Morris K. Jessup

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Morris Ketchum Jessup (2. maaliskuuta 1900 Rockville, Indiana – 29. huhtikuuta 1959) oli yhdysvaltalainen tiedemies, kirjailija ja valokuvaaja. Hänet yhdistetään erityisesti Philadelphia-koe-nimellä tunnettuun salaliittoteoriaan, vaikka hän ei itse osallistunut väitetyn kokeen suorittamiseen tai sen suunnitteluun ja valmisteluun.

Henkilöhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1917 Jessup ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan. Hän yleni kersantiksi.[1]

Sodan jälkeen hän kirjoittautui Drake-ylipistoon Iowan Des Moinesissa ja sittemmin Michiganin yliopistoon opiskelemaan astronomiaa ja matematiikkaa. Tohtorin väitökseen johtavia opintoja suorittaessaan 1920-luvulla hän osallistui Michiganin yliopiston tutkimusryhmään. Jessup sai ryhmässä valmiiksi tutkimuksen, jossa löydettiin useita uusia fyysisiä kaksoistähtiä yliopiston Lamont-Hussey observatoriossa Bloemfonteinissa Etelä-Afrikassa. Jessup käytti materiaalia tohtorinväitökseensä ja ne julkaistiin 1933.[1] Hänen arvoaan ei ilmeisesti vahvistettu 1930-luvun laman sekavissa oloissa, mutta nimitystä käytettiin. Laman aikana Jessup otti vastaan tehtäviä, jotka eivät vastanneet koulutusta. Eräs näistä oli valokuvaajan työ maya-raunioita tutkineessa ryhmässä. Edelleen hän oli mukana inka-kulttuuria tutkineessa ryhmässä.

Jessupin kiinnostus 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun ufo-ilmiöön johti kirjaan A Case for the Ufo, jonka hän sai valmiiksi tammikuussa 1955.[1] Kirja myi kohtuullisesti ja siitä otettiin taskukirjapainos syksyllä 1955. Hänen seuraava kirjansa oli UFO and the Bible ja se julkaistiin nopeasti menestyksen hyödyntämiseksi. Lisäksi Jessup teki yleisöluentoja.

Vuonna 1956 Jessup yritti kerätä varoja Meksikon intiaanikulttuurien raunioiden tutkimiseksi, mutta tämä epäonnistui. Hän luopui varsinaisesta tieteellisestä työstä ryhtyen päätoimiseksi kirjailijaksi. 1958 hän alkoi kärsiä masennuksesta ja hän kertoi ystävilleen joutuneensa epätieteelliseen ja vääristyneeseen asioiden sekamelskaan johon hänen kirjoittamansa kirja ja hänet itsensä oli liitetty. On mahdollista, että hän harhautui uskomaan salaliittoteoriaan[2]

Hänen piti keskustella tästä sekä siihen liittyvästä uuden kirjan käsikirjoituksesta päivällisellä ystävänsä tri. Manson Valentinen kanssa, mutta matkalla hän teki itsemurhan autonsa pakokaasulla.

Valentine epäili vahvasti itsemurhateoriaa, koska Jessup oli löydettäessä vielä elossa. Hänellä mukana ollutta käsikirjoitusta ei myöskään löytynyt.[3]

Philadelphia-koe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jessupin kirja A Case for the Ufo oli yksi ensimmäisiä yrityksiä vakavampaan keskusteluun ufo-ilmiöstä. Hän pohti siinä erityisesti ufojen voimanlähdettä ja mainitsi painovoimakenttien hyödyntämisen yhtenä vaihtoehtona.[1]

Tämän kirjan johdosta hän sai kirjeen, jonka lähettäjäksi oli merkitty Carlos Miguel Allende. Kirjeessä oli kuvailtu Yhdysvaltain laivaston salaista koetta, jonka silminnäkijä kirjoittaja sanoi olevansa. Koe on tullut tunnetuksi Philadelphia-koe-nimellä ja se on tunnettu salaliittoteoria. Kirjeen mukaan kokeessa oli tahattomasti näkymättömyyskokeen seurauksena ja hallitsemattomasti löydetty tapa liikkua paikassa ja ajassa. Jessupin reaktio kirjeeseen oli pitää sitä joko huijauksena tai häiriintyneen henkilön kirjoittamana.[1]

Heinä- tai elokuussa 1955 Yhdysvaltain laivaston ONR (Office of Naval Research)-laitokselle saapui kirje, joka oli osoitettu sen johtajalle amiraali N. Furthille. Kirjeessä oli A Case for the Ufo -kirja, johon oli kirjoitettu huomautuksia eri väreillä ja käsialoilla. Kirjoittajat näyttivät omanneen tietoa ufojen voimanlähteistä, toiminnan syistä yms. Amiraali ei kiinnostunut kirjasta, mutta kirjeen avannut majuri Darrell L. Ritter ilmeisesti säilytti sen ja lähetti edelleen komentaja George W. Hooverille ja kapteeni Sidney Sherbylle jotka työskentelivät ONR:ssä laivaston Vanguard-satelliittiprojektissa.

Morris Jessup sai keväällä 1957 kutsun saapua keskustelemaan heidän kanssaan kirjasta ONR-laitokseen Washington D.C:hen. Täällä hän sai tutustua huomautuksilla lisättyyn kirjaansa ja totesi käsialasta yhden kommentoijista olevan Allende. Jessup huomasi, että osa kommenteista liittyi jälleen salaiseen kokeeseen ja siihen, että Jessupin teoriat ufojen liikkumistavasta lähenivät kokeessa ilmi tulleita tuloksia.

Allenden kirjeet tulivat osaksi kirjasta huomautuksineen otettua 127. kpl:n painosta, joka tehtiin yksityisessä yrityksessä. Painos tunnetaan nimellä Varo edition yrityksen nimen mukaan. Jessup itse sai näistä kolme. Huomautukset harmittivat ja vaivasivat häntä siinä määrin että hän kirjoitti kirjaan omat lisähuomautuksensa.

Ufolehti Little Listening Postin johtaja rouva Walton Colcord John tiesi liikkeellä olevan huhun, jonka mukaan Yhdysvaltain laivastossa olisi levitelty Jessupin kirjaa, jossa oli kolmen kommentaattorin huomautuksia ja kertoi tästä ufotutkija, kustantaja ja kirjailija Gray Barkerille. Kommentaattoreiden kerrottiin väittävän, että heillä oli salaisia tietoja ikivanhasta kulttuurista.[4]. Gray Barker sai jäljitettyä yhden kopion ja on tuottanut A Case for the Ufo - Annotated Edition -version Jessupin kirjasta. Jessupin tekemää versiota ei ole julkaistu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • William L. Moore in consultation with Charles Berlitz - The Philadelphia Experiment - Project Invisibility Fawcett Crest 1980 ISBN 0-449-21371-0
  • Charles Berlitz - Arvoitus syvenee Otava 1979 ISBN 951-1-05374-4
  • Jacques Vallée - Revelations Alien Contact and Human Deception Anomalist Books 2008 ISBN 1933665300

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e William L. Moore The Philadelphia Experiment - Project Invisibility s.29,30,70
  2. Vallée s. 181
  3. Berlitz s.242
  4. Berlitz s.240