Nukkekoti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee leikkikalua. Henrik Ibsenin näytelmästä kertoo Nukkekoti (näytelmä) ja suomalaisesta punkyhtyeestä kertova artikkeli löytyy Nukkekoti.
Nukkekodin olohuone. Maine, USA

Nukkekoti on pienten nukkejen kodiksi sisustettu pienoistalo.[1] Nukkekodit mielletään pääasiassa lasten leluiksi, vaikka aikuisharrastajia on ollut alusta asti – nukkekotien sisustamisesta voi tehdä paitsi keräilyharrastuksen myös kädentaitoja ja estetiikkaa vaativan taidemuodon.

Nykyiset nukkekodit ovat suoraa jatkumoa 400 vuoden takaisiin eurooppalaisiin "kaappitaloihin". Kaapit olivat arkkitehtonisesti yksityiskohtaisia ja ainoastaan aikuisten käytössä. Tällaiset kaappitalot olivat statussymboleita, joita vain harvat rikkaat omistivat Hollannissa, Englannissa ja Saksassa. Ne olivat täydellisesti kalustettuina oikean kokoisen talon hintaisia. Ajan mittaan Euroopassa yleistyivät pienemmät nukkekodit realistisemmilla ulkokuorilla, kun rikkaat tilasivat pienoismalleja omista kodeistaan (engl. baby house, esimerkiksi Tate Baby House).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nürnbergissä 1600-luvulla rakennettu nukkekoti.

Miniatyyrejä on tehty tuhansia vuosia. Vanhimmat tunnetut esimerkit ovat egyptiläisistä haudoista noin 5000 vuoden takaa. Nämä puiset mallit palvelijoista, huonekaluista, veneistä, karjasta ja kotieläimistä sijoitettiin pyramideihin lähes ainoastaan uskonnollisia tarkoituksia varten. Egyptiläisen rahainvartijan Meket-Ren haudasta löytyneet nukkeja sisältäneet pienoismallit (noin 2000 eaa.) esittivät puutarhaa, panimoa, leipomoa, puusepän pajaa, teurastamoa, venettä ja ompelimoa [2]. Varhaisimmat eurooppalaiset nukkekodit ovat 1500-luvulta. Nämä kaappi- tai kabinettitalot tavoittelivat ajan ihannesisustusta, johon kuului paljon yksityiskohtaisia huonekaluja ja laitteita. Vaikka nukkekaapit olivat pitkään lähinnä aikuisten keräilyesineitä, niitä käytettiin myös nuorten tyttöjen opetusvälineinä taloudenpidon alkeissa.[3]

Euroopassa pienoisesineitä on käytetty mm. mallikappaleina, joita valmistajat ovat lähettäneet asiakkailleen, esim. pienoismalleja huonekaluista. Saksalainen kauppias Philipp Hainhofer (1578–1647) keräsi miniatyyritaide-esineitä ja käytti niitä ylimyksille ja hallitsijoille antamissaan lahjoissa, joita kutsuttiin nimellä Kunstschrank. Ne olivat täynnä mm. jalometalleja, helmiä, harvinaisia puulajeja ja pienoismaalauksia. Myös Provencen alueella suosittu vanha uskonnollinen santon- eli seimihahmoperinne on nukkekotiharrastuksen vanhimpia muotoja. Asetelmiin kuuluu seimihahmojen lisäksi kyläläisiä, rakennuksia, elämiä, suihkulähteitä, siltoja, kulkuvälineitä ja lyhtypylväitä. [2]

Varhaiset eurooppalaiset nukkekodit olivat ainutkertaisia, yksittäisten ammattimiesten tekemiä mestariteoksia. Nukkekotien kotimaa on Saksa, jossa ne olivat paitsi opetus- ja kasvatusvälineitä myös käsityöläisten (hopea- ja puusepät) taidonnäytteitä, eräänalaisia portfolioita. Saksasta harrastus levisi Hollantiin, jossa talot olivat pääasiassa keräilykohteita ja Englantiin. Hollantilaiset nukkekaapit tehtiin yleensä liinavaatekaappeihin ja niiden huoneista löytyi mm. posliinia, seinämaalauksia ja öljyväritauluja. Englantilaisia nukketalot olivat usein pienoismalleja omistajiensa omista taloista. Englannin ehkä ensimmäisen nukkekodin tilasi kuningatar Anna kummitytölleen 1690-luvulla. Se oli täynnä itse tehtyjä ja halvoista lelukaupoista ostettuja esineitä, mutta se ei ollutkaan aikuisten näyttelyesine vaan nimenomaan leikittäväksi tarkoitettu. Myös Ranskan hovin lapset leikkivät nukkekodeilla, joihin oli laittanut pienet lukot itse kuningas Ludvig XVI, lukkoseppä ja Marie-Antoinetten mies. [2].

