Pimiö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suihkutilaan rakennettu yksinkertainen kotipimiö

Pimiö (valokuvalaboratorio) on tila, jota käytetään valokuvien kehitykseen. Pimiössä voidaan käsitellä filmejä tai valokuvapaperia niin, etteivät ne valotu tarkoituksettomasti. Pimiöitä on käytetty jo 1800-luvun loppupuolelta. Pimiön voi harrastelija rakentaa kotonaan tilaan jonka saa täysin pimennettyä. Yksinkertaista kuvien vedostamista varten pimiön varustukseen tarvitaan mm. negatiivien suurennuskone, alan liikkeestä hankittava suojavalo, valokuvapaperia, altaat sekä kemikaalit (kehite ja kiinnite). Filmin kehittämistä varten riittää, että sen saa täysin pimeässä laitettua kehityspurkkiin - loput voi hoitaa huoneenvalossa.

Pimiössä voidaan kehittää mustavalko- tai värivalokuvia. Kun filmi on valotettu, se on ensin kehitettävä. Filmi kierretään spiraalille, joka laitetaan valotiiviiseen tankkiin. Tankista voi kätevästi vaihtaa kemikaalit prosessin aikana. Mustavalkofilmin kehitysprosessin eri vaiheet ovat kehitys, keskeytys (huuhtelu), kiinnitys, loppuhuuhtelu sekä kuivaus. Kun filmi on kehitetty, voidaan siitä vedostaa kuvia. Mustavalkopaperin kehitysprosessiin l. vedostukseen valmiilta negatiivilta sisältyy neljä vaihetta: valokuvauspaperin valotus negatiivin projisoivalla suurennuskojeella ja paperin kemiallinen käsittely kolmessa nesteessä: kehite, keskeyte (tai vain huuhtelu) ja kiinnite. Värifilmeille ja -papereille nämä prosessit ovat erilaiset.

Pankromaattisia mustavalkofilmejä täytyy käsitellä ennen kehitysprosessia täysin pimeässä (poikkeuksena n.s. päivänvalotankki), mutta ortokromaattisten filmien ja valokuvapapereiden kanssa voidaan käyttää suojavaloa helpottamaan työskentelyä. Ortokromaattiset filmit ja mustavalkopaperit eivät ole punaiselle valolle herkkiä, joten suojavalo on usein elokuvistakin tuttu punainen, mutta se voi olla muunkin värinen nykyisillä papereilla. Värikuvat valotetaan useimmiten pimeässä, sillä paperi on kaikille spektrin väreille sensitiivinen, lukuunottamatta jyrkkää pudotusta herkkyydessä n. 590 nm:n kohdalla. Niinpä värivedostuksessa voidaan käyttää erityistä suojavaloa, joka hohtaa himmeästi hyvin kapealla alueella juuri tuon 590 nm:n aallonpituudella. Pienen totuttelun jälkeen työskentely sujuu tässäkin valaistuksessa eikä tarvitse haparoida täysin pimeässä.

Värivalokuvauksen suosio ja toisaalta kameraseuroissa kiertäneet paikkaansapitämättömät huhutselvennä sen kehitysprosessin monimutkaisuudesta laskivat 1980- ja 1990-luvuilla pimiötyöskentelyn suosiota valokuvauksen harrastajien keskuudessa. Myöhemmin nopeasti yleistyneen digitaalisen valokuvauksen myötä pimiöt ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi, sillä nykyisin filmikuvat useimmiten skannataan ja sitten tulostetaan tai teetetään vedokset ammattilaboratorioissa.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.