Naistutkimuksen kritiikki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Naistutkimuksen kritiikki kyseenalaistaa naistutkimuksen päämääriä ja käytäntöjä. Sen tavoitteena on ollut joko arvostelun esittäminen, jotta naistutkimusta parannettaisiin puuttumalla siihen liittyviin väitettyihin epäkohtiin, tai koko naistutkimuksen aseman kyseenalaistaminen.[1][2] Naistutkimuksen vastustajat esittävät naistutkimuksen olevan puolueellista tutkimusta, joka on luotu feminismin edistämiseksi. Naistutkimuksen arvostelu on kasvanut 1990-luvulta lähtien entisten feministitutkijoiden alettua esittää arvostelua. Arvostelijoiden mielestä feministinen ajattelu ei anna kestävää pohjaa tieteelliselle tutkimukselle.[1][3]

Feministisen naistutkimuksen arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko Camille Paglia[4] syytti teoksessaan Sexual Personae (1990) Amerikan feministiliikkeen kärkeä siitä, että he eivät tunne taidetta, tiedettä eivätkä historiaa sekä vihamielisyydestä miehiä kohtaan. Paglian mukaan feministien opit ovat haitallisia niin heille itselleen kuin nuorille naisille.[5] Arvostelijoiden mukaan Paglian väitteet ovat asiantuntemattomia ja paikkansapitämättömiä.[6][7]

Kirjailija ja filosofi Christina Hoff Sommers jakaa feministisen liikkeen tasa-arvofeminismiin ja sukupuolifeminismiin, joista jälkimmäisen pyrkimyksenä on hänen mukaansa painottaa sukupuolten eroja naisten aseman parantamiseksi yliopistoissa, hallinnossa tai työelämässä. Hoff Sommersin mukaan tietyillä vääristelevillä naistutkimusraporteilla on vaikutettu Yhdysvaltain lainsäädäntöön ja koulutuspolitiikkaan. Hän vertaa akateemista naistutkimusta aivopesuun ja pyrkii esimerkeillään osoittamaan, miten feministitutkijat, jotka asettavat oman asialistansa akateemisen rehellisyyden yläpuolelle, opettavat yliopistokursseillaan tunnelatautunutta näennäistietoa.[8][9]

Filologi Daphne Patai liittyi naistutkimuskriitikoiden joukkoon työskenneltyään kymmenen vuotta naistutkijana. Patain mielestä feministis-poliittisen agendan läpiajaminen heikentää yliopistokoulutuksen laatua. Haastatteluihin perustuvassa teoksessaan Professing Feminism Patai ja Noretta Koertgen mukaan osassa naistutkimusta on taustalla poliittisia pyrkimyksiä, jotka eivät kuulu akateemiseen koulutukseen ja tutkimukseen.[10] Patain mielestä feminismin mukana akateemiseen maailmaan asetetaan sääntöjä, jotka muistuttavat seksuaalista häirintää. Hänen mukaansa nykyfeminismiä vaivaa ”heterofobia”, vihamielisyys miehen ja naisen välistä seksuaalista kanssakäymistä kohtaan.[11] Patai on viimeksi arvostellut naistutkimuksen teoreettiseen taustaan liittyvän postmodernismin väitteitä, jotka ovat hänen mielestään ristiriidassa logiikan, järjen ja tieteen tutkimustulosten kanssa.[12]

Naistutkimusväittely Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo arvostelevat naistutkimusta kirjassaan Keisarinnan uudet (v)aatteet.

Evoluutiopsykologisen tutkimustavan kannattajat Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo väittivät vuonna 2006 julkaisemassaan pamfletissa Keisarinnan uudet (v)aatteet, ettei naistutkimus ole tiedettä lainkaan, vaan tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan naistutkimus täyttää lähes kaikki näennäistieteen tuntomerkit. Kirjoittajat arvostelivat erityisesti biologian sivuuttamista. He luettelivat myös väitteitä, joilla heidän mukaansa naistutkijat torjuvat epäsuotuisaa tietoa. Kirjoittajien mielestä naistutkimus ei näin ollen kuulu yliopistoon.[13] Tammisalo ja Niemelä katsovat naistutkimuksen sukupuolta, seksuaalisuutta ja kumppaninvalintaa koskevien päätelmien olevan osittain ristiriidassa evoluutiopsykologian tutkimustulosten kanssa [14]. Niemelän ja Tammisalo ovat ottaneet esiin kohtia, joissa naistutkimuksen päätelmät ovat heidän mukaansa tieteellisesti validoimattomia tai loogisesti epäpäteviä.[15] Lisäksi Tammisalo ja Niemelä väittävät naistutkimuksen käytäntöjen, muun muassa lähdeviittaamisen, poikkeavan yliopistollisen tutkimuksen normeista.[16][17]

