, johon tämän tulee reagoida.[3]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
La Palmalla rottaterrieri on suosittu metsästyskoira, jonka alkuperä on todennäköisesti englantilaisissa terriereissä[2] - erityisesti sileäkarvaisessa kettuterrierissä[1]. Nämä saapuivat saarelle 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa[3], liikkuivat siellä vapaasti ja risteytyivät paikallisten rottien hävittämiseen tarkoitettujen koirien kanssa[2][3] - joita kutsuttiin nimillä zato tai gozque[3]. Ei tiedetä tarkkaan, mistä osista Englantia rodun esi-isät olivat kotoisin, mutta herra Arthur ja herra Gerald olivat tunnettuja brittejä, jotka omistivat La Palmalla terriereitä 1900-luvun alussa. 1930-luvulla saarella otettiin paljon valokuvia lapsista rottaterriereiden kanssa, ja niissä toistui aina tyypillinen ulkonäkö: lyhyt karvapeite, joko valkoinen (harvinaisempi) tai valkokirjava (valko-ruskea, valko-musta) väritys ja sileäkarvaista parsonrussellinterrieriä muistuttava olemus.[3]
Palmanrottaterrierin alkuperäinen tehtävä oli hiirien ja rottien tappaminen banaanivarastoissa[1][2], mutta se kykenee työskentelemään myös kallioisessa maastossa ja jäniksenkoloissa[2], yleensä kanarianpodencon "metsästysapuna"[3]. Vuonna 1928 Tazacortessa puhkesi rutto, jonka hävittämisessä se osoittautui hyödylliseksi, koska se tappoi taudinlevittäjiä.[3]
Alun perin rotu oli erittäin yleinen, ja sitä arvostettiin myös kaupungeissa luonteensa, helppohoitoisuutensa ja hienovaraisuutensa ansiosta. Asociación del Perro Ratonero Palmero (ARPE) -yhdistyksen puheenjohtaja Andrés Rodríguez Lealin mukaan "1970-luvulle asti La Palmalla - erityisesti maaseudulla - ei ollut taloa, jossa ei olisi ollut ratoneroa". 1980-luvulla rotu alkoi kuitenkin harvinaistua[3], koska ulkomaiset rodut tulivat muotiin ja syrjäyttivät sen[1]. Se oli lähes kuolla sukupuuttoon[2], ja ainoastaan muutamat vanhemmat ihmiset Tazacortessa jatkoivat Llanos de Aridanesta hankkimiensa yksilöiden pitämistä[3]. Viimeiset löydetyt yksilöt 1990-luvulla pystyi laskemaan yhden käden sormin, ja elvytys oli niiden varassa.[1] Näistä viimeisin oli Sabrina, joka työskenteli vuonna 1992 banaanivarastolla Llano de Argualissa.[3]
Nykyisin palmanrottaterrieri on edelleen uhanalainen:[2] ARPE:n rekisterissä on noin 300 yksilöä[1]. Sitä tavataan kuitenkin kotisaarensa lisäksi myös mm. Fuerteventuralla, missä sitä käytetään vieraslajin, maurilaisten oravien, kontrollointiin.[1] ARPE:n tavoitteena on saada sille virallisen rodun asema.[3]
Aikanaan myös Gran Canarialle, Teneriffalle ja La Gomeralle saapui rottaterriereitä, mutta ne onnistuttiin säilyttämään ainoastaan ensiksi mainitulla, missä ne tunnettiin nimellä ratonero inglés. Kyseiset koirat olivat pienempiä ja matalaraajaisempia kuin palmalainen rotu. Viimeiset koirat Gran Canarialla elivät Arucasissa 1980-luvulla eikä niitä ole sen jälkeen elvytetty.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k Millares, Yuri. Islas Canarias, islas de perros (1): los lobos y los ratoneros. Revista Pellagofio, 5.12.2018. Haettu 25.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i Dietrich, Ines. Geheimnisse der Insel La Palma, s. 245–246. Verlag Claudia Gehrke, 2018.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Millares, Yuri. El terrier inglés, un ‘can’ que se hizo palmero. Revista Pellagofio, 6.4.2017. Haettu 25.6.2022.