Kirsi Ylijoki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirsi Ylijoki
Kirsi Ylijoki huhtikuussa 2011.
Kirsi Ylijoki huhtikuussa 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt 29. kesäkuuta 1969 (ikä 50)
Rauma, Suomi
Ammatti näyttelijä
Puoliso Eicca Toppinen
Näyttelijä
Aktiivisena 1993–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kirsi Ylijoki (s. 29. kesäkuuta 1969 Rauma) on suomalainen näyttelijä. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1995. Hän toimii freelance-näyttelijänä ja on esiintynyt teatteriurallaan muun muassa Suomen Kansallisteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Espoon teatterissa ja Komediateatteri Arenassa.[1][2][3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylijoki on esiintynyt monissa televisiorooleissa. Ensimmäinen televisiosarja, jossa hän esiintyi, oli MTV3:lla 1990-luvun lopulla esitetty draamasarja Sydän toivoa täynnä, jossa hän esitti yhtä päähenkilöä, Millaa. Myöhemmin hän on näytellyt Paulaa Yle TV1:n vuonna 2000 esittämässä komediasarjassa Töissä rakas, Ritva Kerästä Nelosella vuonna 2004 esitetyssä draamakomediasarjassa Headhunters, Nella Kvistiä TV1-kanavan draamasarjassa Kotikatu vuosina 2004–2006 ja Kiti Kuikkaa, yhtä päähenkilöistä, MTV3:n vuosina 2007–2010 esittämässä draamasarjassa Sydänjää.[3][4] Vuonna 2000 ensiesitettiin Veijo Meren näytelmään perustuva televisioelokuva Sotamies Jokisen vihkiloma, jossa Ylijoki esittää Anelmaa,[5][6] ja vuonna 2005 hänet nähtiin TV1:n kolmiosaisessa minisarjassa NDA – Salassapitosopimus. Hänet on nähty myös televisiosarjoissa Hyvät neuvot kalliit ja Tahdon asia.[3] Vuonna 2018 Ylijoki nähtiin Susanna Reinbothin roolissa televisiosarjassa Keisari Aarnio.

Ensimmäinen teatterielokuva, jossa Ylijoki esiintyi, oli Ere Kokkosen ohjaama, Arto Paasilinnan romaaniin perustuva komediaelokuva Kymmenen riivinrautaa (2002), jossa hän esittää Tuula Virtasta. Muita elokuvia, joissa hän on näytellyt, ovat pitkä elokuva Musta jää (2007), jonka ohjasi Petri Kotwica, ja lyhytelokuvat Perinteinen 60 km (2001) ja Milja (2005).[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylijoen puoliso on Apocalyptica-yhtyeestä tunnettu Eicca Toppinen. Heillä on kaksi poikaa.[4] Eicca Toppinen ja Kirsi Ylijoki ovat olleet yhdessä vuodesta 1996 asti ja he menivät naimisiin vuonna 1997. Heillä on myös yhteinen musiikkiprojekti, kellaribändinä 2010 aloittanut Cherry & the Vipers, jossa Kirsi Ylijoki laulaa ja Eicca Toppinen soittaa rumpuja.[7] Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Cherry & the Vipers syyskuussa 2013.[8]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parkkonen, Sari: Kirsi Ylijoki. ”En ole mustasukkainen” Me Naiset. 27.1.2010 (päivitetty 28.1.2010). Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.1.2010.
  2. Kirsi Ylijoki (arkistolinkki) Actors. Actors in Scandinavia. Viitattu 31.1.2010.
  3. a b c Kirsi Ylijoki (arkistolinkki) Helsingin Freet. Helsingin Freelancenäyttelijäyhdistys. Viitattu 2.9.2011.
  4. a b Kaukovirta, Kaisa: Näytteleminen on vaihtokauppoja (arkistolinkki) Turun Sanomat. 4.1.2010. Turku: TS-Yhtymä Oy. Viitattu 31.1.2010.
  5. Perälä, Reijo: Sotamies Jokisen vihkiloma uhkaa kärytä, kun morsian puuttuu Yle Elävä arkisto. 17.10.2008 (päivitetty 21.02.2018). Yleisradio Oy. Viitattu 31.1.2010.
  6. a b Kirsi Ylijoki Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 31.1.2010.
  7. Lassfolk-Feodoroff, Crista: Rokkikansa kerääntyy Söderkullaan lauantaina Sipoon Sanomat. 26.5.2011. Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 2.9.2011.
  8. Yhtyeen kotisivu (arkistolinkki) Cherry & the Vipers. Viitattu 20.9.2014.