Helsingin Sanomien artikkelissa vuonna 2008 Ilkka Niiniluoto pitää naistutkimuksen tietoteoriaa relativistisena ja siten tieteen tekemisen kannalta mahdottomana. Kirjailija Merete Mazzarella huomautti, ettei naistutkimuksen esittämä näkemys sukupuolesta vastaa nykytietoa ja ihmettelee, miksi pidetään ”poliittisesti korrektina” väittää, että sukupuoli on pelkkä sosiaalinen konstruktio. Mazzarella kertoi Harvardin yliopiston Larry Summersin joutuneen eroamaan pohdittuaan, voisiko sukupuoli vaikuttaa menestykseen eri akateemisilla aloilla. Naistutkijat ovat myös pyrkineet leimaamaan sosiaalipsykologian teorioita sopimattomiksi. Feministisen filosofian asiantuntija Kristina Rolin katsoi, etteivät Sandra Hardingin ja Judith Butlerin teoriat luo naistutkimukselle kestävää pohjaa.[18]

Vuonna 2009 oppiaineen nimi muutettiin naistutkimuksesta sukupuolentutkimukseksi Helsingin yliopistossa.[19] Pian muut yliopistot seurasivat perässä.[20]

Vastauksia arvosteluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistutkija Sari Charpentier on vastannut Niemelän ja Tammisalon väitteisiin, että koska arvostelun kohteena on kokonainen tieteenala, kyseessä on pikemminkin uho kuin perusteltu väite:

”kuka kehtaisi yhtä heikoin pohjatiedoin yrittää kommentoida samansuuntaisesti vaikkapa biologiatiedettä ja sen puitteissa tehtyä tutkimusta?”[21]

Filosofi ja uskontotieteilijä Leo Näreaho on huomauttanut, että arvostelussa tulisi tehdä ero empiirisesti ja filosofisesti tai yhteiskunnallisesti suuntautuneen naistutkimuksen välillä; puhe ”naistutkimuksesta” on liian laaja yleistys, koska käsite sisältää monenlaista tutkimusta. Näreaho myöntää kuitenkin valtavirtatutkimuksen aatteellisen sävyn ja sen, ettei siinä ole otettu huomioon evoluutiotutkimuksen tuloksia.[14]

Naistutkimuksen edustajat ovat arvostelleet yhteiskunnallisen sukupuolikysymyksen biologisointia ja esittäneet, että feministiteoreetikko Judith Butleria on tulkittu väärin.[22] Butlerin mukaan naiseus ja mieheys tai seksuaalisuuden muodot ovat kulttuurisesti rakennettuja käsitteitä.[23] Kirjallisuuskriitikko Putte Wilhelmssonin mukaan Niemelä ja Tammisalo eivät ole ymmärtäneet Butlerin teoriaa biologisten sukupuolten olemassaolosta.[24]

Feministisen tieteenfilosofian asiantuntijan Kristina Rolinin mukaan Keisarinnan uudet (v)aatteet ei onnistu tavoitteessaan todistaa naistutkimusta näennäistieteeksi. Rolin kirjoittaa, etteivät arvostelijat esitä ainoatakaan esimerkkiä naistutkimuksen väitteestä, joka olisi ristiriidassa luonnontieteiden kanssa. Sen sijaan Niemelä ja Tammisalo ohittavat tieteen arvosidonnaisuudesta käydyn tieteenfilosofisen keskustelun.[25]

Sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö arvioi keskustelun tilaa keväällä 2008. Hän huomautti, että Naistutkimus-lehden julkaisema kirja-arvio Keisarinnan uusista (v)aatteista oli ristiriitainen:

Kirja-arvostelussaan Tuula Juvonen toteaa ensin, että naistutkimus ei lainkaan esitä sukupuolta koskevia tosiasiaväitteitä, joten Niemelän ja Tammisalon kritiikki ei osu kohteeseensa. Sitten hän kuitenkin haluaa oikaista muutaman "väärinkäsityksen, joka koskee sukupuolta".

