Iso-Melkutin
| Iso-Melkutin | |
|---|---|
 Iso-Melkutille johtavat portaat varustetasanteelta heinäkuussa 2011 |
|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Kanta-Häme |
| Kunnat | Loppi |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Hyvikkälänjoen valuma-alue (35.88) |
| Laskuoja | oja Yli-Myllyyn [1] |
| Järvinumero | 35.887.1.011 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 119,4 m |
| Rantaviiva | 7,205 km [2] |
| Pinta-ala | 61,891 ha |
| Saaria | 1 [1] |
 Iso-Melkutin |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Iso-Melkutin [2][1] on Kanta-Hämeessä Lopella Hämeen järviylängöllä Räyskälän kylän lähellä sijaitseva järvi.[2][1][3]
Maantietoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järven pinta-ala on 62 hehtaaria ja se on 1,7 kilometriä pitkä ja 850 metriä leveä. Järvi on syntynyt kangasmaastossa olevaan suppaan, jota on lisäksi kapea harjujakso on muotoillut. Siitä ei ole tiedossa syvyyskarttoja, mutta paikalla vierailevat sukellusryhmät ovat nähneet harjun jatkuvan myös veden alla. Yhtenäisestä harjusta on vedenpinnan yläpuolella näkyvissä kolme pitkää niemeä. Länsipuolen Vähä-Melkuttimen pohjoisranta on syntynyt harjun kurkottaessa alueen yli ja on siten sulkenut sen omaksi järveksi. Sitä seuraavan harjun kärki on yli 300 metrinen Nappilahdennokka, joka sulkee lähes erilleen Nappilahden Iso-Melkuttimen eteläosaan. Harjun jatke on Tokholmin- tai Tokholmannokka [4][5], joka 400 metriä pitkänä jakaa järvestä erilleen suojaisan Purinlahden. Järven ainoa saari on samaa harjua ja kuten on myös vastakkaiselta rannalta vastaan tuleva niemennokka. Järven rantaviivan pituus on 7,2 kilometriä ja sen rannat ovat heikka- ja sorapohjaista kangasmetsää. Järven vedenpinnan korkeus on 119,4 metriä mpy.[2][1][6]
Vesistösuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Vanajan reitin valuma-alueella Hyvikkälänjoen valuma-alueeseen. Se jaetaan vielä Kaartjärven valuma-alueeseen, johon järvi kuuluu. Järveen laskee länsipuoleta Tammelan Kaitajärvi, joka laskee kaivettua ojaa myöten Vähä-Melkuttimeen, joka laskee Iso-Melkuttimeen. Pohjoisesta siihen on johdettu suurimman Valkealammin laskuoja pohjoisimpaan lahteen. Iso-Melkutin laskee lyhyellä ojalla Ämmäojaan, joka juoksee järven ohi tuodessaan ojitetulta Purinsuolta kuivatusvedet. Se jatkaa Yli-Myllyn ja Ali-Myllyn kautta Taipaleenjärven ja Alimmaisen kautta suureen Kaartjärveen. Vedet jatkavat aluksi Kaartjokea, sitten Hyvikkälänjokea ja lopuksi Hiidenjokea myöten alaspäin Vanajaveteen.[2][1]
Luontoarvoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järven ympärillä kulkee merkitty patikkareitti. Sen varrelle on rakennettu kaksi laavua. Järven länsipäässä pohjoisrannasta työntyvän niemennokan päässä on toinen ja järven itäpäässä on toinen.[3]
Järvi soveltuu sukeltamiseen kirkasvetisyytensä vuoksi. Nähtävyytenä on vedenalainen harju, joka sopii veden yläpuolella kulkevaan harjujaksoon.[7]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iso-Melkutin on syntynyt viimeisen jääkauden sulamisvaiheen aikana kolmannen salpausselän syntyaikoina, kun luoteesta virranneen mannerjäätikön sulamisvedet purkautuivat kaakkoon päin muodostaen suuren sandurin, jota kutsutaan Pernunnummen sandurdeltaksi. Iso-Melkutin sijaitsee sandurin eteläreunan tuntumassa ja se on saattanut syntyä jäätikkörailoon pudonneiden jättimäisten jäälohkareiden hautauduttua hiekkaan ja soraan. Kun nämä myöhemmin sulivat paikalleen, syntyivät syvät kuopat, joihin järvien vesi sitten jäi.[8]
Yli 600 metriä lännessä sijaitsevan Tammelen Kaitajärven luotaustiedoista on muodostettu syvyyskartta, joka on julkaistu kartastoissa. Siinä näkyy rantojen vedenalaiset jyrkkärinteiset rannat ja kaakkoispään syvänne, jotka ovat hyviä supan tunnusmerkkejä.[1]
Vuoden 1855−1856 Kalmbergin kartastossa järven nimi kirjoitettiin "Iso Melkuten järvi". Järvi oli silloin erämaajärvi vailla asutusta lähimallakaan. Alajuoksun järvissä oli pari myllyä, mitkä ovat järven pohjoispuolella kulkeneen tien lisäksi alueen ainoat karttamerkinnät.[9]
Vuoden 1958 peruskartassa johtaa Räyskälästä järvelle muutama polku ja Yli-Myllystä erottavalle kannakselle sieltä tuleva tie. Vuoden 1979 kartassa kulkee metsissä useitakin teitä ja järven ympärille on merkitty polkuja. Suuresta Valkealammista on kaivettu Melkuttimeen oja.[4][5][10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Iso-Melkutin, Loppi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 13.9.2019.
- ↑ a b c d e Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 5.4.2017.
- ↑ a b Visit Finland Outdoors: Loppi, Iso-Melkuttimen reitti (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 16.4.2017
- ↑ a b Peruskartta 1:20 000. 2042 03 Räyskälä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1958. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 2.4.2017)
- ↑ a b Peruskartta 1:20 000. 2042 03 Räyskälä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1979. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 2.4.2017)
- ↑ Iso-Melkutin, Loppi (sijainti ilmavalokuvassa) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 13.9.2019.
- ↑ Riihimäen urheilusukeltajat: Iso-Melkutin, viitattu 16.4.2017
- ↑ Litmanen, Tanja: Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernummella (Arkistoitu – Internet Archive), Pro Gradu-tutkielma, Turun Yliopisto, 2012
- ↑ Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050967.jpg), 1855-56
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2042 03 Räyskälä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1987. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 2.4.2017)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luontoon.fi: Melkuttimien reitit
- Seppälä, Matti V.J.: III Salpausselällä oli myös flutingviuhkaista oskillaatiota/deglasiaatiota GTK & Maanmittauslaitos National Land Survey of Finland, 2015, viitattu 17.4.2017
- Mäkinen, Joni & Palmu, Jukka-Pekka: Collapse of sediment-filled crevasses associated with floods and mass flows in the proximal zone of the Pernunnummi sandurdelta, III Salpausselkä, SW Finland. Quaternary Science Reviews, 2008, 27. vsk, nro 21–22, s. 1992–2011. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2008.07.014 ISSN 0277-3791 (englanniksi)
- Blomberg, Niko: Luonnossa liikkumista Lopella: vapailla poluilla ja merkityillä reiteillä (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF), Ekokaari.fi, 2007, nro 1, s. 10