Dodekanesia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dodekanesian sijainti Kreikassa.

Dodekanesia (kreik. Δωδεκάνησα, Dodekánisa, turk. Onikiada, ital. Dodecaneso) on Kreikalle kuuluva saariryhmä Välimereen kuuluvassa Egeanmeressä.[1] Ne ovat osa laajempaa eteläisten Sporadien saariryhmää. Useimmat saarista sijaitsevat lähellä Turkin rannikkoa.[1]

Dodekanesia on saanut nimensä saariston 12 pääsaaresta, mutta kaiken kaikkiaan saaria on 163[1]. Saarista vain 26 on asutettuja.[1] Saarilla on noin 200 000 asukasta.[1] Varsinkin Rodos ja Kos ovat erittäin suosittuja matkailukohteita.[1]

12 pääsaarta ovat

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dodekanesia kuului 1500-luvun alusta lähtien Osmanien valtakuntaan.[1] Osmanit sallivat Dodekanesian kreikkalaisten pitää uskontonsa ja kielensä. Suleiman Suuri myönsi saarille eräänlaisen itsehallinnon. Dodekanesialaiset maksoivat veronsa Osmanien valtakunnalle, mutta tulot veroista menivät saarelaisten hyväksi, eivätkä osmanit vainonneet kreikkalaisia.

Kun Kreikka 1830-luvulla kävi vapaussotaa, saarten kreikkalaiset olisivat myös halunneet liittää alueen Kreikkaan, mutta eivät kuitenkaan liittyneet mukaan sotaan Kreikan puolelle, sillä Rodoksella ja Kosilla oli laaja turkkilainen siirtokunta.

Kun Italian ja Turkin sota alkoi 22. syyskuuta 1911 Libyassa, saaret julistautuivat itsenäiseksi nimellä Dodekanesian federaatio.

Uusi itsenäinen Dodekanesian valtio joutui kuitenkin Italian alaisuuteen. Italia miehitti koko Dodekanesian vuonna 1912 lukuun ottamatta pientä Kastelórizoa,[2] joka joutui myöhemmin Ranskan alaisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kreikan pääministeri Elefthérios Venizélos ja Italian ulkoministeri Tommaso Tittoni allekirjoittivat 27. heinäkuuta 1919 sopimuksen, jossa Italia luopuisi omistuksistaan Dodekanesiassa Rodosta lukuun ottamatta. Seuraavan vuoden heinäkuussa Italian uusi pääministeri Giovanni Giolitti irtisanoutui sopimuksesta ja 10. elokuuta solmitussa Sèvresin rauhansopimuksessa Dodekanesia jäi osaksi Italiaa.[3]

Kun Kreikka hävisi sodan Turkille vuonna 1922 ja uusi Turkin valtio perustettiin, sopimus ei ollut enää voimassa. Lausannen sopimuksen mukaisesti koko Dodekanesia joutui Italian alaisuuteen nimellä Possedimenti Italiani dell'Ege, Italian Egeanmeren departementti. Italia lupasi, että saarelaiset saisivat päättää itse äänestyksellä, halusivatko he kuulua Italiaan vai Kreikkaan.

Johanniittain ritarikunnan alun perin rakentama Suurmestarin palatsi Rodoksen kaupungissa. Italialaiset korjasivat rakennuksen nykyiseen asuunsa 1930-luvulla.[4]

Vuonna 1922 Benito Mussolinista tuli Italian pääministeri, ja hänen fasistihallintonsa ei halunnut luopua saarista. Mussolini aloitti laajan italialaistamisohjelman. Hän halusi rakentaa Rodoksesta modernin nykyaikaisen huoltokeskuksen, joka oli osa Italian Välimeren-imperiumia. Vaikka saarilla asui lähinnä kreikankielisiä, siellä oli myös turkinkielinen vähemmistö (noin 10 000) ja pieni ladinoa puhuva juutalaisväestö.

Mussolinin italialaistamispolitiikka merkitsi muun muassa, että italian kieli tuli alueen viralliseksi kieleksi.[1] Italian kielestä tuli myös saarien virallinen hallintokieli. Kreikan kieli pysyi enimpien asukkaiden puhekielenä, mutta ei siis enää ollut alueella virallinen kieli.