Arvostelija väitti ensinnäkin sukupuolia olevan useampia kuin kaksi ja toiseksi, että Darwinin teoria on ”elitistinen heteromiesnarratiivi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan” eikä Niemelän ja Tammisalon kirja esitä tähän mitään uutta. Tötön mukaan muut naistutkijat eivät uskaltaneet olla eri mieltä naistutkijoiden nimissä esiintyneen tutkija Tuula Juvosen nimissä ja näin Niemelän ja Tammisalon arvostelu ”osui napakymppiin”.[26]

Aviisi-lehden haastattelussa naistutkija Katariina Mäkinen kokee luonnontieteilijöiden synnyttämän keskustelun turhauttavana. ”Siinä ei tavallaan puhuta naistutkimuksesta, vaan kritisoidaan kaikenlaista laadullista tutkimusta luonnontieteen näkökulmasta.”[13]

Jukka Hankamäen näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Jukka Hankamäen mukaan naistutkimus on laiminlyönyt ontologisen näkökulman. Vaikka sukupuoli voidaankin esittää hyvin monella tavalla, sukupuolieron kaksiarvoisuus jää väistämättä voimaan olemassa olevana tosiasiana. Queer-teoria on kieltänyt osan todellisuudesta painottaessaan sukupuolen palauttamista esityksiin ja hylkäämällä varhaisemman feminismin tunnustamasta käsiteparista biologisen sukupuolen. Kuitenkin myös seksuaaliset suuntautumiset (homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus) ovat mahdollisia vain, jos ne voivat viitata kaksiarvoisen sukupuolieron puitteessa naisiin tai miehiin. Myös transsukupuolisuus tunnustaa epäsuorasti sukupuolieron kaksiarvoisuuden operoidessaan kyseisellä erolla. Hankamäen mielestä seksuaalivähemmistö- ja tasa-arvopolitiikkakin saavat oikeutuksensa ja parhaat mahdollisuutensa, jos ne valitsevat lähtökohdakseen kaksiarvoisen biologisen sukupuolieron.

Hankamäki vetoaa hermeneutikko Lauri Rauhalan jaotteluun ihmisen kehollisen, tajunnallisen ja situationaalisen todellistumistavan välillä. Sukupuolta voidaan tutkia luontevimmin kehollisella eksistenssitasolla, jolloin se osoittautuu sekä empiirisesti (eli biologisesti) että fenomenologisten havaintojen tasolla (eli fenotyyppisesti) kaksiarvoiseksi. Myös tajunnallisella eli ihmisen kuvittelukyvyn tasolla kaksiarvoinen sukupuoliero on keskeinen lähtökohta, sillä ihmisen seksuaaliset yllykkeet edellyttävät sukupuolen. Seksuaalista käyttäytymistä puolestaan voidaan tarkastella situationaalisella tematisaatiotasolla (esimerkiksi sosiaalisena ilmiönä), mutta tällöinkin kanssakäymisen lähtökohdaksi pitäisi tunnustaa sukupuolieron kaksiarvoisuus, sillä se on arkielämän uskottava lähtökohta. Sen enempää heteroiden kuin homojenkaan elämän tutkimista ja tulkintaa ei pitäisi alistaa queer-teoreetikoiden ja transgenderistien näkökulmasta tapahtuvalle biologisen sukupuolen kiistämisyritykselle. Hankamäen mielestä queer-teoreetikot ja suuri osa naistutkijoista ovat muodostaneet eräänlaisen tiedepoliittisen puolueen, jonka avulla he pyrkivät käyttämään joukkovoimaa ja luomaan kuvitelman tieteellisestä vaikutusvallasta.[27]

