Hatanpään kartano

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sebastian Gripenbergin suunnittelema Hatanpään kartanon päärakennus valmistui vuonna 1885.

Hatanpään kartano oli kartano nykyisen Tampereen kaupungin alueella Pyhäjärven rannalla. Se perustettiin 1690-luvulla. Kartanosta on säilynyt Hatanpään niemellä sijaitseva kartanopuisto sekä 1800-luvun lopulla rakennetut päärakennus ja huvilarakennus. Kartanon entiset maa-alueet ovat nykyisin asunto- ja teollisuusalueina.

Kartano 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puistoaluetta.

Hatanpään kartano syntyi, kun Hatanpään niemen alueella sijainneet kolme taloa yhdistettiin kartanoksi 1690-luvulla. Kartanon maanviljely kehittyi erityisesti Hans Henrik Boijen (1716–1781) kaudella vuosina 1756–1778. Boije otti käyttöön uusia viljelymenetelmiä ja lajikkeita: hän oli muun muassa yksi ensimmäisistä, jotka alkoivat kasvattaa perunaa myyntiin. Boije perusti läheiseen Otavalan kylään kehruukoulun vuonna 1757 pellavan kehruutaidon edistämiseksi.

Boije perusti kartanon ympärille englantilaistyylisen puiston, jota hoiti jopa 30 puutarharenkiä. Boije kokeili myös valkomulperipuiden kasvatusta kasvihuoneissa. Näiden puiden lehdistä olisi saatu ravintoa mulperiperhosen toukille, ja Boije haaveilikin oman silkintuotannon aloittamisesta mahdollisesti läheisen Kaarilan kartanon omistaneen Turun akatemian professorin Pehr Adrian Gaddin innostamana.[1]

Ruotsin kuningas Kustaa III oli Suomen-matkallaan vuonna 1775 kartanossa Boijen vieraana ja antoi tällöin määräyksen kaupungin perustamisesta läheisen Tammerkosken rannalle. Boije oli ollut mukana kaupungin perustamista suunnitelleessa komiteassa ja suositellut tällöin kaupungin perustamista omistamansa Tammerkosken kartanon maille. Boije myikin Tammerkosken kartanon kruunulle 1777 tulevan kaupungin alueeksi. Pian tämän jälkeen Boije myi myös Hatanpään kartanon kruununvouti Gabriel Ahlmanille 1778 siirtyessään Helsinkiin Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherraksi. Ahlman harjoitti tilalla perinteistä maanviljelyä. Muun muassa viljeltiin ruista, vehnää, ohraa, kauraa ja hernettä sekä lisäksi sekaviljaa.[1]

Boijen perustamasta kartanon puistosta ovat säilyneet puiston lehmusrivistöt, päärakennuksen pohjoispuolella oleva koivukuja eli "Kuninkaankuja" sekä "Hattu" ja "Myssy" -nimiset kuuset (kuusien nimet viitannevat Ruotsissa 1700-luvulla toimineisiin hattu- ja myssypuolueisiin).[1]

Kartano 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villa Idman eli Hatanpään huvila.

Ahlmanin jälkeen tila siirtyi ruukinpatruuna L. G. Lefrenin haltuun. Lefren omisti Tammerkosken rannalla sijainneen paperitehtaan sekä muitakin teollisuusyrityksiä. Lefrenin kuoleman jälkeen kartanon osti vuonna 1835 laamanni ja ritari Nils Johan Idman, ja kartano pysyi Idman-suvun hallinnassa vuoteen 1913 saakka.

Nils Johan Idmanin jälkeen kartanon omistajaksi tuli hänen poikansa Karl Gustaf Idman (1817–1880) joka oli toimnut Suomen senaatin valtiovaraintoimituskunnan kamarikirjurina.[2] Viimeinen Idman-sukuun kuulunut kartanon omistaja oli Karl Gustafin poika Fredrik Leonard Idman (1870–1922) joka oli valmistunut agronomiksi Mustialasta 1893. [3]

Idmanin kaudella kartanon maanviljelyä ja karjanhoitoa uudistettiin taas voimakkaasti. Kartanossa oli vuonna 1881 peltoa 600 hehtaaria ja laidunta 100 hehtaaria sekä yli 200 lehmää ja noin 60 hevosta. Vuosina 1883–1885 kartanoon rakennettiin uusi kaksikerroksinen arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema kivirakenteinen uusrenessanssityylinen päärakennus sen jälkeen, kun vanha 1700-luvulta peräisin ollut päärakennus oli tuhoutunut tulipalossa juhannuksena 1883. Vuosina 1898–1900 päärakennuksen lähelle valmistui uusgoottilaistyylinen Hatanpään huvila Karl Gustaf Idmanin pojan pankinjohtaja Nils Idmanin yksityisasunnoksi.

