Edwin Lutyens

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edwin Lutyens.

Edwin Landseer Lutyens [lʌtjənz] (29. maaliskuuta 1869 Lontoo1. tammikuuta 1944 Lontoo)[1] oli brittiläinen arkkitehti, joka tunnetaan parhaiten Intian New Delhin monien hallintorakennusten suunnittelijana ja koko aluetta suunnitelleen arkkitehtiryhmän johtajana 1920- ja 1930-luvuilla.[2] Lutyensin arkkitehtuuri edustaa eri kertaustyylejä ja hän sovelsi historiallisia tyylisuuntauksia kekseliäällä tavalla. Uransa myöhemmässä vaiheessa hän keskittyi uusklassismiin.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lutyensin isä oli armeijan kapteeni ja taidemaalari Edwin Landseerin ystävä.[3] Lutyens vietti lapsuutensa Surreyn maaseudulla, jossa hän kiinnostui paikallisesta rakennusperinnöstä. Hän kärsi lapsena reumakuumeesta ja sai kotiopetusta.[4] Lutyens opiskeli arkkitehtuuria Lontoon South Kensington School of Arts -taidekoulussa (nyk. Royal College of Art), mutta keskeytti opintonsa parin vuoden jälkeen saatuaan vuonna 1887 työpaikan Ernest Georgen arkkitehtitoimistosta. Jo seuraavana vuonna hän perusti oman toimiston.[4][1]

Maalaiskartanoiden suunnittelijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deanery Garden vuonna 1921.

Lutyens loi pitkään uraa pääasiassa yläluokan maalaiskartanoiden (country house) suunnittelijana.[5] Lutyensin varhaisia innoittajia olivat pittoreskeista maalaistaloista tunnetut arkkitehdit Norman Shaw ja Philip Webb sekä arts and crafts -liike.[3] Varsinkin varhaisissa töissään hän käytti lähtökohtanaan surreylaisten maalaistalojen perinteistä rakennustyyliä, johon hän yhdisteli erilaisia historiallisia tyylisuuntia. Hän suosi myös paikallisia rakennusmateriaaleja. Aloitettuaan vuonna 1895 yhteistyön puutarhasuunnittelija Gertrude Jekyllin kanssa Lutyens omaksui uuden, selkeämmän ja persoonallisemman tyylin. Sen avauksena toimi vuonna 1896 Godalmingiin suunniteltu Jekyllin oma asuintalo Munstead Wood, jossa Lutyens käytti muun muassa korkeita savupiippuja ja pitkiä nauhaikkunoita hienovaraisina kokonaisuutta tasapainottavina elementteinä.[1][4][3] Lutyensin ja Jekyllin parhaaksi yhteiseksi työksi on sanottu Sonningiin 1899 valmistunutta idyllistä Deanery Garden -taloa, joka on täynnä kekseliäitä suunnitteluratkaisuja. Talon rakennutti Country Life -lehden perustaja Robert Hudson, nykyään sen omistaa kitaristi Jimmy Page.[4][3]

Monet Lutyensin asiakkaista olivat uusrikkaita brittejä ja amerikkalaisia, jotka halusivat rakennuttaa itselleen vanhan ja arvokkaan näköisiä ylellisiä maalaisasuntoja.[5] Asiakkaiden iloksi uusklassiset elementit loivat mielikuvan kunnianhimoisista kulttuuriarvoista ja maaseudun perinnerakentamisen jäljittely puolestaan keinotekoista historiallisuuden tuntua. Näiden pyrkimysten huipentuma oli Lutyensin Dartmooriin Julius Drewe -nimiselle rikkaalle kauppiaalle suunnittelema graniittinen Drogon linna, jota on sannottu viimeiseksi Englantiin rakennetuksi linnaksi.[4]

New Delhi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intian presidentin palatsi Rashtrapati Bhavan, New Delhi, Intia.

Vuoden 1910 tienoilla Lutyensin mielenkiinto alkoi siirtyä julkisiin rakennuksiin. Hänet valittiin 1912 Brittiläisen Intian uuden pääkaupungin, New Delhin, kaupunkisuunnittelun neuvonantajaksi. Hän suunnitteli hallintokeskuksen, jonka asemakaava perustui puutarhakaupunki-ideaan ja leveiden puistokatujen erottamiin kuusikulmionmuotoisiin alueisiin. Suuri keskusakseli ja vinottain toisiaan leikkaavat puistokadut lienevät saaneet innoitusta ranskalaisen Pierre-Charles L’Enfantin 1700-luvulla laatimasta Washingtonin asemakaavasta.[1][3] Vuosina 1912–1929 rakennettu New Delhin keskus on Lutyensin suurin suunnittelutyö.[5] Näyttävin alueen rakennuksista on 1913–1930 rakennettu varakuninkaan palatsi, nykyinen Rashtrapati Bhavan eli Intian presidentin virka-asunto. Lutyens yhdisti siinä abstraktiksi pelkistettyyn klassismiin koristeluja ja muita elementtejä, jotka viittaavat intialaiseen rakennusperinteeseen ja moguliarkkitehtuuriin.[1][5][3] Palatsia ympäröivät hallintorakennukset suunnitteli Herbert Baker.[5] Myös monet alueen monumenteista ovat Lutyensin ja Bakerin suunnittelemia.

