J. Bruce Ismay

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
J. Bruce Ismay

Joseph Bruce Ismay (12. joulukuuta 186217. lokakuuta 1937) oli englantilainen liikemies, joka muistetaan parhaiten White Star Line -risteilylaivayhtiön johtajana. Hän oli mukana RMS Titanicin neitsytmatkalla ja joutui onnettomuudesta pelastuttuaan julkisen halveksunnan kohteeksi.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ismay syntyi Merseysiden Crosbyssä. Hänen vanhempansa olivat Margaret ja Thomas Ismay, joka oli vanhempi osakas White Star Linen edeltäjässä Ismay, Imrie and Company -yhtiössä.

J. Bruce Ismay kävi koulua Elstree Schoolissa ja Harrow’ssa, minkä jälkeen hän vietti vuoden Ranskassa. Tämän jälkeen hän vietti neljä vuotta oppipoikana isänsä yrityksessä ja kierteli sitten maailmaa. Tämän jälkeen hän muutti New Yorkiin isänsä yhtiön asiamieheksi.

Vuonna 1888 nuorempi Ismay meni naimisiin Julia Florence Schieffelinin kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Kolme vuotta myöhemmin Ismay palasi Englantiin ja ryhtyi osakkaaksi isänsä yhtiöön. Vuonna 1899 Thomas Ismay menehtyi, ja Bruce Ismay nousi perheyrityksen johtajaksi. Yritys kukoisti Ismayn johdon alla, ja hän toimi lisäksi useiden muiden yhtiöiden johtajana. Vuonna 1901 yhdysvaltalaiset sijoittajat lähestyivät Ismayta aikomuksenaan perustaan kansainvälinen jättiyhtiö. Ismay suostui tähän, ja sopimuksen seurauksena hänen yhtiönsä sulautettiin International Mercantile Marine Companyyn, jonka johdossa oli J.P. Morgan.

Vuonna 1907 Ismay tapasi belfastilaisen Harland and Wolff -telakan johtajan lordi Pirrien. Yhdessä miehet suunnittelivat höyrylaivan, joka päihittäisi tuon ajan suurimmat alukset, Cunard Linen loistoristeilijät RMS Lusitanian ja RMS Mauretanian. Ismayn suunnitteleman aluksen ei ollut tarkoitus olla ainoastaan nopea: aluksen oli oltava myös yleellinen, ja siinä tuli olla suuret kolmannen luokan (siirtolaisluokan) tilat. Ensimmäinen luokka olisi tarkoitettu rikkaille ja kuuluisille, mutta yhtiön oli tarkoitus ansaita kolmannen luokan siirtolaismatkojen myynnillä. Kaiken kaikkiaan rakennettavaksi suunniteltiin kolmea alusta. Niistä keskimmäisen, RMS Titanicin, oli tarkoitus olla White Star Linen ylpeys, maailman ylellisin alus.

Bruce Ismayn kuulustelu New Yorkissa 1912.

Ismayn tapana oli matkustaa jokaisen aluksensa neitsytmatkalla, eikä Titanic ollut poikkeus. Kun alus törmäsi jäävuoreen Newfoundlandin kaakkoispuolella ja upposi, Ismay kapusi pelastusveneeseen C, josta hänet pelastettiin Cunard Linen RMS Carpathialle. Ismay saapui New Yorkiin 18. huhtikuuta 1912 ja esiintyi todistajana sekä amerikkalaisessa että brittiläisessä onnettomuuden tutkinnassa.

Titanicin ensimmäisessä luokassa matkustanut Elizabeth Lines väitti, että oli kuullut Ismayn keskustelleen kapteeni Edward J. Smithin kanssa Titanicin nopeuden lisäämisestä, jotta alus saapuisi New Yorkiin aikaisemmin. Eräs matkustajista väitti myös Ismayn esitelleen jäävuorivaroituksia päivällisellä, mutta panneensa sen sitten taskuunsa sen sijaan, että olisi antanut sen kapteenille.

Kun Titanic oli uppoamassa, Ismay nousi pelastusveneeseen ennen kuin kaikki naiset ja lapset oli saatu evakuoitua. Ismay väitti niin amerikkalaisessa kuin brittiläisessäkin tuomioistuimessa, että kansi näytti autiolta hänen noustessaan pelastusveneeseen silloin, kun sitä oli ryhdytty laskemaan vesille. Tämä teko tuli vainoamaan häntä koko hänen loppuelämänsä ajan. Titanicin parturi August Weikman, joka niin ikään pelastui C-laskosveneessä, vannoi, että yliperämies Henry Wilde oli määrännyt Ismayn nousemaan pelastusveneeseen. Ismayn kanssa yhtä aikaa pelastusveneeseen noussut William Carter väitti samoin, että he nousivat Ismayn kanssa veneeseen saatuaan siihen kehotuksen, mikäli he soutaisivat. Ismay kielsi kuitenkin kuulusteluissa, että hänet olisi määrätty pelastusveneeseen ja piti kiinni väitteestään, että oli noussut veneeseen täysin vapaaehtoisesti. Ismay kuitenkin myönsi yksityisesti, että hän oli noussut pelastusveneeseen yliperämies Wilden käskystä.

Onnettomuuden jälkeen amerikkalainen lehdistö hyökkäsi Ismayn kimppuun, koska hän oli paennut laivalta, vaikka naisia ja lapsia oli yhä laivalla. Jotkin lehdet kutsuivat häntä nimellä ”J. Brute Ismay” (englannin brute ’julma, tökerö’), toiset julkaisivat piirrossarjoja, jotka esittivät häntä karkaamassa laivalta. Brittiläinen lehdistö kohteli Ismaytä paljon suopeammin ja objektiivisemmin. On väitetty, että Ismayn törkeä kohtelu amerikkalaisen lehdistön taholta oli sanomalehtimiljonääri William Randolph Hearstin henkilökohtainen kosto, sillä hän oli riitaantunut Ismayn kanssa vuosi aikaisemmin tämän kieltäydyttyä yhteistyöstä. Lontoolaiset seurapiirit karkoittivat Ismayn keskuudestaan ja leimasivat hänet yhdeksi historian suurista pelkureista. Kuitenkin kun Ismay palasi Liverpooliin, koko kaupunki otti hänet sydämellisesti vastaan.

Vuonna 1913 Ismay erosi varustamon pääjohtajan toimesta, joskin hän oli jo ennen Titanicin neitsytmatkaa suunnitellut eläköitymistä.

Vuosi turman jälkeen Ismay hankki omistukseensa Mersey-nimisen aluksen, josta tehtiin kauppalaivaston päällystön koulutuslaiva. Hän myös lahjoitti 11 000 sterlingpuntaa merellä hukkuneiden rahastoon ja antoi vuonna 1919 25 000 sterlingpunnan pesämunan rahastoon, jonka tehtävänä oli pitää yllä kauppalaivaston miesten ansioita ensimmäisessä maailmansodassa.

Joseph Bruce Ismay kuoli kotonaan Liverpoolissa 17. lokakuuta 1937, ja hänet haudattiin Putney Valen hautausmaalle Lontooseen.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 ensi-iltansa saaneessa menestyselokuvassa Titanic Ismayta näytteli Jonathan Hyde.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wilton J. Oldham: The Ismay Line
  • Frances Wilson: How to Survive the Titanic or The Sinking of J. Bruce Ismay

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]