Siirry sisältöön

Jari Rissanen

Wikipediasta

Jari "Jarkka" Rissanen (s. 27. lokakuuta 1956 Pielavesi) on suomalainen muusikko, joka tunnetaan erityisesti blues- ja rock-kitaristina ja säveltäjänä. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Kuopion musiikkilukiossa 1975. Rissanen on toiminut myös kitaran- ja yhtyesoiton opettajana. Hän on soittanut muun muassa yhtyeissä Finnforest ja The Boys sekä Rauli Badding Somerjoen, Pepe Ahlqvistin, Jaakko Löytyn ja Eero Raittisen kokoonpanoissa. Hänen nykyinen oma yhtyeensä on Jarkka Rissanen Tonal Box Trio, jonka albumi 20th Century Box ilmestyi vuonna 2016. Vuodesta 2013 hän on esiintynyt duona Jarkka Rissanen & Dave Forestfield Gospel Rhythm Revue.

Rissanen on esiintynyt eri kokoonpanoissa paitsi Suomessa, myös ainakin Indonesiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Namibiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Slovakiassa ja Tanskassa.

Kitaristina esiintyvissä kokoonpanoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikkona muissa projekteissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetustyö kitaransoiton ja yhtyesoiton opettajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuopion kansalaisopisto (1979–1981)
  • Kuopion musiikkilukio (1982)
  • Ressun lukio (1984)
  • Kolarin kansalaisopisto (1985–1988)
  • Vantaan Työväen Opisto (1988–1990)
  • Pieksämäen kansalaisopisto (1998–1999)
  • Runnin Rapujatsit / Bluesleiri (2001)
  • Lapinlahden Blues & Folk ry:n bändileirit (2002–2005)
  • Lapinlahden musiikkiopisto (2002–2017)
  • Kaskikuusen kansalaisopisto, Lapinlahti (2003–2017)

Muusikkona albumeilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Raimo Öystilä: Eero Raittinen - Discografia: Woodstock Rytmimusiikin Syke. Viitattu 12.2.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.