Kangxi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Qing Kangxi, 咸豐帝
Portrait of the Kangxi Emperor in Court Dress.jpg
Kiinan keisari
5. helmikuuta 166120. joulukuuta 1722
Edeltäjä Shunzhi
Seuraaja Yongzheng
Tiedot
Syntynyt 4. toukokuuta 1654
Peking, Kiina
Kuollut 20. joulukuuta 1722 (68 vuotta)
Peking, Kiina

Keisari Kangxi (kiin. 康熙帝, 4. toukokuuta 165420. joulukuuta 1722), alku­peräiseltä nimeltään Xuanye (kiin. 玄燁), oli mantšulaisen Qing-dynastian neljäs keisari ja toinen tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija vuosina 1661–1722.

Kangxi oli ensimmäinen Pekingissä ja samalla ensimmäinen Mantšurian ulkopuolella, vanhastaan varsinaiseksi Kiinaksi kutsutulla alueella syntynyt Qing-dynastian keisari. Hänen 61-vuotinen hallitsija­kautensa on Kiinan historian pisin, joskin hänen pojanpoikansa, Qianlong, hallitsi de facto vielä kauemmin.[1] Valtaistuimelle noustessaan hän oli kuitenkin vasta kuusivuotias, ja tosiasiallinen hallitsija hänestä tuli vasta myöhemmin. Hallitsijan tehtäviä toimittivat aluksi neljä sijais­hallitsijaa sekä Kangxin isoäiti, leskikeisarinna Xiaozhuang.

Kangxia pidetään yhtenä Kiinan huomattavimmista keisareista.[2] Hän vahvisti Qing-dynastiaa kukistamalla etelässä kapinan ja lyömällä viimeiset Ming-joukot, alisti Tiibetin ja Taiwanin valtaansa, torjui venäläisten yritykset vallata Amurin alue ja laajensi valtakuntaansa luoteessa. Hän myös tuki tieteitä ja taiteita ja hyväksyi kristityt lähetyssaarnaajat heidän tieteellisen tietämyksensä vuoksi.

Kangxin hallituskaudella Kiinassa alkoi pitkä rauhallinen ja vakaa kausi vuosia kestäneen sodan ja kaaoksen jälkeen. Hän aloitti aikakauden, joka tunnetaan "Kanxgin ja Qienlongin suotuisana aikana" ja joka kesti useita sukupolvia hänen elin­aikansa jälkeen. Hänen valta­kautensa lopulla Qing-dynastia hallitsi Kiinan nykyisten alueiden lisäksi myös Mongoliaa ja osaa nykyisestä Venäjän kauko­idästä.

Hallitsijakauden alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Kangxin nuoruudenaikainen muotokuva hoviasussa

Kangxi syntyi 4. toukokuuta 1654 keisari Shunzhin ja keisarinna Xiaokangzhangin pojaksi. Hänen alkuperäinen nimensä oli Xuanye (kiin. 玄燁 ; mantšun kieli|mantšuksi Hiowan Yei. Hänet kruunattiin vajaan seitsemän vuoden ikäisenä 7. helmikuuta 1661. Hänen aika­kausi­nimensä, Kangxi kuitenkin tarkoittaa aikaa, joka alkoi vasta 18. helmikuuta 1662, kiinalaisen kalenterin mukaan seuraavan vuoden alkaessa.

Joidenkin tietojen mukaan Shunzhi luopui kruunusta Kangxin hyväksi ja ryhtyi munkiksi.[3] Tälle on esitetty useita vaihto­ehtoisia selityksiä: aiheena saattoi olla hänen suosikki­jalka­vaimonsa kuolema tai erään buddha­laisen munkin vaikutus­valta. On myös väitetty, että vaikka Shunzhi todellisuudessa ryhtyi munkiksi, leskikeisarinna määräsi tämän tiedon poistettavaksi virallisista historiallista aika­kirjoista, joissa sen sijaan oli sanottava, että hän olisi kuollut isorokkoon.

Ennen kuin Kangxi nousi valta­istuimelle, leski­keisarinna Xiaozhuang oli Shunzhin nimessä nimittänyt sijais­hallitsijoiksi neljä vaikutus­valtaista miestä, joiden nimet olivat Sonin, Suksaha, Ebilun ja Oboi. Sonin kuoli sen jälkeen, kun hänen pojan­tyttärestään tuli keisarinna Ziaochengren, minkä jälkeen Suksaha ja Oboi joutuivat keskenää valta­taisteluun. Tämä johti lopulta siihen, että Oboi surmasi Suksahan ja hallitsi itse­valtaisesti ainoana sijais­hallitsijana. Kangzi ja muu keisari­hovi joutui suostumaan sopimukseen, jolla tämä asian­tila vahvistettiin.

Vuonna 1669 Kangxi sai isoäitinsä, leski­keisarinna Xiaozhuang tuella Oboin vangituksi[4] ja alkoi itse hallita valta­kuntaa. Hän luetteli kolme huolen­aihetta: Keltaisen­joen tulvien kontrollointi, Keisarinkanavan kunnostus ja kolmen läänin­herran kapina Etelä-Kiinassa. Leski­keisarinnalla oli edelleen suuri vaikutus­valta, ja keisari itse huolehti hänestä viimeisinä kuu­kausina ennen hänen kuolemaansa vuonna 1688.[4]

Sotilaalliset saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari hevosensa selässä henkivartijoidensa suojaamana.

Qing-valtakunnan pää­asiallinen armeija, Kahdeksan lippukuntaa, oli Kanxgin kaudella rappeutumassa. Se oli pienempi kuin se oli ollut suurimmilaan Hong Taijin kaudella ja Shunzhin valta­kauden alku­vaiheessa, mutta edelleen suurempi kuin myöhemmin, Qyongzhengin ja Quanlongin hallitessa. Lisäksi Suuri Lippuarmeija oli yhä voimissaan, ja sitä johtivat kenraalit Tuhai, Fei Yanggu, Zhang Yong, Zhou Peigong, Shi Lang, Mu Zhan, Shun Shike ja Wang Jingbao.

Tärkein syy Kahdeksan lippu­kunnan myöhempään rappiotilaan oli järjestelmän muutos Kangxin ja Qianlongin hallitessa. Vielä Kangxi ylläpiti edeltäjiensä alkuun­panemaa sotilaallista järjestelmää, joka oli tehokkaampi ja tarkempi. Sen mukaan komentaja, joka palasi taistelusta yksin, kaikkien alaistensa kuoltua, oli surmattava, ja samoin oli jalkaväkisotilaan laita. Tämän tarkoituksena oli rohjaista sekä komentajia että rivi­miehiä taistelemaan urhoollisesti sodasta, sillä jos joku jäi ainoana henkiin taistelussa, siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä.

Kangxi seremoniallisessa varustuksessa henkivartijoiden ympäröimänä, aseinaan jousi ja nuolet.

