Ester Ståhlberg
| Ester Ståhlberg | |
|---|---|
 Ester Ståhlberg lukee. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. helmikuuta 1870 Vaasa |
| Kuollut | 21. heinäkuuta 1950 (80 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | opettaja, toimittaja, kirjailija |
| Titteli | Suomen tasavallan presidentin puoliso 1920–1925 |
| Puoliso | Kaarlo Juho Ståhlberg |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | Sunnuntai (1922), Mathilda Wrede (1938) |
| Järjestö | Pelastakaa lapset |
 Nimikirjoitus |
|
Ester Ståhlberg (ent. Hällström, o.s. Elfving, 17. helmikuuta 1870 Vaasa – 21. heinäkuuta 1950 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, opettaja ja toimittaja ja tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin puoliso vuodesta 1920 lähtien. Hän teki lastensuojelutyön parissa merkittävää työtä ja perusti vuonna 1922 sisällissodan lapsiuhreja auttaakseen Suomen Pelastakaa lapset -järjestön. Ensimmäisen presidentin puolisona hän puolestaan loi perinteitä presidentinlinnan seuraelämälle ja oli pehmentämässä jäykän miehensä sosiaalisia suhteita. Ståhlberg kirjoitti lisäksi novelleja, romaaneja ja tietokirjallisuutta. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1922 julkaistu Sunnuntai, joka oli aikanaan varsin suosittu. Merkittävimpänä teoksena pidetään kuitenkin Mathilda Wreden elämäkertaa.
Nuoruus, opinnot ja ensimmäiset työt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Elfving syntyi Vaasassa vuonna 1870. Hänen vanhempansa olivat Vaasan pormestari Karl Oskar Elfving vanhempi ja Jenny Nyman.[1] Esterillä oli kuusi sisarusta. Jenny Elfvingistä tuli puutarhaviljelyksen edistäjä.[2] Karl Oskar Elfving nuorempi oli puolestaan metsänhoitaja[3] ja Östen Elfving tuleva maatalousministeri[2].
Elfving valmistui Oulun ruotsinkielisestä tyttökoulusta vuonna 1897. Opettajaksi hän valmistui Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta 1891.[4] Valmistumisen jälkeen hän työskenteli Helsingin suomalaisen yhteiskoulun ruotsin opettajana 1891–1893 ja Suomalaisessa jatko-opistossa ruotsalaisen kirjallisuuden luennoitsijana 1894–1896. Valvoja-lehden toimituskunnan jäsen hän oli 1912–1919.[5]
Tasavallan presidentin puoliso
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Ensimmäinen nainen”
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Hällström sai vuonna 1918 viran kouluhallituksesta sotaorpojen huoltajana, ja vuodet 1918–1919 hän työskenteli sosiaalihallituksessa. Hän vastasi lastensuojeluosastolla sotaorpojen huollosta. Hän tapasi Helsingissä lastensuojelusuunnitelmaa laadittaessa myös hiljattain leskeksi jääneen K. J. Ståhlbergin, joka oli ollut Hällströmin nuoruudenaikainen ystävä ja perhetuttu.[1]
Kun Ståhlberg valittiin kesällä 1919 Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi, ”ensimmäisen naisen” edustustehtäviä hoitivat hänen tyttärensä. Ståhlberg kirjoitti kosintakirjeen ystävänsä Eero Erkon vaimon Maissin sisarelle, jolta presidentti sai kuitenkin rukkaset. Sen jälkeen hän kirjoitti Ester Hällströmille, ja he menivät naimisiin 7. kesäkuuta 1920 perhepiirissä Hällströmin kotona. Ståhlbergin lapset aiemmasta avioliitosta suhtautuivat aluksi vihamielisesti uuteen äitipuoleensa.[6] Lapset arvioivat myöhemmin omaa käyttäytymistään kohtuuttomaksi, ja he alkoivat arvostaa äitipuoltansa viimeistään vuonna 1930 tapahtuneen Ståhlbergien kyyditystapauksen jälkeen. He uskoivat, että kyyditys päättyi ilman fyysisiä vammoja Ester Ståhlbergin sosiaalisen luonteen ansiosta.[1]
Ester Ståhlberg omistautui koko sydämestään ensimmäisen naisen asemaan. Presidentti Ståhlberg oli varsin jylhä ja jäykkä, mutta Ester onnistui pehmentämään tämän esiintymistä. Hän piti myös vastaanottoja taiteilijoille ja diplomaateille ja oli perustamassa pitkään jatkuneita perinteitä presidentinlinnan seuraelämälle. Hän muun muassa aloitti talvisotaan asti jatkuneet keskiviikkoiset iltäpäiväkutsut pääkaupungin taiteilijoiden ja diplomaattien puolisoille.[1]
