NHL-kausi 1954–1955

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NHL-kausi 1954–1955 oli National Hockey Leaguen historian 38. kausi. Sen aikana kuusi NHL-joukkuetta pelasi kukin 70 runkosarjaottelua.[1] Stanley Cupin voitti Detroit Red Wings, joka kukisti finaalisarjassa Montreal Canadiensin otteluvoitoin 4–3.[2][3]

Runkosarjan pistepörssin ja Art Ross Trophyn voitti Montreal Canadiensia edustanut Bernie Geoffrion.[4] Geoffrion keräsi 70 ottelussa yhteensä 75 tehopistettä, joista 38 oli maaleja ja 37 syöttöpisteitä.[5] Hän myös jakoi maalipörssin voiton Maurice Richardin kanssa 38 osumallaan.[4] Pudotuspelien pistepörssin ykkönen oli puolestaan Detroit Red Wingsin Gordie Howe. Hän teki 11 pudotuspeliottelussa 20 tehopistettä, joista 9 oli maaleja ja 11 maaliin johtaneita syöttöjä.[6] Hart Trophyn sai Toronto Maple Leafsia edustanut Ted Kennedy.[7]

Parhaalle puolustajalle jaettavan Norris-palkinnon voitti Montreal Canadiensin Doug Harvey,[8] ja parhaan tulokkaan Calder Memorial Trophyn sai Chicago Black Hawksia edustanut Ed Litzenberger.[9]

Pyhän Patrickin päivänä 17. maaliskuuta 1955 Montreal Canadiensin ja Detroit Red Wingsin välisen runkosarjaottelun yhteydessä sattui kuuluisa mellakka, joka tunnetaan englanniksi nimellä ”Richard Riot” ja ranskaksi nimellä ”L’Émeute”. Neljä päivää aiemmin Maurice Richard oli ottanut yhteen häntä mailalla päähän lyöneen Boston Bruins -puolustaja Hal Laycoen kanssa. Nujakan yhteydessä myös tapaukseen puuttunut linjatuomari Cliff Thompson oli joutunut Richardin iskun kohteeksi. Tämän seurauksena NHL:n presidentti Clarence Campbell asetti tuolloin NHL:n pistepörssin kärjessä olleen Richardin pelikieltoon koko loppukauden ajaksi. Kyseessä oli siihen mennessä pisin NHL:ssä annettu pelikielto. Laycoe ei sen sijaan saanut tilanteesta minkäänlaista rangaistusta.[10][11][12][13]

Päätös raivostutti kanadanranskalaiset, joille Richard oli suuri urheilusankari ja kanadanranskalaisuuden ilmentymä. Niinpä Campbellin tullessa katsomaan Montrealin kotiottelua Detroitia vastaan hänet otettiin vastaan buuauksin ja hänen päälleen viskeltiin muun muassa kananmunia. Ensimmäisen erän päätyttyä Campbellin suuntaan heitettiin kyynelkaasupommi. Niinpä ottelun tapahtumapaikkana toiminut Montreal Forum jouduttiin evakuoimaan, ja Detroit nimettiin ottelun voittajaksi vain yhden erän jälkeen. Mellakoiva yleisö jatkoi kuitenkin riehumistaan kaduilla rikkoen muun muassa ikkunoita ja kääntäen autoja ylösalaisin. Kahdentoista poliisin lisäksi 25 siviiliä loukkaantui ja yli 60 ihmistä pidätettiin. Lisävahinkojen estämiseksi Richard vetosi seuraavana päivänä yleisöön radiossa, jotta kaaos saataisiin päättymään, ja tämän jälkeen väkivaltaisuuksia ei enää esiintynyt.[10][11][12][13]

Runkosarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, V = voitot, H = häviöt, T = tasapelit, Pist. = pisteet, + = tehdyt maalit, − = päästetyt maalit. Pudotuspeleihin päässeet joukkueet on lihavoitu.

Joukkue O V H T Pist. +
Detroit Red Wings 70 42 17 11 95 204 134
Montreal Canadiens 70 41 18 11 93 228 157
Toronto Maple Leafs 70 24 24 22 70 147 135
Boston Bruins 70 23 26 21 67 169 188
New York Rangers 70 17 35 18 52 150 210
Chicago Black Hawks 70 13 40 17 43 161 235

[1][4]

Runkosarjan pistepörssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, M = maalit, S = syötöt, Pist. = pisteet, RM = rangaistusminuutit

