Hannu Haahti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lähetystyöntekijää. Hänen pojastaan, lääkäri ja professori Hannu Haahdesta on eri artikkeli.
Hannu Haahti
Syntynyt 25. syyskuuta 1865
Kokkola, Suomi
Kuollut 7. syyskuuta 1935 (69 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus suomalainen
Uskontokunta Luterilainen kirkko
Puoliso Lovisa Gabriela Geitlin
Vanhemmat Johan Adrian Hahnsson ja Sofia Theodolinda Limón

Hannu Haahti (vuoteen 1906 saakka Hahnsson, s. 25. syyskuuta 1865 Kokkola7. syyskuuta 1935 Vehkalahti) oli suomalainen pappi ja kirkkoherra ja Suomen Lähetysseuran apulaisjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja.[1][2][3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haahden vanhemmat olivat kokkolalainen filosofian maisteri, kollega Johan Adrian Hahnsson ja Sofia Theodolinda Limón. Isä oli kielentutkija, joka myöhemmällä iällään ryhtyi julkaisemaan Ruotsalais-suomalaista sanakirjaa, ja äiti tunnettiin Suomen ensimmäisenä naiskirjailijana. Haahti oli runoilijana tunnetuksi tuleen Hilja Haahden vanhempi veli. Hilja Haahti syntyi Hämeenlinnassa, jonne perhe oli muuttanut v. 1870. Siellä perheen isä opetti Ruotsalaisessa yläalkeiskoulussa. Haahden perhe oli alun perin ruotsinkielinen, mutta vanhemmat olivat J. V. Snellmanin innoittamana omaksuneet suomalaisuusaatteen jopa fanaattisena. Niinpä perheen lapsista aiottiin tehdä suomenkielisiä. Tätä näkökohtaa silmällä pitäen perhe rakensi Naantalissa kesänviettopaikalleen umpinaisen aidan, jotta lapset olisivat pysyneet erossa ruotsinkielisistä naapureistaan.[4]

Haahti valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta vuonna 1883. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1887 ja teologisen erotutkinnon hän suoritti vuonna 1890.[1] Hän toimi aluksi vt. kappalaisena Rymättylässä ja sitten Virtain kappalaisena.[3] Hänellä oli tehtäviä valtiopäivillä vuosina 1885–1891.[5]

Haahti ei ollut minkään herätysliikkeen jäsen vaan oli suuntaukseltaan yleisesti kirkollinen. Evankelisen liikkeen äärimmäisyyssuuntaan hän otti jyrkän kannan.[6]

Hannu Haahden puoliso oli Ella Lovisa Gabriella Geitlin. Heillä oli kahdeksan lasta, joihin kuuluivat muun muassa tuberkuloosiopin professori Hannu Haahti, kirjailija Elli Kaarlehto ja everstiluutnantti Usko Haahti.[7]

Toiminta Suomen Lähetysseurassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haahtea pyydettiin alun perin Lähetysseuran sihteeriksi, mutta tämän mielestä tarjotut työtehtävät olivat vaativammat, joten hänet nimitettiin seuran apulaisjohtajaksi vuonna 1904.[1] Hänen ensimmäisiä tehtäviään oli palvella vuodesta 1904 lähtien toimikunnassa, joka valmisteli Lähetystalon laajennusosan rakentamista. Laajennus valmistui vuonna 1906.[8]

Haahtea on luonnehdittu monipuoliseksi mieheksi, joka vaikutti ratkaisevasti lukemattomien asioiden ratkaisuihin, kehitykseen ja järjestelyihin. Hän toimi useasti lähetysjohtajan sijaisena, piti huolta seuran kustannusliikkeestä, toimi saarnatoimen järjestäjänä ja itsekin innokkaana matkasaarnaajana.[5]

Vuonna 1905 Haahti kävi muissa Pohjoismaissa tutustumassa sisälähetystyöhön, Norjassa erityisesti Albert Lunden herätykseen, josta hän raportoi kotimaassa lämpimään sävyyn.[9]