Qianlongin aikana sotilas­komentajista oli tullut huolimattomia, ja sotilas­koulutusta pidettiin vähemmän tärkeänä kuin edellisten keisarien aikana. Tämä johtui siitä, että komentajan viroista oli tullut perinnöllisiä: kenraali sai virkansa esi-isiensä ansioiden perusteella.

Eteläisen rannikoseudun tyhjentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1662 sijaishallitsijat määräsivät Etelä-Kiinassa toimeen­pantavaksi laaja-alaisia väestön pakkosiirtoja. Näihin ryhdyttiin vasta­toimena Ming-lojalistien siellä ylläpitämälle mantšu­valtaa vastustaneelle liikkeelle, jota johti Taiwaniin asettunut Ming-kenraali Zheng Chenggong, joka tunnetaan myös nimellä Koxinga. Rannikko­seudun koko väestö pakko­siirrettiin Etelä-Kiinan sisä­maahan.

Kolmen lääninherran kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1673 puhkesi kolmen lääninkerran kapina, kun Wu Sanguin joukot ottivat hallintaansa suurimman osan lounais-Kiinaa. Hän yritti liittoutua paikallisten kenraalien kuten Wang Fuchenin kanssa. Kangxi käytti kenraaleja kuten Zhou Peigongia ja Tuhaita kukistamaan kapinan, mutta osoitti samalla alueen armeliaisuutta sodasta kärsineelle väestölle. Hän aikoi henkilökohtaisesti johtaa armeijoita kapinoiden kukistamiseksi, mutta alaistensa neuvosta hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Kapina päättyi Qingin voittoon vuonna 1681.

Taiwan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1683 amiraali Shi Langin johtamat Qingin merivoimat voittivat Taiwania tukikohtanaan pitäneet Ming-lojalistien merivoimat Penghun taistelussa. Tungningin hallitsija Zheng Keshuang antautui muutamaa päivää myöhemmin, ja Taiwanista tuli osa Qing-keisarikuntaa. Pian sen jälkeen Etelä-Kiinan rannikko­seudut määrättiin uudestaan asutettaviksi. Sinne asettuvien rohkai­semiseksi Qing-hallitus myönsi taloudellisia avustuksia sinne muuttaneille perheille.

Vietnam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1673, Kangxin hallitus toimi välittäjänä, kun neuvoteltiin aselevosta Vietnamissa käydyn Trịnh–Nguyễn-sodan lopettamiseksi, joka oli alkanut vuonna 1627 ja kestänyt 45 vuotta. Toisiaan vastaan taistelleet osapuolet alle­kirjoittivat rauhan­sopimuksen, ja tämän jälkeen rauha kesti 101 vuotta, vuoteen 1774 saakka.[5]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaisia esittäviä posliininukkeja Kangxin ajalta

1650-luvulla Kiina joutui rajakahakkoihin Venäjän kanssa Amurin alueella, ja ne päättyivät Kiinan voittoon. Albazinin piirityksen jälkeen Kangxi hallitsi aluetta.

Venäläiset ylittivät Kiinan pohjoisrajan uudestaan 1680-luvulla. Useiden taistelujen ja neuvottelujen jälkeen molemmat osa­puolet alle­kirjoittivat vuonna 1689 Nertšinskin rauhan­sopimuksen, jolla raja vahvistettiin ja Amurin laakso tuli kuulumaan Kiinalle.

Mongolia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1675 Tšahar-mongolit ryhtyivät Burnin johdolla kapinaan Qing-valtakuntaa vastaan. Kapina kukistettiin kahdessa kuukaudessa ja tšaharit liitettiin mantšujen Kahdeksaan lippu­kuntaan.

Khalkha-mongolit olivat muutoin säilyttäneet itse­näi­syy­tensä, mutta joutuivat maksamaan veroa Qing-valta­kunnalle. Kuitenkin Tümen Jasagtu-kaanin ja Tösheetü-kaanin välinen konflikti johti Tiibetin buddha­laisuuden vaikutuksesta siihen, että khalkhat riitaantuivat zungarin kaani­kunnan kanssa. Vuonna 1688, kun khalkhat olivat joutuneet alueensa pohjois­osissa sotaan venäläisiä kasakkoja vastaan, Zungarien johtaja Galdan Boshugtu -kaani hyökkäsi khalkhoja vastaan lännestä ja tunkeutui heidän alueelleen. Khalkhojen kuninkaalliset perheet, ensimmäisenä Jebtsundamba Khutuktu, kulkivat Gobin autiomaan poikki ja etsivät apua Qing-valta­kunnalta suostuen samalla alistumaan heidän valtansa alle. Vuonna 1690 zungarit ja Qingin sota­joukot kohtasivat toisensa Ulaan Butunin taistelussa Sisä-Mongoliassa, missä Qing lopulta voitti.

Keisari Kangzi 45-vuotiaana, maalattu 1699

Vuonna 1696 Kangxi itse johti kolmea armeijaa, vahvuudeltaan yhteensä 80 000 miestä, Zungaria vastaan. Qing-armeijan läntinen osasto voitti Galdanin voimat Jao Modon taistelusa, ja Galdan voitti seuraavana vuonna.

Tiibet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1701 Kangxi määräsi tiibetiläisten valtaaman Dartsedon ja muut läntisen Sichuanin kaupungit valloi­tetta­vaksi takaisin. Mantšu­joukot hyökkäsivät Datrsedoon ja varmistivat Tiibetin rajan sekä tuottavan tee- ja hevos­kaupan.

Zungarit uhkasivat yhä Qing-valta­kuntaa ja tunkeutuivat Tiibetiin vuonna 1717. Vuonna 1706 Dalai-lama oli pantu viralta ja hänen tilalleen oli asetettu La-bzang-kaani. Vasta­toimena tähän zungarit ottivat 6000 miehen armeijalla valtaansa Lhasan ja syöksivät Lha-bzangin vallasta. He pitivät kaupunkia hallin­nassaan kaksi vuotta ja voittivat Salween-joen taistelusa Qing-armeijan, joka vuonna 1718 oli lähetetty alueelle. Qing ei saanut Lhasaa haltuunsa ennen kuin vuonna 1720, jolloin Kangzi lähetti sinne suuremmat sota­joukot kukistamaan zungarit.

Taloudelliset saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Kangxi palaa Pekingiin käytyään kiertomatkalla etelä-Kiinassa 1689.