Kartano kaupungin omistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1912 paljastunut Idmanin kavallusjuttu vei lainojen takaajana toimineen kartanon omistajan Fredrik Idmanin konkurssiin. Koko 1 459 hehtaarin laajuinen Hatanpään kartano myytiin seuraavana vuonna 2,5 miljoonalla markalla Tampereen kaupungille. Kartanon alue käsitti silloin nykyiset Hatanpään, Viinikan, Nekalan, Koivistonkylän, Rautaharkon, Härmälän, Lakalaivan, Peltolammin, Sarankulman ja Multisillan kaupunginosat.

Kartanon rakennukset otettiin vuonna 1916 sairaalakäyttöön, ja 1930-luvulla kartanon alueelle valmistui arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema Hatanpään sairaala. Kartanon päärakennus oli vuodesta 1970 lähtien Tampereen kaupunginmuseon käytössä. Päärakennukseen vuonna 1994 Haiharan kartanosta muuttanut Nukke- ja pukumuseo toimi kartanossa joulukuuhun 2006 asti, minkä jälkeen museon toiminta on ollut keskeytettynä. Pukumuseo siirtyy vuonna 2014 uudelleen avattavaan Hämeen museoon, nukkemuseo puolestaan siirrettiin vuonna 2009 Vapriikkiin.

Kartanon nykyinen tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanorakennus oli vuoteen 2015 saakka yksityisen tilavuokraamon, Kartanon Tilapalvelu Oy:n, vuokraama kokous- ja juhlatila.[4] Kaupunki on hakenut kartanolle uutta vuokralaista syksystä 2015 lähtien. Vuonna 2016 kartanossa aloitettiin julkisivuremontti, jonka kustannusarvio on noin 1,1 miljoonaa euroa. Remontissa palautettiin julkisivujen värit mahdollisimman lähelle alkuperäisiä sekä puuikkunoiden alkuperäiset ulkopuitteet 1990-luvulla uusittujen tilalle. Lisäksi uusittiin vaurioituneet kipsikoristeet ja rappaukset. Kartano saa samalla uuden julkisivuvalaistuksen.[5]

Huvilarakennuksessa sijaitsee Tampereen kaupungin puistoyksikön ja ympäristöviraston toimistoja.

Hatanpään kartanon vieressä on Hatanpäänpuisto, jota kutsutaan myös Hatanpään kartanopuistoksi. Hatanpään niemellä, varsinaisen kartanopuiston vieressä, on 1970-luvulta lähtien ollut myös arboretum, puulajipuisto ja ruusutarha.

Vapaamuurarin hauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Vapaamuurarin hauta".

Kartanon puistossa sijaitsee iso luonnonkivi, johon on hakattu kreikankielinen teksti ”Egno Kyrios tous ontas antou” (suom. ”Herra tuntee omansa”). Kaiverruksen arvellaan olevan peräisin 1700-luvulta Boijen ajoilta ja se on mahdolliseti tehty kuningas Kustaa III:n vierailun aikana vuonna 1775. Boije ja kuningas olivat molemmat vapaamuurareita. Kivi tunnetaan ”Vapaamuurarin haudan” nimellä, vaikka paikalle ei olekaan haudattu ketään.[6][1]

Samaan kiveen liittyy myös E. F. Jahnssonin vuonna 1884 ilmestyneessä historiallisessa romaanissa Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa : kertomus Tuomas piispan ajoilta kerrottu tarina jonka mukaan Hatanpään isäntänä 1200-luvulla ollut Heikki olisi kuollut kiven luona sodasta palattuaan. Romaanin tapahtumat sijoittuivat toukokuulle 1245 jolloin Pyynikillä vietettiin vuotuista uhrijuhlaa.[6]

Vapaamuurarin hauta on Tampereen vanhin julkinen muistomerkki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ikkunoita Pirkanmaan puutarhakulttuuriin : Hans Henrik Boije
  2. Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Karl Gustaf Idman. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15089>. Luettu 1.8.2016.
  3. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 : Fredrik Leonhard Idman
  4. Hatanpään Kartano Kartanon Tilapalvelu Oy. Viitattu 8.6.2014.
  5. Manninen, Jukka: Kartanon väri etsittiin tutkimuksella. Aamulehti, Moro, 23.2.2017, s. 10-11.
  6. a b Vapaamuurarin hauta Tampereen muistolaatat ja muut muistomerkit. Viitattu 8.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]