Vuosina 1906–1913 Haahti opetti sekä mieslähetyskoulussa että naislähetyskoulussa.[10]

Tarkastusmatka Ambomaalle 1911–12[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haahti teki tarkastusmatkan Ambomaalle vuonna 1911. Matkalle olisi periaatteessa pitänyt lähettää lähetysjohtaja Mustakallio, mutta tämä oli uupunut työssään ja oli jo yrittänyt hakeutua muualle seurakuntavirkaan. Tässä tilanteessa johtokunta katsoi, ettei Mustakalliota pitänyt lähettää tällaiselle pitkälle matkalle, vaan sen sijaan sille lähetettiin Haahti.[11]

Haahden matka oli toinen laatuaan Lähetysseuran historiassa. Ensimmäisen tarkastusmatkan oli tehnyt lähetysjohtaja Jooseppi Mustakallio vuonna 1900. Haahti saapui perille Ambomaalle 5.7.1911 ja viipyi paikalla seuraavan vuoden ensimmäisiin päiviin saakka.[12]

Haahden suorittama tarkastus oli erittäin perinpohjainen. Hän kävi paitsi kaikilla lähetysasemilla myös kaikilla sivuasemilla. Tarkastuksiin osallistui n. 2100 henkeä eli 75% kaikista aikuisista kristityistä ja kastekoulua käyneistä pakanoista. Kun lähetyssaarnaajia oli kotimaasta käsin arvosteltu, niin paikan päällä asiat asettuivat toiseen yhteyteen ja kuva muuttui toiseksi.[13]

Haahden matkan kuluessa ratkaistiin kysymys opettajaseminaarista Ambomaalla. Se tuli olemaan ensimmäinen askel tiellä kohti pappiskoulutusta, vaikkakaan tuo kysymys ei vielä tuolloin ollut ajankohtainen. Seminaari päätettiin perustaa, vaikka itse Martti Rautanen vastusti hanketta, ja se aloitti toimintansa vuonna 1913 Oniipassa.[14]

Haahti osallistui matkallaan myös Onandjokwen sairaalan vihkimiseen käyttöön 9.7.1911.[15]

Ambomaan matkastaan Haahti teki selkoa kirjassaan Mustien maassa: Muistelmia tarkastusmatkalta Ambomaalle (1913).[16]

Lähetysjohtajan vaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jooseppi Mustakallion siirtyessä pois lähetysjohtajan tehtävästä 1913, tuli tämä virka nyt täyttää. Ehdolla olivat Matti Tarkkanen, Haahti ja Uno Paunu. Valinnan suoritti ns. lisätty johtokunnan kokous. Siinä Paunu ei saanut lainkaan kannatusta. Valinta tapahtui siten Tarkkasen ja Haahden välillä. Vaalissa valituksi tuli Tarkkanen. Hänen kannattajansa olivat sitä mieltä, että seuran johtoon haluttiin voimakas parivaljakko, jossa Tarkkasen kirkollisella urallaan saavuttama pätevyys ja Haahden monipuolinen Lähetysseuran työn tuntemus täydensivät toisiaan.[17]

Tarkastusmatka Kiinaan 1914[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen tarkastusmatkan Haahti suoritti Kiinaan vuonna 1914. Alun perin sinne piti lähteä lähetysjohtaja Jooseppi Mustakallion vuonna 1909, mutta tuolloin seuralla ei ollut talouden puolesta varaa lähettää häntä sinne. Kun matka sitten aktualisoitui, oli Mustakallio siirtymässä seurakuntavirkaan, mistä syystä matkaan lähetettiin Haahti. Hän lähti matkaan joulukuussa 1913. Viimeisenä sysäyksenä tälle matkalle oli se hajaannus, jonka helluntaiherätys oli Kiinan-lähettien joukossa saanut aikaan.

Haahti tutustui matkallaan useiden eri lähetysjärjestöjen toimintaan Henanin ja Hunanin maakunnissa. Suomalaisten parissa hän viipyi kaksi ja puoli kuukautta. Matkasta tuli kuukautta pitempi kuin oli suunniteltu, mutta siitä huolimatta ajan niukkuus esti häntä jossakin määrin saamasta tehtäviään suoritetuksi.