Valtion rahaston suuruus Kangxin hallituskauden eri vaiheissa oli: [6]

1668 (Kangxin hallituskauden 7. vuosi): 14 930 000 taelia
1692: 27 385 631 taelia
1702–1709: noin 50 000 000 taelia; vaihteli tänä aikana vain vähän
1710: 45 880 000 taelia
1718: 44 319 033 taelia
1720: 39 317 103 taelia
1721 (Kangxin hallituskauden 60. ja toiseksi viimeinen vuosi): 32 622 421 taelia

Syitä siihen, että rahat Kangxin valtakauden lopulla vähenivät, olivat sotilaallisten toimen­piteiden suunnattomat kustannukset ja lisääntyvä korruptio. Asian korjaamiseksi Kangxi antoi prinssi Yongille eli myöhemmälle keisari Yongzhengille neuvoja siitä, miten talous saataisiin tehokkaammaksi.

Kulttuuriset saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maljakko Kangxin valtakauden alusta Musée Guimet'ssä

Valtakaudellaan Kangxi määräsi, että kiinalaisista kirjoitus­merkeistä oli koottava sana­kirja, joka tuli tunnetuksi Kangxin sanakirjana. Tätä pidettiin Kangxin yrityksenä saada han-kiinalaiset oppineet virka­miehet puolelleen, sillä monet heistä kieltäytyivät palvelemasta häntä ja pysyivät uskollisina Ming-dynastialle. Kun Kangxi kuitenkin sai oppineet vakuuttuneeksi siitä, että heidän tarvitsi vain osallistua sana­kirjan laatimiseen tarvitsematta muodollisesti palvella Qing-keisari­hovia, hän saattoi vähitellen uskoa heille vastuun­alaisempia­kin tehtäviä, kunnes he lopulta omaksuivat valtion virka­miesten velvollisuudet.

Vuonna 1705 Tang-dynastian aikaisesta runoudesta koottiin Kangxin käskystä Quantangshi-kokoelma.

Kangxi oli myös kiinnostunut länsimaisesta teknologiasta ja halusi saada sen tuoduksi Kiinaan. Tähän vaikuttuivat Kiinassa toimineet jesuiittalähetyssaarnaajat kuten Ferdinand Verbiest, jonka Kangxi usein kutsui tavatakseen hänet, tai Karel Slavíček, joka Kangxin käskystä laati ensimmäisen tarkan Pekingin kartan.

Vuosina 1711-1723 Kansojen evankelisoimiskongregaation Kiinaan lähettämä italialainen pappi Matteo Ripa toimi maalarina ja kuparikaivertajana Qing-hovissa. Vuonna 1723 hän palasi Kiinasta Napoliin mukanaan neljä nuorta kiinalaista kristittyä saadakseen heidät vihityiksi papeiksi ja palauttaakseen heidät Kiinaan lähetyssaarnaajina. Tästä sai alkunsa paavi Klemens XII:n vahvistama Collegio dei Cinesi, jonka tehtävänä oli avustaa kristinuskon levittämisessä Kiinaan. Tämä oli samalla Euroopan ensimmäinen sinologian koulu, ja myöhemmin siitä kehittyi Instituto Orientale ja lopulta nykyinen Napolin itäinen yliopisto (Università degli Studi di Napoli "L'Orientale").

Kangxi oli myös ensimmäinen Kiinan keisari, joka soitti musiikkia länsimaisilla soittimilla. Hän käytti Karel Slavíčekia hovimuusikkona. Slavíček soitti spinettiä, ja myöhemmin Kangxi soitti sitä itsekin. Hän uudisti myös kiinalaisen kalenterin. Kiinan kuuluisa sinivalkoinen keramiikka todennäköisesti saavutti suurimman kukoistuksensa Kangxin aikana.

Kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jesuiitta­tähti­tieteilijöiden ja keisari Kangxin tapaaminen (Beauvais, 1690–1705)

Kangxin valta­kauden ensimmäisenä vuosi­kymmeninä jesuiitoilla oli merkittävä osa keisarin hovissa. Tähti­tieteellisen tietämyksensä ansioista he pääsivät johtamaan keisarillista observatoriota. Jean-François Gerbillon ja Thomas Pereira toimivat kielen­kääntäjinä, kun Nertšinskin rauhan­neuvotteluissa. Kangxi oli kiitollinen jesuiitoille heidän avustaan, sillä he pystyivät tulkkaamaan monia kieliä ja tutustuttivat hänen armeijansa uusiin menetelmieen aseiden valmistuksessa [7]. Tykistössä tehtiin myös heidän ehdottamiaan uudistuksia, jotka tekivät Qing-valtakunnalle mahdolliseksi valloittaa Tungningin.[8]

Kangxia ilahdutti myös jesuiittojen kunnoittava asenne; he eivät pyrkineet pakolla käännyttämään ketään. He oppivat myös hyvin puhumaan kiinaa, ja he käyttivät Kiinan ylimystön tyylisiä silkkisiä mekkoja.[9] Vuonna 1692, kun Thomas Pereira vaati suvaitsevaisuutta kristinuskoa kohtaan, Kangxi suostui heidän pyyntöönsä ja sääti suvaitsevaisuus­asetuksen,[10] jolla katolisuus tunnustettiin lailliseksi, hyökkäykset katolisia kirkkoja vastaan kiellettiin, heidän lähetys­työnsä sallittiin ja kiinalaisten sallittiin kääntyä kristin­uskoon.[11]

Syntyi kuitenkin ankara kiista siitä, saivatko kristityt kiinalaiset yhä osallistua perinteisiin kungfutse­laisiin seremonioihin ja esi-isien palvontaan. Jesuiittojen mielestä tälle ei ollut estettä, kun taas dominikaanit olisivat kieltäneet sen epä­jumalien palvontana. Domini­kaanien kannalle asettui paavi Klemens XI, joka vuonna 1705 lähetti Charles-Thomas Maillard De Tournonin ja lähettiläänsä Kangxin luo tehdäkseen selväksi, että kiinalaisia riittejä ei hyväksytty.[7][12] Klemens XI antoi 19. maaliskuuta 1715 paavillisen bullan Ex illa die, joka virallisesti tuomitsi kiinalaiset riitit.[7]

Tähän Kangxi vastasi virallisesti kieltämällä kristillisen lähetystyön Kiinassa, koska se "aiheutti levottomuuksia".[13]

Kiistanalainen vallanperimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Kangxi kiertomatkalla džonkin kannella

Kysymys Kangxin testamentista on yksi "neljästä Qing-dynastian suurimmasta mysteeristä". Historioitijat kiistelevät vielä nykyäänkin siitä, kenet Kangxi valitsi seuraajakseen. Yleensä on oletettu, että hän valitsi Yinzhenin, neljännen prinssin, josta myöhemmin tulikin keisari Yongzheng. Monet ovat kuitenkin väittäneet, että Yinzhen väärensi testamentin ja että todellisuudessa Kangxi olisi valinnut 14. prinssin, Yuntin seuraajakseen.