Muuta arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2007 julkaistiin Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittama artikkeliteos Mies vailla tasa-arvoa, joka väittää tasa-arvokeskustelua yksipuoliseksi.[28] Pasi Malmi kirjoittaa artikkelissaan, että naistutkimuksessa tasa-arvokeskustelun kannalta ongelmallisinta on sen jakautuminen toisaalta tasa-arvoa kannattaviin ja toisaalta naisten ylivertaisuutta korostaviin teorioihin, kuten feministiseen erilaisuusteoriaan ja standpoint-tietoteoriaan. Malmin mukaan osa tutkimuksesta on naisten vallan lisäämiseen tähtäävää ja tarkoitushakuista. Feministisessä tutkimuksessa on käytetty sukupuolijärjestelmästä karkeita yksinkertaistuksia tekevää patriarkaattiteoriaa. Malmin mukaan miesten ei kannata vastustaa kaikkea naistutkimusta vaan haastaa naisten ylivertaisuutta ja maskuliinisuuden pahuutta korostava puhe.[29]

Malmi kyseenalaistaa sellaisten oikeuspoliittista vaikuttamista harjoittavien naistutkijoiden toimintaa, jotka pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä siten, että se antaisi miehille automaattisesti kovempia rangaistuksia samoista rikoksista kuin naisille. Malmi huomauttaa yhtäältä, että tilastojen valossa näin käytännössä jo menetellään, ja toisaalta, että ajatus perustuu seksistiseen ja vanhoilliseen näkemykseen siitä, että mies on aina syyllinen ja nainen aina uhri.[30]

Ossi Korkeamäki ja Tomi Kyyrä haastavat tilastotulkinnan, jonka mukaan naisen palkka on 80 % miehen palkasta. Heidän mukaansa sukupuolten välinen palkkaero johtuu ennen kaikkea siitä, että naiset hakeutuvat useammin matalapalkkaisille aloille tähtäävään koulutukseen ja tyytyvät työelämässä miehiä pienempään palkkaan. Toinen tekijä on valikoituminen eri tehtäviin yritysten sisällä, joka on kuitenkin viime vuosikymmeninä vähentynyt. Korkeamäen ja Kyyrän mukaan naisten palkka on yksityisellä sektorilla 96 % miehen palkasta samassa työtehtävässä ja samalla kokemuksella ja koulutuksella; erossa saattaa olla kyse lainvastaisesta syrjinnästä. Tilastojen mukaan naiset ovat kuitenkin miehiä useammin poissa työpaikalta sairastelun vuoksi, mikä saattaa selittää jäljelle jäävän palkkaeron.[31]

Hannu T. Sepponen käsittelee feministisiä väkivaltatutkimuksia ja niihin liittyvää miehiä syyllistävää julkista kampanjointia, jota hän kuvailee ideologisesti sävytetyksi lavastukseksi. Näkyvästi uutisoiduissa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksissa naisia tutkitaan väkivaltatilanteissa ainoastaan uhreina ottamatta huomioon vuorovaikutustilannetta tai esimerkiksi naisten omaa alkoholinkäyttöä. Väkivalta puolestaan on määritelty mahdollisimman laveasti korkeiden tilastolukujen aikaansaamiseksi. Vuoden 1998 tutkimuksessa lyömisen kaltaisen väkivallan kohteeksi kertoi joutuneensa 1,8 % naisista, kun vuonna 2006 määrä oli enää alle prosentin. Kuitenkin tulkinnan mukaan väkivallan kohteeksi joutui 7 % naisista ja julkisuudessa puhuttiin jopa 40 prosentista, joka on joskus parisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden naisten osuus. Vastaavia tutkimuksia on tehty myös muissa maissa, joissa on saatu vielä korkeampia prosenttilukuja.[32]

Sepposen mukaan poliisien tilastoissa myös naisten osuus miehiin ja lapsiin kohdistuvista väkivaltarikoksista on merkittävä, mutta asiasta on tehty vähän tutkimusta. Ensi- ja turvakotien liitto sai väkivaltaisia naisia auttaakseen vuonna 2004 Raha-automaattiyhdistykseltä rahoituksen tilanteen kartoittamiseen. Asiasta suuttuneet naisjärjestöt vastustivat hanketta, koska niiden mukaan on jo tiedossa, että väkivalta on miesongelma.[32]