Tarkastus oli perinpohjainen. Sen tuloksena kaksi mieslähettiä poistui seuran tehtävistä, toinen vaimoineen, sekä lisäksi myös kaksi naimatonta naislähettiä. Eräänä syynä hajaannuksen syntyyn oli ollut voimakkaasti ekspansiivinen työ. Oli palkattu paljon kiinalaista työvoimaa, josta osa osoittautui peräti kelvottomaksi. Niinpä päätelmä oli, että määrän sijasta piti ottaa ohjenuoraksi työn laatu, ja toiminnan tuli olla keskittynyttä ja laajentamiseen tuli suhtautua varauksellisesti. Haahti oli valmis antamaan koulutoiminnalle aiempaa tärkeämmän roolin lähetystyössä. Tätä varten tarvittiin riittävän pätevä lähetti, joka voitaisiin asettaa koulujentarkastajana tämän työn johtoon. Oli myös suoritettava opintomatkoja, jotta pysyttäisiin ajan tasalla muiden lähetysseurojen toiminnan suhteen.

Seurakuntiin piti asettaa vanhimpia, jotka seurakuntalaiset itse keskuudestaan valitsivat. Näitä tuli asettaa kaikille pääasemille sekä myös kaikille sivuasemille. Myös kiinnitettiin huomiota siihen, että seurakuntien jäsenistössä miehet olivat yliedustettuina. Siksi naistyöhön piti kiinnittää erityistä huomiota.[18][19]

Matkojen jälkeen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ambomaan matkan jälkeen Haahden tehtäväksi annettiin erityisesti seuran kirjankustannustoiminnan johtaminen ja asiamiesten ja kirjanmyyjien ohjaaminen. Kustannuspuolelle palkattiin myös lisätyövoimaa.

Tätä tehtävää varten Haahti vapautettiin omasta toivomuksestaan saarnatoiminnan järjestelyistä, lähetysyhdistyksiä koskeneiden asioiden hoitamisesta ja johtokunnan asettamien komiteain sihteerin töistä. Hän kuitenkin pysyi johtokunnan komiteoiden jäsenenä ja toimi entiseen tapaan lähetysjohtajan sijaisena tämän ollessa estyneenä.[20]

Viron lähetysseuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haahti vieraili Virossa sikäläisen luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa syyskuussa 1919. Sen jälkeisessä pappeinkokouksessa keskusteltiin lähetystyön järjestämisestä nyt, kun maa oli itsenäistynyt. Haahti selvitti kokoukselle Suomen Lähetysseuran toimintaa. Hän ehdotti lopuksi, että Viroon perustettaisiin oma lähetysseura, joka aluksi kannattaisi suomalaista lähetystyötä. Tällainen seura perustettiinkin saman tien, ja sen sihteeriksi kutsuttiin virolainen lähetyssaarnaaja Hendrik Kokamägi, joka oli toiminut Suomen Lähetysseuran työntekijänä Kiinassa ja jolla oli pappisoikeudet Viron kirkossa. Viron lähetysseuran tarkoituksena oli tukea etenkinsellaisia virolaisia lähetyssaarnaajia, jotka toimivat Suomen Lähetysseuran kautta. Vuoteen 1922 mennessä uudella seuralla oli jo 20 haaraosastoa, ja lissä oli syntymässä.[21]

Vuonna 1929 ollessaan jo seurakuntavirassa Haahti vieraili Viron Lähetysseuran 10-vuotisjuhlassa ja totesi, että tämä seura oli ”julistettu Viron kirkon viralliseksi lähetysorgaaniksi”.[22]

Siirtyminen seurakuntavirkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1921 keväällä Haahti jätti Lähetysseuran ja siirtyi Vehkalahden kirkkoherraksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa 1935 saakka. Haahden seuraajaksi Lähetysseuran apulaisjohtajana tuli K. A. Paasio.[1][23] Rovastin arvon Haahti sai vuonna 1922. Hän toimi ajoittain myös vt. lääninrovastina.[1]