Teollisen vallankumouksen alkuaikoina nukkekoteja ja muita miniatyyrejä alettiin tuottaa tehdastuotantona, ja myös porvarisperheille alkoi olla varaa hankkia nukkekoteja[3]. Saksassa nukkekoteja valmistivat muun muassa Christian Hacker, Moritz Gottschalk, Elastolin, ja Moritz Reichel, Englannissa taas muun muassa Siber & Fleming, Evans & Cartwright ja Lines Brothers (myöh. Tri-ang). 1800-luvun lopulla Amerikassa nukkekoteja valmisti muun muassa The Bliss Manufacturing Company. Pohjoismaissa nukkekodit yleistyivät 1800-luvulla.

Arvostetuin nukkekotien valmistusmaa oli Saksa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Huomionarvoisia saksalaisia miniatyyriyhtiöitä olivat Märklin ja Rock and Garner. Heidän tuotteitaan keräiltiin niin Keski-Euroopassa, Englannissa kuin Pohjois-Amerikkassakin. Ensimmäinen maailmansota hidasti vakavasti Saksan nukkekotien tuotantoa ja vientiä, ja uusia valmistajia syntyi muihin maihin.

Tate Providencen leikkihuonekalukauppa Rhode Islandilla (TynieToy -yhtiö) valmisti autenttisia jäljitelmiä amerikkalaisista antiikkitaloista ja huonekaluista noin vuodesta 1917 lähtien. Muita 1900-luvun alkupuolen yhtiöitä olivat Roger Williams Toys, Tootsietoy, Schoenhut ja the Wisconsin Toy Co. Nukkekoteja ja nukkeja valmistettiin myös Japanissa, jossa enimmäkseen kopioitiin saksalaisia tuotteita.

Toisen maailmansodan jälkeen nukkekoteja alettiin valmistaa massatuotantona tehtaissa. 1970-luvulta alkaen suosituin nukkekotimerkki Suomessa on ollut ruotsalainen Lundby. Lundby-nukkekodeissa on portaat, aukeavat ovet ja oikeista materiaaleista (puusta ja kankaasta) tehtyjä huonekaluja. Lundby toi nukkekoteihin sähköt jo 1950-luvulla.

Nukkekotiharrastus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäiset nukkekodit oli tehty kaappeihin, eivätkä ne olleet niin hohdokkaita kuin keskieurooppalaiset esikuvansa. Kuopiossa 1888–1897 toiminut Lelutehdas Suomi valmisti nukkekotikalusteita. Oy Suomalainen Lelupaja (myöh. Oy Helylä) 1909–1935 valmisti jugend-henkisiä huonekaluja ja nukkekoteja. Taiteilija Carl Magnus von Wright (1850–1898) opiskeli puunveistoa ja teki vaaleanpunaisen pienoishuvilan, jossa on kiinteä katto ja seinät - sillä ei voi leikkiä, mutta sen ikkunoista voi ihailla täydellistä sisustusta. Lasten nukkekodit yleistyivät vasta sotien jälkeen. (ref: Kauneimmat nukkekotini) Tämä huvila on nykyisin Kansallismuseossa.[4]

Suomen Nukkekotiyhdistys on perustettu 1991, ja siihen kuuluu noin 700 jäsentä. [5] Harrastajia arvioidaan olevan noin 3 000–10 0000, tosin harrastajien määrää on erittäin vaikea arvioida. Osa harrastaa lastensa kanssa tekemällä huonekaluja heidän nukkekoteihinsa, osalla taas ei ole käytössään minkäänlaista nukkekotia, vaan he tekevät yhden huoneen kokonaisuuksia, pienoishuoneita, joissa aiheena voi olla esim. keittiö tai hattukauppa.

