Levänen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Kuopion kaupunginosaa. Täsmennyssivulla Levänen on muita vaihtoehtoja.
Levänen
Kaupunki Kuopio
Kaupunginosa nro 24
Väkiluku 1 200
Lähialueet Särkiniemi, Haapaniemi, Lehtoniemi, Jynkkä, Neulalampi, Kolmisoppi[1]

Levänen on kaupunginosa noin kuuden kilometrin päässä Kuopion keskustasta etelään. Alue on rakennettu pääosin 1970-luvulla ja siellä on runsaasti kerros-, rivi- ja omakotitaloja.[2] Leväsellä on asukkaita noin 1 200[2]. Vuonna 2015 kaupunki kirjasi Leväsen ja Pienen Neulamäen (Neulalampi) väestöksi kirjattiin yhteensä 1 382 henkeä.[3] Sen väestö on keskimääräistä nuorempaa: hieman vajaa neljännes on lapsia ja nuoria[2].

Rauhalahden kylpylähotelli ja kaupungin leirintä- ja matkailukeskus sijaitsevat Leväsen kaupunginosassa. Alueella sijaitsevat myös Kauppapaikka Herman sekä huonekalu- ja sisustusmyymälöiden kauppakeskitymä Cantti.[1][2] Alueella oli noin 2 000 työpaikkaa (1.1.2008)[4]. Suurempi päivittäistavarakaupan kauppakeskus Kolmisoppi sijaitsee Leväsen lähistöllä valtatie 5:n länsipuolelle Neulalammen kaupunginosassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuopion karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 14.8.2016.
  2. a b c d Levänen Kuopion kaupunginosat. Kuopion kaupunki. Viitattu 8.1.2009.
  3. Kuopion väestö suunnittelualueittain v. 2015 ja ennuste vuosille 2016-2025 (1.1.) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 14.8.2016.
  4. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]