Gene Austin
| Gene Austin | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. kesäkuuta 1900 |
| Kuollut | 24. tammikuuta 1972 (71 vuotta) |
| Ammatti | laulaja, lauluntekijä |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Gene Austin |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1924–1953 |
| Tyylilajit |
iskelmä vaudeville |
| Soittimet | laulu, piano, kitara |
| Levy-yhtiöt | RCA Records |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
| Puolisot |
Kathryn Arnold Austin (1924–1929) Agnes Antelline Austin (1933–1940) Doris Sherrell Austin (1940–1946) LouCeil Hudson Austin (1949–1966) Gigi Theodorea Austin (1966–1972) |
| Lapset |
Ann (1. avioliitto) Charlotte (2. avioliitto) |
| Puolue | Yhdysvaltain demokraattinen puolue |
| Uskonto | Baptismi |
Gene Austin eli Lemeul Eugene Lucas (24. kesäkuuta 1900 – 24. tammikuuta 1972) oli yhdysvaltalainen tenorilaulaja ja lauluntekijä, yksi ensimmäisistä croonereista.
Hän oli 1920-luvun menestyneimpiä laulajia Bing Crosbyn ja Rudy Valleen ohella. Hänen tulkitsemansa laulut ovat muodostuneet ikivihreiksi ja niitä ovat elvyttäneet popmusiikin aikakaudella muun muassa sellaiset artistit kuin The Beatles, Nilsson ja Leon Redbone.[1] Myös hänen omat sävellyksensä, kuten "When My Sugar Walks Down the Street" ja "The Lonesome Road" ovat saavuttaneet standardin aseman.
Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lemeul Eugene Lucas syntyi Texasin Gainesvillessä Dallasin pohjoispuolella. Hänen vanhempansa olivat Nova Lucas (k. 1943) ja Serena Belle o.s. Harrell (k. 1956). Lemeul omaksui sukunimen Austin isäpuoleltaan Jim Austinilta, joka oli kiertelevä seppä. Gene Austin varttui vaatimattomissa oloissa[2] luoteis-Louisianan Mindenissä, Shreveportin itäpuolella.[3]
Nuori Gene sai musiikillisia vaikutteita tummaihoisilta ystäviltään: Uncle Esaulta hän omaksui laulutyylin ja Lucy Mae opetti häntä soittamaan pianoa.[2] Pianon lisäksi soitinvalikoimaan kuului kitara. Hän oli myös mukana baptistiseurakunnan kuorossa. Hän kuitenkin karkasi kotoaan 15-vuotiaana Houstoniin ja pääsi mukaan vaudevilleteatteriin.
Asevelvollisuusaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
17-vuotiaana hän liittyi Yhdysvaltain armeijaan toivoen siirtoa Eurooppaan taistelemaan ensimmäisessä maailmansodassa. Hänet sijoitettiin aluksi New Orleansiin, missä hän toimi myös pianistina kaupungin huonomaineisella alueella.
Hän oli tottunut hevosiin autettuaan isäpuoltaan tämän sepän ammatissa. Niinpä hänet kiinnitettiin ratsuväkeen ja hänet lähetettiin Meksikoon kenraali John Pershingin johtaman Pancho Villan vastaisen retkikunnan mukana. Retki epäonnistui, mutta Austin sai siitä muistoksi mitalin nimeltään Mexican Service Medal. Tämän jälkeen hän palveli Ranskassa maailmansodassa.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1919 Gene Austin asettui Baltimoreen Marylandin osavaltioon, missä hän aikoi opiskella hammaslääketiedettä. Pian hän kuitenkin oli soittamassa pianoa ja laulamassa paikallisissa kapakoissa. Hän alkoi kirjoittaa lauluja ja perusti vaudevillenäytöksen yhdessä Roy Bergeren kanssa. Parivaljakolta syntyi myös laulu ”How Come You Do Me Like You Do”. Miesten tiet erosivat kun Bergere meni naimisiin. Austin työskenteli sitten lyhyen aikaa klubissa, jonka omisti Lou Clayton. Myöhemmin tämä vaikutti tunnetussa vaudevilleryhmässä Clayton, Jackson and Jimmy, jossa Jimmy oli Jimmy Durante.