Lastensuojelutyö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Ståhlberg jatkoi ensimmäisenä naisena työtänsä lastensuojelun parissa. Hän perusti vuonna 1922 sisällissodan lapsiuhreja auttaakseen Save The Children Federationin Suomen osaston, Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen.[1][7] Ståhlberg toimi järjestön puheenjohtajana 1922–1940.[8] Järjestöstä muodostui myöhemmin Suomen Pelastakaa Lapset.[9] Koteja kodittomille lapsille auttoi sotaorpoja löytämään kasvatuskoteja sekä järjesti kesäsiirtolaita ja -koteja kaupunkilaislapsille.[1]
Ståhlbergin järjestö kilpaili 1920-luvulla kenraali Mannerheimin nimeä kantavan liiton kanssa.[1] Ståhlberg ei pitänyt Mannerheimin toimintaa pyyteettömänä, vaan hän uskoi, että Mannerheim pyrki horjuttamaan K. J. Ståhlbergin asemaa presidenttinä lisäämällä omaa vaikutusvaltaansa kansalaisjärjestötoiminnassa.[10] Paikallistasolla järjestöjen välinen työnjako vakiintui varsin nopeasti, ja niiden välitkin lieventyivät 1930-luvulla poliittisten ristiriitojen laannuttua. Ståhlbergin johdolla Pelastakaa Lapset -järjestöstä tuli valtakunnallinen sosiaalialan kansalaisjärjestö. Hän toimi sen lisäksi vuosina 1920–1929 Kansainvälisen lastenavun Suomen toimikunnassa.[1]
Kirjallinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ståhlberg kirjoitti koko aikuiselämänsä kaikkea artikkeleista romaaneihin ja tietokirjoihin. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1922 ilmestynyt romaanimuotoinen kertomus Sunnuntai. Se kertoo nuorena kuolleesta Eero-pojasta ja kuvaa ihanteellista äidinrakkautta. Sunnuntai oli aikanaan varsin suosittu.[1]
Ståhlbergin vuonna 1933 kirjoittama teos Katso, unennäkijä tulee... suututti monia äärioikeistolaisia, sillä siinä hän kertoi juutalaisista hyvin myönteiseen sävyyn.[11] Kirja oli avainromaani, jonka esikuvina olivat Jonas Jakobson ja Helmi Virtanen, Max Jakobsonin vanhemmat. Helmi Jakobson, jonka kanssa Ester Ståhlberg oli ystävystynyt hieman aiemmin, vei kirjailijan synagogaan, jotta tämä saisi oikean kuvan juutalaisuudesta. Kirja ilmestyi pian Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen ja se käsitettiin tekijänsä kannanotoksi ajan henkeä vastaan, jollainen se olikin.[12]
Pääosa Ståhlbergin teoksista ei ole kestänyt aikaa, ja hänen tuotantoansa luonnehtii särmätön ja moralisoiva kerrontatapa. Hänen merkittävin teoksensa lienee vuonna 1938 julkaistu kaksiosainen Mathilda Wreden elämäkerta. Ståhlbergin päiväkirjat puolestaan julkaistiin 1980-luvulla. Hän kirjoitti ruotsiksi, mutta hän tuotti tavallisesti itse myös suomenkielisen version. Hänen teoksiaan on käännetty lisäksi viroksi, hollanniksi, italiaksi, ranskaksi, saksaksi ja tanskaksi.[1][4] Ståhlberg oli kirjallisuuskentällä myös muuten aktiivinen, sillä hän osallistui Suomen PEN -järjestön toimintaan ja toimi Aamu-aikakauslehden päätoimittaja 1926–1930.[1]
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Ståhlberg kuoli vuonna 1950, ja hänen miehensä K. J. Ståhlberg vuonna 1952. Heidät on haudattu Hietaniemen hautausmaan sukuhautaan, jossa lepää myös Ståhlbergin ensimmäinen vaimo Hedvig.[13]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perhe-elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Elfving meni vuonna 1893 naimisiin apteekkari Karl Hällströmin kanssa. Hällströmit asuivat ensin Forssassa, sitten Viipurissa ja lopuksi Pitäjänmäellä Helsingin lähellä. He eivät saaneet omia lapsia, mutta heillä oli kaksi ottolasta. Ensin he adoptoivat vuonna 1898 syntyneen tanskalaisen Eeron ja sitten vuonna 1908 syntyneen Lean. Ester Hällström oli avioliiton aikana kotirouvana, mutta hän oli silti aktiivinen paikallistoimija. Forssassa asuessaan hän kuului Tammelan pitäjän suomalaisten koulujen johtokuntaan ja toimi myös sen puheenjohtajana.[1]
