Harry Nilsson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harry Nilsson, 1974

Harry Edward Nilsson III (15. kesäkuuta 194115. tammikuuta 1994) oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä sekä kitaristi ja pianisti. Hän nousi maineeseen 1960-luvulla.

New Yorkin Brooklynissä syntynyt Nilsson muutti 12-vuotiaana perheensä kanssa Kaliforniaan, teini-iässä pariksi vuodeksi takaisin New Yorkiin ja taas Kaliforniaan. Hän oli töissä elokuvateattereissa ja kalifornialaispankin tietokonekeskuksessa, mutta haaveili lauluntekijän urasta. Hän teki mainosmusiikkia, studiokeikkoja ja surkeasti myyneen singlen nimellä Johnny Miles. Tuottaja Phil Spector oli ensimmäisiä, jotka kiinnostuivat Nilssonin lauluista. Spector nauhoittikin niitä muun muassa The Ronettes-yhtyeen kanssa, mutta levylle ne eivät vielä päätyneet. Lopulta The Monkees levytti yhden Nilssonin lauluista, RCA Victor teki levytyssopimuksen ja Nilsson uskalsi jäädä pois pankkityöstä.[1]

Nilssonin toinen albumi Pandemonium Shadow Show (1967) sai hyvät kritiikit,[1] ja kaupallinen menestys huipentui albumiin Harry vuonna 1969. Nilsson voitti uransa aikana mm. kaksi Grammy-palkintoa. Suosio alkoi kuitenkin hiipua artistin lähdettyä RCA Victorilta. Tunnetuimpien kappaleiden joukkoon lukeutuvat ”Without You”, ”Everybody’s Talkin’” ja ”Coconut”.

Nilsson kirjoitti muiden projektiensa ohessa televisioon ja elokuviin. Vuonna 1972 hän teki käsikirjoituksen ja musiikin tunnin mittaiseen koko perheen animaatioelokuvaan Kärki (The Point), jonka kertojana toimi Dustin Hoffman.[1] Nilsson oli myös musikaalisäveltäjä. Hän kärsi vuonna 1993 vakavan sydänkohtauksen, mutta toipui ja jatkoi levyttämistä. Hän kuitenkin kuoli sydänvikaan 15. tammikuuta 1994 vain 52 vuoden iässä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spotlight on Nilsson (1966)
  • Pandemonium Shadow Show (1967)
  • Aerial Ballet (1968)
  • Skidoo (soundtrack, 1968)
  • Harry (1969)
  • Nilsson Sings Newman (1970)
  • The Point! (soundtrack, 1971)
  • Nilsson Schmilsson (1971)
  • Son of Schmilsson (1972)
  • A Little Touch of Schmilsson in the Night (1973)
  • Son of Dracula (soundtrack, 1974)
  • Pussy Cats (1974)
  • Duit on Mon Dei (1975)
  • Sandman (1976)
  • ...That's the Way It Is (1976)
  • Knnillssonn (1977)
  • Flash Harry (1980)
  • Popeye (elokuvan Kippari-Kalle soundtrack, 1980)

Kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harry Nilsson's Greatest Music (1978)
  • Everybody’s Talkin’: The Very Best of Harry Nilsson (2006)
  • Harry Nilsson – The RCA Albums Collection (2013)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tapio Korjus: Harry Nilsson. Musa, 3/1973, s. 24–28.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.