Siirry sisältöön

Hiltulanlahti

Wikipediasta
Hiltulanlahti
Kaupungin kartta, jossa Hiltulanlahti korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Hiltulanlahti korostettuna.
Kaupunki Kuopio
Suuralue Hiltulanlahti
Kaupunginosa nro 36
Väkiluku 242

Hiltulanlahti on maaseutukylä ja taajama Kuopiossa. Taajamassa oli vuoden 2011 lopussa 242 asukasta.[1] Hiltulanlahden kylässä on puolestaan noin 500 asukasta.

Hiltulanlahden koulun entinen päärakennus ja viipalekoulu Hiltulanlahdessa.

Hiltulanlahti sijaitsee noin 15 kilometriä Kuopion keskustasta etelään vanhan vitostien eli seututie 553:n varrella. Lähes koko Hiltulanlahden asuntokanta koostuu omakotitaloista. Alueen rakentamista on toteutettu usealla vuosikymmenellä ja prosessi jatkuu edelleen. Hiltulanlahden asukasluku kasvaa jatkuvasti ihmisten muuttaessa asumaan Kuopion keskustaajaman ulkopuolelle. Hiltulanlahteen on kaavailtu asuntoja jopa 3 000 uudelle asukkaalle. Rakentaminen käynnistyi Saaristokaupungin jälkeen 2010-luvulla.

Hiltulanlahden koulu toimi vuoteen 2019 asti vuonna 1926 rakennetussa keltaisessa päärakennuksessa, jota oli laajennettu viipalekoululla vuonna 2003 oppilasmäärän kasvun aiheuttaman tilanpuutteen vuoksi. Tiloja otettiin käyttöön myös viereisestä yksityisestä päiväkodista ja pihalle pystytettiin väistötila kontteja. Vuonna 2019 valmistui Hiltulanlahteen uusi koulurakennus, jonne opetus siirtyi kokonaan. Viipalekoulu purettiin vuonna 2020.

Vanuvuori on Hiltulanlahden merkittävin nähtävyys. Hiltulanlahdessa on myös oma kylätoimikunta, seurantalo Vanula. Hiltulanlahdessa toimi pitkään kyläläisten tapaamispaikkana Takkabaari, joka oli toiminnassa yhtäjaksoisesti vuosina 1966–2017.[2]

Hiltulanlahteen sijoittuu myös Matkuksen yritysalue, jossa Kauppakeskus Matkus sijaitsee.

Asuinalueiden nimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltulanlahden asuinalue kaavoitettin kolmessa vaiheessa: vuosina 2015, 2016 ja 2021. Asemakaavoitetuille alueille annettiin uudet nimet niiden erottamisen helpottamiseksi. Uudet nimet ovat Nuolimäki, Kirjuri ja Kinnulanmäki. Koko alueen yhteisenä nimenä tulee jatkossakin olemaan Hiltulanlahti.[3]

Nimet ovat peräisin alueen vanhasta paikannimistöstä ja niiden on tarkoitus tulla yleiseen käyttöön sekä näkyä esimerkiksi kyltityksissä. [3]

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013.[vanhentunut linkki]
  2. Liisa Kauppinen: Legendaarinen Takka Baari lopettaa - kiinteistön kohtalo on avoin savonsanomat.fi – Savon Sanomat. Viitattu 10.3.2020.
  3. 1 2 Kuopion kaupunki: Hiltulanlahden alueille on annettu uudet nimet 7.10.2024. Kuopion kaupunki. Viitattu 9.6.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]