Osuusliike Voima

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Voiman talo Hämeenkatu 10:ssa.

Osuusliike Voima oli E-liikkeeseen kuulunut osuusliike Pirkanmaalla 1917−1983. Voima oli pitkään toiseksi suurin vähittäiskauppaliike Tampereella.[1]

Voimalla oli toisen maailmansodan jälkeen oma tavaratalo sekä ravintola Hämeenkadun varrella. Sillä oli myös oma leipätehdas, mylly, meijeri, virvoitusjuomatehdas ja kahvipaahtimo sekä kymmeniä sivumyymälöitä eri puolilla Tamperetta. Tampereen ulkopuolella Voimalla oli vuonna 1965 kaikkiaan 76 myymälää. Sen toimitusjohtajana oli pisimpään (1931–1957) Alpo Pesonen. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen 1950.[1]

Voiman edeltäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampere on Suomen osuustoiminnan kehto. Sinne perustettiin Suomen ensimmäiset osuuskaupat. Osuustoimintaliikkeen uranuurtaja oli Finlaysonin osuuskauppa, joka avasi ovensa Puutarhakadulla 1. syyskuuta 1900. Ei kestänyt kuukautta kauempaa, kun sen rinnalle ilmestyi Pellavatehtaan Työväen Osuuskauppa. Näiden kahden osuuskaupan jäseniksi pääsivät vain kyseisten tehtaiden työntekijät. Niinpä Tampereen työväenyhdistys perustikin vielä Tampereen Työväen Osuuskaupan keväällä 1901. Ensimmäisen maailmansodan aattona Tampereella oli siis kolme osuuskauppaa, ja kussakin oli jäseniä noin tuhat. Vuonna 1916 Työväen Osuuskauppa päätettiin myydä Finlaysonin osuuskaupalle. Pian sen jälkeen alettiin puuhata myös jäljelle jääneiden osuusliikkeiden yhdistämistä. Se toteutui, kun Osuusliike Voima perustettiin 3. syyskuuta 1917 Finlaysonin, Pellavatehtaan ja viime vaiheessa mukaan tulleen Teiskon Viitapohjan osuuskaupan yhteenliittymänä.[2]

1980–1990-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E-liike joutui 1970–luvulla talousvaikeuksiin ja niiden seurauksena Voima yhdistyi 38 muun osuusliikkeen ja niiden keskusliikkeen OTK:n kanssa E-osuuskunta Ekaksi 1983.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Keijo Rantanen: Kauppaneuvos Alpo Pesonen (1893–1969) Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Samassa artikkelissa puhutaan sekä ”Suomen toiseksi suurimmasta” että ”Tampereen toiseksi suurimmasta”. Viitattu 31.10.2013.
  2. a b Hanna Häppölä: Osuusliike Voiman talo Tammelassa – Koskesta Voimaa. Kaupunki 1918-1940 Tampereen kaupunki. Viitattu 31.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]