Käänteentekeviä etappeja harrastuksen suosion kasvussa olivat Nukkekotiyhdistyksen vuonna 2003 järjestämä Nukkekoteja ja pieniä autoja -näyttely Postimuseossa ja vuonna 2005 julkaistu ensimmäinen suomalaisten nukkekotiharrastajien yhdessä kirjoittama kirja Nukkekotielämää (WSOY)[6][7], jotka osoittivat, että nukkekotiharrastus sopii myös aikuisille. Vuosittain Suomessa järjestetään useita nukkekotimarkkinoita, joista vanhin on Nukkeyhdistyksen järjestämä Nukke- ja nallemarkkinat[8]. Harrastajat kommunikoivat paljon netissä esim. keskustelupalstoilla ja blogeissa, ja kokoontuvat usealla paikkakunnalla kerhoihin. Nettiharrastukseen kuuluu oleellisena osana swapit eli tavaravaihdot, joissa nukkekotiharrastajat vaihtavat keskenään tekemiään miniatyyrejä, yleensä jonkun tietyn aiheen (esim. makuuhuone) puitteissa[7]. Suomalaiset nukkekotisivustot ja alan tapahtumat on kerätty kattavasti Nukkekotiwikiin[9].

Varhaiset eurooppalaiset nukkekodit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museoissa ympäri maailmaa on näytteillä upeita entisaikojen nukkekoteja. Joissakin niistä jokapäiväinen elämä on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että katsoja pääsee kurkistamaan sen aikaiseen elämäntapaan.

Baijerin ruhtinas Albrecht V keräsi miniatyyrejä äitinsä Jacoban kanssa ja rakennutti ensimmäisen tunnetun nukkekodin tyttärelleen 1557–1578, mutta koska siitä tulikin niin hieno, hän ottikin sen omiin kokoelmiinsa. 4-kerroksinen pienoispalatsi tuhoutui tulipalossa 1674, mutta tiedot esineistöstä ovat säilyneet. Talossa oli mm. kylpyhuone, keittiö, juhlasali, ompeluhuone, makuuhuone, palvelijoiden huone, puutarha suihkulähteineen, pieni hopeakaivo, viinikellari, kappeli, talli, navetta ja vaunuvaja. [2]

Vanhinta säilynyttä nukkekotia (1611) säilytetään Saksan kansallismuseossa Nürnbergissä. Tämä saksalainen nukkekoti on 217 cm korkea ja siinä on kolme kerrosta. [2]

Hollantilaisista nukkekaapeista (poppenhuizen) tunnetuimman omisti Petronella Oortman (noin 1686–1705). Hän kulutti Alankomaiden kansallismuseon arvion mukaan ”mallitaloonsa” 20 000–30 000 guldenia, mikä vastasi aikanaan oikean talon hintaa Amsterdamin kanaalin ympäristössä. Oortmanin nukkekodissa on ajan kuuluisien taiteilijoiden seinämaalauksia ja jopa Kiinasta asti tilattuja miniatyyrejä. Talossa on yksityiskohtaiset pesuhuone, salonki, lastenhuone, keittiö, kirjasto, suuri eteishalli, liinavaatevarasto, kellari ja makuuhuoneet.[10] [2]

Englantilaisista nukketaloista on kuuluisa esimerkiksi Tate House (1760), joka on Lasten museon näyttelyssä Lontoossa.

Standardimittakaavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulta peräisin oleva pihakalusto

Kaappitalot ovat peräisin 1600- ja 1700-luvuilta ja lelunukkekodit 1800-luvulta. Vielä 1900-luvullakin yleisesti käytössä olevat mittakaavat olivat harvinaisia, oli tavallista, että mittakaavat vaihtelivat jopa yksittäisessä talossa sen irtaimistojen ja nukkejen osalta. Kuitenkin osa valmistajista teki joitain linjauksia miniatyyrileluille jo 1800-luvulla, vaikka heidän tuotteensa eivät noudattaneetkaan mittakaavoja millintarkasti.

Vasemmalta: puolen tuuman mittakaava eli 1:24, 3/4-mittakaava eli 1:18(1:16), 1 tuuman mittakaava eli 1:12 ja muotinukeista tuttu 1:6-mittakaava

Vuosien varrella nukkekodeille on ollut useita mittakaavoja. Lasten leikkitalot 1900-luvulla noudattivat kolmeneljäsosakaavaa (1 jalka kuvautuu 3/4 tuumaksi), tunnettu myös 1:18 (1” vastaa 18”), jota käyttivät muun muassa suositut brändit Lundby Ruotsista, amerikkalaiset Renwall, Plasco, Marx, Petite Princess ja T. Cohn sekä englantilaiset Caroline's Home, Barton, Dol-Toi ja Triang.