Kangxin ensimmäinen vaimo, keisarinna Xiaochengren, synnytti keisarin toisen eloon jääneen pojan Yinrengin, joka kaksivuotiaana nimitettiin kruununprinssiksi han-kiinalaisen tavan mukaisesti, jotta olot voitaisiin vakauttaa aikana, jolloin maan eteläosissa vallitsi sekasorto. Vaikka Kangxi jätti useiden poikiensa opetuksen muille, hän itse valvoi Yinrengin kasvatusta aikoen tehdä tästä täydellisen perijän. Yinrengin kotiopettajana toimi mandariini Wang Shan, joka omistautui hänen opettamiseensa ja yritti viimeisinä vuosinaan taivutella Kangxia palauttamaan Yinrengille kruununprinssin asema.

Yinreng ei osoittautunut sopivaksi vallanperijäksi, vaikka hänen isänsä suosi häntä. Hänen kerrottiin piesseen ja tappaneen alaisiaan, ja hänen on epäilty olleen sukupuolisuhteessa isänsä yhden jalkavaimon kanssa, mikä tuomittiin insestinä ja olisi voitu rangaista kuolemalla. Yinreng myös hankki nuoria lapsia Jiangsuksi tyydyttääkseen pedofiilisia taipumuksiaan. Lisäksi Yinrengin kannattajat, joita johti Songgotu, muodostivat vähitellen "kruununprinssipuolueen" (太子黨), jonka tarkoituksena oli auttaa Yinrengiä valtaistuimelle niin pian kuin mahdollista, vaikka se olisi edellyttänyt laittomia keinoja.

Useiden vuosien ajan Kangxi piti silmällä Yinrengiä ja tuli tietoiseksi hänen monista paheistaan, ja he joutuivat vähitellen huonoihin väleihin keskenään. Vuonna 1707 Kangxi päätti, ettei hän voinut enää sietää Yinrengin käytöstä, jonka hän ilmoitti keisarillisessa käskykirjeessään olevan "liian hämmentävää, jotta niistä voitaisiin edes puhua", ja hän päätti riistää Yinrengiltä kruununprinssin aseman. Kangxi asetti vanhimman elossa olleen poikansa, prinssi Yinzhin vastuuseen Yinrengin kotiarestin valvonnasta. Yinzhi kuitenkin pyysi isäänsä määräämään Yinrengin teloitettavaksi. Tästä Kangxi raivostui ja riisti Yinzhiltä tämän arvonimet. Kangxi neuvoi alamaisiaan lopettamaan väittelyt siitä, kuka seuraisi häntä keisarina, ja huolimatta yrityksistä vaientaa huhut ja arvailut siitä, kuka olisi uusi kruununprinssi, hovin päivittäiset toimet olivat täysin häiriintyneet. Lisäksi Yinzhin toimet saivat Kangxin epäilemään, että Yinrengia vastaan esitetyt syytökset olisivat vääriä, , minkä vuoksi Kangxi vuonna 1709 palautti Yinrengille kruununprinssin aseman. Tätä kannattivat myös neljäs ja kolmastoista prinssi, ja Yinrengin aikaisemman käytöksen selitettiin johtuneen ohi­menevistä mielen­häiriöistä.

Nankingin Hongwun mausoleumiin vuonna 1699 pystytetty steele, jossa on Kangxin laatima muistokirjoitus Ming-dynastian perustajan, Hongwun kunniaksi.

Vuonna 1712, kun Kangxi oli viimeisen kerran kiertomatkalla etelässä, Yinreng, joka oli asetettu hoitamaan valtiollisia asioita isänsä ollessa poissa, yritti jälleen kilpailla vallasta kannattajiensa tuella. Hän yritti pakottaa Kangxin luopumaan vallasta heti tämän palattua Pekingiin. Tämä vallankaappaussunnitelma kuitenkin tuli Kangxin tietoon, ja hän vihastui siitä niin, että hän erotti Yinrengin tehtävistään ja asetti tämän jälleen kotiarestiin. Tämän välikohtauksen jälkeen Kangxi ilmoitti, ettei hän nimittäisi ketään pojistaan kruununprinssiksi jäljellä olevan valtakautensa aikana. Hän päätti tallentaa keisarillisen testamenttinsa laatikkoon Taivaallinen puhtauden palatsiin, eikä sitä saanut kukaan avata ennen kuin hän oli kuollut.

Kuolema ja vallanperimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun kruununprinssi oli syrjäytetty, Kangxi pani toimeen perusteellisia muutoksia poliittisessa maisemassa. Myös kolmastoista prinssi, Yinxiang, asetettiin kotiarestiin, koska hän oli toiminut yhteistyössä Yinrengin kanssa. Kahdeksas prinssi Yunsi menetti kaikki arvonimensä, jotka palautettiin hänelle vasta vuosia myöhemmin. Neljästoista prinssi Yinti, jota monet pitivät Kangxin todennäköisimpänä seuraajana, lähetettiin poliittisten kiistojen aikana sotaretkille. Yunsi samoin kuin yhdeksäs ja kymmenes prinssi, Yintang ja Yin'e, vakuuttivat tukevansa Yintia.

Illalla 20. joulukuuta 1722, vähän ennen kuolemaansa, Kangxi kutsui seitsemän pojistaan (3., 4., 8., 9., 10., 16. ja 17. prinssin) vuoteensa ääreessä pidettyyn kokoukseen. Kangxin kuoltua Longkodo ilmoitti, että Kangxi oli valinnut neljännen prinssin, Yinzhenin, uudeksi keisariksi. Yinzhen nousi valtaistuimelle, ja hän otti hallitsijanimen Yongzhen. Kangxi haudattiin itäisiin Qing-hautoihin, Zunhuaan, Hebeihin.

Persoonallisuus ja saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangxi oli Qing-dynastian suuri vakaannuttaja. Siirtymä Ming-dynastiasta Qingiin oli suuri mullistusten kausi, jonka keskeiset tapahtumat olivat pääkaupungin, Pekingin joutuminen vuonna 1644 ensin Li Zichengin johtamien talonpoikaiskapinallisten ja sitten mantšujen hallintaan sekä viisivuotiaan keisari Shunzhin asettaminen valtaistuimelle. Vuonna 1661, kun Shunzhi kuoli ja Kangxi seurasi häntä keisarina, mantšut olivat jo valloittaneet lähes koko varsinaisen Kiinan. Johtavat mantšut käyttivät jo kiinalaisia insituutioita ja olivat omaksuneet kungfutselaisen ideologian, mutta pitivät omassa keskuudessaan kiinni mantšukulttuurista. Kangxi saattoi valloituksen loppuun, voitti kaikki merkittävät sotilaalliset uhkatekijät ja elvytti Ming-kaudelta periytyneen keskitetyn hallintojärjestelmän merkittävin muutoksin.