Samaan aikaan kun sähkömagneettinen äänitystekniikka yleistyi, Gene Austin yhdessä Rudy Valleen, Art Gillhamin, Nick Lucasin, Johnny Marvinin ja Cliff Edwardsin kanssa omaksui intiimin, radioystävällisen, mikrofoninläheisen crooner-tyylin. Tyyli valtasi alaa aikaisemmalta tenorilaulannan tyyliltä, jota olivat popularisoineet sellaiset laulajat kuin Henry Burr ja Billy Murray. Myöhemmistä crooner-laulajista Bing Crosby, Frank Sinatra ja Russ Columbo ovat avoimesti tunnustaneet Austinin luoneen musiikkityylin, jolla he aloittivat uransa.
Myyntimenestyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1926. ”Bye Bye Blackbird” oli vuoden kahdenkymmenen myydyimmän kappaleen joukossa.
1927'. ”Ramona” on L. Wolfe Gilbertin ja Mabel Waynen tekemä laulu samannimiseen romanttiseen seikkailuelokuvaan, jossa näytteli muun muassa Dolores del Río. Kappale oli listoilla 17 viikkoa, niistä ykkössijalla kahdeksan, ja ylitti helposti miljoonamyynnin.
1928. ”My Blue Heaven” on George A. Whitingin ja Walter Donaldsonin tekemä laulu. Se oli listoilla 26 viikon ajan, pysytteli ykköstilalla 13 viikkoa ja myi yli viisi miljoonaa kopiota. Se oli kaikkien aikojen myydyin äänite siihen asti, kun Bing Crosbyn laulama ”White Christmas” ohitti sen.
1928. "”Carolina Moon” on Joe Burken ja Benny Davisin tekemä balladi. Se oli 14 viikkoa listoilla ja näistä seitsemän ykkössijalla.
Omia kappaleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
RCA Victor osti oikeudet Austinin suosittuun lauluun "When My Sugar Walks Down the Street", jonka hän äänitti sekä sooloesityksenä että duettona Aileen Stanleyn kanssa. Omaelämäkerrassaan Nat Shilkret kuvaa levytykseen johtavia tapahtumia.[5] Seuraavalla kymmenvuotiskaudella RCA:n leivissä Austin myi yli 80 miljoonaa äänilevyä — saavutus, jolle ei vetänyt vertoja yksikään artisti 40 vuoteen. Parhaita myyntimenestyksiä olivat ”The Lonesome Road” ja ”Riding Around in the Rain”.
”When My Sugar Walks Down the Street” -kappaleen jonka ovat sittemmin levyttäneet Duke Ellington, Nat King Cole, The Ink Spots, Hot Lips Page, Johnny Mathis, The Four Freshmen, Bix Beiderbecke, Red Nichols' Five Pennies, Ella Fitzgerald, Sy Oliver ja Wolverines Orchestra.
”How Come You Do Me Like You Do?” -kappaleen ovat levyttäneet myös Fletcher Henderson and His Orchestra, Gene Rodemich, Marion Harris, George Wettling ja Erroll Garner.
”The Lonesome Road” on kirjoitettu yhdessä Nat Shilkretin kanssa ja sen ovat levyttäneet myös Bing Crosby, Fats Waller, Louis Armstrong, Eddy Arnold, Don Gibson, Mildred Bailey, Les Paul, Judy Garland, Frankie Valli and the Four Seasons, Sammy Davis, Jr., Dick Dale, The Fendermen, Frank Sinatra, Chet Atkins, Bobby Darin, Duane Eddy, Paul Robeson, Jerry Vale, Muggsy Spanier, Tommy Dorsey, Benny Goodman, Jimmie Lunceford, Frankie Laine ja Ted Lewis.
”Riding Around in the Rain” on kirjoitettu yhdessä Carmen Lombardon kanssa.
”The Voice of the Southland” muodostui Austinin lisänimeksi.
Elokuvat ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ollessaan laulajanuransa huipulla Gene Austinille tarjoutui tilaisuus esiintyä elokuvissa Hollywoodissa. Elokuvauralle Austinia auttoi hänen henkilökohtainen ystävänsä Mae West. Ensimmäinen elokuva oli vuoden 1934 Belle of the Nineties, ja tätä seurasivat vuonna 1936 Klondike Annie ja vuonna 1940 My Little Chickadee.