Miestutkija Mira Karjalainen pitää Voima-lehdessä Mies vailla tasa-arvoa -kirjan tasoa pettymyksenä. Kirjoittajat eivät Karjalaisen mukaan tunne kriittistä naistutkimusta eivätkä siihen liittyvää tutkimuksen subjektiivisuuden käsitettä.[33]

Naisliikkeen Tulva-lehti vastasi kirjan saamaan huomioon tekemällä naistutkimuksen arvostelusta teemanumeron. Tulva otsikoi: Tulta munille! Jo riittää miesaktivismi. Se haastatteli neljää naistutkimuksen kriitikkoa ja kirjoitti kustakin pilkka-artikkelin. Tulvan päätoimittajan Anne Moilasen mukaan kritiikissä on kyse vain muutaman ”miesasiahäirikön” hyökkäyksestä. Tutkija Arto Jokinen arvioi, että hyökkäyksen motiivina olisi tiedepoliittinen pyrkimys vähentää naistutkimuksen saamaa julkista tukea.[34]

Keskustelu Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa käyty naistutkimusväittely liittyy keskeisesti naistutkija Eva Lundgreniin, jonka väkivaltatutkimus Slagen dam nimettiin vuoden naisteoksi Ruotsissa vuonna 2002. Tutkimuksen mukaan 46 % naisista joutuu miesten väkivallan kohteeksi.[35]

Politiikan tutkija Bo Rothstein syytti Dagens Nyheterissä maaliskuussa 2005 feministejä sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä ja huomautti, ettei heidän retoriikkaansa pidettäisi sopivana, jos se kohdistuisi miesten sijaan vaikkapa johonkin etniseen vähemmistöön. Rothstein kuvaili Lundgrenin tekemää väkivaltatutkimusta epätieteelliseksi. Lundgrenin ja Maud Eduardsin tutkimuksen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta on miesten normaali piirre, vaikka muiden tutkijoiden mukaan väkivaltaisuuteen vaikuttavat muun muassa mielenterveysongelmat. Rothstein väittää, että Lundgrenin ja Eduardsin puutteellinen tutkimusmetodiikka ja käsitteistön muodostus johtavat vääristeleviin tuloksiin. Rothsteinin mukaan feministiset tutkimukset eivät noudata sitä linjaa, josta on pidettävä kiinni monikulttuurisessa yhteiskunnassa.[36]

Pian Rothsteinin kannanoton jälkeen Ruotsin tv esitti Evin Rubarin radikaalifeminismiä käsittelevän dokumentin Miesvihaajat (Könskriget). Dokumentissa esiintynyt Lundgren väitti, että Ruotsissa toimii lapsia rituaalisesti uhraava satanistinen pedofiiliverkosto. Ohjelmassa haastatellulla rikosasiantuntijalla ei kuitenkaan ollut tietoa tapauksista, joissa lapsia olisi tapettu uhrimenoin. Ohjelmassa naistukijärjestön edustaja siteerasi Lundgrenin teoriaa niin sanotusta normalisoitumisprosessista, jossa miehet aivopesevät naiset hyväksymään heihin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen alistamisen.[37]

Dokumenttia seurannut kohu johti Lundgrenin tutkimusmateriaalin viralliseen tarkastamiseen. Uppsalan yliopiston nimeämien tarkastajien mukaan Lundgren oli vetänyt liian yksioikoisia johtopäätöksiä tutkimustuloksistaan. Lundgren oli väittänyt, ettei normaalien ja väkivaltaisten miesten välillä ole eroa esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen. Hän oli haastatellut kymmenkunta miestä ja naista, jotka asuivat jyrkästi kristillisellä seudulla Norjassa, ja katsonut tulosten olevan yleistettävissä kaikkiin parisuhteisiin. Lundgrenin johtopäätöksellä ei tarkastajien mukaan ollut tukea edes näin puutteellisessa tutkimusmateriaalissa.[38]

