Musta jää (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Musta jää
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Petri Kotwica
Käsikirjoittaja Petri Kotwica
Tuottaja Kai Nordberg, Kaarle Aho
Säveltäjä Eicca Toppinen
Kuvaaja Harri Räty
Leikkaaja Jukka Nykänen
Pääosat Outi Mäenpää
Martti Suosalo
Ria Kataja
Ville Virtanen
Sara Paavolainen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Making Movies Oy
Levittäjä Sandrew Metronome
Ensi-ilta 19. lokakuuta 2007
Kesto 100 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 800 000 € (SES 500 000 €)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Musta jää on 19. lokakuuta 2007 ensi-iltaan tullut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Petri Kotwica. Kyseessä on Kotwican toinen pitkä elokuva. Elokuva suunnattiin myös kansainvälisille markkinoille. Ennen varsinaista ensi-iltaa se esitettiin Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla saman vuoden syyskuun 26. päivänä.

Mustan jään on tuottanut Kai Nordberg (Making Movies), ja se on suomalais-saksalainen yhteistuotanto. Kotwica käsikirjoitti ja suunnitteli elokuvaa vuosikausia, ja hankkeen välissä ehti valmistua syksyllä 2005 ensi-iltansa saanut Koti-ikävä. Elokuvan alkuperäismusiikin on säveltänyt Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppinen, ja tunnuskappaleen ”Black Ice” laulaa Hanna Pakarinen.

Musta jää sai kaikkiaan kuusi Jussi-palkintoa, muun muassa sarjoissa paras elokuva, ohjaus (Kotwica), naispääosa (Mäenpää) ja käsikirjoitus (Kotwica).

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan juoni käsittelee mustasukkaisuutta. Saara (Outi Mäenpää) saa selville, että hänen arkkitehtimiehellään Leolla (Martti Suosalo) on suhde nuoren opiskelijan Tuulin (Ria Kataja) kanssa. Asian suoran kohtaamisen sijaan Saara alkaa suunnitella monimutkaista kostoa ja tutustuu Tuuliin ystävänä.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan ensi-illan yhteydessä kriitikot olivat yksimielisiä sen ansioista. Esimerkiksi Markus Määttänen (Aamulehti) totesi: ”Petri Kotwica pelasti juuri suomalaisen elokuvan”.[1]

Televisioesityksen yhteydessä Tv-maailman kriitikko pitää elokuvaa ”lähes täysosumana”. Trillerin alku on hänen mukaansa nautittavan hillittyä, pidätellyn väkivallan uhalla leikittelyä. Elokuvassa on sopivasti melodraamaa, realismia ja pelottavuutta, joskin juonessa on liikaa uskomattomia käänteitä.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Outi Mäenpää  Saara  
 Ria Kataja  Tuuli  
 Martti Suosalo  Leo  
 Ville Virtanen  Ilkka  
 Sara Paavolainen  Lea  
 Philipp Danne  Uwe  
 Matti Laine  Komu  
 Väinö Heiskanen  Joonas  
 Christian Hagman  Hade  
 Netta Heikkilä  Krista  
 Kirsi Ylijoki  naispoliisi  
 Kai Nordberg  poliisi  
 Jukka-Pekka Huuskonen  poliisi  
 Hanna Bergholm  tyttö ovella  
 Marjut Maristo  tyttö naamiaisissa  
 Sara Norberg  baarimikko  
 Nicole Torday  baarityöntekijä  
 Camilla O'Connor  tarjoilija ravintolassa  
 Pipsa Penttinen  vaalea nainen baarissa  
 Arttu Eloranta  kaveri jatkoilla  
 Aulikki Mattila  kaveri jatkoilla  
 Katja-Maria Taavitsainen  kaveri jatkoilla  
 Emilia Sinisalo  vastaanottovirkailija  
 Anne von Keller  hoitaja  
 Satu Lipponen  leikkaussalihoitaja  
 Kristiina Morelius  leikkaussalihoitaja  
 Maija Tuominen  leikkaussalihoitaja  
 Arja-Liisa Koivisto  leikkaussalihoitaja  
 Jyrki Ruotsalainen  leikkaussalihoitaja  
 Kirsti Kosonen  pahoinpidelty potilas  
 Pauliina Marjasalo  sektiopotilas  
 Petra Hilkkola  keskosvauva  
 Selma Vilhunen  siivooja  
 Cleaning Women  yhtye naamiaisissa  
 Tulikansa  tulitaiteilijat  

Uudelleenfilmatisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustasta jäästä tehtiin Etelä-Koreassa uudelleenfilmatisointi, mikä on harvinaista suomalaisessa elokuvassa. Kolmiodraaman korealaisversio on kansainvälisessä jakelussa nimellä Love, In Between (”Rakkauden välissä”). Kotwica myi tarinansa oikeudet korealaisille keväällä 2010. Puoli vuotta myöhemmin valmistunut elokuva keräsi elokuvateattereissa yli 100 000 korealaiskatsojaa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Musta jää (elokuva) Elonet. Lehdistöarvio
  2. MH: Musta jää, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 48/2013 sivu 17
  3. Lehtonen, Veli-Pekka: Suomalaiselokuvasta harvinainen uusintafilmatisointi Etelä-Koreassa Helsingin Sanomat. 2.10.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.