Erottuaan seuran palveluksesta Haahti toimi sittemmin vuodesta 1925 lähtien sen johtokunnan puheenjohtajana, kuolemaansa 1935 saakka. Kuolemaan liittyi tragiikkaakin, sillä Haahden hautajaisissa tuolloinen lähetysjohtaja K. A. Paasio vilustui pahoin ja kuoli pian tämän jälkeen.[24]

Julkisuudessa valokuvaajana myöhemmin 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun puolessa välissä valokuvaaja Hans von Schantz, joka työskenteli Lähetysseurassa valokuvalaboranttina, löysi Haahden negatiivit Ambomaan ja Kiinan-matkoilta. Von Schantz koosti näistä kuvista yhdessä valokuvaaja Timo Korhosen kanssa Galleria Hippolyteen näyttelyn nimeltä Rovasti lähtee Kiinaan. Vedokset teki von Schantz.

Tuomo-Juhani Vuorenmaa luonnehti Haahden kuvia seuraavasti:[25]

Haahti ei ole kuvannut vanhaa idylliä, ehjää harmonista maailmankuvaa, jossa jokaisella on paikkansa ja osansa, jossa kaikki on selitetty hamasta alusta hamaan loppuun. Haahden kuvat paljastavat nykyaikaisen, absurdin maailman, sen selittämättömyyden ja ristiriitaisen olemuksen. Haahti on nähnyt satamiljoonaisen kansan energian ja tuntenut tuhatvuotisen kulttuurin painon. Hän on aistinut suhteensa ympäristöön ja pannut muukalaisuutensa kuviin. […] Varmasti myös ajalla, historialla on osuutensa näihin kuviin, niiden viehätykseen. Sattumalla? Ei enempää kuin valokuvissa yleensä — ja sattumakin voi olla metodi. Kuvien määrä osoittaa kuvaamisen tietoisuuden. Kyse ei ole yksittäisistä kuvista, vaan kokonaisesta tuotannosta. Valokuvaus on ollut Haadelle harrastus, taiteilijana hän oli amatööri. Ehkä juuri se on vapauttanut hänet kaavamaisesta kuvaustyöstä etsiytymään kohti valokuvan sisintä. Häntä voisi luonnehtia sisäsyntyiseksi modernistiksi ilman siihen liittyvää ohjelmallisuutta. Ilmaisuvälineestään hän on löytänyt samoja ominaisuuksia kuin valokuvan kielen kansainväliset uudistajat muutamia vuosikymmeniä myöhemmin.

Helsingin Sanomien arvostelija puhui tämän näyttelyn yhteydessä “pienestä sensaatiosta”. Haahden aikoihin asti valokuvaus oli sekä Suomessa että muualla ollut “lähinnä jäykkää dokumentarismia tai estetisoivaa ‘kaunokuvausta’ ”. Haahti taas edusti “oman aikansa hurjaa avantgardea, kansainvälisestikin ajatellen.” Ne olivat mahdollisesti liian rajuja omana aikanaan, eikä niitä koskaan julkaistu Haahden eläessä eikä myöhemminkään ennen tätä näyttelyä.[26] Näyttelyssä oli mukana vain muutama kuva Lounais-Afrikasta. Näitä kuvia arvostelija pitää perinteisinä ja niiden sommitelmia “jäykkinä”. Kiinassa kuvattuja kuvia arvostelija sen sijaan arvostaa modernin katukuvauksen tuotteina, keskellä ihmismassoja kuvattuina kuvina — kauan ennen kuin kukaan edes tiesi mistään sellaisesta kuin katukuvaus:[26]

Pastori lähti Kiinaan —ja ryhtyi katukuvaajaksi! Haahden suhde miljööseen on uskomattoman tuore ja välitön. Hän menee lähelle ihmisiä, käyttää hyväkseen liike-epäterävyyttä, rajaa rohkeasti. Muutamat kuvat suoraan kameraan katsovista, epäluuloisista ihmisistä tuovat mieleen William Kleinin tunnetut New Yorkin kuvat 1950-luvulta.
Haahden kokema Kiina ei ollut jähmeä ja pysyvä vaan jatkuvassa dynaamisessa liikkeessä. Juuri tämä suhde maailmaan on ihmeen moderni, viime vuosikymmenten katukuvaajien suosima.