Lundgrenin puolelle asettui 14 muuta naistutkijaa, jotka kirjoittivat vastineen Dagens Nyheteriin. Naistutkijoiden mukaan tutkimuksen tarkastajiksi nimetyt valtiotieteilijät olivat tehtävään epäpäteviä, koska heidän oma tutkimuksensa kohdistuu osittain eri tutkimusalalle. Puolustajiensa mukaan Lundgren jatkaa hermeneuttista tutkimusperinnettä, jossa falsifioitavuudella ei ole ”suurempaa merkitystä”. Lundgrenin johtopäätöksissä on kyseessä vain eräs tulkinta asiasta, ja tarkastajien tekemä johtopäätös on samoin vain eräs tulkinta.[39]

Rothsteinin ja Arne Jarrickin mielestä ei ole perusteltua, että naistutkimusta saisivat arvioida vain naistutkijat. He huomauttavat, että Lundgrenin sukupuolisyrjintää ajavalla tutkimuksella on vaikutettu Ruotsin lainsäädäntöön, ja kritisoivat Uppsalan yliopistoa siitä, ettei se ryhtynyt jatkotoimenpiteisiin Lundgrenin suhteen. Rothstein ja Jarrick muistuttavat, että vaikka todisteita suoranaisesta tutkimusvilpistä ei löytynytkään, Lundgren ei suostunut luovuttamaan tarkastajille kaikkea pyydettyä tutkimusmateriaalia.[40] Rothstein kritisoi ruotsalaista naistutkimusta kaiken kaikkiaan laaduttomaksi ja huomauttaa, että lähes puolella sen professoreista ei ole yhtään vertaisarvioidussa tiedelehdessä julkaistua artikkelia, vaikka naistutkimukseenkin erikoistuneita lehtiä on useita.[41]