Kangxi oli hyvin ahkera, ja nousi varhain ja meni makuulle myöhään. Rauhan aikana hän luki useita muistioita joka päivä ja vastasi niihin, kävi neuvotteluja hallitusmiesten kanssa ja antoi audiensseja. Sotien aikana hän luki muistioita sotatapahtumista keskiyöhön saakka tai sen jälkeenkin, ja toisinaan, esimerkiksi Zungarin kaanikuntaa vastaan käydyn sodan aikana, osallistui itsekin taisteluihin.[14]

Kangxi perusti tiedonvälitysjärjestelmän, jossa tieto ei kulkenut oppineiden virkamiesten välityksellä, sillä heillä oli taipumus haastaa keisarin valta. Tämä palatsin muistiojärjestelmä toimi niin, että salaiset viestit keisarin ja maakuntien luotettujen virkamiesten välillä kulkivat lukituissa laatikoissa, jotka vain keisari ja kyseinen virkamies saattoivat avata. Täten äärimmäisistä sääilmiöistäkin saatiin peittelemättömiä tietoja, joita keisari piti omaan toimintaansa kohdistuvana jumalallisina arvosteluna. Pian siitä kuitenkin tuli yleiskäyttöinen salainen uutiskanava. Tästä sai alkunsa Qing-dynastian Suuri neuvosto, joka käsitteli poikkeuksellisia, varsinkin sotilaallisia tapahtumia. Neuvostoa johti keisari, ja siihen kuuluivat oppineimmat han-kiinalaiset ja mantšulaiset hovin jäsenet. Tämän neuvoston jäseniksi ei otettu mandariineja, joille jätettiin vain rutiininomaiset hallinnolliset tehtävät.[15]

Kangxi teki voitavansa taivutellakseen kungfutselaisen älymystön yhteistyöhön Qing-hallituksen kanssa, vaikka nämä suhtautuivat mantšuhallitukseen suurin varauksin ja pysyivät uskollisina Mingille. Hän vetosi kungfutselaisiin arvoihin esimerkiksi antaessaan Pyhän käskykirjan vuonna 1760. Hän rohkaisi kungfutselaista opiskelua ja piti huolen siitä, että virkatutkinnot pidettiin joka kolmas vuosi vaikeuksienkin aikana. Kun jotkut oppineet uskollisuudesta Mingiä kohtaan kieltäytyivät osallistumasta tutkintoihin, hän määräsi kokelaan suoritettavaksi erityisen tutkinnon, jotta hänet voitiin nimittää virkaan. Hänen aloitteestaan laadittiin Ming-dynastian virallisen historiateos, Kanxin sanakirja, laaja ensyklopedia ja vielä laajempi kiinalaisen kirjallisuuden kokoelma. Vahvistaakseen mielikuvaa itsestään "viisaana hallitsijana" hän kutsui hoviinsa mantšulaisia ja kiinalaisia kotiopettajia, joiden kanssa hän tutki kungfutselaisia klassikoita ja kiinalaista kaunokirjoitusta.[16]

Erään Zungarin kaanikuntaa vastaan käydyn taistelun aikana, johon Kangxi itse osallistui, hän osoittautui tehokkaaksi sotilasjohtajaksi.

Sitä mukaa kuin vihollisuudet loppuivat ja rauha palasi Kiinaan mantšuvalloituksen jälkeen, ja samalla myös nopean väestönkasvun, maanviljelyksen ja maatalouteen perustuvien verotulojen ansiosta Kangxi saattoi ensin alentaa veroja ja lopulta vuonna 1712 lakkauttaa maaveron ja corvée-veron kokonaan aiheuttamatta suurta välitöntä vahinkoa valtion taloudelle, joskin dynastia myöhemmin joutui kärsimään tästä talouspolitiikasta.[17]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isä: keisari Shunzhi
  • Äiti: keisarinna Xiaokangzhang (1640–1663), džurtšenilaista syntyperää, mutta hänen sukunsa oli useiden suku­polvien ajan asunut Kiinassa. Sivulla oli kiinalainen sukunimi Tong (), mutta se oli myöhemmin vaihdettu mantšulaiseen klaani­nimeen Tongiya. Tunnettiin leski­keisarinnana nimellä Cihe (kiin. 慈和皇太后) sen jälkeen, kun Kangxi vuonna 1661 tuli keisariksi.

Puolisot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangxilla oli kaikkiaan noin 64 puolisoa, joista huomattavimmat olivat

  1. Keisarinna Xiaochengren (kuollut 1674) Hešeri-klaanista – avioitui in 1665.
  2. Keisarinna Xiaozhaoren Niohuru-klaanista.
  3. Keisarinna Xiaoyiren (Manchu: Hiyoošungga Fujurangga Gosin Hūwanghu) Tunggiya-klaanista.
  4. Keisarinna Xiaogongren (Manchu: Hiyoošungga Gungnecuke Gosin Hūwanghu) Wuya-klaanista.
  5. Keisarillinen jalosukuinen Que Hui (1668–1743) Tunggiya-klaanista, keisarinna Xiaoyirenin nuorempi sisar.
  6. Keisarillinen jalosukuinen Dun Yi (1683–1768) Guwalgiya-klaanista
  7. Keisarillinen jalosukuinen Jing Min (died 1699) Janggiya-klaanista
  8. Jalosukuinen Wen Xi (died 1695) Niuhuru-klaanista, keisarinna Xiaozhaorenin nuorempi sisar.
  9. Shun Yi Mi (1668–1744) Wang-klaanista, Han-kiinalaista syntyperää.
  10. Chun Yu Qin (died 1754) Han Chinese Chen-klaanista.
  11. Rong (died 1727) Magiya-klaanista.
  12. Yi (died 1733) Gobulo-klaanista.
  13. Hui (died 1732) Nala-klaanista.
  14. Liang (died 1711) Wei-klaanista.
  15. Cheng (died 1740) Daigiya-klaanista.
  16. Xuan (died 1736) Mongoli, Borjigit-klaanista.
  17. Ding (1661–1757) Wanliuha-klaanista.
  18. Ping (died 1696) Hešeri-klaanista, keisarinna Xiaochengrenin nuorempi sisar.
  19. Hui (died 1670) Borjigit-klaanista.

Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangxilla, joka oli Kiinan pitkäaikaisin hallitsija, oli myös Qing-keisareista eniten lapsia. Virallisesti hänellä oli 24 poikaa ja 12 tytärtä. Todellisuudessa heitä oli enemmänkin, mutta useimmat heistä kuolivat varhaislapsuudessaan sairauksiin, eivätkä he ole luvussa mukana.