Vuonna 1956 CBS teki televisiodraaman Gene Austinin elämästä.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gene Austin avioitui tanssija Kathryn Arnoldin kanssa vuonna 1924 ja erosi tästä 1929. Vuonna 1928 heille syntyi tytär, joka sai nimekseen Ann. Vuonna 1933 Austin meni naimisiin Agnes Antellinen kanssa, ja heidän tyttärensä Charlotte syntyi samana vuonna. Vartuttuaan Charlotte esiintyi muun muassa Richard Quinen ohjaamassa musikaalielokuvassa Rainbow ’Round My Shoulder vuonna 1952.[6] Genen avioliitto Charlotten äidin kanssa päättyi eroon vuonna 1940 Austin nai sitten näyttelijä Doris Sherrellin vielä samana vuonna ja erosi tästä 1946. Neljäs avioliitto laulaja LouCeil Hudsonin kanssa kesti vuodesta 1949 vuoteen 1966. Seuraavana vuonna Austin meni naimisiin Gigi Theodorean kanssa ja tämä viides liitto kesti Austinin kuolemaan saakka.
Gene Austin oli kantrilaulaja David Houstonin kummisetä. Nuoruudessaan Houston asui Austinin tavoin Louisianan Mindenissä.
Kantrilaulaja Tommy Overstreet, joka sai suurimmat hittinsä 1970-luvulla, on Austinin kolmas serkku.
Vuonna 1962 Austin pyrki menestyksettä Yhdysvaltain demokraattisen puolueen ehdokkaana Nevadan kuvernöörin virkaan.
Austin oli vetäytynyt eläkkeelle Kalifornian Palm Springsiin jo 1950-luvun loppupuolella ja hän oli ollut siellä poliittisesti aktiivinen vuoteen 1970. Tulot hänen levyjensä myynnistä sallivat hänen elää mukavasti loppuelämänsä. Hän kuoli Palm Springsissä keuhkosyöpään ja haudattiin Forest Lawn Memorial Parkin hautausmaalle Glendaleen, Kaliforniaan. Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä oli uudenvuodenaattona 1971 Palm Springsissä Jack London’s -nimisessä klubissa vain kolmisen viikkoa ennen hänen kuolemaansa.[2]
Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1978 Gene Austinin vuoden 1928 levytys "My Blue Heaven" (RCA Victor 20964A) nimitettiin Grammy Hall of Fameen.
Vuonna 2005 Gene Austinin vuoden 1926 levytys "Bye Bye Blackbird" (Victor 20044) nimitettiin myös Grammy Hall of Fameen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- "Gene Austin", A Dictionary of Louisiana Biography, Vol. 1 (1988), p. 25
- John Agan, "The Voice of the Southland", North Louisiana History, Vol. 28, No. 4 (Fall 1997), 23–37
- Congressional Quarterly's Guide to U.S. Elections, Nevada gubernational primaries
- Michael Pitts & Frank Hoffman, The Rise of the Crooners, Scarecrow Press, 2002
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ GENE AUSTIN This Is Gene Austin. (Original Recordsin mainos) Soundi, 1978, 4. vsk, nro 10, s. 29. Tampere: Lehtijussi Oy.
- ↑ a b c Tupla-albumin This Is Gene Austin (RCA Victor VPM-6056, 1972) kansiteksti.
- ↑ Louisianan Minden Googlen karttapalvelussa. Viitattu 12.3.2012.
- ↑ CD:n Chart-Toppers of the Twenties, 1998 ASV Ltd., kansiteksti.
- ↑ Shilkret, Nathaniel, ed. Niel Shell and Barbara Shilkret, Nathaniel Shilkret: Sixty Years in the Music Business, Scarecrow Press, Lanham, Md., 2005. ISBN 0-8108-5128-8
- ↑ Rainbow 'Round My Shoulder. Viitattu 12.3.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Victor Encyclopedic Discography of Victor Recordings Viitattu 12.3.2012.
- Internet Movie Database Viitattu 12.3.2012.
- Find a Grave Viitattu 12.3.2012.
- “Got the Railroad Blues" (Edison Record) (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 12.3.2012.
| ||||||||||||||||||
