Ellen Thesleff

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ellen Thesleff.

Ellen Thesleff (5. lokakuuta 1869 Helsinki12. tammikuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen taidegraafikko ja taidemaalari. Thesleffiä pidetään yhtenä Suomen ensimmäisistä ekspressionisteista[1] ja yhtenä merkittävimmistä pohjoismaisista kuvataiteilijoista.[2] Hän toimi Suomen kultakauden aikana, mutta työskenteli 1950-luvulle saakka.[3]

Perhe ja elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thesleffin isä, ylijohtaja Alexander August Thesleff, oli harrastajamaalari ja Ellenin ensimmäinen maalauksen opettaja.[1] Hänen äitinsä oli Emilia Mathilda Sanmark.[4] Hänellä oli sisaruksia, joista Thyra Elisabeth (1880–1959) on kuvattu myös saman nimiseen maalaukseen (1892).[5] Thesleffin perhepiirissä harrastettiin musiikkia. Hän harrasti itse laulua ja pianonsoittoa.[6] Ellen Thesleff ei perustanut omaa perhettä.

Thesleff asui lapsuutensa ja osan nuoruuttaan Kuopion Kumpusaaressa.[2] Muroleen maisemat Hämeessä olivat hänelle tärkeitä, ja siellä oli myös perheen maatila. Kun se myytiin vuonna 1898, Thesleffin piirustusten mukaan rakennettiin Muroleenkosken rannalle Casa Bianca. Italiasta tuli myöhemmin hänen toinen kotimaansa, mutta hän asui ja työskenteli Suomessa pidempiä jaksoja, kuten vuosina 1909–1912. Vuonna 1933 Thesleff sai ateljeen Lallukan taiteilijakodissa Helsingissä.[1]

Thesleff tutustui Phalanx-ryhmän ja Wassily Kandinskyn tuotantoon Münchenissä, matkallaan Italiaan vuonna 1904. Hänen töissään on nähty yhtymäkohtia Kandinskyn taiteeseen, koska juuri vuosien 1905–1906 aikana hänen töihinsä ilmestyivät vahvat värit, keltainen, vihreä, sininen ja violetti. Thesleff alkoi myös viedä pidemmälle itsenäistä ilmaisuaan, osallistua luonnon tapahtumien ja maiseman lopullisen muodon muokkaamiseen omien kokemustensa lähtökohdista.[7]

Thesleff joutui raitiovaunun töytäisemäksi vuonna 1952, ja silloin hänen reisiluunsa murtui. Hän kuoli vuonna 1954 84-vuotiaana.[8]

Taideopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thesleff opiskeli Adolf von Beckerin ohjauksessa Helsingissä vuosina 1885–1886 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1887–1890. Gunnar Berndtsonin akatemiassa hän opiskeli 1890–1891.

Thesleff lähti opiskelemaan ulkomaille ja opiskeli Pariisissa Académie Colarossissa Gustave Courtoisin johdolla vuosina 1891–1892 ja 1893–1894 ja sen jälkeen muun muassa puupiirrosopintoja Firenzessä vuodesta 1894 lähtien.[9]

Ura taiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thesleffin isä kuoli 1892. Tämä vaikutti Thesleffin maalausuraan voimakkaasti. Hän oli jonkin aikaa kokonaan maalaamatta. Kun hän jälleen alkoi maalata, töiden ilme oli muuttunut. Thesleffin taiteessa alkoi 1890-luvulla niin sanottu mustan kolorismin kausi. Työt muuttuivat tummiksi ja pelkistetyn yksinkertaisiksi. Tältä ajalta on esimerkiksi työ Omakuva, joka on signeerattu 1894 ja 1895.[10]

Thesleff lähti ensimmäisen kerran Italiaan vuoden 1894 alussa ja palasi sinne jo seuraavana vuonna uudelleen. Vuonna 1897 Italiassa oli useita taiteilijoita. Thesleffin äiti ja sisaret olivat Ellenin kanssa Firenzessä talvella 1897, jolloin myös Beda Stjernschantz, Hugo Simberg, Magnus Enckell ja Axel Gallén perheineen asuivat siellä. Kesät Thesleff vietti Suomessa, missä perheellä oli maatila Muroleessa. Italiassa Thesleff teki myös puupiirroksia. Tähän häntä innosti englantilainen taiteilija ja teatterimies, Gordon Craig, joka oli teatterin uudistajia ja johon Thesleff oli tutustunut 1907. Italiassa Thesleff alkoi jälleen käyttää värejä. Vaikka Thesleff ei varsinaisesti kuulunut mihinkään ryhmään, Suomessa hänet työnsä olisi haluttu monesti luokitella septemiläisyydeksi, johon Thesleff kommentoi seuraavasti: ”Ihailen heidän keskinäistä jäljittelyään ymmärtämättä sitä. Miksei voi elää itsensä varassa vaan kaiken sen varassa, jonka muut ovat sanoneet aiemmin - se vaikuttaa ikävältä ja idioottimaiselta”. Italiasta tuli Thesleffille vähitellen toinen kotimaa.[10]

Thesleff tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellen Thesleffin teoksia on muun muassa Ateneumin taidemuseon, Helsingin kaupungin taidemuseon sekä Kuopion taidemuseon kokoelmissa. Viimeksi mainitussa ovat pastellimaalaukset, jotka syntyivät Thesleffin Kuopiossa vietettyjen lapsuusvuosien muistojen verestysmatkan aikana vuonna 1922.[11]