Lundbytä lukuun ottamatta 3/4-mittakaavan huonekalut oli tehty useimmiten muovista. Talot oli tehty useista erilaisista materiaaleista (metallia, lasikuitua, muovia ja puuta).

Saksassa tuli 1900-luvun puolivälissä suosituksi 1:10-mittakaava. Se perustuu metriseen järjestelmään, jossa metri, 100 senttiä, kuvataan 10 sentillä. Edelleenkin saksalaiset lelukaupat pitäytyvät mieluummin 1:10-mittakaavassa kuin muualla suositussa 1:12-mittakaavassa.

1970-luvulla aikuisten keräilijöiden standardimittakaavaksi tuli 1:12 (kutsuttiin myös 1” tai tuumamittakaavaksi). Rakennussarjat ja valmiiksi rakennetut nukkekodit on tavallisesti tehty vanerista tai MDF-levyistä. Nämä ovat kaksi päätyyppiä. Liuska-ura-rakennussarjoissa on ohuempaa vaneria, ja ne on kiinnitetty yhteen urilla ja rivoilla sekä liimalla. Nämä talot ovat yleensä kevyitä ja halpoja ja tarvitsevat lisätoimenpiteitä näyttääkseen paremmilta. Paksummasta vanerista tai MDF:stä tehdyt rakennussarjat on kiinnitetty nauloilla ja liimalla. Amerikkalaisissa nukkekodeissa on usein avoin tausta, kun taas englantilaisissa nukkekodeissa on avoin edusta.

Niille, jotka haluavat haasteellisempia nukkekoteja tai joilta loppuu tila kesken, on olemassa puolen tuuman mittakaava 1:24 (1 jalka kuvautuu 1/2 tuumaksi), neljäsosatuuman mittakaava 1:48 (1 jalka kuvautuu 1/4 tuumaksi, pienoisrautatieharrastajat kutsuvat mittakaavaa nimellä O scale) ja "nukkekoti nukkekodissa" (1:144). Puolen tuuman mittakaava oli suosittu Marxin nukkekodeissa 1950-luvulla, mutta tuli laajemmin keräilijöiden saataville vuoden 2002 jälkeen, samoin kuin muut pienemmät mittakaavat. Nämä pienemmät mittakaavat ovat huomattavasti yleisempiä Yhdysvalloissa kuin Englannissa. On myös olemassa ”muotinukkemittakaava” (engl. play scale) 1:6, joka on sopiva koko Barbie-nukeille ja vastaaville muotinukeille ja niiden kodeilleen.[7]

Nukkekodit voivat olla historiallisesti tarkkoja tai persoonallisella maulla tehtyjä fantasiamaailmoja, ja mittakaavoja voi soveltaa halunsa mukaan.

Harrastuksen aloittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nukkekodin esineistöä. Ylärivissä elintarvikepakkausten pienoismalleja, alempana kattiloita, sateenvarjo, ristipistotyö, yms.

On monta tapaa hankkia nukkekoti. Jotkut ostavat tai tilaavat valmiiksi rakennetun ja somistetun nukkekodin ja täydentävät sitä vähitellen. Toiset ostavat rakennussarjan, kasan valmiiksi leikattuja ja maalattuja mdf-levyjä, ja kasaavat niistä mieleisensä nukkekodin, jonka voivat itse tapetoida ja sähköistää. Jotkut taas suunnittelevat ja rakentavat itse oman nukkekotinsa alusta asti. Tyypillisesti harrastus alkaa kuitenkin keräämällä miniatyyrejä esim. seinälokerikkoon. Pienoishuoneen avulla voi myös kokeilla riittää riittääkö kärsivällisyys tähän harrastukseen.

