Kuopion linja-autoturma

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuopion linja-autoturma
Päivämäärä 24. elokuuta 2018
Onnettomuustyyppi suistuminen tieltä
Tapahtumapaikka Kuopio, Suomi
Matkustajat
Yhteensä 21
Kuolleet 4
Loukkaantuneet 17

Kuopion linja-autoturma tapahtui perjantaina 24. elokuuta 2018 noin kello 14.50 Kuopiossa Jynkän ja Kolmisopen liittymässä, kun Kemin Liikenteen tilausajossa ollut linja-auto syöksyi kaiteen läpi sillalta rautatielle. Turmassa kuoli neljä ja loukkaantui 17 ihmistä, joista neljä vakavasti. Kuopion linja-autoturma luokitellaan suuronnettomuudeksi, ja se oli vakavin tieliikenneonnettomuus Suomessa moneen vuoteen.

Matkan vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linja-auton matkustajat olivat Ruotsin Kalixin kunnassa asuvia ruotsinsuomalaisia karaokekerholaisia ja olivat matkalla Kuopion Leväsellä sijaitsevaan kylpylähotelli Rauhalahteen.[1] Kemin Liikenteen tilausajossa ollutta linja-autoa ajoi vuonna 1951 syntynyt ylitorniolainen eläkeläismies.[1][2][3]

Bussi lähti matkaan Kalixista 24. elokuuta kello 6.15 paikallista aikaa. Linja-auto pysähtyi vajaan tunnin kuluttua Ruotsin Haaparannassa, josta otettiin mukaan vielä kaksi matkustajaa. Ensimmäinen pitkä pysähdys vietettiin Limingalla sijaitsevalla ABC Tupoksella, jossa viivyttiin noin 50 minuuttia. Seuraava, korkeintaan puoli tuntia kestänyt tauko, pidettiin noin tuntia myöhemmin Pulkkilan ABC-huoltoasemalla. Viimeinen pysähdys ennen onnettomuutta oli noin 140 kilometriä myöhemmin Lapinlahden ABC:llä, jolloin matkaa onnettomuuspaikalle oli noin 60 kilometriä.[4]

Jotkut matkustajat olivat matkan aikana huomanneet, että kuljettaja oli viimeistään Pulkkilassa pidetyn tauon jälkeen ”hoiperrellut” keskilinjan tuntumassa ja reunalinjalla edestakaisin. Lisäksi auto oli ajanut hyvin lähellä rekka- ja henkilöautoja ennen ohituksia. Kuljettajaa oli pyydetty hidastamaan, ja matkan vastuullinen oli kysynyt tältä mahdollisesta väsymyksestä. Kuljettaja oli vielä hetkeä ennen onnettomuutta vakuuttanut, ettei ole väsynyt.[1]

Onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuus tapahtui noin kello 14.50,[5] kun linja-auto poistui moottoritieltä Jynkän ja Kolmisopen liittymästä. Bussin olisi pitänyt kääntyä risteyksestä vasemmalle Rauhalahdentielle, mutta se ohjautui kulkusuunnassaan oikealle ja suistui liittymästä kaiteen läpi rautatielle pudoten noin 7–10 metrin matkan kyljelleen.[1][6][7] Linja-auton keula jäi nojaamaan kallioon ja perä putosi radalle. Juuri ennen radalle syöksymistään linja-auto törmäsi viiteen liittymässä olleeseen henkilöautoon, jolloin kolmessa henkilöautossa olleet matkustajat loukkaantuivat.[2] Matkaa määränpäähän Rauhalahden hotellille olisi ollut enää vajaa kolme kilometriä.[4]

Linja-autossa oli kaikkiaan 21 matkustajaa,[8] jotka kaikki kuljetettiin ambulansseilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Kaikkiaan onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui 17, joista neljä vakavasti[5]. Kaikki kuolleet olivat bussin matkustajia, jotka olivat syntyneet 1940- ja 50-luvuilla.[1][2] Kuolleista kolme oli naisia ja yksi mies. Naisista kaksi oli Ruotsin kansalaisia ja yksi Suomen kansalainen, kun taas miehellä oli Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisuus.[9]

Suurin osa matkustajien vammoista syntyi pudotuksessa. Matkustajien pelastautumista vaikeutti se, että bussi oli turman jälkeen vinossa sekä vasemmalla kyljellään niin, että oviaukot osoittivat yläviistoon. Lisäksi ikkunat olivat rikkoutuneet, ja auton keskiosa oli jäänyt tyhjän päälle. Myös ihmisten kuljettaminen oli vaikeaa, koska loukkaantuneet jouduttiin kantamaan junarataa pitkin hieman kauemmas turmapaikasta, jotta heidät pystyttiin nostamaan ratakuilusta. Suuri osa loukkaantuneista pystyi kävelemään onnettomuuspaikalta omin jaloin. Lisäksi sairaalan läheisen sijainnin ansiosta ambulanssit pystyivät ajamaan useaan kertaan onnettomuuspaikan ja sairaalan väliä. Puolet loukkaantuneista pääsi sairaalasta pois seuraavan päivän iltaan mennessä.[5]