Joulukuussa 2006 kolmekymmentä kaupunginvaltuutettua allekirjoitti valtuustoaloitteen Kuopion keskustan ja Saaristokaupungin välille rakenteilla olevan Saaristokadun uudelleennimeämiseksi Ellen Thesleffin tieksi.[2] Nimistötoimikunta kieltäytyi tammikuussa 2007 ja teki vastaehdotuksen alueen siltojen nimeämistä paikallisten kuvataiteilijoiden mukaan.[2] Myös kaupunginhallitus suhtautui kielteisesti kadun nimenvaihdokseen elokuussa 2007 mutta myönteisesti siltojen nimeämiseen paikallisten kuvataiteilijoiden mukaan.[2] Syksyllä 2008 varmistui, että Saaristokadun Kumpusaaren ja Pölhönsaaren välinen Pölhön silta nimetään Ellen Thesleffin sillaksi. Thesleffin ohella Unto Koistinen (Kärängän silta), Anton Lindforss (Korkeasaaren silta) ja Fridolf Weurlander (Kalliosaarten silta) saivat kadulle omat nimikkosiltansa.[12]

Näyttely Ellen Thesleff – värien tanssi oli esillä Retretissä kesällä 2008.[13] Näytteillä oli 140 teosta Thesleffin tuotannosta.[3]

Teosten kauppoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikemies Anders Wiklöf herätti kohua hankkimalla vuonna 2003 Hagelstamin huutokaupassa Thesleffin Kaiku-teoksen ennätyksellisellä 500 000 eurolla.[13]

Joulukuussa 2008 Thesleffin maalaus Tyttö kukkaniityllä myytiin Bukowskin kansainvälisessä huutokaupassa 126 000 eurolla Bengt Reuterin kuolinpesästä. Bengt Reuterin isä oli taiteen keräilijä ja taiteilija Einar Reuter, joka maalasi H. Ahtelan nimellä.[14][15][16]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ellen Thesleffin elämäkerta
  2. a b c d e Taivassalo, Lea: "Valtuustoaloite ristisi Saaristokadun uudelleen" ja "Joku Teslehvi se kai olisi". Savon Sanomat, 20.8.2007, 100. vsk, nro 227, s. 1, 3.
  3. a b Paula Holmila, Näyttelyarvio, Uusi Suomi 15.7.2008
  4. Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917: A–G. Castren, Gunnar. (sivu 151) 2004. Helsingin yliopiston keskusarkisto. Viitattu 20.8.2007.
  5. Ellen Thesleffin elämäkerta: Thyra Elisabeth (maalaus) Suomen kuvataiteen kultakausi -oppimateriaali. 1998. Edu.fi. Viitattu 20.8.2007.
  6. Ellen Thesleffin elämäkerta: Viulunsoittajatar (maalaus) Suomen Kuvataiteen Kultakausi -oppimateriaali. 1998. Edu.fi. Viitattu 20.8.2007.
  7. Schreck, Hanna-Reetta: ”IV Murros – kohti modernia ja Italiaa”, Ellen Thesleff, Värien tanssi, s. 32. Taidekeskus Retretti, 2008.
  8. Hälikkä, Siina: ”Ellen Thesleff – pitkän elämän salaisuus”, Ellen Thesleff, Värien tanssi. Toimittaneet Ilkka Karttunen ja Hanna-Reetta Schreck. Taidekeskus Retretti, 2008. ISBN 978-951-8977-37-0
  9. Keskitalo, Lea: Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina: Kuvataide: Thesleff, Ellen 2003. YLE Teema. Viitattu 20.8.2007.
  10. a b Lea Keskitalo. Yle Teema.
  11. Näyttelyarkisto 2006 Kuopion taidemuseo. Viitattu 25.6.2007.
  12. Niemi, Mari: Meluaidat rakenteille Saaristokaupungissa. Savon Sanomat, 23.8.2008, 101. vsk, nro 231, s. 14. Saaristokadun silloille annettiin nimet Viitattu 23.8.2008.
  13. a b Uimonen, Anu: Retretin ensi kesän taiteilija on Ellen Thesleff Helsingin Sanomat. 10.10.2007. Viitattu 10.10.2007.
  14. Raimo Viirret, Kainuun Sanomat 11.3.2009
  15. HS.fi 10.12.2008
  16. Ateneum osti satojen tuhansien arvoisen Schjerfbeckin YLE Uutiset. 10.12.2008. Viitattu 11.12.2008.
  17. Pauliina Laitinen-Laiho, s. 23

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bäcksbacka, Leonard: Ellen Thesleff. Helsingfors: Konstsalongens förlag, 1955.
  • Schalin, Monica: Målarpoeten Ellen Thesleff: Teknik och konstnärligt uttryck. Diss. Åbo: Åbo Akademis förlag, 2004. ISBN 951-765-169-4.
  • Schreck, Hanna-Reetta: Minä maalaan kuin jumala: Ellen Thesleffin elämä ja taide. Helsinki: Teos, 2017. ISBN 978-951-851-739-2.
  • Sinisalo, Soili: ”Thesleff, Ellen (1869–1954)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 738–740. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]