#1 Nimi2 Syntynyt Kuollut Äiti Huomautus
Chengrui
承瑞
5. marraskuuta 1667 10. heinäkuuta 1670 keisarin puoliso Rong kuoli lapsena
Chenghu
承祜
4. tammikuuta 1670 3. maaliskuuta 1672 Keisarinna Xiaochengren kuoli lapsena
Chengqing
承慶
21. maaliskuuta 1670 26. toukokuuta 1671 keisarin puoliso Hui kuoli lapsena
Sayinchahun
賽音察渾
24. tammikuuta 1672 6. maaliskuuta 1674 keisarin puoliso Rong kuoli lapsena
1 prinssi Yinzhi
胤禔
12. maaliskuuta 1672 7. tammikuuta 1735 keisarin puoliso Hui Nimitettiin toisen arvoluokan prinssi Zhi'ksi (直郡王) vuonna 1698;
Menetti tämän arvonsa 1708;
Haudattiin kunnianosoituksin
Changhua
長華
11. toukokuuta 1674 12. toukokuuta 1674 keisarin puoliso Rong kuoli lapsena
2 Yinreng
胤礽
6. kesäkuuta 1674 27. tammikuuta 1725 Keisarinna Xiaochengren Alkuperäinen nimi Baocheng (保成);
Nimitettiin kruununprinssiksi 1675;
Menetti asemansa 1708;
Nimitettiin uudestaan kruununprinssiksi 1709;
Menetti uudestaan asemansa 1712;
Nimitettiin kuolemansa jälkeen ensimmäisen arvoluokan prinssiksi nimellä Li
Changsheng
長生
12. elokuuta 1675 27. huhtikuuta 1677 keisarin puoliso Rong kuoli lapsena
Wanpu
萬黼
4. joulukuuta 1675 11. maaliskuuta 1679 Keisarillinen jalkavaimo Tong kuoli lapsena
3 Yinzhi
胤祉
23. maaliskuuta 1677 10. heinäkuuta 1732 Rong Nimitettiin vuonna 1609 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Cheng,
vuonna 1709 ensimmäisen arvoluokan prinssiksi,
alennettiin toisen arvoluokan prinssiksi 1720
ylennettiin ensimmäisen arvoluokan prinssiksi 1728
alennettiin toisen arvoluokan prinssiksi 1730
kuolemanjälkeinen nimi Yin (隱)
4 Yinzhen
胤禛
13. joulukuuta 1678 8. lokakuuta 1735 Keisarinna Xiaogongren nimitettiin beileksi 1698 ; ylennettiin ensimmäisen luokan prinssiksi nimellä Yong (雍親王) vuonna 1709.
Tuli 27. joulukuuta 1722 keisariksi nimellä Yongzheng.
Yinzan
胤禶
10. huhtikuuta 1679 30. huhtikuuta 1680 Keisarillinen jalkavaimo Tong kuoli lapsena
5 Yinqi
胤祺
5. tammikuuta 1680 10. heinäkuuta 1732 Yi nimitettiin beileksi 1698; nimitetiin vuonna 1698 ensimmäisen arvoluokan prinssiksi nimellä Heng (恆親王)
kuolemanjälkeinen nimi Wen (溫)
6 Yinzuo
胤祚
5. maaliskuuta 1680 15. kesäkuuta 1685 Keisarinna Xiaogongren
7 Yinyou
胤祐
19. elokuuta 1680 18. toukokuuta 1730 Cheng Nimitettiin beileksi 1698;
ylennettiin vuonna 1709 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Chun (淳郡王);
ylennetiin ensimmäisen arvoluokan prinssiksi toukokuussa 1723
kuolemanjälkeinen nimi Du (度)
8 Yinsi
胤禩
29. maaliskuuta 1681 5. lokakuuta 1726 Liang Nimitettin beileksi vuonna 1698;
ylennetiin ensimmäisen luokan prinssiksi vuonna 1723 nimellä Lian (廉親王)
Menetti arvonimensä ja karkotettiin keisarihuoneesta vuonna 1725
Määrättiin ottamaan uudeksi nimekseen Akina (阿其那) ("sika")
Arvo palautettiin postuumisti vuonna 1778
Yinju
胤䄔
13. syyskuuta 1683 17. heinäkuuta 1684 Honored Lady Gorolo kuoli lapsena
9 Yintang
胤禟
17. lokakuuta 1683 22. syyskuuta 1726 Yi Nimitettiin beiziksi vuonna 1709;
Menetti arvonimensä ja karkotettiin keisarihuoneesta vuonna 1725

Määrättiin ottamaan uudeksi nimekseen Sesihei (塞思黑) ("skoira")
Arvo palautettiin postuumisti vuonna 1778

10 Yin’e
胤䄉
28. marraskuuta 1683 18. lokakuuta 1741 Jalosukuinen Wen Xi Nimitettiin vuonna 1709 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Dun (敦郡王)
Menetti arvonimensä 1724
Sai vuonna 1737 arvonimen "Valtiota avustava herttua (輔國公)
haudattiin kunnianosoituksin
11 Yinzi
胤禌
8. kesäkuuta 1685 22. elokuuta 1696 Yi
12 Yintao
胤祹
18. tammikuuta 1686 2. syyskuuta 1763 Ding Nimitettiin beiziksi vuonna 1709

Ylennettiin vuonna 1722 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Lu
alennettiin beiziksi 1724
ylennettiin toisen arvoluokan prinssiksi vuonna 1730,
ylennettiin vuonna 1735 ensimmäisen arvoluokan prinssiksi nimellä Lü(履親王)
Kuolemanjälkeinen nimi Yi (懿)

13 Yinxiang
胤祥
16. marraskuuta 1686 18. kesäkuuta 1730 Keisarillinen jalosukuinen Jing Min Nimitettiin beiziksi vuonna 1709
Menetti arvonimensä 1712
Nimitettiin vuonna 1722 ensimmäisen arvoluokan prinssiksi nimellä Yi (怡親王)
kuolemanjälkeinen nimi Xian (賢)
14 Yinti
胤禵
16. tammikuuta 1688 13. tammikuuta 1756 keisarinna Xiaogongren Alkuperäinen nimi Yinzhen (胤禎);
Nimitettiin beiziksi vuonna 1709

Ylennettiin vuonna 1723 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Xun (恂郡王),
Menetti arvonimensä vuonna 1725,
Nimitettiin beileksi 1747,
ylennettiin uudestaan toisen arvoluokan prinssiksi vuonna 1748,
kuolemanjälkeinen nimi Qin (勤)

Yinji
胤禨
23. helmikuuta 1691 30. maaliskuuta 1691 Ping kuoli lapsena
15 Yinwu
胤禑
24. joulukuuta 1693 8. maaliskuuta 1731 Shun Yi Mi Nimitettiin beileksi vuonna 1726,
ylennettiin vuonna 1730 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Yu(愉郡王);
kuolemanjälkeinen nimi Ke (恪)
16 Yinlu
胤祿
28. heinäkuuta 1695 20. maaliskuuta 1767 Shun Yi Mi Boguoduon prinssi Zhuangin adoptoima,
peri vuonna 1723 arvonimen "Ensimmäisen arvoluokan prinssi Zhuang (莊親王),
kuolemanjälkeinen nimi Ke (恪)
17 Yinli
胤禮
24. maaliskuuta 1697 21. maaliskuuta 1738 Chun Yu Qin nimitettiin vuonna 1723 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Guo (果郡王);
ylennettiin ensimmäisen arvoluokan prinssiksi vuonna ;
kuolemanjälkeinen nimi Yi (毅)
18 Yinxie
胤祄
15. toukokuuta 1701 17. lokakuuta 1708 Shun Yi Mi kuoli Chengden kesäpalatsissa sikotautiin
19 Yinji
胤禝
25. lokakuuta 1702 28. maaliskuuta 1704 Keisarillinen jalkavaimo Xiang
20 Yinyi
胤禕
1. syyskuuta 1706 30. kesäkuuta 1755 Keisarillinen jalkavaimo Xiang