Kuopion linja-autoturma luokitellaan suuronnettomuudeksi, ja se oli moneen vuoteen vakavin tieliikenneonnettomuus Suomessa.[10] Suomessa tapahtuvissa bussiturmissa on hyvin harvinaista, että linja-auton sisällä olevia ihmisiä kuolee.[3]

Reaktioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuudessa olleiden omaisille avattiin heti turmapäivänä tiedotuspiste Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja puhelinlinja kyselyjä varten. Sairaala myös järjesti omaisille mahdollisuuden yöpyä tiloissaan. Suomen Punainen Risti perusti Kuopion keskustaan henkisen tuen pisteen. Kriisiapua tarjottiin onnettomuusiltaan asti myös Kallaveden kirkossa ja Kuopion tuomiokirkossa.[5] Myös matkustajien kotipaikkakunnalle Ruotsin Kalixiin perustettiin lauantaiaamuna kriisiryhmä omaisten ja kuntalaisten tueksi. Lisäksi lauantaina Kalixin kirkossa järjestettiin muistotilaisuus, ja uhrien muistoa kunnioitettiin suruliputuksella.[11]

Muun muassa Suomen presidentti Sauli Niinistö, Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen sekä Suomen ja Viron pääministerit Juha Sipilä ja Jüri Ratas esittivät Twitterissä surunvalittelunsa.[5]

Tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linja-auton kuljettaja kertoi poliisille tuoreeltaan, etteivät bussin jarrut toimineet.[2] Onnettomuustutkintakeskus eli Otkes kuitenkin tutki auton, jolloin varmistui, että jarrut toimivat kunnolla.[12] Linja-autosta tutkittiin myös muut tekniset ominaisuudet, kuten ohjauksen ja renkaiden toimivuus, mutta viitteitä teknisestä viasta ei ollut.[7] Kuljettaja ei Otkesin kuulusteluissa osannut kertoa onnettomuuden syistä.[13] Otkesin Kai Valosen mukaan kuljettaja oli huomannut, ettei risteykseen ajo tule onnistumaan ja tehnyt parhaansa. Bussi oli ohjattava jonnekin, mutta sekään ei onnistunut.[14] Otkesin tutkintaryhmän johtaja Anssi Parviainen sanoi, että turmassa oli myös onnea, sillä aineksia oli vieläkin pahempaan onnettomuuteen.[9]

Kai Valosen mukaan auton nopeus risteyksessä oli lähellä moottoritienopeutta, kun sen olisi pitänyt olla noin 0–20 kilometriä tunnissa. Ennen rampille nousua Kuopion moottoritien nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Rampin loppupäässä moottoritie muuttuu taajama-alueeksi, jossa on 50 kilometrin nopeusrajoitus.[6]

Aluksi poliisi epäili linja-auton kuljettajaa muun muassa neljästä kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksista sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.[1] Noin viikon kuluttua onnettomuudesta rikosnimikkeet muuttuivat törkeiksi, jolloin tapausta tutkittiin neljänä törkeänä kuolemantuottamuksena, 22 törkeänä vammantuottamuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.[15] Poliisi hyllytti kuljettajan ajokortin pian onnettomuuden jälkeen. Hän pystyy kuitenkin jatkamaan liikennöintiä, koska hänellä on myös ruotsalainen ajokortti.[16]

Sää turmapaikalla oli poutainen ja tie kuiva.[9] Linja-auto oli otettu käyttöön vuonna 2005 ja sillä oli ajettu vajaat 800 000 kilometriä.[12]

Kuljettajan aiempi toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turma-auton kuljettaja oli 2. maaliskuuta 2018 kuljettanut ylitorniolaisen Ainiovaaran koulun oppilaita Aavasaksan laskettelukeskukseen, ja paluumatkan päätyttyä hän oli käynyt käsiksi noin 16-vuotiaaseen mopoauton kuljettajaan, jolle aiheutui tilanteessa pikkuruhjeita. Bussi ja mopoauto olivat olleet lähellä törmätä toisiinsa tilanteessa, jossa mopoauto oli tullut eteen, minkä vuoksi linja-auto oli joutunut voimakkaasti jarruttamaan. Tapauksen vuoksi Ylitornion kunta päätti, ettei kyseistä kuljettajaa enää käytetä koululaiskuljetuksissa. Ylitornion tapauksessa kuljettaja toimi Aavasaksan taksiaseman freelancer-kuljettajana.[17]