Muut suunnittelutyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thiepvalin kadonneiden muistomerkki Ranskassa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Imperial War Graves Commission palkkasi Lutyensin sunnittelemaan useita suuria kaatuneiden muistomerkkejä, niistä tärkeimpänä Lontoon Whitehall-kadulle pystytetty askeettinen muistokivi The Cenotaph (1919/1920).[1][5] Lutyens suunnitteli myös Ranskaan useita kentälle jääneiden brittiläisten sankarivainajien muistomerkkejä. Tunnetuin niistä lienee vuosina 1927–1932 rakennettu Thiepvalin kadonneiden muistomerkki, joka perustuu massiivisiin monensuuntaisiin holvikaariin.[5][3] Lutyens suunnitteli lisäksi monia toimistotaloja, kuten Lontoon Finsbury Circusin varrella sijaitseva kaareva Britannic House, sekä Lontoon Pimlicoon vuosina 1929–1930 valmistuneet Page Streetin shakkiruutukuvioidut kunnalliset asuinkerrostalot.[4] Hän suunnitteli myös Northumberlandin rannikon Lindisfarnen saarella sijaitsevan linnan kunnostuksen.

Lutyens lyötiin vuonna 1918 ritariksi, minkä jälkeen hän käytti arvonimeä Sir.[1] Hänet valittiin 1920 Royal Academy of Arts -akatemian jäseneksi ja 1938 sen puheenjohtajaksi. Hänelle myönnettiin 1921 Royal Gold Medal -mitali. Kuoltuaan vuonna 1944 hänet haudattiin Lontoon St Paulin katedraaliin.[3]

Lutyensin viimeinen suurtyö oli hänen Liverpooliin vuonna 1932 suunnittelemansa suuri katolisen kirkon katedraali, joka oli tarkoitettu St Paulin katedraalin haastajaksi. Lutyensin kuoltua suunnitelmaa alettiin pitää liian vanhanaikaisena, ja rakennustyöt keskeytettiin vuonna 1959 kun valmiiksi oli saatu pelkkä krypta.[5][4]

Tyyli ja arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uransa varhaisemmassa vaiheessa Lutyens käytti vaikutteita perinteisestä englantilaisesta maalaisarkkitehtuurista sekä vapaasti eri kertaustyylejä kuten uusgotiikkaa. Osassa töistään hän sovelsi Yrjöjen ajan arkkitehtuurin innoittamaa uusbarokkia, jota hän kutsui humoristisesti ”wrenesanssityyliksi” viittauksena 1600-luvun arkkitehti Christopher Wreniin.[3] Lutyensin suunnittelemat asuintalot sisältävät usein oivaltavia tilankäyttöratkaisuja ja illuusioihin perustusvia yllätyksiä, kuten salaovia, pettävää symmetriaa, ovelasti sijoitettuja peilejä, takasivuiksi paljastuvia julkisivuja tai ”piilotettuja” sijainteja, jolloin taloa lähestyvä näkee sen vasta aivan läheltä.[4] Hän saattoi myös liioitella rakennuksen hallitsevia elementtejä kuten isoja savupiippuja tai ristikkoikkunoita humoristisessa tarkoituksessa.[3]

Varsinkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja julkisissa töissään Lutyens painottui selkeälinjaiseen, ankaran symmetriseen uusklassismiin, vaikka yhdisteli siihen edelleen kekseliäästi muitakin tyylisuuntia.[5][3] Uusklassinen arkkitehtuuri oli suosittua tuon ajan Britanniassa, mutta useimmat tyylisuunnan edustajista tyytyivät hengettömään historiallisten tyylien kertaukseen, kun taas Lutyensin edustama synteettinen uusklassismi muodosti kokonaan oman suuntauksensa. Modernia arkkitehtuuria vastustanutta Lutyensia alettiin jo elinaikanaan pitää äärivanhoillisena ”viimeisenä traditionalistina”, varsinkin kun hän vierasti myös vanhan hierarkkisen sääty-yhteiskunnan väistymistä. Lutyens halusi myös käyttää perinteisiä rakennustekniikoita uusien sijasta. Häntä on pidetty viimeisenä imperiumin ajan arkkitehtina, jonka kuolema päätti erään aikakauden brittiläisessä arkkitehtuurissa.[5]

Lutyens oli elinaikanaan arvostetuimpia brittiläisiä arkkitehteja. Toisen maailmansodan jälkeen hänen vanhanaikaisena ja aristokraattisena pidetty arkkitehtuurinsa oli pitkään arkkitehtuurikriitikkojen ja -historioitsijoiden epäsuosiossa, mutta sen arvostus alkoi nousta uudelleen modernin arkkitehtuurin jouduttua vuorostaan kritiikin kohteeksi 1970-luvulta alkaen.[5] Muun muassa Robert Venturi kehui Lutyensia vuonna 1966 julkaisemassaan teoksessaComplexity and Contradiction in Architecture.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Edwin Lutyens (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.4.2019.
  2. Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Lutyens, Edwin”, Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 160. Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.
  3. a b c d e f g h i j k Edwin Landseer Lutyens Facts (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2010), Yourdictionay.com. Viitattu 7.4.2019.
  4. a b c d e f g h i Charles Holland: Edwin Lutyens (1869-1944) (englanniksi) The Architectural Review 6.4.2018. Viitattu 7.4.2019.
  5. a b c d e f g h i j k Juhana Aunesluoma: ”Pan-jumalan hautajaiset: klassismi ja kulttuurin kriisi Britanniassa 1914–1939”, s. 131–137 teoksessa Kivettyneet ihanteet? Klassismin nousu maailmansotien välisessä Euroopassa (toim. Marja Härmänmaa & Timo Vihavainen). Atena, Jyväskylä 2000.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]