Nimitettiin beileksi vuonna 1726
kuolemanjälkeinen nimi Jianjing (簡靖)

21 Yinxi
胤禧
27. helmikuuta 1711 26. kesäkuuta 1758 Keisarillinen jalkavaimo Xi Nimitettiin beiziksi vuonna 1730,
ylennettiin beileksi 1730,
ylennettiin joulukuussa 1735 toisen arvoluokan prinssiksi nimellä Shen (慎郡王),
kuolemanjälkeinen nimi Jing (靖)
22 Yinhu
胤祜
10. tammikuuta 1712 12. helmikuuta 1744 Keisarillinen jalkavaimo Jin Nimitettiin beileksi vuonna 1730;
kuolemanjälkeinen nimi Gongqin (恭勤)
23 Yinqi
胤祁
14. tammikuuta 1714 31. elokuuta 1785 Keisarillinen jalkavaimo Jing Nimitettiin beileksi vuonna 1730;
kuolemanjälkeinen nimi Cheng (誠)
24 Yinmi
胤祕
5. heinäkuuta 1716 3. joulukuuta 1773 Keisarillinen jalkavaimo Mu Nimitettiin vuonna 1733 ensimmäisen arvoluokan prinssiksi nimellä Xian (諴親王) ;
kuolemanjälkeinen nimi Ke (恪)
Yinyuan
胤禐
2. maaliskuuta 1718 2/3. maaliskuuta 1718 Kunnianarvoisa rouva Chen kuoli vastasyntyneenä
  • Huomautukset:
    • (1) Järjestys, jossa prisseihin viitataan virallisissa asiakirjoissa, määräytyi syntymäjärjestyksen mukaan. Järjestys oli epävirallinen vuoteen 1677 saakka, jolloin Kangxi määräsi, että hänen kaikkien miespuolisten jälkeläistensä oli käytettävä "sukupolvimerkkiä" nimensä keskimmäisenä merkkinä. Tämän uuden järjestelmän mukaisesti aikaisempi järjestys poistetiin käytöstä ja prinssi Yinzhista tuli ensimmäinen prinssi, mistä johtuu nykyinen numerojärjestys.
    • (2) Kaikki Kangxin pojat vaihtoivat nimensä, kun Yongzheng vuonna 1722 tuli keisariksi. Nimien ensimmäinen merkki "胤" (yin) vaihdettiin merkiksi "允" (yun), jotta vältyttiin rikkomasta keisarillista nimitabua. Yingxiangin nimi kuitenkin palautettiin hänen kuolemansa jälkeen alkuperäiseen muotoonsa. Yongzheng käski kahden veljensä ottaa uudet nimet, mutta hänen seuraajansa Qianlong palautti heille alkuperäiset nimensä. Nimien merkityksestä on tehty useita tutkimuksia.[18][19]

Tyttäret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Nimi ja arvonimi Syntyi Kuoli Avioitui Aviomies Jälkeläiset Äiti
1 ei nimeä 23. joulukuuta 1668 . marraskuuta 1671 Zhang
2 ei nimeä 17. huhtikuuta 1671 8. tammikuuta 1674 Dong
3 Valtakunnanprinsessa Rongxian
固倫榮憲公主
20. kesäkuuta 1673 29. toukokuuta 1728 heinäkuussa 1691 Borjigit Urgun, Baarinin prinssi
博爾濟吉特烏爾袞
Rong
4 ei nimeä 16. maaliskuuta 1674 1678 Zhang
5 Toisen arvoluokan prinsessa Duanjing
和碩端靜公主
9. kesäkuuta 1674 huhtikuussa 1710 marras- tai joulukuussa 1692 Ulanghan Garzang
烏梁罕噶爾臧
Kunnianarvoisa Rouva Bu
6 Valtakunnanprinsessa Kejing
固倫恪靖公主
4. heinäkuuta 1679 1735 1697 Borjigit Dunduobudorji, Khalkha-mongolien prinssi Kunnianarvoisa Rouva Gorolo
7 ei nimeä 5. heinäkuuta 1682 . syyskuuta 1682 Keisarinna Xiaogongren
8 ei nimeä 13. heinäkuuta 1683 late. heinäkuuta or. elokuuta 1683 Keisarinna Xiaoyiren
9 Valtakunnanprinsessa Wenxian
固倫溫憲公主
10. marraskuuta 1683 elo- tai syyskuussa 1702 loka- tai marraskuussa 1700 Tunggiya Shun’anyan
佟佳舜安顏
Keisarinna Xiaogongren
10 Valtakunnanprinsessa Chunque
固倫純愨公主
20. maaliskuuta 1685 1710 1706 Borjigit Celeng
博爾濟吉特策棱
Borjigit Chenggunzhabu
博爾濟吉特成袞札布
Keisarillinen jalkavaimo Tong
11 ei nimeä 24. lokakuuta 1685 kesä- tai heinäkuussa 1686 jalosukuinen Wen Xi
12 ei nimeä 14. kesäkuuta 1686 heinäkuun lopulla tai maaliskuussa 1697 Keisarinna Xiaogongren
13 toisen arvoluokan prinsessa Wenke
和碩溫恪公主
1. tammikuuta 1688 heinä- tai elokuussa 1709 1706 Borjigit Cangjin
博爾濟吉特倉津
Keisarillinen jalosukuinen Jing Min
14 Toisen arvoluokan prinsessa Quejing
和碩愨靖公主
16. tammikuuta 1690 1736 1706 Sun Chengyun, ensimmäisen arvoluokan paroni
一等男孫承運
Kunnianarvoisa Rouva Yuan
15 Toisen arvoluokan prinsessa Dunke
和碩敦恪公主
3. helmikuuta 1691 tammikuussa 1710 tammi- tai helmikuussa 1709 ‘’Taiji’’ Borjigit Dorji
博爾濟吉特台吉多爾濟
Keisarillinen jalosukuinen Jing Min
16 ei nimeä 27. marraskuuta 1695 loka- tai marraskuu 1707 Wang
17 ei nimeä 12. tammikuuta 1699 joulukuussa 1700 Liu
18 ei nimeä 17. marraskuuta 1701 Keisarillinen jalosukuinen Dun Yi
19 ei nimeä 30. maaliskuuta 1703 helmikuun lopulla tai maaliskuussa 1705 keisarillinen jalkavaimo Xiang
20 ei nimeä 20. marraskuuta 1708 tammikuussa tai helmikuun alussa 1709 Niuhuru