Tehdasvalmisteisia miniatyyrejä voi ostaa kaupoista, mutta ne eivät aina ole kovin laadukkaita. Monet tekevätkin itse osan nukkekotinsa irtaimistosta, eivät vain säästääkseen rahaa vaan myös saadakseen persoonallisia, käsintehtyjä esineitä, joita voi valmistaa lähes mistä tahansa kotoa löytyvästä materiaalista. On tavallista myös tuunata valmiita minejä tai vaikka Kinder-yllätyksiä esim. maalaamalla[11]. Internetistä, esimerkiksi Ebaysta ja Etsysta löytyy nukkekoteihin erikoistuneita artesaaneja, jotka myyvät kerääjille laadukkaita miniatyyrejä. Maailmassa on myös olemassa tuhansia miniatyyrijärjestöjen järjestämiä nukkekotimarkkinoita, joissa muotoilijat ja myyjät esittelevät ja myyvät miniatyyrituotteitaan. Usein niiden yhteydessä järjestetään myös seminaareja ja työpajoja.

Tarvikkeita voi myös hankkia internetin verkkokaupoista. 1:12-mittakaavan nukkekotien hinnat alkavat noin 50 eurosta.

Tunnettuja nukkekoteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queen Mary's Dolls' House

Yksi tunnetuimmista ja hyvin suunnitelluista nukkekodeista on Queen Mary's Dolls' House (Kuningatar Maryn nukketalo), jonka arkkitehti Edwin Lutyens suunnitteli vuonna 1924 kansalaislahjaksi kuningatar Marylle. 1:12-mittakaavan talossa on yli 40 huonetta, sähkövalot ja sähköllä toimivat hissit, imuri ja silitysrauta, juokseva kylmä ja lämmin vesi ja toimivat wc-pöntöt. Taloon ovat tehneet lahjoituksia mm. yli 170 tunnettua kirjailijaa joukossaan sir Arthur Conan Doyle sekä lukuisat muut taiteilijat, jotka ovat maalanneet mm. kuninkaallisten miniatyyrimuotokuvia ja kattomaalauksia. Talosta löytyy mm. kruununjalokivien pienoismallit ja vuosikertaviinejä, samppanjaa, viskiä, toimiva piano ja Rolls Royce. Se on esillä Windsorin linnassa. [2].

Yksi runsaimmin koristelluista nukkekodeista Pohjois-Amerikassa on filmitähti Colleen Mooren keijulinna (Fairy Castle) ,[12]. Sitä rakensi lähes 700 ihmistä (mm. Walt Disney) vuosina 1928-1935 ja se maksoi noin 500 000 dollaria. Talo joka asetettiin näytteille Chicagon tiede- ja teollisuusmuseoon jo 1950-luvulla. [2]

Mon Plaisir on 1700-luvun barokkikylä 1:8-koossa, jonka prinsessa Auguste Dorothea von Schwarzburg-Arnstadt tilasi eri alojen käsityöläisiltä 1704–1734. Kokonaisuuteen kuuluu mm. 82 huonetta, yli 400 nukkea, hoviteatteri, kirkko, taidegalleria, posti, puutarhoja ja oluttupa. Se on esillä Arnstadtin linnamuseossa Saksassa. [2]

Chicagon taideinstituutin kokoelmiin kuuluu 68 kuuluisaa Thorne Rooms -pienoishuonetta, joita on yhteensä 100. Ne suunnitteli ja valmisti chicagolainen Narcissa Niblack Thorne yhdessä mestariammattilaisten kanssa vuosina 1932–1940.

Stettheimerin taloa rakensivat lapsuudenkotinsa mukaan Stettheimerin sisarukset: Carrie, kuuluisa pienoismallirakentaja ja taiteilija Florine, yli 25 vuoden ajan. Talosta löytyy mm. Marcel Duchampin ja Salvador Dalin tekemiä pienoisteoksia. [2].

Titanian palatsi valmistui 1922 Irlannissa 15 vuoden työn jälkeen. Kuvataiteilija Sir Neville Wilkinson teetti sen tyttärelleen, joka oli nähnyt puutarhassa keijukaiskuningatar Titanian ja halusi hänelle kunnon kodin. Wilkinson maalasi esim. koristeellista kuoriaitausta neljä vuotta. Palatsissa on mm. sisäpiha ja 18 huonetta, toimivat urut eikä koristelussa ole säästelty jalokivien määrässä. Lego osti 18-huoneisen talon huutokaupasta 1978 ja asetti sen esille Legolandiin, mutta tällä hetkellä se on näytteillä Egeskovin linnassa Tanskassa Fyn-saarella.[13] [2]

