Benny Goodman
| Benny Goodman | |
|---|---|
 Benny Goodman vuonna 1942. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. toukokuuta 1909 |
| Kuollut | 13. kesäkuuta 1986 (77 vuotta) |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1926–1986 |
| Tyylilajit | jazz, swing |
| Soittimet | klarinetti |
| Levy-yhtiöt | Bluebird Records, Capitol Records, Chess Records, Columbia Records ja RCA Victor |
| Aiheesta muualla | |
| www.bennygoodman.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Benjamin David ”Benny” Goodman (30. toukokuuta 1909 Chicago, Illinois – 13. kesäkuuta 1986 New York) oli yhdysvaltalainen jazzmuusikko, klarinetisti ja big band -orkesterinjohtaja.
Goodman nousi swing-musiikin suurimmaksi tähdeksi 1930-luvulla, ja hän jatkoi esiintymistä aina 1980-luvulle saakka. Goodmania pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jazz-klarinetin soittajista ja tärkeänä swing-musiikin levyttäjänä. Hän oli soittotyyliltään monipuolinen ja kekseliäs, ja hän kykeni soittamaan hyvin nopeasti. Goodman perusti niin suuria big bandeja kuin pienempiäkin yhtyeitä.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benny Goodman syntyi juutalaisten maahanmuuttajien perheeseen Chicagossa vuonna 1909. Hän alkoi ottaa 12-vuotiaana musiikkitunteja yhdessä kahden veljensä kanssa ja liittyi synagogan tukemaan yhtyeeseen. Goodman kehittyi nopeasti taitavaksi klarinetinsoittajaksi. Hän kiinnostui uudesta jazzmusiikista, opetteli improvisoimaan, ja pyrki jäljittelemään klarinetisti Ted Lewisin soittotyyliä.[1]
Goodman sai jo 14-vuotiaana paljon töitä tanssimusiikki- ja jazz-yhtyeissä, joten hän jätti koulunkäynnin. Vuonna 1925 hän liittyi Ben Pollackin jazzahtavaan tanssiorkesteriin ja pääsi soittamaan muun muassa Glenn Millerin kanssa. Seuraavana vuonna yhtye levytti Victor Recordsille, ja Goodman soitti yhtyeen jazz-soolot. Vuonna 1928 hän levytti muidenkin yhtyeiden solistina soittaen klarinettia ja saksofonia.[1]
Goodman jätti Pollackin yhtyeen vuonna 1929 ja jatkoi uraansa New Yorkissa muutaman vuoden ajan. Vuonna 1934 hän perusti oman tanssiorkesterinsa. Se soitti aluksi Billy Rose Music Hallissa ja pääsi sen jälkeen kansalliseen lauantai-iltojen radio-ohjelmaan Let’s Dance. Yhtyeen muita jäseniä olivat laulaja Helen Ward, rumpali Gene Krupa ja trumpetisti Bunny Berigan. Vaikka radio-ohjelma lopetettiinkin vuonna 1935, Goodmanin yhtyeen suosio oli kasvussa ja levymyynti hyvää. Yhtye soitti Los Angelesissa kahden kuukauden ajan ja sitten Chicagossa kuuden kuukauden ajan. Yhtye esiintyi lisäksi elokuvassa The Big Broadcast of 1937 (1936), teki uuden esiintymissopimuksen radioon, ja levytti tiheään. Suuren big band -yhtyeensä ohella Goodman soitti myös pienemmissä yhtyeissä, kuten trioissa. Goodmanin yhtyeiden jäsenten vaihtuvuus oli tuolloin kuten myöhemminkin hyvin suuri, mutta hänen suosionsa oli korkea. Suosituimpia Goodmanin esittämiä kappaleita oli ”Sing, Sing, Sing”, josta tuli myöhemmin yksi kaikkien aikojen eniten myydyistä jazz-levytyksistä.[1]
Goodman oli ollut ”swingin kuningas” 1930-luvulla, mutta toisen maailmansodan vuosina hänen rinnalleen nousi uusia tähtiä. Goodman jatkoi esiintymistä uusien yhtyeidensä kanssa aina kuolemaansa saakka 1986.[1]
Goodmanista tehtiin vuonna 1956 elämäkertaelokuva Rytmin kuningas – Benny Goodman. Elokuvassa Goodmania esitti Steve Allen.[2]
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benny Goodman orkestereineen esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1974. Konserti esitettiin Suomen televisiossa seuraavana vuonna kahdessa osassa. Goodman soitti myös Porin Kirjurinluodolla 16. heinäkuuta 1982.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Trescott, Paul B. (toim. Gorman, Robert F.): ”Benny Goodman”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 1527–1529. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
- ↑ Erickson, Hal: The Benny Goodman Story allmovie.com. Viitattu 22.1.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Benny Goodman Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta - Virallinen sivu
- Swingin kuningas Benny Goodman innoitti UMOn ja Antti Sarpilan konserttia 1992. Ylen Elävä arkisto.