J. Bruce Ismay

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
J. Bruce Ismay

Joseph Bruce Ismay (12. joulukuuta 186217. lokakuuta 1937) oli englantilainen liikemies, joka muistetaan parhaiten White Star Line -risteilylaivayhtiön johtajana. Hän oli mukana RMS Titanicin neitsytmatkalla ja joutui pelastuttuaan onnettomuudesta julkisen halveksunnan kohteeksi.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ismay syntyi Merseysiden Crosbyssä. Hänen vanhempansa olivat Margaret ja Thomas Ismay, joka oli vanhempi osakas Ismay, Imrie and Company -yhtiössä, joka oli White Star Linen edeltäjä.

J. Bruce Ismay kävi koulua Elstree Schoolissa ja Harrow'ssa, jonka jälkeen hän vietti vuoden Ranskassa. Tämän jälkeen hän vietti neljä vuotta oppipoikana isänsä yrityksessä, jonka jälkeen hän kierteli maailmaa. Tämän jälkeen hän muutti New Yorkiin isänsä yhtiön asiamieheksi.

Vuonna 1888 nuorempi Ismay meni naimisiin Julia Florence Schieffelinin kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Kolmea vuotta myöhemmin Ismay palasi Englantiin ja ryhtyi osakkaaksi isänsä yhtiöön. Vuonna 1899 Thomas Ismay menehtyi, ja Bruce Ismay nousi perheyrityksen johtajaksi. Yritys kukoisti Ismayn johdon alla, ja tämän lisäksi hän toimi useiden muiden yhtiöiden johtajana. Vuonna 1901 yhdysvaltalaiset sijoittajat lähestyivät Ismayta aikomuksenaan perustaan kansainvälinen jättiyhtiö. Ismay suostui tähän, ja sopimuksen seurauksena hänen yhtiönsä sulautettiin International Mercantile Marine Companyyn, jonka johdossa oli J.P. Morgan.

Vuonna 1907 Ismay tapasi belfastilaisen Harland and Wolff -telakan johtajan lordi Pirrien. Yhdessä miehet suunnittelivat höyrylaivan, joka päihittäisi tuon ajan suurimmat alukset, Cunard Linen loistoristeilijät RMS Lusitanian ja RMS Mauretanian. Ismayn suunnitteleman aluksen ei ollut tarkoitus olla ainoastaan nopea: aluksen oli oltava myös yleellinen, ja siinä tuli olla suuret kolmannen luokan (siirtolaisluokan) tilat. Ensimmäinen luokka olisi tarkoitettu rikkaille ja kuuluisille, mutta yhtiön oli tarkoitus ansaita kolmannen luokan siirtolaismatkojen myynnillä. Kaiken kaikkiaan kolmea alusta suunniteltiin rakennettavaksi. Niistä keskimmäinen, RMS Titanic, tulisi olemaan White Star Linen ylpeys, maailman ylellisin alus.

Bruce Ismayn kuulustelu New Yorkissa 1912

Ismayn tapana oli matkustaa jokaisen aluksensa neitsytmatkalla, eikä Titanic ollut poikkeus. Kun alus törmäsi jäävuoreen Newfoundlandin kaakkoispuolella ja upposi, Ismay kapusi pelastusveneeseen C, josta hänet pelastettiin Cunard Linen RMS Carpathialle. Ismay saapui New Yorkiin 18. huhtikuuta 1912, ja esiintyi todistajana sekä amerikkalaisessa että brittiläisessä onnettomuuden tutkinnassa.

Titanicin ensimmäisessä luokassa matkustanut Elizabeth Lines väitti, että oli kuullut Ismayn keskustelleen kapteeni Edward J. Smithin kanssa Titanicin nopeuden lisäämisestä, jotta alus saapuisi New Yorkiin aikaisemmin. Eräs matkustajista väitti myös Ismayn esitelleen jäävuorivaroituksia päivällisellä, mutta panneensa sen sitten taskuunsa sen sijaan, että olisi antanut sen kapteenille.

Kun Titanic oli uppoamassa, Ismay nousi pelastusveneeseen ennen kuin kaikki naiset ja lapset oli saatu evakuoitua. Ismay väitti niin amerikkalaisessa kuin brittiläisessä tuomioistuimessa, että kansi näytti autiolta hänen noustessa pelastusveneeseen silloin, kun sitä oltiin ryhdytty laskemaan vesille. Tämä teko tuli vainoamaan häntä koko hänen loppuelämänsä ajan. Titanicin parturi August Weikman, joka niin ikään pelastui C-laskosveneessä vannoi, että Ismay oli määrätty pelastusveneeseen yliperämies Wilden toimesta. Ismayn kanssa yhtä aikaa pelastusveneeseen noussut William Carter väitti samoin, että he nousivat Ismayn kanssa veneeseen saatuaan siihen kehotuksen, mikäli he soutaisivat. Ismay kielsi kuitenkin kuulusteluissa, että hänet olisi määrätty pelastusveneeseen ja piti kiinni väitteestään, että oli noussut veneeseen täysin vapaaehtoisesti. Ismay kuitenkin myönsi yksityisesti, että hän oli noussut pelastusveneeseen yliperämies Wilden käskystä.

Onnettomuuden jälkeen amerikkalainen lehdistö hyökkäsi hänen kimppuunsa, koska hän oli paennut laivalta, vaikka naisia ja lapsia oli yhä laivalla. Jotkin lehdet kutsuivat häntä nimellä ''J. Brute Ismay'' (julma tai tökerö), toiset julkaisivat piirrossarjoja, jotka esittivät hänet karkaamassa laivalta. Brittiläinen lehdistö kohteli Ismaytä paljon suopeammin ja objektiivisemmin. On väitetty, että Ismayn törkeä kohtelu amerikkalaisen lehdistön taholta oli sanomalehtimiljonääri William Randolph Hearstin henkilökohtainen kosto, sillä hän oli riitaantunut Ismayn kanssa vuosi aikaisemmin tämän kieltäydyttyä yhteistyöstä. Lontoolaiset seurapiirit karkoittivat hänet keskuudestaan ja leimasivat hänet yhdeksi historian suurista pelkureista. Kuitenkin, kun Ismay palasi Liverpoliin, koko kaupunki otti hänet sydämellisesti vastaan.

Vuonna 1913 Ismay erosi varustamon pääjohtajan toimesta, joskin hän oli jo ennen Titanicin neitsytmatkaa suunnitellut eläköitymistä.

Vuosi turman jälkeen Ismay hankki omistukseensa Mersey-nimisen aluksen, josta tehtiin kauppalaivaston päällystön koulutuslaiva. Hän myös lahjoitti 11 000 sterlingpuntaa merellä hukkuneiden rahastoon, ja vuonna 1919 antoi 25 000 sterlingpunnan pesämunan rahastoon, jonka tehtävänä oli pitää yllä kauppalaivaston miesten ansioita ensimmäisessä maailmansodassa.

Joseph Bruce Ismay kuoli kotonaan Liverpoolissa 17. lokakuuta 1937, ja hänet haudattiin Putney Valen hautausmaalle Lontooseen.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 valmistuneessa menestyselokuvassa Titanic Ismayta näytteli Jonathan Hyde.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wilton J. Oldham: The Ismay Line
  • Frances Wilson: How to Survive the Titanic or The Sinking of J. Bruce Ismay

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]