Keskustelu Norjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjassa sukupuolentutkimuksen tutkimusprojektin valtiontukea ei jatkettu vuonna 2012 Tiedeneuvoston ehdotuksen mukaisesti. Asiasta vastaavan ministerin mukaan syynä oli budjetin tiukkuus, mutta yleisesti arvellaan, että varsinainen syy oli kansallisen televisiokanava NRK:n tuottaman Brainwash-ohjelmasarjan nostattama keskustelu konstruktionistiselle tutkimukselle ja tasa-arvopolitiikalle myönnetyn tuen tarpeellisuudesta.[42][43] Pohjoismaiden ministerineuvosto lakkautti myös vuoden 2011 lopussa Oslon yliopiston yhteydessä toimineen pohjoismaisen tasa-arvotiedon keskuksen, NIKK:n.[44]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kitch, S. L. (2000): Higher Ground: From Utopianism to Realism in American Feminist Thought and Theory. Chicago: University of Chicago Press
  2. Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet: Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta, s. 11. Helsinki: Terra cognita, 2006. ISBN 952-5202-95-X.
  3. Lindberg, H.: Only Women Bleed? A Critical Reassessment of Comprehensive Feminist Social Theory (Väitöskirja) 29.4.2009. Örebro: Örebro universitet, Institutionen för samhällsvetenskap. Viitattu 7.10.2009. (englanniksi)
  4. Paglia, C (1992): Sex, Art and American Culture: Essays. New York: Vintage.
  5. Paglia, C (1990) Sexual Personae: Art and Decadence from Nefertiti to Emily Dickinson. London: Yale University Press.
  6. Ebert, Teresa. (1991) The Politics of the Outrageous. The Women's Review of Books, s. 12–13.
  7. Kasraie, Mary Rose. (1993) Review: Sexual Personae. South Atlantic Review, s. 132–135.
  8. Hoff Sommers, C.(1994): Who Stole Feminism? New York: Simon & Schuster.
  9. Hoff Sommers, C. (2001): The War Against Boys. New York: Simon & Schuster.
  10. Patai, D, Koertge, N. (1995): Professing Feminism: Cautionary Tales from the Strange World of Women's Studies. New York: Basic Books.
  11. Patai, D. (2000): Heterophobia: Sexual Harassment and the Future of Feminism. Lanham MD: Rowman & Littlefield.
  12. Patai, D. ja Corral, W. H. (toim. 2005): Theory's Empire: An Anthology of Dissent. New York: Columbia University Press.
  13. a b Jantso Jokelin, Myytävänä minä, naistutkimuksen maisteri Katariina Mäkisen haastattelu, Aviisi 1/2007. Viitattu 9.4.2008.
  14. a b Näreaho L.: Naistutkimus pseudotiedettä? Vartija: arviot, 4/2006
  15. Niemelä, J. K. ja Tammisalo, O.: Pseudotiede on pesiytynyt yliopistoon. Skeptikko 3/2006.
  16. Niemelä, J. K.: Eevan tyttäristä ja vähän muustakin. Skeptikko 2/2007.
  17. Niemelä, J. K.: Putte Wilhelmssonin kolumni: Joukossa skeptisyys tiivistyy
  18. Austin, Patrik: Naistutkimus kuumentaa tunteita. Totuus riippuu näkökulmasta, väittävät feministit. Helsingin Sanomat, Tiede & Luonto 4.3.2008, s. D2
  19. Naistutkimus on nyt Helsingissä sukupuolentutkimusta Yle Uutiset. Viitattu 17.11.2017.
  20. Naistutkimus on nyt sukupuolentutkimusta - Arkisto - Lapin yliopisto - University of Lapland - Lapplands universitet www.ulapland.fi. Viitattu 17.11.2017.
  21. Charpentier, S.: Vuoropuhelua etsimässä Tieteessä tapahtuu: Keskustelua, 8/2005
  22. Hekanaho P. L. ja Tuhkanen M.: ”Queer-teorian sukupuoli ja paradigmaattisten erojen ongelma.” Niin & Näin 2/2005, 7–15.
  23. Rydman J.: Lyhyesti. Tieteessä tapahtuu 7/2006
  24. Wilhelmsson, P.: Joukossa skeptisyys tiivistyy. Turun Sanomat 17.8.2007
  25. Rolin K.: Näyttö naistutkimuksen epätieteellisyydestä jäi esittämättä. Tieteessä tapahtuu 8/2006.
  26. Töttö, P.: Naistutkimuksen koskemattomuus. HS Tiede & Luonto 1.4.2008.
  27. Hankamäki J. (2007): Seksit selviksi. Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia?. Helsinki: Feenix kustannus.
  28. Kotro, A. ja Sepponen, H. T. (toim. 2007): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 256 s.
  29. Malmi, P. (2007): Mikä feminismissä ja naistutkimuksessa mättää? teoksessa Kotro A. ja Sepponen, H. T. (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, s. 8–13.
  30. Malmi, P. (2007): Sama rikos, eri rangaistus, teoksessa Kotro A. ja Sepponen, H. T. (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, s. 8–13.
  31. Korkeamäki, O. ja Kyyrä, T. (2007): Naisen euro on 96 senttiä, teoksessa Kotro A. ja Sepponen, H. T. (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, s. 8–13.
  32. a b Sepponen, H. T. (2007): Vihollinen vuoteessasi? teoksessa Kotro A. ja Sepponen, H. T. (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, s. 8–13.
  33. Karjalainen, M.: Naiset ovat perseestä. Voima 8/2007.
  34. Moilanen, Anne: Miehet menneisyydestä. Tulva 8/2008.
  35. Uppsala Universitet: Prisbelönt feminist. Lehdistötiedote 15.4.2002.
  36. Rothstein, B. (2005): Männen diskrimineras av urartad feminism. DN Debatt 6.3.2005.
  37. Granskningsnämnden för radio och tv: Beslut. Dokument inifrän: Könskriget, del 1 och 2.. 22.5.2005.
  38. Lisinski S.: Eva Lundgren kritiseras men frias. Dagens Nyheter 15.12.2005.
  39. Bondensamt, F. ym.: Eva Lundgrens granskare saknar kompetens för uppgiften. DN Debatt 14.12.2005.
  40. Jarrick, A. ja Rothstein, B.: Uppsala universitet friar sig självt. UNT Debatt 22.1.2006.
  41. Rothstein, B.: "Svenska genusforskare håller inte måttet". DN Debatt 12.11.2006.
  42. Aftenposten: Kjønnsforskningen mister 56 millioner aftenposten.no. 23.11.2011. Viitattu 14.12.2011. Norja
  43. Uncertain future for the Research Council’s gender initiative Gender In Balance Research. Viitattu 16.12.2011.
  44. Nykymuotoinen NIKK lakkautetaan 23.11.2011. NIKK. Viitattu 30.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]