Haahden Kiinan-kuvia julkaistiin muun muassa Ruotsissa Picture Show -lehdessä sekä vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassa Itään ja etelään. Lähetyssaarnaajat valokuvaajina 1890–1930.[5][27]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mustien maassa: Muistelmia tarkastusmatkalta Ambomaalle. 178 s. Kuopio: Suomen Lähetysseura, 1913.
  • Miksi nukun. 48 s. Julkaistu ruotsiksi 1919 otsikolla Hvi sover jag?. Kuopio: Suomen Lähetysseura, 1916.
  • Katsaus Suomen Lähetysseuran toimintaan vuosina 1908–1913. 12 [3] s. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1913.
  • F. Würtz: Onko minusta tuleva lähetystyöntekijä?. 101 [2] s. Toimittanut Hannu Haahti. Suomentanut Edvard Kilpeläinen. , 1907.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Irja Aro-Heinilä: ”Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi. Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895–1966. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian väitöskirja. . ISBN 952-91-9638-5 (nid.). Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2015).
  • Matti Peltola: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.
  • Toivo Saarilahti: Suomen Lähetysseuran työ Kiinassa vuosina 1901–1926. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1960.
  • Toivo Saarilahti: Lähetystyön läpimurto. Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1895–1913. Sata vuotta suomalaista lähetystyötä I: 3. Suomen Lähetysseuran julkaisu. Helsinki: Kirjaneliö, 1989. ISBN 951-600-760-0.
  • Toivo Saarilahti: Kriisien kautta kasvuun. Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1914–1938. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1999. ISBN 951-624-257-X.
  • Tuulikki Vilhunen, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Hans von Schantz, Jorma Hinkka: Itään ja etelään. Lähetyssaarnaajat valokuvaajina 1890–1930. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1995. ISBN 951-624-211-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e HAHNSSON (→ HAAHTI) Hannu. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  2. Irja Aro-Heinilä: ”Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi. Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895–1966., s. 26–28. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian väitöskirja. . ISBN 952-91-9638-5 (nid.). Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2015).
  3. a b Saarilahti 1989, s. 112.
  4. Aro-Heinilä 2005, s. 26.
  5. a b c Vilhunen et. al., s. 153.
  6. Saarilahti 1989, s. 112–113.
  7. Hannu Haahti Kuka kuvasi? -tietokanta, Suomen valokuvataiteen museo. Viitattu 17.5.2017.
  8. Saarilahti 1989, s. 72.
  9. Saarilahti 1989, s. 220.
  10. Saarilahti 1989, s. 301.
  11. Saarilahti 1989, s. 295.
  12. Peltola 1958, s. 130–131, 169.
  13. Peltola 1958, s. 169–171.
  14. Peltola 1958, s. 156–158, 169–171.
  15. Peltola 1958, s. 162.
  16. Saarilahti 1989, s. 320, 412.
  17. Saarilahti 1999, s. 16–17.
  18. Saarilahti 1960, s. 167–172, 183, 189, 211.
  19. Saarilahti 1989, s. 282–283.
  20. Saarilahti 1989, s. 296, 319.
  21. Saarilahti 1999, s. 80.
  22. Saarilahti 1999, s. 156.
  23. Saarilahti 1999, s. 99.
  24. Saarilahti 1999, s. 184, 256.
  25. Hannu Haahti. Lounais-Afrikka 1911–1912. Kiina 1913–1914. Suomen Lähetysseuran esite näyttelyyn “Rovasti lähtee Kiinaan”, .
  26. a b Uimonen, Anu: Pastori lähti Kiinaan — ja ryhtyi katukuvaajaksi. Helsingin Sanomat, 20.9.1986.
  27. Text av Hans von Schantz: Let’s go to China. Picture Show, 1987, nro 5 (3/87). ETC (Ruotsi). (ruotsiksi, englanniksi)