Virkamiehet ja kaikki hallintoväki olivat italialaisia. Monta kreikkalaista lähti saarilta manner-Kreikkaan, mikä oli Italialle hyvä syy lähettää saarille italialaisia muuttajia. Dodekanesian pääkaupungiksi tuli Rodos, jonne Mussolini rakennutti suuria julkisia rakennuksia.

Italian vallan aikana satamia ruopattiin, joten isot laivat pystyivät ankkuroitumaan Dodekanesian satamiin. Nykyaikaisia sairaaloita rakennettiin, ja roomalaisten aikainen vesijohtoverkko uusittiin nykyaikaiseen malliin. Myös suuri sähköistämisohjelma otettiin käyttöön, ja Rodokselle rakennettiin sähkölaitos. Italian valta saarilla kesti 31 vuotta.

Dodekanesia oli sijaintinsa vuoksi hyvin tärkeä alue italialaisille sekä sotilasstrategisesti että taloudellisesti. Turkin rannikko ei ole kaukana. Kreikkalaiset joutuivat maksamaan veroa Italialle. Saaret olivat myös valvonta-asema Egeanmerellä. Kaikki laivat, jotka ohittivat Dodekanesian, joutuivat maksamaan tullia Italialle. Myös matkailu oli jo tuolloin yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Saaret olivat suosittuja etenkin brittituristeille, sillä 1920-luvulla Egypti oli Britannian vaikutuspiirin alaisuudessa.

Toisen maailmansodan aikana Italia oli akselivaltioiden puolella, ja Dodekanesialle sijoitettu Italian laivasto valtasi vuonna 1940 Kreetan. Kun Italia antautui vuonna 1943, Saksa miehitti Dodekanesian ja piti sitä hallinnassaan aina vuoteen 1945 saakka, vaikka saksalaiset vetäytyivät Manner-Kreikasta jo aikaisemmin. Saarella asunut ladinoa puhunut juutalaisväestö vietiin keskitysleireille. Sodan jälkeen saaret olivat jonkin aikaa brittien miehittäminä, kunnes ne liitettiin Kreikkaan vuonna 1947.[1]

Dodekanesian saariryhmän kunnat vuoden 2011 alusta.

Dodekanesian kunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro. Nimi Nimi kreikaksi Nro. Nimi Nimi kreikaksi
1 Rodos Δήμος Ρόδου 9 Léros Δήμος Λέρου
2 Agathonísi Δήμος Αγαθονησίου 10 Megísti Δήμος Μεγίστης
3 Astypálaia Δήμος Αστυπαλαίας 11 Nísyros Δήμος Νισύρου
4 Kálymnos Δήμος Καλυμνίων 12 Pátmos Δήμος Πάτμου
5 Kárpathos Δήμος Καρπάθου 13 Sými Δήμος Σύμης
6 Kásos Δήμος Κάσου 14 Tílos Δήμος Τήλος
7 Kos Δήμος Κω 15 Chálki Δήμος Χάλκη
8 Leipsoí  Δήμος Λειψών

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Miller, Korina et al.: Greek Islands, s. 273–275. Lonely Planet, 2010. ISBN 978-1-74179-227-0. (englanniksi)
  2. Chilton, Lance; Dubin, Marc; Bapst, Don; Ellingham, Mark; Fisher, John; Jansz, Natania: The Rough Guide to the Greek Islands, s. 315. Rough Guides, 2004. ISBN 184353259X. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.3.2011). (englanniksi)
  3. Kallis, Aristotle A.: Fascist ideology: territory and expansionism in Italy and Germany, 1922-1945, s. 109. Routledge, 2000. ISBN 0415216117. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.3.2011). (englanniksi)
  4. Myllyniemi, Kirsi: Rodoksen muurit kertovat johanniittaritareista. Kirkko & kaupunki, 16.6.2008. Helsingin seurakuntayhtymä. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.3.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schildt, Göran (suom. Mattila, Raija): Dianan saari. Kirjailija ja taidehistorioitsija Schildt kertoo elämästään Leroksen saarella. Otava, 1990. ISBN 951-1-11323-2.