Kuljettajan ajaminen oli herättänyt huomiota jo noin kuukausi ennen onnettomuutta, 14–15. heinäkuuta 2018, kun tämä oli Kemin Liikenteen kuljettajana ajanut ammattiyhdistys Meri–Lapin JHL ry:n kaksipäiväistä teatterimatkaa Kemistä Ouluun. Osa matkalla olleista on kertonut, että kuljettajan ajo oli niin epävarmaa, että jotkut matkustajat pelkäsivät. Matkan aluksi kuljettaja ei saanut ovea kiinni, jolloin tämä oli lähtenyt ajamaan se auki. Lisäksi hän ei ollut liian suuren nopeuden vuoksi saanut linja-autoa pysähtymään ajoissa, vaan oli ajanut risteyksen pitkäksi ja joutunut peruuttamaan. Kuljettaja oli myös lähellä ajaa seurueen toisen bussin perään. Eräs matkustaja kuvasi linja-auton kulkeneen pätkittäin eteenpäin, kuin olisi ollut ”hyppybensaa”.[17]

Kemin Liikenteen toimitusjohtaja Pentti Rytkyn mukaan hän ei ollut tietoinen teatterimatkan ongelmista eikä myöskään Ylitornion tapauksesta. Rytkyn mukaan muussa tapauksessa kuljettajaa ei olisi käytetty Kuopion onnettomuusmatkalla.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Havula, Pipsa: Matkustaja kertoo Kuopion turmabussin menon olleen epävakaata – kuskia oli pyydetty hidastamaan jo ennen kohtalokkaita sekunteja Ilta-Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  2. a b c d Kuopion turmabussin matkustajat olivat ruotsinsuomalaisia – ryhmä oli matkalla hotelliin MTV3. 24.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  3. a b Kerkelä, Lasse: Kuopion bussiturma muistuttaa läheisesti Heinolan onnettomuutta vuonna 1999 – Heinolan turmabussin kuljettaja vetosi jarruvikaan mutta sai oikeudessa tuomion Helsingin Sanomat. 27.8.2018. Viitattu 28.8.2018.
  4. a b Kuusijoensuu, Teemu: Otkes Kuopion onnettomuudesta: Bussin piirturista paljastui ikävä yllätys – ”Hiljentäminen epäonnistui ratkaisevasti” Ilta-Sanomat. 28.8.2018. Viitattu 1.9.2018.
  5. a b c d e Hakama, Anni & Kerkelä, Lasse & Pölkki, Minna & Tervonen, Tuukka: Puolet Kuopion bussiturman potilaista on päässyt pois sairaalasta, muiden tila ennallaan – Tämä onnettomuudesta tiedetään Helsingin Sanomat. 24.8.2018. Viitattu 28.8.2018.
  6. a b Häkkilä, Taiga: Tutkija pitää edelleen mahdollisena, että Kuopion turmabussin kuljettajalta menivät kaasu ja jarru sekaisin Ilta-Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  7. a b Häkkilä, Taiga: 6 avointa kysymystä Kuopion turmasta: Miksi kuljettaja kertoi bussin jarruista kaksi erilaista versiota? Ilta-Sanomat. 27.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  8. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005804120.html
  9. a b c Onnettomuustutkintakeskus ei ole löytänyt Kuopion turmabussin jarruista vikaa Turun Sanomat. 25.8.2018. Viitattu 28.8.2018.
  10. Kerkelä, Lasse: Kuopion linja-autoturma on viime vuosien vakavin tieliikenneonnettomuus Helsingin Sanomat. 24.8.2018. Viitattu 28.8.2018.
  11. Rintala, Mirja: Kuopion turma iski lujaa Kalixin kuntaan Pohjois-Ruotsissa – liput puolitankoon: ”Bussissa oli kaikille tuttuja ihmisiä” Ilta-Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 28.8.2018.
  12. a b Kuusijoensuu, Teemu: Otkes kuuli Kuopion turmabussin kuskia tunnin ajan: Auto tutkittu nyt läpikotaisin – ei mitään viitteitä teknisestä viasta Ilta-Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  13. Pölkki, Minna: Kuopion turmabussissa olleet pyysivät ennen onnettomuutta kuskia ajamaan hiljempaa – ”Bussi ajoi aika holtitonta menoa Pulkkilasta eteenpäin” Helsingin Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  14. Kuvat ja video näyttävät Kuopion turmabussin reitin kuljettajan silmin Ilta-Sanomat. 26.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  15. Kuopion bussiturmaa tutkitaan törkeinä kuoleman­tuottamuksina ja vamman­tuottamuksina Ilta-Sanomat. 30.8.2018. Viitattu 31.8.2018.
  16. Kunnas, Risto: Kortti hyllyllä Suomessa, ruotsalainen ajolupa voimassa - Kuopion turmabussin kuljettaja saa jatkaa ajamista Iltalehti. 14.9.2018. Viitattu 14.9.2018.
  17. a b c Tiihonen, Marita & Turunen, Tommi: Turmakuskin kyyti pelotti jo aiemmin – "Kyyti oli kuin olisi ollut hyppybensaa" Savon Sanomat. 8.9.2018. Viitattu 8.9.2018.