Zweifel White House on John Zweifelin lapsineen ja apulaisineen 1962-1976 rakentama maailman suurin nukkekoti - yli 18 metriä pitkä ja 6 metriä leveä pienoismalli Valkoisesta talosta, Yhdysvaltain presidentin virka-asunnosta, ja se on maksanut yli miljoona dollaria. Talossa on mm. 6 toimivaa televisiota ja sen sisustusta päivitetään yhä aina kulloisenkin isäntäväen tyylin mukaisesti. [2]

Vähemmän tunnettu mestariteos on Taran palatsi Malahiden linnassa Dublinissa. Ron ja Doreen McDonnell aloittivat työn vuonna 1980 sen jälkeen, kun irlantilaiset olivat pahoittaneet mielensä menetettyään Titanian palatsin huutokaupassa Tanskaan. Talo on rakennettu 1:12-mittakaavaan, ja se on saanut vaikutteita paitsi Titanian palatsista, myös Castletown Housesta, Leinster Housesta ja Cartonista, kolmesta huomattavasta 1700-luvun herraskartanosta Irlannissa. Talossa on 25 huonetta, ja se on rakennettu lasten hyväntekeväisyystarkoituksessa. [2].

Suomen tunnetuimmat nukkekodit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tunnetuin nukkekoti on Tove Janssonin, Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan rakentama Muumitalo, joka on nähtävissä Tampereen taidemuseon kellarissa sijaitsevassa Muumilaaksossa. Ison Muumitalon lisäksi siellä on myös lukuisia Pietilän tekemiä muumiaiheisia pienoishuoneita ja -näkymiä.[14]

Nukkekotielämä-ryhmä lahjoitti vuonna 2004 Kuopion keskussairaalan lastenklinikalle nukkekodin, jossa Kultakutri on nukahtanut pikkukarhun sänkyyn kolmen karhun kodissa. Taloa tehtiin neljällä paikkakunnalla kymmenien harrastajien voimin.[15]

Museoita, joissa nukkekoteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lohjan museo. Muutama kaunis, vanha nukkekoti.
  • Nauvon kotiseutumuseo. Pieni kokoelma vanhoja leikkikaluja, kuten nukkekoti ja lasten kalusto.
  • Nukkemuseo Suruton, Savonlinna
  • Porvoon nukke- ja lelumuseo
  • Suomen Kansallismuseo. Vanhoja, suomalaisia, lähinnä kaappeihin tehtyjä nukkekoteja.
  • Suomenlinnan nukke- ja lelumuseo. Useita nukkekoteja.
  • Turun linna. Muun muassa lähes huoneen kokoinen nukkekoti, jossa aiheena Juhana Herttua hovipidot.
  • Annin nukketalo, Reisjärvi

[16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d e f g h i j k l m Hienoimmat nukkekotini. Jarinkulman baarista Tsaarinajan huoneeseen. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-81-0.
  3. a b Nukkekodit Suomen Nukkeyhdistys ry. Viitattu 20.7.2010.
  4. Historia-lehti, 2013, nro 4, s. 56-61. Storia. ISSN 1795-4215.
  5. Nukkekotiyhdistys tausta Nukkekotiyhdistys r.y.. Viitattu 20.7.2010.
  6. Nukkekotielämää-kirja Nukkekotielämä-ryhmä. Viitattu 20.7.2010.
  7. a b c Nukkekotielämää. Ensimmäinen suomalaisten nukkekotiharrastajien tekemä kirja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30604-5.
  8. Nukke- ja nallemarkkinat Nukkeyhdistys ry. Viitattu 20.7.2010.
  9. Nukkekotiwiki Johanna Janhonen. Viitattu 20.7.2010.
  10. Kuvia Rijksmuseumin sivuilla
  11. Tuunausvinkit Nukkekotielämä-ryhmä. Viitattu 20.7.2010.
  12. Colleen Moore's Fairy Castle
  13. Titania's Palace Egeskov Castle. Viitattu 20.7.2010.
  14. Muumilaakso Tampereen kaupunki. Viitattu 5.2.2014.
  15. Kolmen karhun talo Nukkekotielämä. Viitattu 20.7.2010.
  16. Nukkekotiyhdistys ry: Museoita ja muita paikkoja joissa on esillä nukkekoteja Viitattu 9.8.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Iso ihminen – pieni talo. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos, 1997. ISBN 951-34-0984-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nukkekoti.