Kangxi populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kangxi Dadi (康熙大帝; sananmukaisesti: Suuri keisari Kangxi): Er Yuehen historiallinen romaani esittää Kangxin elämäkerran romantisoidussa muodossa.
  • The Deer and the Cauldron (鹿鼎記): Jin Yongin wuxia-romaani. Tarinassa Kangxi ja kirjan päähenkilö Wei Xiaobao tulevat sattumoisin lapsuudessaan keskenään läheisiksi ystäviksi. Wei auttaa keisaria lujittamaan valtansa ja vahvistamaan valtansa koko valtakunnassa vaikuttaen näin merkittävästi Kangxin kauden historiallisiin tapahtumiin.
  • Qijian Xia Tianshan (七劍下天山; sananmukaisesti: Seitsemän miekkaa laskeutuu taivasvuorelta): Liang Yushengin wuxia-romaani. Tarinassa Kangxi saa selville, että hänen isänsä, keisari Shunzhi on ryhtynyt munkiksi Wutai-vuorella sijaitsevassa luostarissa. Hän käskee läheisten apuriensa tappaa hänen isänsä saadakseen valtansa vakaaksi ja yrittää myöhemmin hävittää todisteet murhasta.

Elokuvat ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Duke of Mount Deer (鹿鼎記): Televisiosarja vuodelta 1984, perustuu Louis Chan romaaniin. Kangxia esitti Andy Lau.
  • Kangxi Dynasty (康熙王朝): Televisiosarja vuodelta 2001, perustuu Er Yuehen romaaniin. Kangxia esitti Chen Daoming.
  • Secret History of Kangxi (康熙秘史): neljäs osa neljän televisionäytelmän sarjassa, aineena Qing-dynastian varhaishistoria. Kangxia esitti Xia Yu.
  • Kangxi Weifu Sifang Ji (康熙微服私訪記; sananmukaisesti: Kangxin tarkistusmatkat siviiliasussa): pitkä televisionäytelmä Kangxin tarkastusmatkoista. Osalla kiertomatkoistaan Kangxi pukeutui tavalliseen siviiliasuun salatakseen henkilöllisyytensä voidakseen paremmin ymmärtää tavallisen kansan jokapäiväistä elämää. Kangxia esitti Zhang Guoli.
  • The Life and Times of a Sentinel (紫禁驚雷): televisiosarja Kangxin veljen yrityksestä syrjäyttää hänet.
  • Palace (宫): Televisiosarja vuodelta 2011. Sarjassa muuan 2000-luvun tyttö vahingossa matkustaa ajassa ja päätyy 1700-luvulle Kiellettyyn kaupunkiin aikaan juuri ennen kuin Kangxi syrjäyttää kruununprinssi Yinrengin asemastaan.
  • Scarlet Heart (步步惊心): toinen televisiosarja vuodelta 2011. Tässäkin sarjassa muuan 2000-luvun tyttö vahingossa matkustaa ajassa ja päätyy 1700-luvulle Kiellettyyn kaupunkiin aikaan juuri ennen kuin Kangxi syrjäyttää kruununprinssi Yinrengin asemastaan. Kangxia esitti Damian Lau.

Videopeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Kangxi Emperor

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jerry Dennerline, Willard J. Peterson: Cambridge History of China, Vol. 9, Part 1: The Ch'ing Dynasty to 1800, s. 73–119. Cambridge: Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-24334-3. Teoksen verkkoversio. .
  • The History of Government Earliest times. {{{Julkaisija}}}, 1977. ISBN 0-19-822904-6.
  • Robert B. Oxnam: Ruling from Horseback: Manchu Politics in the Oboi Regency, 1661–1669. Chicago and London: University of Chicago Press. ISBN 0-226-64244-5. Teoksen verkkoversio. .
  • Evelyn S. Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions. Berkeley, Los Angeles, Lontoo: University of California Press. ISBN 0-520-22837-5. Teoksen verkkoversio. .
  • Jonathan D. Spence: ”The K'ang-hsi Reign”, Cambridge History of China, Vol. 9, Part 1: The Ch'ing Dynasty to 1800, s. 120–82. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0-521-24334-3. Teoksen verkkoversio. .
  • Jonathan Spence: Emperor of China: Self-Portrait of K'ang-hsi. {{{Julkaisija}}}, 1974. ISBN 0-224-00940-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Emperor Kangxi - The Emperor Who Reigned for the Longest Period in Chinese History Cultural China. Viitattu 3.2.2014.
  2. Frank N. Magill, Larissa Julit Taylor: Great lives from history. Pasadena, Kalifornia: Salem Press, 2006. ISBN 978-1-58765-222-6.
  3. Zhou Ruchang, Ronald R. Gray, Mark S. Ferrara: Between noble and humble : Cao Xueqin and the Dream of the red chamber. New York: Peter Lang, 2009. ISBN 978-1-4331-0407-7.
  4. a b Barbara Bennet Peterson: Notable Women of China: Shang Dynasty to the Early Twentieth Century, s. 328. M. E. Sharpe. Inc, 2000.
  5. D. R. SarDesai: Vietnam, Trials and Tribulations of a Nation, s. 38; 1988
  6. Kangxi Emperor
  7. a b c Mantienne, p. 180
  8. 'Les Missions Etrangeres, p. 83
  9. Manteigne, p. 178
  10. Artur K. Wardega, António Vasconcelos de Saldanha: In the Light and Shadow of an Emperor: Tomás Pereira, S.J. (1645–1708), the Kangxi Emperor and the Jesuit Mission in China. Cambridge Sholars Publishing, 2012. ISBN 978-1-4438-3755-2. Teoksen verkkoversio.
  11. A History of Christian Missions, s. 189-190. Penguin Books, 1964.
  12. Alfred Owen Aldridge, Masayuki Akiyama, Yiu-Nam Leung: rosscurrents in the Literatures of Asia and the West, s. 54. {{{Julkaisija}}}. [1] Teoksen verkkoversio].
  13. Dan J. Li: China in Transition, 1517–1911, s. 22. New York: Van Nostrand Reinhold Company, 1969.
  14. Finer (1997), pp. 1134–5
  15. Spence, The Search for Modern China (2013), pp. 67-68
  16. Spence, The Search for Modern China (2013), pp. 56-58
  17. Finer (1997), pp. 1156–7
  18. 章曉文、陳捷先 (2001). 雍正寫真. 遠流出版公司
  19. 史松 (2009). 雍正研究/满族清代历史文化研究文库. 辽宁民族出版社

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Qing Shunzhi
Kiinan keisari
1661–1722
Seuraaja:
Qing Yongzheng