Centrum

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mikkelin Centrum 1960-luvun puolessavälissä.

Centrum [sentrum] oli E-liikkeen eli edistysmielisen osuuskauppaliikkeen 1950-luvun jälkipuoliskolta asti ylläpitämä suomalainen tavarataloketju.[1] Centrum-tavarataloja toimi etenkin 1960-luvun lopulta 1980-luvulle kymmenien suomalaiskaupunkien, -kauppaloiden ja isojen maalaiskuntien keskustoissa. Enimmillään Centrum-nimisiä myymälöitä oli 65 vuonna 1976, kun myös pienten maalaisosuusliikkeiden isoimpia päämyymälöitä oli ryhdytty kutsumaan Centrumeiksi.[2] 1980-luvun lopulla Eka-yhtymä lopetti Centrum-tavaratalot tai muutti ne Eka-marketeiksi.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Aleksanterinkatu 9:ään valmistui 1953 arkkitehti Veikko Leisténin suunnittelema Centrum-tavaratalo, joka toimi 1980-luvulle asti. Nyt rakennus on osa Kauppakeskus Kluuvia.[4] Myös Hakaniemen Elanto toimi aikansa Centrum-nimellä.[5] Porvooseen Elanto oli rakentanut tavarataloksi tarkoitetun viisikerroksisen kivitalon Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmaan jo 1941; sekin sai sittemmin nimekseen Centrum.[6] Lahden Osuuskaupan Centrum-tavaratalo valmistui 1957 Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun kulmaan.[7] Jyväskylään avattiin Osuusliike Mäki-Matin Centrum joulukuussa 1960 Kauppakatu 32:ssa.[8] Tampereella Osuusliike Voiman Centrum avattiin Hämeenkatu 11:een vuonna 1961.[9] Järvenpää sai Osuuskauppa Perhelän Centrumista ensimmäisen tavaratalonsa vuonna 1962 Helsingintien ja Mannilantien kulmaan.[10] 1960-luvun alussa valmistui myös Osuusliike Vaasanseudun Centrum-tavaratalo Vaasaan.[11] Karkkilaan saatiin Osuusliike Tuen Centrum-tavaratalo 1965.[12] Kemijärvellä Osuusliike Sallan Centrum-tavaratalona vuodesta 1966 toiminut rakennus Jaakonkadulla purettiin 2010-luvulla uuden S-marketin tieltä.[13][14] Marraskuussa 1966 Vakka-Suomen Osuusliike avasi Uudenkaupungin Centrumin osoitteessa Alinenkatu 19.[15]

Turun Centrum-tavarataloa alettiin rakentaa 1967 Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmaukseen, ja se avattiin 1969.[16] Sitä mainostettiin alkuvaiheessa Suomen toiseksi suurimpana tavaratalona, ja siitä tuli eräänlainen esikuva E-liikkeen tuleville Centrum-tavarataloille, joihin 1960-luvun jälkipuoliskolla alettiin todella panostaa. Eniten uusia Centrumeita avattiin eri puolille maata vuonna 1970.[2]

Hämeenlinnaan saatiin Osuusliike Hämeen Centrum 1969 ja kilpaileva Sokos vasta 1971.[17] Jo 1960-luvulla Centrum-tavaratalo toimi lisäksi ainakin Salossa (Osuusliike Tähkä)[18], Loviisassa (Elanto)[19], Valkeakoskella (Osuusliike Koitto)[20], Mikkelissä (Osuusliike Savonseutu)[21], Raahessa (Raahen Osuuskauppa)[22], Oulussa (Oulun Osuuskauppa)[23] ja Parkanossa (Osuuskauppa Satapohja)[24].

Vuonna 1971 Lohjan Suurlohjankadulle avatun Centrumin katolla oli pysäköintipaikat 60 autolle. Tavaratalon palo maaliskuussa 1976 oli Lohjan historian suurin tulipalo, jota oli sammuttamassa 150 palomiestä.[25][26] Osuusliike Oma-Avun Joensuun Centrum valmistui vuonna 1973 arkkitehti Toivo Korhosen suunnittelemana ja herätti huomiota julkisivumateriaalina käytetyllä muovilla.[27] Hyvinkäälle vuonna 1957 valmistunut Ahjo – ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen tavaratalo Suomessa – muuttui Centrumiksi vuonna 1973.[28] 1970-luvun alussa avautuivat myös muun muassa Loimaan (Loimaan Osuusliike)[29], Forssan (Osuusliike Tammi)[30] ja Porin (Osuusliike Sataseutu)[31] Centrumit. Kuusankosken Centrum avattiin 1974 ja suljettiin 1987[32]. Myös Raumalle saatiin Osuusliike Suojan Centrum 1970-luvun puolivälissä[33].

Centrum-tavarataloja toimi lisäksi ainakin Keravalla[34], Kajaanissa[35], Torniossa[36], Saarijärvellä[37], Kemissä ja Pietarsaaressa[38].

