Naiset ja lapset ensin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naiset ja lapset ensin on periaate, jonka mukaan onnettomuustilanteessa kuten laivan upotessa pyritään pelastamaan ensimmäisinä naiset ja lapset ja vasta viimeisinä aikuiset miehet, jos kaikkien pelastuminen ei vaikuta todennäköiseltä. Sitä on pidetty osoituksena miesten ritarillisuudesta. ”Naiset ja lapset ensin” -periaatteen soveltaminen merionnettomuuksissa on todellisuudessa harvinaista, mutta se on tullut kuuluisaksi varsinkin vuoden 1912 RMS Titanicin uppoamisesta.[1] Kansainvälinen merioikeus ja merenkulun turvallisuutta säätelevä SOLAS-sopimus eivät tunne koko periaatetta eivätkä kehota asettamaan pelastustilanteessa mitään ihmisryhmää etusijalle. Ainoastaan liikuntarajoitteisille on turvattava muita helpompi pääsy pelastusveneisiin.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Periaatteen kerrotaan saaneen alkunsa brittiläisen joukkojenkuljetusaluksen HMS Birkenheadin uppoamisesta Etelä-Afrikan rannikolla helmikuussa 1852. Birkenheadilla ei ollut tarpeeksi pelastusveneitä, joten matkustajina olleet 26 naista ja lasta saatettiin ensimmäisinä pelastusveneisiin, kun taas 480:stä miessotilaasta suurin osa hukkui tai joutui haiden syömäksi. Englannissa käytettiin tämän jälkeen myös nimitystä Birkenhead drill (”Birkenhead-sulkeiset”) tilanteesta, jossa merimiehet ja sotilaat seisoivat kannella odottamassa naisten ja lasten nousemista pelastusveneisiin. Ilmaus ”naiset ja lapset ensin” esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran eräässä vuonna 1860 julkaistussa englantilaisessa romaanissa.[3]

Kuuluisaksi ”naiset ja lapset ensin” -periaate tuli matkustajalaiva Titanicin uppoamisesta vuonna 1912. Koska pelastusveneitä oli vain puolelle matkustajista, Titanicin kapteeni Edward Smith määräsi pelastamaan naiset ja lapset ensin. Pelastusveneitä lastanneet perämiehet William Murdoch ja Charles Lightoller tulkitsivat määräystä eri tavoin: Täyttääkseen pelastusveneet Murdoch pelasti myös miehiä, vaikka naisia ja lapsia oli vielä laivassa, kun taas Lightoller laski pelastusveneitä vesille puolityhjinä, jos niihin ei riittänyt tarpeeksi naisia ja lapsia. Käskyn epäjohdonmukaisesta soveltamisesta huolimatta Titanicin naisista ja lapsista pelastui huomattavasti suurempi osuus kuin miehistä.[4]

Vuonna 2012 ruotsalaisessa Uppsalan yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa vertailtiin pelastuneiden suhteellisia määriä 18:ssa suuressa merionnettomuudessa vuosina 1852–2011. Tulosten mukaan miehiä oli useimmissa tapauksissa pelastunut suhteessa selvästi enemmän kuin naisia, aikuisia huomattavasti enemmän kuin lapsia ja miehistön jäseniä enemmän kuin matkustajia. Titanicin todettiin olleen kaikissa suhteissa lähinnä poikkeus. Myös toinen Titanicin uppoamisesta kuuluisaksi tullut periaate, ”Kapteeni uppoaa laivansa mukana”, todettiin useimmissa tapauksissa myytiksi.[5][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mikael Elinder & Oscar Erixson: Gender, social norms, and survival in maritime disasters (englanniksi) PNAS. Viitattu 8.6.2017.
  2. Polly Curtis: Costa Concordia: are women still prioritised over men in evacuation procedures? (englanniksi) The Guardian 16.1.2012. Viitattu 8.6.2017.
  3. Women and children first (englanniksi) The Phrase Finder. Viitattu 8.6.2017.
  4. The Truth Behind ”Women and Children First” (englanniksi) Titanic – The Artifact Exhibition, Premier Exhibitions. Viitattu 8.6.2017.
  5. Alison George: Sinking the Titanic ‘women and children first’ myth (englanniksi) New Scientist 30.7.2012. Viitattu 8.6.2017.