Pelaaja Joukkue O M S Pist. RM
Bernie Geoffrion Montreal Canadiens 70 38 37 75 57
Maurice Richard Montreal Canadiens 67 38 36 74 125
Jean Béliveau Montreal Canadiens 70 37 36 73 58
Dutch Reibel Detroit Red Wings 70 25 41 66 15
Gordie Howe Detroit Red Wings 64 29 33 62 68
George Sullivan Chicago Black Hawks 70 19 42 61 51
Bert Olmstead Montreal Canadiens 70 10 48 58 103
Sid Smith Toronto Maple Leafs 70 33 21 54 14
Ken Mosdell Montreal Canadiens 70 22 32 54 82
Danny Lewicki New York Rangers 70 29 24 53 8

[5]

Pudotuspelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Välierät     Stanley Cup -finaali
                 
  1  Detroit Red Wings 4  
  3  Toronto Maple Leafs 0    
      1  Detroit Red Wings 4
      2  Montreal Canadiens 3
  2  Montreal Canadiens 4    
  4  Boston Bruins 1  

[14]

Pudotuspelien pistepörssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, M = maalit, S = syötöt, Pist. = pisteet, RM = rangaistusminuutit

Pelaaja Joukkue O M S Pist. RM
Gordie Howe Detroit Red Wings 11 9 11 20 24
Ted Lindsay Detroit Red Wings 11 7 12 19 12
Alex Delvecchio Detroit Red Wings 11 7 8 15 2
Bernie Geoffrion Montreal Canadiens 12 8 5 13 8
Jean Béliveau Montreal Canadiens 12 6 7 13 18
Floyd Curry Montreal Canadiens 12 8 4 12 4
Dutch Reibel Detroit Red Wings 11 5 7 12 2
Calum MacKay Montreal Canadiens 12 3 8 11 8
Ken Mosdell Montreal Canadiens 12 2 7 9 8
Vic Stasiuk Detroit Red Wings 11 5 3 8 6

[6]

NHL-palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prince of Wales Trophy: Detroit Red Wings [15]
Art Ross Trophy: Bernie Geoffrion, Montreal Canadiens [16]
Calder Memorial Trophy: Ed Litzenberger, Chicago Black Hawks [9]
Hart Trophy: Ted Kennedy, Toronto Maple Leafs [7][17]
James Norris Memorial Trophy: Doug Harvey, Montreal Canadiens [8]
Lady Byng Memorial Trophy: Sid Smith, Toronto Maple Leafs [18]
Vezina Trophy: Terry Sawchuk, Detroit Red Wings [19]

Tähdistökentälliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ykköstähtikenttä   Pelipaikka   Kakkostähtikenttä
Harry Lumley, Toronto Maple Leafs maalivahti Terry Sawchuk, Detroit Red Wings
Doug Harvey, Montreal Canadiens puolustaja Fern Flaman, Boston Bruins
Red Kelly, Detroit Red Wings puolustaja Bob Goldham, Detroit Red Wings
Jean Béliveau, Montreal Canadiens keskushyökkääjä Ken Mosdell, Montreal Canadiens
Sid Smith, Toronto Maple Leafs vasen laitahyökkääjä Danny Lewicki, New York Rangers
Maurice Richard, Montreal Canadiens oikea laitahyökkääjä Bernie Geoffrion, Montreal Canadiens

[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 1954–1955 Standings NHL.com. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  2. Fitzpatrick, Jamie: Most Stanley Cup Wins by Team About.com. 13.6.2012. IAC/InterActiveCorp. Arkistoitu 24.4.2013. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  3. Stanley Cup Champions CBSSports.com. 2013. CBS Interactive. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  4. a b c d 1954–55 NHL Season Summary Hockey-Reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  5. a b 1954–1955 – Regular Season – Stats NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  6. a b 1954–1955 – Playoffs – Stats NHL.com. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  7. a b Hart Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  8. a b James Norris Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  9. a b Calder Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  10. a b Flatter, Ron: The Rocket lit up hockey ESPN.com. ESPN Internet Ventures. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  11. a b Himanen, Jari: Jääkiekon kuuluisin mellakka Jatkoaika.com. 17.3.2005. Jatkoaika. Viitattu 1.5.2013.
  12. a b The Richard Riot Canadiens.com. 2008. Club de hockey Canadien, Inc. Arkistoitu 1.3.2022. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  13. a b Palonen, Joose: Kansallispeliä. Kamppailu kansallisista identiteeteistä jääkiekkoilija Maurice Richardia käsittelevissä teksteissä (sivu 8 – pdf:n sivu 12) Tutkielmat.uta.fi. Toukokuu 2008. Tampereen yliopisto. Viitattu 1.5.2013. [vanhentunut linkki]
  14. 1954–55 NHL Playoff Results HockeyDB.com. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  15. Prince of Wales Trophy NHL.com. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  16. Art Ross Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  17. Fitzpatrick, Jamie: NHL Most Valuable Player: List of Hart Trophy Winners About.com. 2013. IAC/InterActiveCorp. Arkistoitu 11.5.2013. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  18. Lady Byng Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  19. Vezina Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)