Hällströmien viimeinen avioliittovuosi oli surullinen. Ottopoika Eero kuoli vuonna 1916 pian sen jälkeen, kun oli päässyt ylioppilaaksi. Perheen isä Karl Hällström kuoli seuraavana vuonna.[1]
Uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ester Ståhlberg pohdiskeli uskonnollisia kysymyksiä aktiivisesti päiväkirjoissaan. Ester Ståhlberg oli pettynyt luterilaisen kirkon juhlitukseen ja suuntautui uskonnollisessa etsinnässään toisaalle. Ester Ståhlbergilla oli Rudolf Euckenin mukaisia yleisuskonnollisia näkymyksiä. Ståhlberg kirjoitti kaipaavansa uutta uskonpuhdistuksesta ja pohti, että oppi Kristuksen jumaluudesta oli dogmi joka heikensi kristinuskoa. Ester Ståhlberg näki islaminuskoisten, hindulaisten, kiinalaisten kuin katolilaistenkin tavat etsiä Jumalaa yhtä oikeina kuin luterilaisten.[14]
Kirjailijana Ståhlberg koki, että olisi mielellään kirjoittanut aiheesta, mutta presidentin puolisona näki, ettei se ollut hänen asemassaan mahdollista.[14]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Frans Mikael Franzén, 1905[5]
- Italienska dagar, 1912[5]
- Sunnuntai, 1922 WSOY
- Vanha kynttilänjalka : kertomuksia, 1926 WSOY
- Kohti päivän nousua, 1932 WSOY
- Katso, unennäkijä tulee... : kertomuksia, 1933 WSOY
- Mathilda Wrede, 1938[5]
- Mathilda Wreden testamentti, 1938.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Korppi-Tommola, Aura: Ståhlberg, Ester Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ a b Ruoff, Eeva: Elfving, Jenny Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ Turunen, Harri: Metsäneuvos Karl Oskar Elfving. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2012. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b Ester Ståhlberg Kirjasampo. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ a b c d Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Ester Såhlberg, s. 464–472. Porvoo: WSOY, 1954.
- ↑ Tyynilä, Markku: Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865 - 1952) Kansallisbiografia.fi. 7.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ Himberg, Petra: Presidenttiemme puolisot Ester Ståhlbergista Jenni Haukioon Elävä arkisto. 27.2.2012. Yleisradio. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ Salonen, Erkki (toim.): ”Kuolleita 1.1. – 30.9.1950”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 32. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Historia • Pelastakaa Lapset ry Pelastakaa Lapset ry. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 8.2.2017.
- ↑ Paavilainen, Marko: Syntyi sodasta, kasvoi lamassa Lapsen maailma. 1.9.2016. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ Jari Hanski: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918-1944 (Arkistoitu – Internet Archive) s. 101
- ↑ Jukka Tarkka: Max Jakobson – kylmän sodan diplomaatti, s. 17. Helsinki: Otava, 2010.
- ↑ Himberg, Petra: Kaarlo Juho Ståhlberg Suomenpresidentit.fi. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ a b Jalovaara, Ville: Myrskyä ja mystiikkaa, s. 27–41. (Suomen tasavallan presidentit ja kirkko) Kirjapaja, 2018. ISBN 978-952-288-855-6
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marjaliisa Hentilä, Seppo Hentilä, Oikeusvaltion etuvartiossa : Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1925 -1952, Siltala 2024 ISBN 978-952-388-307-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Panu (Atte Kalajoki): Ester Ståhlberg in memoriam. Sanomalehti Kaleva, 23.7.1950. Oulu: Kirjapaino-osakeyhtiö Kaleva. ARTO - Kotimainen artikkeliviitetietokanta. (pdf) Viitattu 3.6.2012.
| Edeltäjä: – |
Suomen tasavallan presidentin puoliso 1920–1925 |
Seuraaja: Signe Relander |
| ||||||||||||||||||