Vuoden 1976 huippuluvusta (65 Centrum-myymälää) tavaratalojen määrä alkoi laskea, ja Eka-suurfuusioon 1983 tultaessa niitä oli enää 45. Centrum-tavaratalojen osuus E-osuusliikkeiden myynnistä oli parhaimmillaan 1970-luvun puolivälissä 24 prosenttia, kun kilpailevien Sokosten osuus SOK-osuuskauppojen myynnistä kasvoi 1970-luvun loppuun asti ja oli parhaimmillaan noin kolmannes. Noihin aikoihin alkanut erikoistavarakaupan nousuvaihe Suomessa ei siis juuri hyödyttänyt E-liikettä, joka ajautui monesta muustakin syystä yhä suurempiin kannattavuusongelmiin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lähes sata vuotta historiaa Osuuskunta Tradeka. Viitattu 31.12.2014.
  2. a b c Kallenautio, Jorma: Eka Suomessa, 128 osuusliikkeestä monialayhtymäksi, s. 297. Tammi, 1992. ISBN 951-30-9942-3.
  3. Eka ja Tradeka-yhtymä 1983–2008 (PDF) Osuuskunta Tradeka. Viitattu 31.12.2014.
  4. Mistä saisin tiedon milloin Helsingin Aleksilla ollut Centrum-tavaratalo on siellä ollut? Lähinnä milloin se on lopetettu. Kysy.fi-palvelu. Helsingin kaupunginkirjasto 31.10.2012. Viitattu 22.5.2016.
  5. Onnistuneen myymälän suunnittelija, Yhteishyvä 24.4.2015. Viitattu 22.5.2016.
  6. Sokos–Lundi–Elanto, Asemakaava 421, Porvoon kaupunki 2010, s. 8. Viitattu 22.5.2016.
  7. Kaupan ja palveluiden Lahti, Lahden museot. Viitattu 22.5.2016.
  8. Kotilainen, Sofia: Kauppaneuvos Erkki Luoto (1905–1980). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  9. Osuusliike Voima, TT-Voima, Centrum tavaratalo, avajaispäivä, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  10. Osuuskauppa Perhelä, keskustoimipaikka, Rakennushistoriallinen selvitys. Arkkitehtitoimisto Ark-Byroo 9.5.2012. Viitattu 22.5.2016.
  11. Kuvassa Osuusliike Vaasanseudun Centrum tavaratalo harjannostajaispäivänä 16.3.1959, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  12. Osuusliike Tuen rakennukset, Karkkilalaista vanhaa rakennuskulttuuria, Helsingin yliopisto. Viitattu 22.5.2016.
  13. SOK:n pääjohtaja avaa uuden S-marketin Kemijärvellä, Yle Uutiset 15.2.2016. Viitattu 22.5.2016.
  14. Tavaratalo Centrum 1966, Osuusliike Sallan keskustoimipaikan kiinteistö, Rakennushistoriaselvitys. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2013, s. 24. Viitattu 22.5.2016.
  15. Uusikaupunki, Centrum, tavaratalo, avajaispäivä, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  16. Vanhasta Centrumista jäi jäljelle vain betonirunko, Turun Sanomat 2.11.2011. Viitattu 22.5.2016.
  17. Hämeenlinnan rakennushistoriallinen selvitys, Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa 1778–2014, 2504, osa B: Yleisesitys, Hämeenlinnan keskustan vaiheita ja ympäristöjä, Hämeenlinnan kaupunki 24.06.2014, s. 37. Viitattu 22.5.2016.
  18. Salon Centrum-tavaratalo, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  19. Eddien kuvapalsta, Eddie Brucen sivusto. Viitattu 22.5.2016.
  20. Valkeakosken Centrum-tavaratalo, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  21. Osuusliike Savonseutu, Centrum -tavaratalo, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  22. Kuva Centrumista 1960-luvun lopulta, Wanha Raahe -ryhmä 18.10.2015, Facebook. Viitattu 22.5.2016.
  23. Oulun kallioparkki, Oulun 1 -blogi, 16.3.2012. Viitattu 22.5.2016.
  24. Osuusliike Satapohjan Centrum -tavaratalo iltavalaistuksessa, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  25. Lohjan Centrumin palosta tänään 40 vuotta – tallenne Lohjan lähihistorian rajuimmasta tulipalosta pyörii Länsi-Uusimaan näyteikkunassa tänään ja huomenna, Länsi-Uusimaa 17.3.2016. Viitattu 22.5.2016.
  26. Centrum-tavaratalo, Lohjan Aaakkoset. Viitattu 22.5.2016.
  27. Piiparinen, Pekka: Centrum-tavaratalo, maisemat.fi-sivusto. Viitattu 22.5.2016.
  28. Kuvia Hyvinkäältä, Samppa Mustosen verkkosivusto. Viitattu 22.5.2016.
  29. Loimaan Centrum-tavaratalo rakenteilla, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  30. Forssa - eurooppalainen tekstiilikaupunki, Forssan historia -sivusto, Forssan kaupunki. Viitattu 22.5.2016.
  31. Centrum-tavaratalo rakenteilla, Finna.fi. Viitattu 22.5.2016.
  32. Kuusankosken Centrum 1974-1987, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kirjaston elokuvatietokanta. Viitattu 22.5.2016.
  33. Mikä ihmeen vanhan Anttilan risteys? Raumalainen 3.8.2013. Viitattu 22.5.2016.
  34. Elannon Centrum -tavaratalon Keravan kauppatorin ja Torikujan puoleinen julkisivu ja pääsisäänkäynti, Muistaja-museotietokanta. Viitattu 23.5.2016.
  35. Työväenliikkeen punapääoman EKAN viimeinen muistutus loppuu – Kotkan Euromarketin sulkeutuessa, Erkki Kovalaisen blogi 15.4.2016. Viitattu 23.5.2016.
  36. Vahtola, Jouko: Tornio - vuosisatojen portti Lappiin ja länteen, Tornion kaupunki. Viitattu 23.5.2016.
  37. Tuukkanen, Jorma: Jorman "Pumaska", E-seniorit ry. Viitattu 23.5.2016.
  38. Hakutulos "centrum", Arjen historia -sivusto. Viitattu 23.5.2016.
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.